Slovakit eristivät romanit taas muurilla

Tämäkö alkua taas suurille vainoille? Kuinka EU:ssa voi olla tälläistä muureilla etnisistä syistä perustuvaa syrjintää? Onko Helgellä tai jollain tietoa onko tälläistä enemmän muissakin itäblokin maissa? Ajatelkaa jos Suomessa eristettäisiin kaupungin kaikki romanit johonkin lähiöön ja se erotettaisiin muurilla muista ihmisistä. Ei ole mukava tulevaisuudennäkymä sellainen.

Suuri romanisaareke Slovakiassa – Lunik IX lähiö Kosice'ssa – eristettiin perjantaina kaksimetrisellä muurilla. Tämä on jo 14. muuri, jolla slovakit eristävät romaneja.

Kosice on Slovakian toiseksi suurin kaupunki pääkaupunki Bratislavan jälkeen. Siellä sijaitsee ”Lunik IX” asuinalue, jota kutsutaan ”Euroopan suurimmaksi romanighetoksi”. Siellä asuu noin neliökilometrin kokoisella alueella Slovakian suurin romanien ryhmä, arviolta noin 6.000 – 8.000 henkilöä.

Romanit asuvat Lunik IX:ssä fataaleissa olosuhteissa ilman sähköä, kaasua ja juoksevaa vettä. Lähes 100% lähiön asukkaista on jatkuvasti työttöminä.

Viereisen ”Zachód” lähiön slovakit valittivat varkauksista ja kerjäämisestä, jonka johdosta paikalliset kunnanvaltuutetut näyttivät ”vihreää valoa” kaksimetrisen kummatkin asuinalueet erottavan muurin rakentamiseksi.

Investointi maksoi 4.700 euroa. Slovakkien puolella muurin viereen sijoitettiin parkkipaikka. Kosice'n poliisin tiedottaja Alexander Szabo kertoi, että muurin rakentaminen paransi alueen turvallisuutta.

Romanijärjestöt puolestaan puhuvat lisääntyvästä rotuerottelusta. - Tämä on uusi Itkumuuri, joka jakaa maan kansalaiset – väitti Michal Zaleszak Eurooppalaisesta romanien oikeuskeskuksesta. Myös Amnesty Internationalin Slovakian osaston toimitsijat ovat pöyristyneitä.

Slovakialaisen ”SME” -lehden mukaan vuodesta 2009 lähtien on rakennettu jo 14 romaneja erottavaa muuria. Niitä rakennetaan etupäässä maan itäosissa. Ne rahoitetaan itsehallinnollisista lähteistä tai julkisilla keräyksillä. Muurit erottavat romaneja mm. seuraavissa kaupungeissa: Velka Ida, Ostrova, Sered, Zlaté Moravce ja Vrútky.

Romanien ghettoihin sulkemista ei edellä yhteiskunnallinen konsultointi, eikä laajempaa julkista keskustelua käydä, eikä asia myöskään kiinnosta hallitusta. - Rakennusoikeus ei tunne ”erottavaa muuria” - kertoo Rakennusministeriön tiedottaja Marin Konia.

Tunnetuin esimerkki segregaatiosta Slovakiassa on yli 100 metriä pitkä muuri maan kaakkoisosan Michalovice'n kaupungissa. Se rakennettiin slovakeiden keskuudessa kerätyllä 40.000 eurolla vuonna 2009. Se tehtävänä on estää noin 500 romanin tulo slovakkien asuinalueelle. Nyt romanit joutuvat kulkemaan kouluun, kauppaan tai terveyskeskukseen mennessään tietä pitkin, joka kiertää koko asuinalueen.

Romanit onnistuvat välillä saamaan muurit puretuiksi kansainvälisten organisaatioiden puuttuessa asiaan. Vuonna Preszowan hallinto erotti noin 2.000 romanin asuttaman Stara Tehelnian asuinalueen betoniseinällä muusta kaupungista. Muutaman viikon kuluttua muuri purettiin.

5,5 miljoonan asukkaan Slovakiassa asuu noin 500.000 romania ja 55% heistä on vielä alle 18-vuotiaita. Demokraattisten uudistusten jälkeen romaneilla ei ole edustajaansa parlamentissa. Suurin osa heistä on työttömiä ja he elävät sosiaalituilla.
0197
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

Tsigaan takaisin!!! kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu