Mulla ei ole. Ei oo oikeestaan koskaan ollutkaan. Jaksan vaan päivästä, viikosta, kuukaudesta ja vuodesta toiseen ihmetellä sitä, kuinka jännää on, et meillä kaikilla on nää eri polut kulkea. Useimmat saa elämäänsä jotain elämisen arvoista ja sit jotkut harvat jää tyhjän päälle vailla yhtään mitään.
Ei se oo elämää, et joka kerta kun avaan ulko-oven ja meen mihin vaan, tunnen olevani jossain kuplassa, josta en todella pääse pois. Miksi? Koska olen yksinäinen. Oon niin yksinäinen, et mulla on hädin tuskin ketään. No löytyy sentään muutama läheinen, joista oon onnellinen, mutta ystäviä? Ei yhtään. Kai mua rangaistaan jostain jollain käsittämättömällä tavalla.
Mä en vain jaksais päivästä toiseen kulkee täällä maailmassa, jossa melkein kaikilla on joku, jonka kanssa olla tai tehdä asioita. Mäkin oon löytänyt ihmisiä, joiden kanssa olla! .. Hetken.. ja kuunnella kuinka ne kertoo mitä ne on tehny ystävien kanssa ja kuinka on ollut taas niin kivaa. Se teennäinen hymy, joka mun pitää levittää kasvoille, suorastaan sattuu nykyään. Noiden puheiden kuunteleminen yksistään tuntuu jo joltain selkäänpuukotukselta.
Miten helvetissä ihminen voi olla niin epäonnistunut, ettei löydä ympärilleen ketään? Enkä mä nyt tarkoita ainoastaan parisuhdetta. Musta tuntuu, että mun parisuhteistakaan ei voi tulla mitään, jos mulla ei ole mitään muuta elämää.
Jos tämä on mun osa, niin haluan kuolla pois mahdollisimman nopeasti.
Ei se oo elämää, et joka kerta kun avaan ulko-oven ja meen mihin vaan, tunnen olevani jossain kuplassa, josta en todella pääse pois. Miksi? Koska olen yksinäinen. Oon niin yksinäinen, et mulla on hädin tuskin ketään. No löytyy sentään muutama läheinen, joista oon onnellinen, mutta ystäviä? Ei yhtään. Kai mua rangaistaan jostain jollain käsittämättömällä tavalla.
Mä en vain jaksais päivästä toiseen kulkee täällä maailmassa, jossa melkein kaikilla on joku, jonka kanssa olla tai tehdä asioita. Mäkin oon löytänyt ihmisiä, joiden kanssa olla! .. Hetken.. ja kuunnella kuinka ne kertoo mitä ne on tehny ystävien kanssa ja kuinka on ollut taas niin kivaa. Se teennäinen hymy, joka mun pitää levittää kasvoille, suorastaan sattuu nykyään. Noiden puheiden kuunteleminen yksistään tuntuu jo joltain selkäänpuukotukselta.
Miten helvetissä ihminen voi olla niin epäonnistunut, ettei löydä ympärilleen ketään? Enkä mä nyt tarkoita ainoastaan parisuhdetta. Musta tuntuu, että mun parisuhteistakaan ei voi tulla mitään, jos mulla ei ole mitään muuta elämää.
Jos tämä on mun osa, niin haluan kuolla pois mahdollisimman nopeasti.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Ei mullakaan oo melki yhtään ystävää mutta ei se mua haittaa.
Joskus pari vuotta sitten mulla oli vähän saman tapanen tilanne kun sulla mutta trust me, tähän tottuu.
En ite enää kaipaakaan ystäviä, kavereita yms. vaikken muita ihmisiä inhoa ja tykkään usein jutella ihmisten kanssa paljon esim. töissä ja koulussa, mutta ei mulla oo mitään tarvetta jatkaa tota vapaa-ajalla.
Mitä seurusteluun tulee, oon paria poikaa tapaillu yms. ja oon yksinkertasesti huomannu ettei oo ihan mun juttu.
Myönnän että mua on kiusattu ala-asteen ekasta luokasta asti ja että mulla ei oo mikään maailman paras itsetunto ja minäkuva, että voi ehkä vaikuttaa tohon mun käytökseen emt.
Anteeks nyt vain, mut toi ei kyllä lohduta yhtään. Mä en halua sellaista elämää, et mä jotenkin hyväksyisin yksinäisyyteni ja eläisin sitten elämäni eristyksissä sinne viimeiseen päivään saakka ja vielä ilman parisuhdetta? Hyvä, jos tollanen elämä toimii sulla, mut mulla toi ei tule koskaan toimimaan.
Voihan se olla, että hirttoköysi on ainoo apu. Sinänsä surullista, että sellaseen joutuu turvautumaan, mut kaipa kaikella on tarkotuksensa. Ehkäpä kuolema onkin jotain kaunista.
Siinä kuplassa olen ollut minäkin. Siitä pääsee ulos, mutta rajoja pitää etsiä. Lue hyvänmielisiä kirjoja tai elokuvia. Ne täyttävät sinun sisäistä tyhjyyttä. Hakeudu paikkoihin tai tunnelmiin, joissa olet ollut onnellisin. Etsi pieni onnen kipinäsi ja puhalla siihen. Se on tärkeä, sillä siinä mielentilassa löydät uutta.
Muista ystävyyden tärkein sääntö:
Koska tunteesi tarttuu, panosta hyvään oloosi. Vain siten sinun seurassasi on hyvä olla.
Hyvää mieltä saat esimerkiksi urheilemalla. Juoksu, pyöräily ja uinti parantavat mielialaa ja, jos haet mihin tahansa seuraan pienistä kolhuista huolimatta löydät kavereita.
Suosittelen kielikurssia ulkomailla. Se tarjoaa sinulle hetken mahdollisuuden uuteen isäntäperheeseen ja uuden elämän. Kurssi tarjoaa sinulle myös uusia ystäviä.
Jos tulee kaikkein epätoivoisin olo, minkä tiedät, hylkää nykyisyys ja lähde liftaamaan maailman ympäri. Sillä seikkailulla voi mennä henki, mutta koet eläväsi täysillä joka hetki.
Noh, asiaahan voidaan katsoa moneltakin kannalta mutta...
Koin myös itse samantapaisia tunteita viime syksynä - olen nyt päässyt yli tästä vaiheesta - ainakin joltain osin. :) Pahimpina päivinä istuin koulussa ja katselin uudestaan ja uudestaan kuinka ihmiset keskustelevat tyhjänpäiväisistä asioista ja ajattelin että miten tästä elämästä voi saada irti mitään. Koulun jälkeen olin ehkä hieman koneella, tai lähdin ulos kävelemään ja ajattelin että minkä vuoksi elän, onko millään merkitystä ja niin edelleen. Olin silloin 15, tällä hetkellä 16. Ei tullut soittoja kavereilta, kun ei yksinkertaisesti kavereita ollut. En tuntenut elämässä mitään.
Tästä eroon pääseminen on hankalaa, mutta mahdollista. Onnekseni minulla on yksi hyvä kaveri jonka kanssa usein teen asioita, ilman häntä varmaan musertuisin. Kavereiden hankkiminen on tärkeää, joskin haastavaa. Koulun kautta voi tutustua hyvin ihmisiin, tai netin kautta, vaikka jälkimmäinen on yleensä mutkikkaampaa. Elämästä täytyy myös löytää jokin ilo, jotakin mitä tehdä yksin, siltä varalta että kaverit eivät voi sillä hetkellä aikaa viettää. Minulle tämä on lenkkeily, se on rentouttavaa ja parantaa kuntoa. Muita esimerkkejä voisi olla vaikka jonkin soittimen soitto, salilla käyminen, tai vaikka jonkun pelin aloittaminen, jossa pelataan muiden ihmisten kanssa.
Myös pieni riskien ottaminen tuo iloa elämään - lähteminen siltä omalta turvallisuusalueeltaan. Se tuo maustetta ja jännitystä elämään ja piristää kummasti.
Vaikka tätä nyt jauhetaan joka asiassa, niin hyvä terveys on tärkeää. Liikuntaa kannattaa harrastaa joka viikko, ja terveellinen syöminen on kaiken a ja o. Tähän kuuluu runsas veden juonti, kasvisten ja hedelmien syönti vitamiinien vuoksi, sekä riittävä proteiinien ja kuitujen saanti. Terve keho tuo terveen mielen.
Uni on tärkeää, sillä väsyneenä masentaa paljon helpommin, ja virkeänä jaksaa keskittyä ja ihmisestä tulee tehokkaampi.
Kuolemassa ei ole mitään pahaa. Itsemurhaan ei kuitenkaan kannata turvautua, sellaiseen johtopäätökseen olen itse päätynyt. Haluan jatkaa elämääni ja elää jonkin vuoksi, kuten lapsien saannin (sitten kun sen aika tulee) tms. Tällä hetkellä haluan elää hetkessä, enkä murehtia liikaa pikku asioista.
Tässä muutamia vinkkejä, mitkä olen itse havainnut hyödyllisiksi tavoiksi parantaa elämänlaatua. Kun jotenkin tuo sinun tilanteesi kuulosti niin kauhean tutulta...
Mulla toi juttu muuttui samantien kun muutin vanhalta paikkakunnalta pois. Mutta joo, kyllä se omaa työtä vaatii että saa niitä kavereita, harrastus auttoi kans... sieltä tuli semmoista rutiinia ja aikataulua lomille, ja löytyi sieltä niitä kavereitakin joiden kanssa hangailla muutenkin. =)
Mulle on aina ollu tosi tärkeää päästä ihmisten kanssa juttelemaan ja viettämään aikaa, ei kovin kauaa pysty olemaan itsekseen tai pää räjähtää. Kait se sitten vähän niinkuin pakotti hakemalla hakemaan niitä kavereita ja järjestämään jotain häppeninkiä... mut nyt on kaikki hyvin. Vain poikaystävä puuttuu. ^^