hei! Haluaisin olla mahdollisimman paras äiti lapsilleni ja mahdollisimman paras puoliso miehelleni. Tunnen sen kuitenkin olevan hankalaa. Itselläni on suhteellisen normaali lapsuus, josta en kuitenkaan muista mitään. Pieniä välähdyksiä sieltä täältä, koko ala-aste on pimennon peitossa. Syytä tähän en tiedä. Äidilleni olen ollut vihainen ja katkera 13-vuotiaasta asti, emmekä ole saaneet välejä vieläkään selviksi vaikka ikää itselläni 30. Toisinaan ajattelen asioita äitini kannalta, mutta suurimmaksi osaksi vihaan häntä. (kauheaa myöntää tämä) Ongelmani on se että en muista mitään mitä lapsuudessani olis perheen kesken tehty, tai mitä vanhemmat teki lasten kanssa. Mitä vanhemmat tekivät ilman lapsia, millaista ruokaa jne. Jotenkin tuntuu kauhealta ettei omilta vanhemmilta ole saanut mitään käteen, ei mitään miten toimia oman perheen kanssa. Kukaan ei ole koskaan opettanut tekemään ruokaa, hoitamaan kotia, hoitamaan kasvimaata tms. En osaa sanoa mikä on normaalia perhe-elämää, kun itsellä ei siitä ole muistikuvia. Epäilen jatkuvasti itseäni äitinä ja vaimona, mitä minun pitäisi tehdä ja miten ne asiat pitäisi tehdä. Millainen on normaali arki? mitä ihmiset tekevät töiden jälkeen? miten päivä sujuu ja mitä siihen kuuluu?
en tiedä miten olla äiti
...
181
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Älä hätäile turhaan. Olet varmasti hyvä vaimo miehellesi ja äiti lapsellesi/lapsillesi. En osannut minäkään tehdä minkäänlaista ruokaa mielestäni koska sitä ei saanut kotona opetella, sain kylläkin tiskata ja luututa lattioita.
Kotitaloustunnit olivatkin sitten mieluisia kun siellä sai häärätä ja opettaja oli erittäin pedagooginen ja kannusti meitä kaikkia oppilaita tekemään itsenäisesti keitoksiamme.
Sitten kun teiniäitinä 16v. sain lapsen olin aivan puulla päähän lyötynä. Onneksi lapsen isä oli kasvanut monen sisaruksen kanssa ja hänellä oli pieniä sisaruksia joita oli hoitanut, niin hän osasi neuvoa.
Mitäpä sitä töiden jälkeen tehdään, käydään kaupassa, tehdään ruokaa, pestään vaatteita, ulkoillaan lasten kanssa , luetaan läksyjä heidän kanssaan, käydään kylässä, harrastetaan jotain. Halataan ja rakastetaan toinen toistamme. Sellaistahan se elämä on.
Jos todella et muista mitään lapsuudestasi niin kehoittaisin sinua kääntymään traumaterapian puoleen, jos sinulla on siihen voimia.