ritoniemi

miksi kaupungin pitää vielä harkita, käyttääkö se etuosto-oikeuttaan ritoniemeen vai ei! Nyt olisi viimeinen mahdollisuus oikeasti turvata se, että kaunis niemi säilyy kaupunkilaisten yhteisenä virkistysalueena. Vaikka yksityinen ostaja olisi kuinka tunnettuja ja luotettavan oloinen, se ei todellakaan takaa sitä että hänen pitäisi pitää ostamansa paikka "yhteisenä olohuoneena". JA entäs sitten kun nykyinen pääostaja potkaisee tyhjää ja perikunta jää paikoista kiistelemään. Paikka voidaan myydä vaikka paloina venäläisille, jos halutaan eikä kellään ole enää nokan koputtamista. Nyt pitäisi kuopion kaupungin päättäjien korjata aikaisempi möhläyksensä, ja hankkia paikka takaisin. Aluetta voidaan VUOKRATA yksityisille, mikäli he haluavat siellä jotain tehdä, silloin on vielä mahdollisuus puuttua asioihin.
2140
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Elämme markkinataloudessa emmekä entisessä Neuvostoliitossa! Aika onnetonta spekulointia, kaupunki laittakoon viimeiset roponsa täysin epäonnistuneeseen Alatoriin.

Äänestä

Kun idiootit menivät myymään eurolla, niin nyt pitäisi ostaa takaisin kahdella eurolla?

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


ritoniemi takaisin kirjoitti:

miksi kaupungin pitää vielä harkita, käyttääkö se etuosto-oikeuttaan ritoniemeen vai ei! Nyt olisi viimeinen mahdollisuus oikeasti turvata se, että kaunis niemi säilyy kaupunkilaisten yhteisenä virkistysalueena. Vaikka yksityinen ostaja olisi kuinka tunnettuja ja luotettavan oloinen, se ei todellakaan takaa sitä että hänen pitäisi pitää ostamansa paikka "yhteisenä olohuoneena". JA entäs sitten kun nykyinen pääostaja potkaisee tyhjää ja perikunta jää paikoista kiistelemään. Paikka voidaan myydä vaikka paloina venäläisille, jos halutaan eikä kellään ole enää nokan koputtamista. Nyt pitäisi kuopion kaupungin päättäjien korjata aikaisempi möhläyksensä, ja hankkia paikka takaisin. Aluetta voidaan VUOKRATA yksityisille, mikäli he haluavat siellä jotain tehdä, silloin on vielä mahdollisuus puuttua asioihin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu