Onko normaalia migreeniä tää?

Pain&Gain

Minulla on migreeni ollut 6vuotiaasta saakka, sain sen kun siskoni kanssa leikkiessä hän pääti täräyttää minua imurin rautaisella putkella päälakeen kun konttasin jonkun pöydän alta ja siitä sain kovan aivotärähdyksen ja vasenaivo lohko liikahti paikoiltaan ja verta oli valunut johonkin lokeroon ja hyytynyt sinne, jota kutsuivat aivoveren hyytymäksi.

Nyt olen 30vuotias ja migreeniä yhä esiintyy aika taulun mukaisesti, välillä päivittäin, välillä viikko tai jopa kuukausi saattaa olla taukoa. Kohtaukset ovat koventuneet, nykyään kipu alkaa niskoista ja koko taka osasta päästäni, leviää vasemalle puolelle pää lakeen ja sitten koko vasen puoli kasvoista puutuu tunnottomaksi ja ikenet turpoaa. Jonka jälkeen kivut alkaa aaltoilla koko päälaessa ja joka aalto tuntuu kipeemmältä kuin edellinen, keskivaiheessa tuntuu kuin aivot turpoaisi aaltojen mukana mikä aiheuttaa todella kovat kivut. Koetan olla ottamatta lääkkeitä koska en tykkää syödä kemikaaleja ja en usko että niillä parantaa mitään pitemmän päälle ne vain ovat harmiksi ja vaaraksi terveydelle.

En ole käynyt lääkäreillä vuosiin ja ajattelin täältä nyt kysyä tunnistaako joku nämä normaaliksi migreeniksi yhä vai onko tässä mahdollisesti jotain muutakin? Omasta mielestäni kohtaukset ovat kovempia kuin nuorena saamani migreeni kohtaukset jotka olivat myös todella rankat, oksentelin, täys valoherkkyys jne.

5

168

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • mene lääkäriin

      Kun migreenin oireisto muuttuu, on syytä käydä neurologilla. Terveyskeskuksesta pitäisi saada lähete. Jos et saa, mene yksityisesti.
      Jos migreenilääkkeet tehoavat, niin tottakai niitä kannattaa käyttää. Nehän ovat oireiden mukaista hoitoa, mutta useimmilla tehokasta. Minä en pystyisi toimimaan järkevästi kovan migreenin iskiessä.

      • pain &gain

        Kiitos vastauksesta, olen ajatellut käydä lääkärillä mutta ensin tahtoisin selvitellä onko tässä mahdollisesti muutakin oireita kuin migreeni. Koska minulla on huonoja kokemuksia lääkäreistä (kirjoitetaan vain resepti lääkkeitä ja muuta hoitoa tai tutkimusta en ole saanut) ja muutenkin jonkinlainen pelko lähteä lääkäriin. Jos taas alan syömään lääkkeitä joka kerta kun on migreeni niin nopeasti elimistö tottuu niihin ja niiden vaikutus lakkaa kokonaan, eli tarvitsee nopeasti vahvempia ja taas vahvempia, mikä ei ole terveellistä. Olen kuitenkin elänyt tämän kivun kanssa yli 20vuotta niin nyt aikuisen iässä olen opetellut sietämään kipua ilman lääkkeitä mutta ei se ole helppoa ja tosiaan järki ei toimi normaalisti kohtauksen aikana, eli on kaivauduttava pimeeseen koloon, peiton alle ja päätyynyn alle niin ettei kuule mitään ympäristöstä ja oltava liikkumatta. Niin lopulta nukahtaa kipuun ja yleensä se auttaa mutta se on aika raskasta.
        Täytyy tutkia tuota neurologian puolta koska en ole koskaan käynyt sellaisessa, ehkä he osaisivat tutkia ja auttaa paremin. Kiitos vielä kerran vastauksesta.


    • huoleton 1

      pain & gain. Ei oikein tunnu migreeniltä, minulla ollut lapsesta asti päänsärkyä, joka on diaksoitu migreeniksi,,ensin oli maanataisärky , sitten tuli kuukautis särky ja menopaussin alkaessa migreeni jäi päälle,ja on nykyisin melkein päivittäin,,migreeniin ei tehoa kuin triptaanit eli täsmälääke,,jos ei ole migreeni särkyä ne eivät tehoa,,minä herään aamulla kovaan särkyyn, 98% oikealla puolella päätä jyskyttävä päänsärky,,harvemmin vasemmalla puolella,,tuo sinun päänsärkysi ei oikein tunnu migreeniltä,,itse olen käynyt yksityisellä neurologilla,mutta myös terveyskeskuksessa, josta muuten sain ensimmäiset täsmälääkkeet vasta sitten kun se muuttui päivittäiseksi,,olen ollut Meilahdessa pään kuvauksessa ja kaulavaltimoiden ultrakuvassa,,sieltä ei mitään poikkeamaa löytynyt,, kehoittaisin sinua ottamaan neurologiin yhteyttä,,he voivat ainakin pois-sulkea vaarallisemman päänsäryn,ja laittavat jatkotutkimuksiin.

      • Pain & gaiN

        Mulla siis diagnosoitiin migreeni tuon aivotärähdyksen jälkeen, se oli muistaakseni ainut kerta kun olen käynyt kuvauksissa tai muutenkaan lääkärillä kyseisen aiheen takia. Itselläni on ainakin vahvin kipu ja migreeni alkaa aina vasemmalta puolelta aivoista ja myös erikoisesti naama puutu vasemmalta puolelta kasvoista. Lisäksi tuo ikenien turpoaminen on todella kivuliasta mutta outoa, en ainakaan ole aikaisemmin kuullut että nämä oireet olisi olleet migreenin yhteydessä mutta en ole kyllä hirveemmin asiaa tutkinutkaan.

        Kiitoksia vastauksista, kyllä minä koetan ryhdistäytyä ja rohkaistua varamaan lääkärin ajan että sais varmistettua missä ja mikä vika. Elämäntilaanteessani on muutenkin paljon vaikeuksia, panikkihäiriö, pitkä masennus, jonkin asteista psykoosia joita en ole hoitanut koska en pysty käymään lääkärillä/psykiatreilla.

        Mutta hyvää loppu kesää ja voimia migreenin kanssa taistelioille.


    • uudet oireet

      Kun migreeniä on usein, sitä pyritään torjumaan estolääkityksellä. Estolääkitystä käytetään päivittäin ja tarkoituksena on, että kohtauksia ei tule.
      En tiedä, mitä ihminen hyötyy kivusta, jossa hän kärvistelee käyttämättä särkylääkkeitä. Ehkä hän toivoo sen jalostavan itseään. Kuitenkin tuollainen kipu saa ihmisen ihan sekopäiseksi ja tilanne on pahempi kuin väsymys tai humala autonratissa. Toinen vaihtoehto olisivat asialliset lääkkeet ja hyvä havaintokyky.
      Alkuperäisellä on tullut muitakin oireita. Mahdollisesti hänellä on migreenin lisäksi tullut jotain muuta neurologista kipua, jonka syy pitäisi tutkia. Siksi tuolla oli hyvä kehoitus, mene lääkäriin

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kaipaatko sinä

      Yhtään meidän katseita
      Ikävä
      208
      2655
    2. Törkeä eläinsuojelurikos Sonkajärvellä

      Pohjois-Savossa Sonkajärvellä noin 40 kissaa ja reilut 10 koiraa on jouduttu lopettamaan kaltoinkohtelun vuoksi, kertoo
      Sonkajärvi
      52
      1866
    3. Jotkut ihmiset pelkäävät syöpää sairastavaa

      On hauskaa, kun kertoo jollekin, että "minulla on syöpä". Jotkut käyttäytyvät kuin se olisi tarttuva tauti. Eivät uskall
      Sinkut
      152
      1447
    4. Lavrov suivaantui Stubbille perustellusti.

      Lavrov perusteli suivaantumistaan tosiasioilla Suomen tarinasta sotiemme jälkeen, tutkija Tynkkynen ja pankkihenkilö Sol
      Maailman menoa
      367
      1418
    5. Sukupuolia on vain kaksi- kohukassista tuli kova tuomio perheenisälle oikeudessa.

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/4d4db0d9-4dda-4ba6-a699-25d725683ad6 Miten näin normaalista kassissa olevasta tekstis
      Maailman menoa
      357
      1356
    6. Kääminsä polttanut taksi suomussalmella

      Vieläkö sillä hermonsa menettäneellä hulluja ylinopeuksia ajavalla asiakkaansa haukkuvalla( jos ajat paska kyydin hänen
      Suomussalmi
      25
      1246
    7. Se ei ihan oikeasti vaatisi kuin yhden

      Tekstiviestin... Jos rakastat minua vielä toivoisin että laittaisit minulle viestiä. Rakastatko? Oletko oikeasti niin pe
      Ikävä
      61
      1213
    8. Eronnut Janni Hussi palaa julkisuuteen - Aloittaa uudessa työssä, joka on aivan uusi pesti Suomessa

      Janni Hussi on saanut viime aikoina kohujulkisuutta, kun hänen ja Joel Harkimon avioliitto päättyi eroon kesällä 2025. H
      Suomalaiset julkkikset
      14
      1146
    9. olisit voinut mies edes

      Pyytää anteeksi 🙏🫶
      Ikävä
      55
      1006
    10. Jorma Uotinen avaa sanaisen arkkunsa TTK-miesparista ja koko uudistuksesta: "Sehän on..."

      Tanssii Tähtien Kanssa -parketilla nähdään ensimmäistä kertaa Suomessa tanssiparina miespari kauden alusta asti. Mikko S
      Tanssii tähtien kanssa
      23
      928
    Aihe