Ihminen, kenen kanssa olen ollut tekemisissä jo toista vuotta, on narsisti. Olen jopa tunnistanut tämän narsistiksi itse. On ollut raskauttavaa ensin kokea jotain jonka olettaisi pysyvän ja sitten sillä ei olekkaan koskaan ollutkaan merkitystä ja se muuttuu pelkäksi piikittelyksi ja arvosteluksi, niin satuttaviksi tikareiksi iholle. Kysynpä vain, kun kaikki on minussa vikana hänen mielestään, pystyisinkö kulkemaan hänen ohitseen sellaisena kun minun kuuluu olla ulkomuodollisesti? Hän itse on sanonut, että: '' Aijjaa, katsotko sinä ihmistä ulkomuodollisesti etkä sisintä?!??!?! '' Vaikka tuomitsee minut. Soittelee kokoajan ja pyytää jokapaikkaan, koska: '' Ei ole muita, '' Ja se ei ole hyvä syy mielestäni. Minun kanssa ei tarvitse olla, jollei ole muita.. Koska itse jokainen päättää missä on ja kenen kanssa.. Aijonkin nostaa itseni uudelleen ja olla sellainen oma itseni joka minun kuuluukin olla, sitten kun narsisti on raivon vallassa kumoan hänen sanansa, kaikki. Vahva ihminen olen ja nyt on tullut koston aika koska mittani on täynnä.
Pysyäkö vahvana?
Youturnedmeblacker
070
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.