Kesä ilman grillimakkaraa on kuin pilvinen päivä...

skriivari1

Grillimakkara tuo suomalaisen miehen kesävihannes on erottamaton osa kesää.

Grillimakkaroita on moneen lähtöön. Kauppojen makkarahyllyt notkuvat runsaasta tarjonnasta ja valinta on monesti vaikeaa.

Ensin pitäisi päättää ottaako mahdollisimman vähärasvaista vai mahdollisimman rasvaista grillattavaa. Meidät on vuosien varrella aivopesty kaiken maailman ravintoterapeuttien toimesta välttämään rasvoja. Se on kuitenkin jyrkässä ristiriidassa sen tosiasian kanssa, että vain oikein rasvainen grillimakkara on parasta kesäherkkua.

Eihän gastronominen ruoka koskaan voi olla terveellistä, sormi pystyssä varottavien terveysintoilijoiden mielestä. Mutta toisaalta eihän "terveellinen" sapuska myöskään voi koskaan olla hyvää.

Rasvaisen grillimakkaran siis täytyy olla epäterveellistä syötävää, mutta hyvää.

Suo siellä, vetelä täällä.

Minä vaan kysyn, että pitääkö meidän syntyä tänne maailmaan syömään terveellistä, mutta vähemmän maukasta ruokaa, vai hyvää ja maistuvaa ruokaa, joka on epäterveellistä?

Minä valitsen ehdottomasti jälkimmäisen vaihtoehdon. Siksi grillaankin kotigrillissäni aina rasvaista grillimakkaraa ja voi hyvät hyssykät, kyllä maistuu. Turun sinapin kanssa, joka tosin tehdään nykyään Puolassa, mutta yhtäkaikki se on Turun sinappia, koska tuubissa lukee niin.

Otsikko tähän kesäjutusteluun oli lainattu osin A.Kiven Seitsemästä veljeksestä. Se repliikki on kokonaisuudessaan seuraavanlainen.

Talo ilman kesäistä rasvaista grillimakkaraa on kuin pilvinen päivä, jonka pirtin pöydän päässä asuu ikävyys.

Eiks je?

13

142

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ramoona*

      Makkaramietteet sopii kesäiseksi kevytfilosofoinniksi. Miehet varmasti ymmärtävät paremmin makkaroiden päälle, Makkaraklubeihin kokoontuu lähinnä väärinymmärrettyjä terveysterroriin kyllästyneitä miehiä. Omalta kohdaltani voin sanoa, että syön mieluummin vähän hyvää ja rasvaista juustoa kuin paljon pahanmakuista kevyttuotetta, makkaraan sopii sama periaate. Makkara on paitsi herrain herkku, myös kiireisten perheenäitien pelastus, nakkipaketti jos toinenkin sujahti ostoskassiini niinä aikoina.

      Siskonmakkarakeitto on vakioruokiani vieläkin, ehkä kerran kuussa tulee sitä keiteltyä. Kerran mietittiin, miten se siskoon liittyy ja selitys löytyikin. Ruotsiksi se on siskonkorv, joka on taas lyhennen saksan sanasta Sausichen. Makkara on niin mainio sana, että pitihän senkin alkuperä selvittää...liitty mahaan eli maga , mahassahan suolia eli makkarankuoria riittää.

      Skriivari yhdisti ansiokkaasti kansalliskirjailijan sanat ja arkisuuden perikuvana pidetyn makkaran. Aleksi Kivellä esiintyy makkaraa tarkoittavana sana pylli, jolla on monta merkitystä, se tarkoittaa myös mullia tai sonnia sekä voimaa ja potentiaalia. Hmmm...
      Makkarassa on myös kaksi päätä, eikös siihenkin jotain filosofista liity...toinen pää ja toinen pää.

      Magdalenasta on laulu, joka nyt pyrkii tänne palstalle :
      Sukat on sillä makkaralla ja lentää se päivänkakkaralla ja kylpee yhdeksän pilven alla ja pupuja sillä on pöydän alla ja perhonen korvanlehdellä.

      • pylsyäkin oli

        Muistelen että ennen teurastuksen aikaan tehtiin pylsymakkaraa. Hakattiin sisäelimiä ja silavaa pieneiksi paloiksi ja keitettyä ohraryyniä joukkoon.


    • periaate.

      Kahta en vaihda. Minä ostan Auran sinappia nykyisin.

      • sukatovatsetterit

        Niin sitä minäkin luulin. Siihen sain konsulttiapua. Edeskäypä sanoi että sukat pitää vaihtaa joka päivä, ei kerran viikossa. Ei kai siinä sitten auta maamme laulukaan: nyt minäkin sitten laitan vaihtaen.


      • vikanvaihtoviikko
        sukatovatsetterit kirjoitti:

        Niin sitä minäkin luulin. Siihen sain konsulttiapua. Edeskäypä sanoi että sukat pitää vaihtaa joka päivä, ei kerran viikossa. Ei kai siinä sitten auta maamme laulukaan: nyt minäkin sitten laitan vaihtaen.

        Elikö oikea sukka vasempaan, vasen oikeaan, vaihdetaan kerran päivässä/viikko?


    • haaveilija N

      Tuli oikein vesi kielelle makkarakekustelusta.Itse en vielä ole syönyt ainuttakaan,kaupassa aina iskee omatunnon varjo niskaan,älä ota sitä ja ota tota,ja niin tekis mieli oikein kunnon käristettyä grillimakkaraa kaikin maustein.

      Kun pitää aina varjella noita sairauksia vaikka terveellisesti elänkin,osaksi perintönä suvusta.

      Mutta jos tänään unohtais ja antas mennä vaan,tuulee niin vietävästi joten grillin sytyttäminen lienee jopa kiellettyäkin.

      • kuka sen

        kaiken myydyn makkaran syö, jos naiset ei siihen uskalla koskea , edes yhtä grillimakkaraa kesässä ?? Eikös naiset mielellään syö rasvaisia makeita leivonnaisia kuitenkin ?


      • Ehkä vielä 1950-
        kuka sen kirjoitti:

        kaiken myydyn makkaran syö, jos naiset ei siihen uskalla koskea , edes yhtä grillimakkaraa kesässä ?? Eikös naiset mielellään syö rasvaisia makeita leivonnaisia kuitenkin ?

        luvulla sodan vihdoinkin loputtua ja sokerin oston noustua uusiin lukemiin, samoin voin. Taikinaa kaulittiin levyksi, voita väliin ja sokeria, taikina käännettiin kaksinkerroin, taas uusi kaulinta, kääntäminen ja kaulinta...siitä wienwr-leipiä, hilloa päälle ja tomusokeria, paistaminen uunissa ja ...

        Makkaroiden, makkarain, makkarien kohdalla sama.


    • saako sanoo

      makkarien ? Lisään vielä makkaroitten.

    • Juuu-u, taitaapi

      makkarien tarkoittaakin makuuhuoneitten.

    • surkkku

      Yök yök makkaroille

    • tietääkö joku

      mitä eroa on vatsamakkaroilla ja jenkkakahvoilla ?

      • kaisu-liisa

        Josko jenkkikahvat suuntautuvat sivulle, vatsamakkarat hyllyvät etupuolelle, napamantereen seutuville.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Alle 15 oli

      Arvasi että lapsi asialla hallin palossa. Surullista. Mutta jos osaa/kykenee käyttää tulentekovehkeitä niin pitää osata
      Vimpeli
      41
      1456
    2. Mikä on kaivattusi ihanin ja ärsyttävin piirre?

      Ja onko hän mies, nainen ja muun sukupuolinen? Mies. Huomaavaisuus. Kiireisyys. Joskus voi rentoutuakin.
      Ikävä
      98
      1365
    3. Riikka Purra: työttömät tulee velvoittaa töihin

      Purra panisi työttömät tulevaisuudessa työskentelemään sosiaaliturvan saamiseksi, koska työllisyysaste ei muuten näytä l
      Maailman menoa
      303
      1299
    4. Onko kaivattusi yllättänyt sinut?

      Piditkö häntä toisenlaisena ihmisenä?
      Ikävä
      109
      1125
    5. Mitä on eilen sattunut?

      Mitästä oli eilen illalla kylällä sattunut?
      Suomussalmi
      19
      1081
    6. Milloin tapasit kaivattusi

      ensimmäistä kertaa? 💸
      Ikävä
      65
      1048
    7. Näin Ellen Jokikunnaksen Ralph-poikaa suojellaan julkisuudelta - Katso tuoreet kuvat Italiasta!

      Ellen Jokikunnas ja Jari Rask ovat Ralph-poikansa kanssa kakkoskodissa Italiassa. Mukana on myös Unelmia Italiassa -kuva
      Suomalaiset julkkikset
      16
      1029
    8. Oletko mokannut

      Kaivattusi suhteen koskaan?
      Ikävä
      71
      1012
    9. Heh, persut = vassarit = 10,0 %

      Minja tuli nyt jo Riikan rinnalle, sitten alkaa tekemään kaulaa. Molemmilta kympin arvoinen suoritus! https://www.hs.f
      Maailman menoa
      176
      888
    10. Vihdoinkin lavatansseja tv:ssä - Juhannuksena tanssitaan, bändeinä Yölintu ja Komiat!

      Jes, vihdoinkin lavatansseja taas televisiossa! Keskikesän juhlaa vietetään tänä juhannuksena Tuuloksen Kapakanmäellä ju
      Tanssi
      18
      841
    Aihe