Haluan osastolle

Vaikuttaa siltä, että kannattaisi mennä puhumaan ihan ammattilaisille tosta sun ongelmasta...

Sairasta, sinne joutuu toiset ihan täysin tahtomattaan! Kun kerta olet vapaa, miksi haluat psykiatrian uhriksi ja lääkitettäväksi neurolepteillä? Haluatko todella pilata elämäsi ja hankkiutua vaikeuksiin hullujen huoneen kautta, neuroleptit ei oo mitään mukavia pikku nappeja, vaan tuhoavia, ne saattavat sinut saattohoitoon, koska toiset on saanu niistä jo niin pahoja vikoja etteivät enää elä ilman niitä myrkkyjä, jotkut onnekkaat on päässy irti, toiset on saanu pysyviä haittavaikutuksia, lihasnykinöitä, kramppeja,dementiaa.. riippuu siitäkin kuinka pitkään on pakotettu nielemään niitä paskoja! Tule nyt järkiisi, ja ajattele jo meitä kokeneita uhreja, niistä jää elinikäsiä traumoja, pahat muistot ja saat sellasen leiman, että se pysyy sun tiedoissa koko iän, sen leiman voit välttää jo kaartamalla, varomalla psykiatreja, koska ne voi kirjottaa paperille ihan mitä ikinä niitä itteensä huvittaa, jotkut on niin sadisteja että oikein nauttiivat, nauravat potilailleen kun ne on lääkitty siihen kuntoon et näytät kun haudasta nousseelta, koska sitä ne antipsykootit aiheuttaa! Kristuksen nimessä pelasta itsesi tältä kokemukselta!

Tuokin voi olla oma häiriönsä, että tahtoo noin kovasti osastolle.

toisaalta, jos tuon leffan perusteella pitäisi päätös tehdä, haluaisin minäkin! Ei se osastolla olo oikeasti ihan tuollaista ole. Itse olen ollut päiväosastolla ja kyllä se oli kivaa.

Osastot tuntuvat meistä kivoilta, koska siellä palvellaan ja pidetään huolta. ihan niin kuin tuossa elokuvassakin, se voi tuntu joillekin lomalta.

Mutta se on vääristynyt tilanne, koska koko elämää ei niin voi viettää.
Minusta voisit hyvin käydä juttelemassa terkkarille tai sairaanhoitajalla tilanteestasi. Että onko sinulla mahdollisesti jokin mielenterveyshäiriö. Osastoa en suosittele sinulle. Äläkä ehdottomasti ala tekemään "itsaria" vain päästäksesi osastolle, siihen voi kuolla ja itsari on pahin asia, mitä läheisille voi tehdä. Ei kannata myöskään haluta syömishäiriötä. Saat siitä ummetuksen, karvapeitteen ja kynsisienen. Tukkakin lähtee päästä ja hengitys haisee kuolemalle. Masennut ja elämä menettää merkityksesnä. Eristäydyt ja tulet vihaiseksi. Terveytesi pettää. Ei sellaista kannata haluta itselleen.

Katselepa asioitasi siltä kantilta, mitä kaikkea HYVÄÄ elämässäsi on. Luettelitkin niitä jo joitakin. Mietipäs niitä! Sinulla on oikeasti tosi paljon sellaistakin, mitä monelta puuttuu, ja mistä Sinulle on paljon hyötyä, iloa ja voimavaraa elämässä. Panosta niihin!
Kun huomaat, että joku kaverisi tekee jotain hienoa, kannusta häntä, kiitä, jos se kohdistuu Sinuun, iloitse kaverisi puolesta. Jos koet, että kaverisi ovat kanssasi vain, koska heillä ei ole muita, niin ymmärrä, että HE TARVITSEVAT Sinua, pitävät Sinua kaverinaan. Ole siis heille kaveri!
Koska äitisi kanssa on hyvät välit, kerro äidillesi, että arvostat häntä ja sitä, että voit puhua kaikesta hänen kanssaan.
Kun näet, että olet hoikka, ole siitä vain iloinen, sillä moni todella lihava HALUAISI olla hoikka, vaan ei ole. Voit treenata hoikkaa vartaloasi lisäämällä liikuntaa ja siitäkin saat uuden ja kannustavan asian elämääsi! Urheilullisimmat ovat hoikkia ja se edesauttaa elimistön hyvinvointia pitemmän päälle! Syömishäiriötoiveesi voit käntää liikunnan harrastamiseksi, mutta älä mene siinä äärimmäisyyksiin, vaan NAUTI!
Me joka ainoa olemme ihmisinä erilaisia, erilainen fysiikka, erilainen mentaliteetti, erilainen perhetausta, erilaisetr intressit. JUURI SIITÄ, että olemme erilaisia, meidän kaikkien elämä on mielekästä! Ajattelepa, jos olisimme kaikki "niinkuin minä", millaista olisikaan elämä!!! Mä en tulis toimeen sellaisten kanssa, jotka olisivat kaikki mun laisia, olis pelkkää ongelmaa... Mutta kun on ihmisiä, jotka voivat auttaa minua, joista minulle on iloa, joiden kanssa voin jakaa sydänsurut, joita itse voin tavalla tai toisella auttaa ... niistä pikku asioista koostuu oikea elämä! Pelkkä hymy ventovieraalle kadulla, käden heilautus puolitutulle ... tällaiset ihan pienet asiat ovat joskus nostaneet minua itseäni synkästä suosta, jossa mietin, miks mä ees elän! Joku arvosti minua niin paljon, että vilkutti! Viimeisin havaintoni oli, että tajusin, että mä oon oikeasti arvokas ihminen tällaisena, mikä olen, koska olen syntynyt ihan omaksi itsekseni, persoonaksi, jollaista toista ei ole olemassakaan! Mä SAAN rakastaa ihan omaa itseäni sellaisena kuin olen, pitää rampaa vartaloani kauniina, vaikka se olisikin kaukana kauneusihanteista, saan nauttia elämästä, kaikista ihan pikku jutuistakin, esim että käteni toimii ja silmäni näkee, voin kirjoittaa tänne Sinulle, koska koen tässä, että Sinä olet rakas lähimmäinen ihminen, joka tarvitset jonkun vastausta.
Elämä on mäkiä ja laaksoja, huikeita näköalapaikkoja ja pimeitä tunneleita, kauniita kukkasia, joiden varrella on kirpaisevia piikkejä, ja toisia, jotka sulotuoksuin lievittävät suruamme. Kaikkea kuuluu elämään, mausteita, joita ilman elämä olisi tasapaksua tönkköä, tylsää, mielenkiinnotonta. Katsele avoimin mielin elämää, puntaroi, mikä on oikeasti hyvää ja vie Sinua eteenpäin, nostaa ja kantaa, ja välttele sitä, mitä johtaa huonompaan suuntaan. Vaikka ajatuksiisi tulisi, että joku syömishäiriö olisi ok, niin pysähdy puntaroimaan, onko se ok Sinulle sittenkään, ja jos huomaat, että seuraukset olisivatkin vain pahat, niin hylkää koko ajatus ja pohdi seuraavaa esilletulevaa, esim. onko viisas ajatus hakeutua psykiatriselle osastolle ja saada siten koko elämäänsä haittavaikutuksia, esim opiskeluu, työnhakuun, sosiaalisiin suhteisiin, ... vai lisiko sittenkin parempi hylätä sellaiset ja alkaa miettiä vaikkapa, olisiko pieni juoksulenkki paikallaan, tai pyytäisinkö äidiltä kipposen je menisin vaikka mustikkapiirakkatarpeet keräämään, tai soittaisinko kaverille, että lähdetäänkö uimaan ... tavan elämää, jokapäiväistä, aina jotain vähän erilaista, kuitenkin hyvää ja kohottavaa, elämänlaatua parantavaa.
Olet kallisarvoinen, ainutlaatuinen, persoonallinen, juuri Sinä!
Sinulla on oma paikkasi maailmankaikkeudessa, tänään tässä, tulevaisuudessa jossakin toisenlaisessa kuviossa (ammatti, työ, perhe, ...).
Koska olet nuori, voit itse tehdä valintoja, mihin suuntaan elämäsi toivot kulkevan. Tee HYVIÄ päästöksiä ja lähde siihen suuntaan. Rakenna, tee hyvää, panosta hyviin asioihin, ... Se kaikki koituu Sinulle parhaaksi, ja kaikille rakkaillesi samalla!
Halauksien kera: kaikkea hyvää Sinulle!

Osastolla ei ole kivaa, Sairaana se voi tuntua lepopaikalta tai suojalta, mutta kun alkaa tervehtyä niin sairaala on aivan kammottavan tylsä paikka. Siellä ei ole mitään tekemistä ja et pääse ulos. Jotkut potilaat voi olla tosi sekaisin ja aiheuttaa kaikenlaista melua ihan mihin päivänaikaan tahansa. Hoitajat ei hoida sua. Lääkkeet jakaa siinä se, ainakin mun osalta on ollut.

Joo, sairaana on hyvä olla osastolla. Se on pakopaikka omasta elämästä. Turvallinen paikka olla. Levätä. Latautua.

Ei siellä hirveästi huomiota tai läheisyyttä saa, vaikka kuvittelisi. Siellä ollaan. Päässä tapahtuu paljon, kun katsoo etäämmältä elämäänsä josta on paossa. Ja kun tietää että omaan elämäänsä on palattava ennemmin tai myöhemmin takaisin.

Läheisyyttä kannattaa etsiä muualta. Ymmärrän kyllä että jos sitä on vaikea/mahdotonta löytää ja saada, silloin sairastuu. Syömishäiriöön tai mihin kukakin sairastuu. Siltikään osasto ei ole ensimmäinen paikka, johon joutuu/pääsee/kannattaa haluta.

Paljon voimia sinulle aloittaja. Toivottavasti löydät läheisyyttä ja huolenpitoa omasta elämästäsi, ilman mitään sairautta.

Haluan kans osastolle ku mulla on kestänyt masennus ja paniikkihäiriö 3 vuotta. Olen siis nyt 18v. Välillä tekisi mieli huutaa kivusta ja tuskasta. Pakko tätä vastaan on nyt kuitenkin taistella.

Vähä myöhäs mut joo, itel sama homma. Parikertaa oon koulupsykalla käyny ja kerran lääkäril mutta en ollu tarpeeks ”sairas” lääkityksee ja osastosta ollu edes puhetta. En ole halustani osastolle pääsystä psykalle kertonut sillä en halua viedä paikkaa sitä oikeasti tarvitsevilta. Mut ihan hirveä tämä halu päästä pois arjesta, ja osasto vain kuulostaa juuri hyvältä paikalta. Välillä mietin että voisin vain tappaa itseni niin ei tarvitsisi tätä paskaa arkea jaksaa. Elämä on tylsää eikä siinä ole mitään järkeä, kuka jaksaa elää? Jos kuoleman jälkeen saa rauhan nii miksi ei sitte vähä nopeuttais sitä?

Osasto on viimeinen paikka minne kannattaa pyrkiä.
Osastolla et saa mitään uutta hoitoa, mitä et voisi saada avohoidossa.

Hoitajat katsovat telkkaria tai ovat netissä tai juoruavat keskenään ja tosi harvoin saa hoitajia keskusteluun kanssaan.

Potilaat ovat netissä puhelimella tai muuten omissa maailmoissaan ja kunnon keskusteluja ei potilaiden kanssa saa aikaan.

Moni potilas ei suostu kertomaan edes sitä mitä lääkkeitä syö tai mikä on diaknoosi.
Kun laitetaan tahdon vastaiseen hoitoon ei pääse käymään ulkona, yksin vaan aina hoitajan kanssa tai ryhmänä.

Tällä oli Eki joka tuli osastolle siksi aikaa kun sai sähköhoitoa. Tuohon tarkoitukseen osastolla olo on aivan sopiva.

Osastohoidolla ihminen leimataan viimein hulluksi. Osastohoidon tulee olla se viimeinen vaihtoehto