Luin kätkytkuolemasta, kun näin tämän lauseen: "Serotoniinivajeen ei kuitenkaan yksin uskota aiheuttavan vauvojen kuolemaa, vaan laukaisevaksi tekijäksi tarvittaisiin esimerkiksi nukkuminen vatsallaan."
Mikseivät imetysikäiset vauvat saisi nukkua vatsalteen? En ymmärrä, miten mahalteen nukkuminen voi laukaista kätkytkuolemisen.
Eivätkö vauvat saa nukkua vatsalteen?
25
726
Vastaukset
- Sitä..
ei ole ilmeisesti saatu selville miksi näin tapahtuu, mutta tutkimuksissa on todettu, että kun vauvoja lakattiin nukuttamasta mahallaan, kätkytkuolemien määrä väheni huomattavasti.
- Miten nukutat
Muutoinkin vauvojen hengitysmahdollisuuksia ei tulisi rajoittaa esim huppuun laittamalla. Hapenpuute voi aiheuttaa pysyviä aivovammoja.
- 123.
Mikä on huppu?
- 20+2
Minua nukutettiin selällään ja takaraivo litistynyt.Loppu-iän kärsimys!
- ...
Voi, voi taitamatonta. Sinua olisi pitänyt nukuttaa kyljellään, kylkeä vaihdellen. :(
- Nelly2
Aikoinaan kun oma lapseni oli vauva,kuoli kahdelta ystävältäni vauvat kuukauden välein.Toinen kätkytkuolemaan ja toisella oli synnynnäinen vika johon kuoli.
Olin tuolloin 2kk ikäisen pienen pojan nuori äiti ja tulin niin hysteeriseksi em.asioista etten saanut yöllä enään nukuttua vaan heräilin automaattisesti tunnin välein katsomaan että hengittäähän poikani. Kuukauden päästä olin jo aivan loppu ja toisen vauvan hautajaisten jälkeen iski paniikkikohtaus illalla kun olimme menossa nukkumaan.
Marssin lääkäri Nina Raitasen pakeille Länsimäen terveyskeskukseen(taitaa olla nykyisin Jorvissa lääkäri) joka rauhoitteli mieltäni ja kertoi että tekee juuri tutkimusta/väitöskirjaa? ko.aiheesta ja koittaa murtaa myytin kätkytkuolemasta. Kertoi että yleensä ne on poikia jotka kuolevat kätkytkuolemaan ja antoi neuvoksi että älä nukuta vatsallaan,älä liian lämpimässä (lämpöhalvauksen riski?) niin voit nauttia pojastasi ilman pelkoa kätkytistä.
Olin kiitollinen että tämä lääkäri osui tielleni juuri silloin ja olen kertonut tätä tarinaa useille kymmenille ihmisille matkani varrella. - aikuinen3
Vanhempi sanoi että kalloni ei ole litteä siksi, koska minua ei nukutettu/pidetty täysin selällään (koko ajan ainakaan?). Lapsilla on vielä pehmeä muotoutuva luusto? Vanhemmalla itsellään ei ole pyöreä takaa pää, samalla tavalla, enemmän litteää. Miten aivojen tila ja kallon muoto? Ja nukkumisasento.
Riippuu varmaan siitäkin mikä on alustana. Ja ettei vauva mene vahingossa asentoon jossa ei happi kulje. Asentoa vaihtaa aina? Joku asiantuntija osaa vastata paremmin. - abri1111
Googlaa kätkytkuolema. Tekstiä löytyy vaikka kuinka paljon, minun mielestä ihan perusteltu järjellä ymmärrettävissä oleva selitys kysymykseenkin.
- Äityli 5
Itselläni 5 lasta, kaikki jo isoja, vanhin liki 30v ja nuorin 15v. Kaikki lapseni nukkuneet vatsallaan melkein heti syntymän jälkeen, vaunuissakin. lapseni olleet kaikki isokokoisia liki 6 kiloisia. Talvipakkasella nukkuivat vaunuissa liki -30 pakkasessa, vatsallaan lähes aina 3-4 tuntia. Neuvolassa sanoivat yhdessä vaiheessa ettei vatsallaan ole hyv nukuttaa, mutta niin vaan nukkuivat yöt ja päiväunet aina hyvin pienestä pitäen, ei ollut koliikki tms. vaivoja. Ei ole tullut kätkytkuolema vierailemaan perheeseemme...Ei se vatallaan nukkuminen yksistään sitä laukaise, asiasta juttelin lastenlääkärin kanssa, hän sanoi, että voi nukuttaa ja itse olen sitä mieltä, jos on tarkoitettu, että vauva nukkuu keskuudestamme pois, niin se tapahtuu vaikka se nukkuis seljällään. kaikella meillä oma aikamme maan päällä.
Äityli- voi elämän kevät jne
Mikä hitto sinua vaivaa? Eikö vanhempien tehtävä ole pitää jälkikasvunsa hengissä mahdollisimman tehokkaasti? Ja mitä tekee tämä äityliini, lisää tietoisesti lastensa riskiä kuolla nukkuessaan. Ei sen yhden lääkärin mielipide asiasta muuta tutkittuja faktoja miksikään. Kai sitten myös ajat autolla ylinopeutta ilman turvavöitä? Lisäähän se kuolemanriskiä, mutta jos kuollaan ni sitten kuollaan.
- Neljä lasta
Kaksospoikani kärsivät koliikista ja toinen rauhoittui ja nukahti välillä vain vatsalleen. Hän rauhoittui heti ja vajosi samantien uneen, kun käänsin hänet vatsalleen.
Eihän sitä suositella, mutta kun lapsi vihdoin nukahti ja rauhoittui, niin toisinaan hän nukkui vatsallaan. Kyllähän siinä tarkastelin hengitystä koko ajan. - AnnaMunKaikkiKestää?
voi elämän kevät jne kirjoitti:
Mikä hitto sinua vaivaa? Eikö vanhempien tehtävä ole pitää jälkikasvunsa hengissä mahdollisimman tehokkaasti? Ja mitä tekee tämä äityliini, lisää tietoisesti lastensa riskiä kuolla nukkuessaan. Ei sen yhden lääkärin mielipide asiasta muuta tutkittuja faktoja miksikään. Kai sitten myös ajat autolla ylinopeutta ilman turvavöitä? Lisäähän se kuolemanriskiä, mutta jos kuollaan ni sitten kuollaan.
Älä keuhkoa, tiedät IHAN hyvin ettei äityli aja ilman vöitä ylinopeutta. Tuolla ajatuksellasi, jos tietoisesti lisätään sitä riskiä lapsen kuolla, niin ei varmaan pidä tehdä ollenkaan sitten poikalapsia jos he kuolevat kätkytkuolemaan useammin kuin tytöt..? Sehän on vastuutonta ja tietoista lapsentappamista!
Itse olen sitä mieltä, että ei kaikesta voi alkaa kantamaan huolta ja nukuttamaan vain selällään vain siksi että JOIDENKIN mielipide on että se on paras/ainoa tapa. Niin kauan kuin vauvakuolemien syytä ei tiedetä, niin kauan voi tehdä sitä mikä itsestä tuntuu hyvältä niin äitinä kuin ihmisenä.
Itse odotan esikoistani ja vaikka pelkäänkin montaa asiaa nyt jo etukäteen (osaanko pukea lapsen oikein myös pakkasella, ruokinko oikein, nukutanko oikeisiin aikoihin jne jne) niin en pelkää nukkumisasioissa muuta kuin sitä kallon litistymistä. Eli en aio pitää vain kyljellään/selällään. Minuakin on nukutettu vatsallaan ja minun pikkusiskon keskostakin nukutetaan sairaalassa happikaapissa mahallaan. Joten ei se väärin ole. - ei mahallaan
AnnaMunKaikkiKestää? kirjoitti:
Älä keuhkoa, tiedät IHAN hyvin ettei äityli aja ilman vöitä ylinopeutta. Tuolla ajatuksellasi, jos tietoisesti lisätään sitä riskiä lapsen kuolla, niin ei varmaan pidä tehdä ollenkaan sitten poikalapsia jos he kuolevat kätkytkuolemaan useammin kuin tytöt..? Sehän on vastuutonta ja tietoista lapsentappamista!
Itse olen sitä mieltä, että ei kaikesta voi alkaa kantamaan huolta ja nukuttamaan vain selällään vain siksi että JOIDENKIN mielipide on että se on paras/ainoa tapa. Niin kauan kuin vauvakuolemien syytä ei tiedetä, niin kauan voi tehdä sitä mikä itsestä tuntuu hyvältä niin äitinä kuin ihmisenä.
Itse odotan esikoistani ja vaikka pelkäänkin montaa asiaa nyt jo etukäteen (osaanko pukea lapsen oikein myös pakkasella, ruokinko oikein, nukutanko oikeisiin aikoihin jne jne) niin en pelkää nukkumisasioissa muuta kuin sitä kallon litistymistä. Eli en aio pitää vain kyljellään/selällään. Minuakin on nukutettu vatsallaan ja minun pikkusiskon keskostakin nukutetaan sairaalassa happikaapissa mahallaan. Joten ei se väärin ole.Tästä on nyt vähän omituisia käsityksiä osalla. Ei se ole niin, että JOIDENKIN mielestä mahallaan nukuttaminen ei ole hyvä tapa, vaan mahallaan nukuttamisen ja kätkytkuoleman välillä on todettu selkeä korrelaatio. Kun yleinen suositus muuttui, vähenivät kätkytkuolemat neljänneksellä jon aivan selvää, että mahallaan nukuttaminen siis nostaa kätkytkuoleman riskiä. Jos ajattelee, että ei se kuitenkaan omalle kohdalle satu, niin siitä vaan sitten. Joku on kuitenkin aina se ruma luku tilastossa ja nukutusohjeen muuttamisella on niitä lukuja saatu vähän paremmiksi. Toki kätkytkuolema oli ennenkin harvinainen, mutta aika monta vauvaa on pelastunut, kun heitä ei ole nukutettu mahallaan. On monia asioita, joissa suositus ei ole selkeä tai sisältää vähän arvailuakin, mutta tämä ei ole yksi niistä asioista. Riski on päivänselvästi todettu ja sitä kannattaa mahdollisuuksien mukaan välttää. Sitäkin vähän ihmettelen, että pelätään lapsn kallon litistymistä enemmän, kuin kätkytkuolemaa? Eivät minusta ole aivan verrannolliset asiat keskenään. Sitä paitsi kallo pysyy kauniina nukuttamalla vauvaa vuorotellen kummallakin kyljellä.
- ..............
Eihän sitä kukaan muukaan ymmärrä. Kätkytkuoleman syitä ei vielä tiedetä tarkasti. Se on kuitenkin havaittu, että vatsallaan nukkuvat vauvat kuolevat siihen huomattavan paljon useammin kuin kyljellään tai selällään nukkuvat.
Jokainen nukuttakoon vauvansa miten haluaa. Onhan se kätkytkuoleman riski aika pieni joka tapauksessa. Itse kuitenkin vältin vatsalla nukuttamista ihan jo siksi, että jos vauva olisi kuollut (mistä tahansa syystä), niin olisin varmasti koko elämäni kokenut syyllisyyttä siitä, että en tehnyt kaikkeani vaaran välttämiseksi. Ja varmasti syyllisyyttä kokee moni sellainen, jonka vauva on kuollut, vaikka en halua alkaa ketään syyllistääkään asialla.
Kallon litistyminen on mielestäni maailman tyeprin selitys nukuttaa vstsallaan. Ensinnäkin kallo on samalla tavalla painuksissa vatsallaan kuin kyljelläänkin nukkuessa, joten apua siitä ei ole. Selällään tietysti takaraivo on paineen alla enemmän, mutta silti kallon muotoja on monenlaisia, enkä oikein usko, että nukuttamisella on siihen oleellista merkitystä. Joka tapauksessa pidän mieluummin elävän lapsen litteällä kallolla kuin hautaan lapseni, jolla on täydellinen kallo.
Vatsallaan nukuttamisen ymmärrän silloin, jos se todella on ainut asento, jossa lapsen saa nukahtamaan vaikka vatsavaivojen vuoksi. Pakko sekä vauvan että vanhempien on joskus saada nukkua ja onhan se riski kuolemaan pieni. Itse olen muutaman kerran turvautunut tuohon keinoon, mutta ei se minun untani ole parantanut, olen vain vahtinut vauvan hengiystä koko ajan. Vauva on kuitenkin saanut unta vähän aikaa. - Vauva valitsee asenn
Meidän toinen lapsemme ei nukahtanut kuin vasta silloin kun käännettiin vatsalleen, ihan siitä lähtien kun saavuimme kotiin laitokselta.
Vaunuissa nukkui myös vain vatsallaan. Hyvin nukkui ja elossa on vieläkin :)))- ggytg
Niin. Se teidän vauvanne elossaolo kun ei vaan poista sitä tosiasiaa, että vatsallaan nukuttaminen nostaa kätkytkuoleman riskiä. Vaikka kaikki vauvat nukutettaisiin vatsallaan, suurin osa silti jää henkiin. Selällään tai kyljellään nukuttaminen vain vähentää kätkytkuolemia entisestään.
- !!!!!!!!!!!!
ggytg kirjoitti:
Niin. Se teidän vauvanne elossaolo kun ei vaan poista sitä tosiasiaa, että vatsallaan nukuttaminen nostaa kätkytkuoleman riskiä. Vaikka kaikki vauvat nukutettaisiin vatsallaan, suurin osa silti jää henkiin. Selällään tai kyljellään nukuttaminen vain vähentää kätkytkuolemia entisestään.
Minä olen myös ihmetellyt tuota, että miten joku voi perustella vatsallaan nukuttamisen turvallisuutta tuolla "minunkin vauva nukkui vatsallaan ja jäi henkiin". Käytetäänkö samaa perustetta muihinkin asioihin? Minäkin matkustin ilman turvavöitä, enkä kuollut. Minäkin kävelin tielle auton eteen ja se auto ehti jarruttaa, joten en kuollut. Ei siis kannata katsella ympärilleen tielle mennessään. Minäkin putosin katolta, eikä mitään käynyt. Minäkin harrastin seksiä enkä saanut sukupuolitautia tai tullut raskaaksi. Minäkin hyppäsin laiturilta veteen pää edellä, vaikka en tiennyt millainen pohja siellä on. Mitään ei käynyt. Minäkin isottelin väkivaltaisena tunnetulle vankikarkurille, mutta ei se mitään tehnyt. Minäkin ryyppäsin koko raskausajan ja silti vauva on terve.
Joo, aina ei käy huonosti, vaikka toimisi kuinka vastuuttomasti tahansa. Joskus kuitenkin käy. Suurin osa vauvoista ei tosiaan kuole, vaikka nukkuisivatkin vatsallaan. Jos se olisi ehdoton vauvantappotapa, niin sehän olisi lailla kiellettyä. Tosiasia kuitenkin on, että se lisää kätkytkuoleman riskiä. Jos sen riskin on valmis ottamaan, niin siitä sitten vaan. - Mahtava kirjoitus!
!!!!!!!!!!!! kirjoitti:
Minä olen myös ihmetellyt tuota, että miten joku voi perustella vatsallaan nukuttamisen turvallisuutta tuolla "minunkin vauva nukkui vatsallaan ja jäi henkiin". Käytetäänkö samaa perustetta muihinkin asioihin? Minäkin matkustin ilman turvavöitä, enkä kuollut. Minäkin kävelin tielle auton eteen ja se auto ehti jarruttaa, joten en kuollut. Ei siis kannata katsella ympärilleen tielle mennessään. Minäkin putosin katolta, eikä mitään käynyt. Minäkin harrastin seksiä enkä saanut sukupuolitautia tai tullut raskaaksi. Minäkin hyppäsin laiturilta veteen pää edellä, vaikka en tiennyt millainen pohja siellä on. Mitään ei käynyt. Minäkin isottelin väkivaltaisena tunnetulle vankikarkurille, mutta ei se mitään tehnyt. Minäkin ryyppäsin koko raskausajan ja silti vauva on terve.
Joo, aina ei käy huonosti, vaikka toimisi kuinka vastuuttomasti tahansa. Joskus kuitenkin käy. Suurin osa vauvoista ei tosiaan kuole, vaikka nukkuisivatkin vatsallaan. Jos se olisi ehdoton vauvantappotapa, niin sehän olisi lailla kiellettyä. Tosiasia kuitenkin on, että se lisää kätkytkuoleman riskiä. Jos sen riskin on valmis ottamaan, niin siitä sitten vaan.Kiitos tästä. Ihan aiheesta ne suositukset ja ohjeistukset on olemassa.
- Lilymom
Tukehtumisriskihan siinä pienen vauvan mahallaan nukuttamuisessa on. Kuitenkin monessa paikassa on mainittu että vauva on paras nukuttaa syntymästä lähtien kyljellään puolia vaihdellen KUNNES vauva osaa kääntyä itse jolloin sillä ei enää merkitystä ole. Siis että jos vauva otse mahalleen menee, niin ei varmastikaan ole tarve yöllä heräillä sitä kääntämään.Meillä nukuttiin selällään ekat noin 8 kk jonka jälkeen nykyään vatsallaan laitan hänet nukkumaan josta itse kellähtää sellaiseen puoli kylkiasentoon. Nukkuu aivan loistavasti entiseen verrattuna tässä asennossa. En häntä uskaltanut edes vatsalleen koittaa ennenkun motoriikka oli tarpeeksi kehittynyttä.
Kätkykuolemahan tuntuu olevan sellainen iso kysymysmerkki muutenkin. Jossain myös sanottiin että tutti voi ehkäistä käykykuolemaa. En tiedä liittyykö sekin siihen että tutti pitää nenän seudun vapaana jos vaikka vauva sattuisi kierähtämään mahalleen. Nojoo- Kätkytkuolemassa
kyse ei ole tukehtumisesta. Silloinhan kuoleman syy olisi tukehtuminen eikä kätkytkuolema.
- Lilymom
Kätkytkuolemassa kirjoitti:
kyse ei ole tukehtumisesta. Silloinhan kuoleman syy olisi tukehtuminen eikä kätkytkuolema.
Joo kummasti kuitenkin kätkytkuoleman estämiseksi kehotetaan välttämään raskaita täkkejä tai huopia vauan sängyssä. En sitten tiedä mitä muuta maagista ne peitot tekisivät kuin tukehduttaisivat ja estäisivät hapensaantia.
- Enpä..
Lilymom kirjoitti:
Joo kummasti kuitenkin kätkytkuoleman estämiseksi kehotetaan välttämään raskaita täkkejä tai huopia vauan sängyssä. En sitten tiedä mitä muuta maagista ne peitot tekisivät kuin tukehduttaisivat ja estäisivät hapensaantia.
ole moisia ohjeita kätkytkuolemaa estämään koskaan kuullut. Ainoa ohje, minkä tiedän on tosiaankin se, ettei vauvaa saa nukuttaa vatsallaan.
Tiedätkö edes mikä kätkytkuolema on? Tukehtumiseen se ei liity mitenkään.
- Tjee
Voisko joku vielä valaista tän vatsallaan nukkumisen suhteen seuraavaa asiaa: olen välttänyt vatsalla nukuttamista syntymästä asti, mutta nyt vauva on 5kk ja kääntyy usein itse vatsalleen nukkumaan. Ei kuitenkaan osaa kääntyä vatsalta takaisin selälleen, ei hereillä eikä nukkuessaan. Onko vauvan turvallista nukkua vatsallaan itse sille käännyttyään vai pitääkö minun käännellä häntä yöllä takaisin selälleen? Nukkuu ilmeisimmmin paremmin vatsallaan, usein kääntyy myös ensin kyljelle, josta sitten kiepsahtaa vatsalleen. Osaa kääntää nukkuessaankin päätä puolelta toiselle.
- Sen jälkeen..
kun vauva osaa itse kääntyä vatsalleen, voi vauva nukkua vatsallaan. Ei tarvitse käännellä ja häiritä vauvan unia.
- On turvallista
Voit antaa nukkua vatsallaan, kun hän itse osaa siihen kääntyä.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 2133191
Tiedäthän että
Pohdin paljon siirtymistä. Tulen surulliseksi tietyistä tai monistakin asioista. Siksi parempi kun saat elää vapaasti il172951Suomella TUNTI ELIN AIKAA jos/ kun SOTA Syttyy NAAPURIN KANSSA!
Sitten kaikki tärkeät paikat, Komentokeskukset, poliittiset päätöksentekijät, Sotilastukikohdat, Varuskunnat, Liikentee4001760Klaukkalan onnettomuus
Kun kuulin onnettomuudesta,jossa auto oli suistunut sillalta jokeen,en kyllä missään vaiheessa uskonutkaan että kyseess351588- 961372
Sinulla on kauniit kasvot ja erityisesti kulmakarvat
Ne yhdistettynä luonteeseen, katseeseen ja ilmeisiin saa pääni pyörälle kyllä. En kestä. Usein päivisin nämä tulevat mie531299- 991267
Martinan uudet tuulet
Alkaa vahvasti vaikuttaa siltä, että ollaan tosiaan palattu sinkkumarkkinoille. Joulu ja uusivuosi ilman kihlattua, vaik1901203Afrikan tähti -lautapelit kerätään pois Turun päiväkodeista Pelin poistuminen ei ole kaikkien mielee
Afrikan tähti -lautapelit kerätään pois Turun päiväkodeista Pelin poistuminen ei ole kaikkien mieleen. Turku VOISI LO1911181Nurmijärven Tulvatie jätetty hoitamatta jonka ansiosta turma sattui?
Käykö nyt niin että tienhoidosta vastaavat tahot laitetaan maksamaan turma? Miksi tietä ei ollut hoidettu, onko syy pihe1461039