ikäero

Miksi järki ja tunne eivät voi olla sama asia. Miksi järki saa itseni tuntemaan tyhmältä romantikolta, mikä haaveilee ihan liikaa. Miksi tunne saa minut pitkästä aikaa iloiseksi ja vain haaveilemaan sinusta. Voisin vain kuunnella ääntäsi loputtomiin ja olla vain lähelläsi.
Olen tavannut paljon naisia, mutta en ketään niin kuin sinä.

Mutta sinäkin sen sanoit ääneen ja minäkin tiedän sen että olen liian nuori. Sinulla on lapsia ja minä en tiedä siitä asiasta mitään. Eli en voi olla täydellinen isä, mutta voisin ainakin yrittää olla. Tiedän ainakin millainen EI ole täydellien isä.

Vaikutit niin yllättyneeltä kun kerroin sinulle tunteistani. En minä pelkästään sinun ulkonäköösi ihastunut. Vaikka et ole yhtään "ikäisesi" näköinen. Olet niin kaunis.
Eikä sinua saanut hurmattua pelkästään komealla ulkonäöllä ja treenatulla kropalla. Sinun kanssasi piti jutella pitkään ja kaikesta. Silloin minä taisin ensimmäisen kerran rakastua (vähän) sinuun.

Koska sanoit minun olevan liian nuori joudun nyt taistelemaan järjellä etten ottaisi sinuun yhteyttä. Mutta se tunne... Tiedän että se häviää joskus, mutta sitä odotellessa odotan sinua
3466
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Mä rakastuin todella häneen vasta kun juteltiin, kun kuulin hänen ajatuksiaan ja kokemuksiaan. Opin tuntemaan todella millainen ihminen hän on, kuinka ihana. Se rakkaus on syvää.

Äänestä
  • Missäpäin rakastuit ??? Kyselee yksi nainen Kanta-hämeestä.

    Äänestä

Vanhempi nainen sanoo aina nuoremmalle miehelle, että tämä on liian nuori. Velvollisuudentunnosta tai ajattelee, että mies katselee jotenkin ruusunpunaisten lasien läpi. Mutta ei oikeasti tarkoita sitä. Tapasin joitakin päiviä sitten ihanan nuoren miehen, jonka kanssa kohtaaminen oli HETI, niin sielujen sympatiaa, tai ainakin tuntui että välittömästi pidimme toisistamme paljon. Joku "ylimääräinen" yhteys iästä riippumatta. Harmittaa, kun ei voida nähdä enää, olisin halunnut tavata toisenlaisissa olosuhteissa ja selvittää onko fiilis sama. Vaikka ystävänä mutta jokin selittämätön lämpö vallitsi välillämme. Ota vaan yhteyttä, sillä naisella voi olla samankaltaiset fiilikset, ei vaan uskalla myöntää ikäeroa vuoksi. :)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Young man kirjoitti:

Miksi järki ja tunne eivät voi olla sama asia. Miksi järki saa itseni tuntemaan tyhmältä romantikolta, mikä haaveilee ihan liikaa. Miksi tunne saa minut pitkästä aikaa iloiseksi ja vain haaveilemaan sinusta. Voisin vain kuunnella ääntäsi loputtomiin ja olla vain lähelläsi.
Olen tavannut paljon naisia, mutta en ketään niin kuin sinä.

Mutta sinäkin sen sanoit ääneen ja minäkin tiedän sen että olen liian nuori. Sinulla on lapsia ja minä en tiedä siitä asiasta mitään. Eli en voi olla täydellinen isä, mutta voisin ainakin yrittää olla. Tiedän ainakin millainen EI ole täydellien isä.

Vaikutit niin yllättyneeltä kun kerroin sinulle tunteistani. En minä pelkästään sinun ulkonäköösi ihastunut. Vaikka et ole yhtään "ikäisesi" näköinen. Olet niin kaunis.
Eikä sinua saanut hurmattua pelkästään komealla ulkonäöllä ja treenatulla kropalla. Sinun kanssasi piti jutella pitkään ja kaikesta. Silloin minä taisin ensimmäisen kerran rakastua (vähän) sinuun.

Koska sanoit minun olevan liian nuori joudun nyt taistelemaan järjellä etten ottaisi sinuun yhteyttä. Mutta se tunne... Tiedän että se häviää joskus, mutta sitä odotellessa odotan sinua

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu