Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

Vuokra myöhässä, vuokrasopimuksen purkaminen

Gnolli12

Eli ajattelin ihan vain kertoa oman ja avovaimon tarinan täällä, huomenna ollaan menossa asianajajan luo joten neuvoja ja vinkkejä saa toki antaa, mutta niitä en varsinaisesti ole vailla.

Olemme asuneet 91,5 neliöisessä omakotitalossa lokakuusta 2012 saakka, ja maksoimme takuuvuokran kahdelta kuukaudelta. Kummallakaan ei ole luottotietohäiriöitä, ja molemmilla vakituinen, mutta valitettavan vähäpalkkainen työ.

Muuttaessamme oli tiedossa, että taloon pitää pienehköä pintaremonttia tehdä, ja vuokranantaja toi työvälineet ja tarvikkeet, ja me teimme työt. Vuokranantaja tarkisti työn jäljen ja oli tyytyväinen. Lisäksi teemme pihatyöt, jotka tottakai asuntoon kuuluvat.

Vuokrasopimusta tehdessämme, sanoimme vuokranantajalle, että vuokran maksupäivä olisi saatava kuun 15. päiväksi, koska molempien palkka tulee silloin, kun vuokrasopimuksessa vuokranmaksupäivä oli 2-4.pv, kuusta riippuen.

Tähän vuokranantaja totesi, että sitä pitää katsoa seuraavassa kuussa.

Vuokranantaja ei ole suostunut muuttamaan vuokranmaksupäivää koskaan, vaan on lähettänyt meille jokaiselta kuukaudelta myöhästymismaksu- sekä korkolaskun, jotka olemme joutuneet kiltisti maksamaan. Onhan totta, että maksamme vuokran joka kuussa noin 10 päivää myöhässä.

Olemme kolmesti vuokrasuhteen aikana pyytäneet kirjallisesti ja todistettavasti vuokranmaksupäivän muutosta, mutta vuokranantajanhan ei tietenkään ole tähän pakko suostua.

Emme ole aiheuttaneet häiriötä missään muodossa, ja vuokranantaja on meille kirjallisesti myös todennut sähköpostilla, ettemme ole aiheuttaneet kenellekään naapurille häiriötä, emmekä aiheuttaneet kiinteistölle tai tontille vahinkoa.

Mutta.

Koska vuokramme on toistuvasti myöhässä, ja asiasta on huomautettu useasti kirjallisesti, vuokrasopimuksemme on päätetty purkaa, ei siis irtisanoa. Vastasimme vuokranantajalle kirjallisesti valittavamme päätöksestä, ja että mielestämme vuokrasopimuksen purkaminen ei ole tilanteessa lainmukaista.

Mielenkiintoisinta asiassa on, että vuokranantaja ei ole yksityinen, vaan yksi Suomen suurimmista yrityksistä.

Huomenna saamme sitten selville, mitä oma asianajajamme tästä asiasta sanoo. Vuokranantajan vaade on, että asunto on tyhjennetty 31.7 mennessä. Tästä vuokranantajalle sanoimme kirjallisesti, ettemme aio luovuttaa asuntoa yhtiön käyttöön, koska kiistämme purkamisen laillisuuden. Takaisin ei ole tullut vastausta.

Mitäs olette mieltä?

9

2598

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • vemäntä

      Olen sitä mieltä, että olisitte alunperin alkaneet maksaa vuokranne liian aikaisin kuin maksaa korkoja joka vuookranmaksu kuukausi. Olette nyt stressanneet asioitanne aivan turhaan. Toisekseen voisitte ehdottaa vuokravakuuden käyttämistä yhden kuukauden vuokraan, niin olisitte nyt ajan tasoisessa vuokranmaksu aikataulussa. Teillä edelleen on säästössä yhdenkuukauden vuokratakuu, mielestäni sen pitäisi riittää. Aina kannattaa neuvotella ja koska olette olleet hyviä vuokralaisia vuokranantajan etu olisi pitää teistä kiinni.

    • Gnolli12

      Sitä myös samaa mietittiin että kun saatais sen verran rahaa kasaan, että maksaisimme yhden kuukauden vuokraa etukäteen, niin asia olisi sillä selvä, mutta tällä hetkellä elämä on kuitenkin sitä kädestä suuhun-menoa.

      Vuokrat ja muut laskut onneksi on kuitenkin saatu aina maksettua, tosin eräpäivät on jouduttu joka paikkaan siirtämään 15. päivälle.

      Mutta, tänään siis asioin asianajajan kanssa, joka totesi että ei kannata alkaa kamppeita vielä laittamaan kasaan, vaan yhdessä kirjoitimme varsin asiallisen sähköpostin vuokranantajalle, jossa kerroimme (jälleen) tilanteen johtuvan tästä, että molempien vuokralaisten palkka tulee kuun puolessa välissä.

      Pyysimme myös vielä kerran vuokran eräpäivän siirtoa kuun 15. päiväksi, koska sehän olisi ehdottomasti kaikkien etu tällaisessa tilanteessa.

      Asianajaja kirjoitti loppuun myös, että vuokralaiset kiistävät purkuilmoituksen lainmukaisuuden, ja olemme kuitenkin erittäin halukkaita neuvottelemaan asioista (toisin sanoen riidellä emme halua), mutta mikäli tilanne äityy niin pitkälle, olemme valmiita käymään asiasta oikeutta.

      Tuota en ole tullutkaan ajatelleeksi, että vuokratakuun voisi ehkä käyttää vuokranmaksuun, mutta eikös se ole tarkoitettu nimenomaan sitä varten, jos vuokraa jätetään maksamatta tai tuhotaan asuntoa? Kuinka moni vuokranantaja mahtaa haluta pudottaa omaa perusturvaansa. Vaikka vastapuolena onkin suuryritys, niin kai heilläkin on voitonsaaminen ja sen turvaaminen tavoitteena, niinkuin yrityksillä ja yrittäjillä aina?

      Mutta totta kyllä on että asiasta on stressattu, periaatteessa aivan turhaan. Monet illat on istuttu ulkona tupakalla ja mietitty että millehän sitä rupeaa, kun asunto on paras, mitä meillä on koskaan ollut, eikä täältä pieneltä paikkakunnalta yhtä hyvää asuntoa tule vastaan. Paikkakunnalta emme missään nimessä halua lähteä.

      Lainaakaan ei tahtoisi ottaa sitä kuukauden vuokraa varten, molemmilla on omat velkansa, joita lyhennetään koko ajan, ja lisävelka voisi olla se korsi joka katkaisee tämän kamelin selän.

      Nähtäväksi nyt, jää mitä vuokranantaja vastaa.

      Muuten, eilen illalla maksoin ennen puolta yötä heinäkuun vuokran vuokranantajan tilille, kun palkka tulikin kaksi päivää myöhässä. Koetin soittaa vuokranantajalle asiasta jo viime viikolla, mutta kun ei vastannut puhelimeen, niin kirjoitin sähköpostiin jossa kerroin että palkkani myöhästyy vielä kaksi päivää odotetusta, eli maksan heinäkuun vuokran heti kun voin, eli 17.7.

      Kyllä se on ihmisen onnellisuus pienestä kiinni, kun saisi vain tämän asian selväksi. Koko ajan pieni pelko, että joku vuokranantajan työntekijä tulee oven taakse sanomaan että mökki pitää olla tyhjä kuun lopulla. Varsinkin nyt kun vuokra maksettiin kaksi päivää vielä totutusta myöhässä. Itku tulee kun riittävästi miettii.

      Ilmeisesti olet vuokranantaja itsekin, kun vastasit? Mitä tekisit tällaisessa tilanteessa, kuin mitä olen kuvaillut?

    • vemäntä

      Itsellä on mummolta peritty asunto vuokralla, mutta aikanaan nuorena on sitä tullut monet vuokra-asunnot koluttua. En missään nimessä ottaisi joka kuukautista stressiä vuokran myöhästymisestä, koettaisin hoitaa asiat tavalla tai toisella, että vuokran maksu menee ajallaan. Verenpaineenhan siitä saat, jos vuositolkulla stressaat mokoman asian takia. Kerranhan se kirpaisee, käytä vaikka kesälomarahat niin voit asua levollisin mielin. Itse olen pyytänyt vain kuukauden takuuvuokran ja tähän asti olen saanut ajallaan vuokransa maksavia vuokralaisia. Viimeinen on jopa iloisesti joskus yllättänyt ja maksanut jopa puoli kuukautta etuajassa. Itse olen laittanut takuuvuokran samalle tillille miltä lainani lyhennyksetkin menevät, joten tässä itsellä on se vara, jos jotain sattuu eikä vuokra tulekkaan ajallaan niin omat maksuni eivät siten myöhästy. Siitä tuli mieleeni tuo takuuvuokran hyödyntäminen tuohon kohtaan. Voithan yrittää neuvotella vuokranantajasi kanssa asiasta. Etenkin kun olette enemmänkin parantaneet kuin huonontaneet asuntoa. Kun asukas ilmoittaa muuttavansa asunnosta ei viimeistä vuokraa tarvitse maksaa takuu korvaa sen. Tähän asti mummon asunto on ollut vuokralaisten jäljiltä hyvässä kunnossa. Elämässä olen myös oppinut ajan kanssa, että tilillä on ainakin kuukauden palkanverran rahaa yllättäviin menoihin. Asiat sujuu parhaiten kun ei jokakuukausi tarvitse hermoilla.

    • r6t7y8u9iop

      Eikö tuon asianajajan palkkion olisi voinut käyttää vuokranmaksuun? Maksaa edes osa vuokrasta ajallaan?

    • Aika muuttaa teillä

      Myöhässä olevat vuokrat ovat selkeä syy purkaa vuokrasopimus.

      Olisi kannattanut maksaa ne vuokrat ajoissa, eikä leikkiä vakavalla asialla.
      Yhdenkuun vuokran olisitte säästäneet jo panemalla kulutustanne minimiin.

      Myös vastapuolelle muodostuu huomattavia kuluja kun vuokra on myohässä.

      Sossut maksakaa vuokranne ekana, kun kirjoitattekin maksavanne lainojanne ekana verrattuna vuokriin.

      Kyllä panee vihaksi että edes yritätte itkeä sympatiaa ihmisiltä.

      Onneksi en sijoita asuntoihin, vaan muihin instrumentteihin.

    • Ääliöitä olette

      Myöhäistähän se on rykiä kun vahinko on jo tapahtunut, mutta siltä varalta että tähän ketjuun törmää joku toinen yhtä typerää ratkaisua harkitseva, kannattaa tähän todeta miten teidän olisi PITÄNYT toimia.

      Asunto on paras mitä teillä on koskaan ollut, ja olette varmoja että ette löydä yhtä hyvää. Ja siitä huolimatta olette 10 kuukauden ajan maksaneet vuokran säännönmukaisesti joka kuukausi kaksi viikkoa tai enemmänkin myöhässä!

      Kun kyseessä oleva vuokranantaja on vielä suuryritys eikä yksityinen vuokranantaja, niin kyllä se on kuulkaa niin että te ette kirjoittele mitään kirjeitä sun muita ja pyydä erityiskohtelua, vaan se teidän vuokranmaksupäivänne on 2. - 4. päivä kuukautta kuten varmasti on KAIKILLA muilla kyseisen yrityksen vuokralaisilla. Ei suuryrityksillä ole aikaa eikä halua alkaa säädellä tuollaisten hommien kanssa ja vaihdella eräpäiviä yksittäisissa tapauksissa.

      Miten olisi PITÄNYT tehdä? Silloin lokakuussa 2012 teidän olisi pitänyt hankkia ylimääräinen vuokraraha KEINOLLA MILLÄ HYVÄNSÄ. Olisitte lainanneet sukulaisilta tai ystäviltä, myyneet jotain omaisuutta, ottaneet muutamaksi kuukaudeksi ylimääräistä työtä (vaikka iltasiivousta jos ei muuta). Aivan mitä hyvänsä mikä olisi tuonut teille tuon rahan.

      Sitten olisitte maksaneet joulukuun vuokran marraskuun 2. päivä.

      Ja siitä eteenpäin olisitte olleet kuivilla! Tammikuun vuokra olisi maksettu joulukuun 15. päivä, heti palkkojen tultua tilille. Ja niin edelleen.

      Et kerro vuokraa mutta oletetaan että se on vaikka 1000 euroa. Nyt 10 kuukautta myöhemmin olisitte jo siinä tilanteessa että taloutenne olisi tasapainossa eikä teidän olisi tarvinnut lyhentää tuota lainaa kuin vaivaiset 100 euroa kuussa. Väitätkö tosiaan että kaksi aikuista ihmistä ei kykene MITENKÄÄN hankkimaan niin surkeaa summaa kuin 100 euroa kuussa? Eli 50 euroa per nokka? Minkäänlaisella lisätyöllä? Helvetti, jos olisitte molemmat lopettaneet röökaamisen niin siinä tuo summa olisi jo luultavasti säästynyt! Lisäksi teiltä olisi tietysti jäänyt pois nuo joka kuukausi toistuvat myöhästymis- ja korkolaskut. Silläkin tavalla olisi säästynyt rahaa.

      Sen sijaan olette joutumassa pihalle parhaasta asunnosta mikä teillä on koskaan ollut.

      Ihmisten ääretön typeryys ei lakkaa hämmästyttämästä minua.

    • OnneaMatkaaaaaaan

      Uskon että tässä kävi taas niin että asianajaja tiesi että tuskin voitatte taistelua ja loi vain teihin toivoa... jotta voisi kuitata palkkionsa. Mielestäni jos olette vuokrasopimuksen allekirjoittaneet ja vuokran maksaminen on alkukuusta, niin se sopimus on voimassa... "katotaan nyt" puheista huolimatta. Juridisesti vuokranantaja on kyllä vahvoilla.

      Kuitenkin on aika typerää vuokranantajalta pistää mäkeen vuokralaiset jotka ovat pikku remppaa tehneet ja vielä vuokranantaja hyväksynyt myös työn jäljen. Vaikka saisi uuden vuokralaisen teidän lähdettyänne, niin he saattavat tuumata etteivät tee yhtään mitään pienintäkään remppaa taloon vaan asuvat ja maksavat vain vuokraa, jolloin talon kunto saattaa kärsiä vuosien varrella. Mielestäni 2 viikon "pakko maksaa" periaate on todella tyhmää jos olette kuitenkin muuten vuokranne maksaneet.

      Mielestäni riita ratkeaa parhaiten sillä että alatte suosiolla etsimään toista asuntoa jossa tulojanne ymmärretään. Tai teette jotain hanttitöitä vuokranantajalle "korvauksena" myöhästyneistä vuokrista sovitteluna joka kuukausi. Tai sitten vain pankista kummallekkin luottokortti, maksatte kaiken luotolla ja vuokrat käteisellä, jolloin luottokortin laskua voi sitten pilkkoa tyyliin 100e/kk eli kohtuu summalla kuitenkin saatte lainaa.

      Jotenkin kuitenkin kuulostaa siltä aloitus että olette vain päättäneet PERIAATTEEN vuoksi pitää kiinni 15.päivä maksamisesta ja ette ole aidosti halunneet järjestellä talouttanne esim. tekemällä tutuille pimeitä töitä saaden rahaa kasaan hiljakseen? Toisinsanoen olette pitkällä aikavälillä suututtaneet vuokranantajan ja hän nyt päätti päästä teistä eroon? Ehkä olette myös lupailleet jotain mitä ette ole pystyneet pitämään kuitenkaan?

      Kuitenkin, jos vuokranantaja olisi ollut viisas niin hän olisi suostunut 15.päivä maksuun jos saa myös korottaa vuokraa 20e/kk, jolloin riita olisi ratkennut? Voitte vielä yrittää sitä ehdottaa hänelle?

    • Mikä vaikeus

      Jos palkka tulee 15 päivä, entäs sitten? Pitäähän niiden rahojen säästyä sinne vuokranmaksu päivään !!!
      Mäkin saan kaksi eläkettä toisen 13 päivä, toisen 20 päivä. Vastike on maksettava VIIMEISTÄÄN 5 päivä. Kaikki muut laskut sitten elääkin ihan omaa elämää.
      Laskin miten paljon on pakollisia kuluja / kk. Sen summan siirrän eri tilille josta maksan laskut. Ja hyvin on rahat riittäneet.
      Hölmöillessä kumpikaan eläke ei yksin riittäisi tilanteesseen että joutuisi maksamaan esim vuokran, autovakuutuksen, puhelimen, sähkölaskun, kotivakuutuksen, netin samassa kuussa ja vielä syömäänkin jotain. Ellei siihen olisi varautunut.
      Ei sitä vuokravakuutta voida käyttää miten sattuu. Jos siintä otettaan 1 kk vuokra niin milläs sen maksat takaisin?
      Jos vuokra on toistuvasti myöhässä niin se riittää sopimuksen purkuun/irtisanomiseen. Vuokrasopimus on sitova. Ei sitä voi muutella sen mukaan miten terassilla kalja maistuu.
      Itse asiassa mihin tarvitsette noin suurta omakotitaloa ? Puolet pienempi asunto niin rahatkin varmasti riittäisivät paremmin.

    • Jäärä......

      Ei kaikilta voi vaatia niin paljoa että osaisivat suunnitella rahankäyttöä.
      Se on selkeästi tyhmyyttä.

      Minullakin on pankissa juuri nyt ennen kuun 5 päivää vain noin 3€ ylimääräistä, sekin riittää. Elämään on käteistä, ja pari luottokorttia, jotka sitten vievät 5 päivän yli. Vaikka olenkin velaksi elämistä vastaan, joskus näin kannattaa tehdä.
      Rahat pankista ovat taas vilahtaneet harkittuun sijoittamiseen.

      Aluksi tilin tyhjentäminen sijoittamiseen tuntui jotenkin ahdistavalta, nykyisin silloin tällöin tyhjillään oleva tili ei mitenkään ahdista, kun tietää koska tilille napsahtaa taas nappulaa.

      Vaikka jotkut väittävät että pitäisi pitää vararahastoa pankissa, en minä koe sellaista tarvitsevani kokoajan, mihin rahaa pitäisi olla välittömästi se kolmen kuukauden tulo ? Ei mihinkään, oikeasti suuremmat kulut voi suunnitella etukäteen, ja pikkukulut saa varmasti laskulle (vuosien asiakas-suhteita) tai luottokortilla aina kuun vaihteeseen jolloin on varmasti rahaa maksaa laskut tai luottokortti lasku.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      69
      2237
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      101
      2063
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      78
      1678
    4. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      78
      1496
    5. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      41
      1490
    6. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      10
      1387
    7. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      31
      1354
    8. 52
      1248
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      62
      1190
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      28
      1179
    Aihe