While my guitar..gently weeps...

Miksi ajattelet sen tunteen olevan yksipuolinen? Pelottaako sua se että se olisi ja tulkitset liian negatiivisesti? Vai haluaisitko, että tunteet olisi yksipuolisia, jotta tilanne olisi helpompi?
Mä oon sellainen ihastuneena, että hymyilen ihan jatkuvasti ja vaikutan tosi iloiselta ja painottomalta, mutta kaiken muun pidän jostain syystä sisälläni, vaikka ajattelen sitä toista usein. Oon kauhean huono kertomaan, oon enemmänkin sellainen ihminen joka näyttää omat tunteensa. Silloinkin tosin ehkä aika herkästi. Sellaisilla hellillä hipaisuilla, huolenpidolla, läsnäolevalla ja rakastavalla kuuntelulla, hassuttelulla, ihan pienellä lempeällä kiusaamisella, syvillä katseilla kesken askareiden, suukoilla, toisen syliin unohtumisella, fyysisesti koskettamalla ja vaikka katselemalla toisen kasvoja hellästi sormella tutkien, poskea silittäen. Ja siitä hymystä ja sen ihastuksen kohteen kaikille jutuille hymyilystä ehkä tietty hyvin näkee. Mutta musta näkee ei-läsnäolevasti sen aika huonosti. Se on vaan mun luonteeni. Esimerkiksi kirjoitan loppujen lopuksi sellaisesta aika vähän tai kerron vähän. Ne tunteet on jotenkin niin siellä mun sisällä ja sellaisia herkkiä, että ne näkyy teoissa. Oon ehkä sellainen mykkä-ihastunut, ainakin siltä tuntuu. Kun yritän niistä tunteista puhua, niin se vaatii paljon energiaa, että saan ne sanoiksi, koska sanat ei oo niin luonnollinen osa sitä maailmaa. Paljon kuitenkin on kauniita ajatuksia, tunteita, unelmia sisälläni. Ne vaan on siellä hiljaa ja vähän piilossa. Mä luulen, että mä oon sellainen ihminen, jonka silmistä ne asiat vasta näkee.

Oon pahoillani jos se sun vastapuoli on samanlainen, että se vaan on niiden tunteiden kanssa ja se hämmentää sua. Se on tälleen netissä tosi vaikeaa.

Ei torjuntaa ikinä kirjoitti:

Miksi ajattelet sen tunteen olevan yksipuolinen? Pelottaako sua se että se olisi ja tulkitset liian negatiivisesti? Vai haluaisitko, että tunteet olisi yksipuolisia, jotta tilanne olisi helpompi?
Mä oon sellainen ihastuneena, että hymyilen ihan jatkuvasti ja vaikutan tosi iloiselta ja painottomalta, mutta kaiken muun pidän jostain syystä sisälläni, vaikka ajattelen sitä toista usein. Oon kauhean huono kertomaan, oon enemmänkin sellainen ihminen joka näyttää omat tunteensa. Silloinkin tosin ehkä aika herkästi. Sellaisilla hellillä hipaisuilla, huolenpidolla, läsnäolevalla ja rakastavalla kuuntelulla, hassuttelulla, ihan pienellä lempeällä kiusaamisella, syvillä katseilla kesken askareiden, suukoilla, toisen syliin unohtumisella, fyysisesti koskettamalla ja vaikka katselemalla toisen kasvoja hellästi sormella tutkien, poskea silittäen. Ja siitä hymystä ja sen ihastuksen kohteen kaikille jutuille hymyilystä ehkä tietty hyvin näkee. Mutta musta näkee ei-läsnäolevasti sen aika huonosti. Se on vaan mun luonteeni. Esimerkiksi kirjoitan loppujen lopuksi sellaisesta aika vähän tai kerron vähän. Ne tunteet on jotenkin niin siellä mun sisällä ja sellaisia herkkiä, että ne näkyy teoissa. Oon ehkä sellainen mykkä-ihastunut, ainakin siltä tuntuu. Kun yritän niistä tunteista puhua, niin se vaatii paljon energiaa, että saan ne sanoiksi, koska sanat ei oo niin luonnollinen osa sitä maailmaa. Paljon kuitenkin on kauniita ajatuksia, tunteita, unelmia sisälläni. Ne vaan on siellä hiljaa ja vähän piilossa. Mä luulen, että mä oon sellainen ihminen, jonka silmistä ne asiat vasta näkee.

Oon pahoillani jos se sun vastapuoli on samanlainen, että se vaan on niiden tunteiden kanssa ja se hämmentää sua. Se on tälleen netissä tosi vaikeaa.

kumpikin naisia. Vai onko tää sellasta naisrakkautta?

Miehestä kerroin.

Et sitten parempaan pystynyt.

tiettyyn ihmiseen liittyviä toiveita ole, joten..s