Ylioppilaskylän parkkipaikan risteys taitoniekantie/tietiläs on ihme suma, kun porukkaa tulee joka suunnasta.
Ja kuka ihmeessa suunnitteli alunperin, että Sananiekantielle ajetaan autolla Tietilään kautta? Tietiläs ja Emännäntien alku ovat ihmeellisiä ajotien ja kevyenliikenteen väylien yhdistelmiä.
Miksei Sananiekantielle rakennettu alunperin tietä Laajavuorentien kautta?
Koko ylioppilaskylän parkkipaikan seutu on ihmeellinen yhdistelmä kevyttä liikennettä ja autoilua.
Kortepohja liikekennesuunnittelu
4
123
Vastaukset
- Se on menneitten
aikojen perua siellä liikennesuunnittelu ja kulkeminen.
Asuin joskus parikymmentä vuotta sitten tuolla suunnalla ja sananniekatielläkin oli vain ne kaksi kolmikerroksista kerrostaloa, toinen poikittain laajavuorentiehen ja toinen sen suuntaisesti ja sen varrella.
Pusikkoa ja vesakkoa pääasiassa ympäristö. Oikopolku kulki sieltä rummakon nurkalta sananniekantielle metsän läpi. Metsää oli postiautovarikon ja talojen väli.
Silloin kulkeminen oli vielä kohtuullisen vaivatonta sillä suunnalla ja ihmiset mukavia sekä ystävällisiä. - rujfd
Emännäntien varrella Yliopilaskylän parkkipaikan kohdalla on puupää-taloyhtiöitä, jotka vaativat ehdottomasti ratakiskoja Emännäntielle, jotta autoliikenne olisi mahdollisimman vaikeaa. Taitoniekantieltä on Kortepohjan ostoskeskukseen on pitkän pitkä kierros näiden typerien esteiden vuoksi.
- Ei jumalauta
..millanen seriffi. Vaikee uskoa, että joku voi olla tollanen tampio.
Jos aluetta kehuu ja erehtyy myös mainitsemaan, että pillunpuutteesta ei tarvinnut kärsiä ja hyvät muistot alueesta jäi, niin ei se edellytä mitään poistamista sellainen.
Ilmeisesti seriffi elää sitten jatkuvassa puutteessa ja omien apujen varassa nuo hommat? - vaxaxx
Jonkinlainen parempi reitti olisi saatava Taitoniekantieltä ostarille. YO-kylän läpi ajamista katsovat vähän pahalla ;)
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Orpo räyhää: kansan on muututtava
Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san2663323Muovikassikartelli
Kauppaketjut ovat yhdessä sopineet muovikassin yksikköhinnaksi 59 senttiä. Milloin viranomaiset puuttuvat tähän kartell211843Aidon persun tunnistaa Marinin palvonnasta
Oli kyse sitten Halla-ahosta tai Putinista. Ensimmäisenä aidolle persulle tulee mieleen Marin.241499- 821349
- 1371038
- 81994
Hallintooikeus..
"Asemakaavapäätös pysyy voimassa.Poikkeamista ja rakentamista koskevat luvat hylättiin" kertoo Pyhäjärven Sanomat netti.62809Olen rakastunut
varattuun joka ei eroa. Miten tunteista eroon? Tämä ei ole tavanomaista. On elämäni suuri rakkaus.86756Jos se joskus oli molemminpuolista
niin hyvin me molemmat onnistuttiin pitämään toinen epätietoisena.61687Laita nyt se viesti
Tiedän että haluat tavata. Kirjoitat, pyyhit, kirjoitat... Lähetä se viesti 😗51656