Haitteko tämän takia yliopistoon?

Kun lukioaikana ei selvinnyt, mihin ammattiin tuntisin kutsumusta, minulla oli toimintasuunnitelma tällaisen varalle: Pyrin niin hyvään opiskelupaikkaan, kuin papereillani pääsee. Toteutin tämän suunnitelman ja menin yliopistoon.

Valmistuin työttömäksi maisteriksi yhteiskuntatieteistä, monien muiden tapaan. Valinta siis osoittautui vääräksi. En kuitenkaan syytä väärästä valinnasta itseäni, sillä sitä toista ja mahdollisesti oikeampaa vaihtoehtoa ei vain ilmaantunut toteutettavaksi.

AMK:ssa ei voi opiskella alaa, joka minua kiinnostaa. Myönnän kyllä, että yliopisto on minulle mös eräänlainen statussymboli, sillä suvustani kovin moni ei ole yliopistoa käynyt.

hain ja pääsin opiskelemaan haluamaani alaa

amkistakin olisi se löytynyt (lähes vastaava), mutta DI nostaa parempaa palkkaa. tykkään myös teoreettisuudesta jota yliopistossa enemmän tarjolla. ja jos pääsee yliopistoon niin miksei? suvussa kolmatta polvea, ja onhan se statuskin tietysti ihan kiva :)

Itse asiassa kyllästyin työntekoon ja päädyin alanvaihtoon, statuksella ja sisäänpääsyprosenteilla ei tässä 30 -iässä ole minkäänlaista merkitystä. Mielenkiinto rakaisee.

Tähän kohtaan sopisi pian palstalta tuttu Alkuajatus-kirjan mainospuffi, eikö teistäkin?

Sisäänpääsyprosentti pääsykokeisiin osallistuneista oli about 10 %. Ilmottautuneista alle 5 %. Ja valmistun yliopistosta ammattiin, jota olen jo useamman vuoden halunnut.

Kuulostaahan se ihan kivalta olla yliopistossa, mutta ei se todellakaan ole mikään syy hakeutua opiskelemaan. Motiivi opiskeluun liittyy unelma-ammattiin ja siihen, että mikään AMK:n tai ammattikoulun puolella ei kiinnostanut.

Heh, en tiedä mitä kautta oikeastaan päädyin tähän ketjuun, mutta hyvä kysymys. :D

Minä pääsin korkeakouluun 20 vuotta sitten. Silloin sitä arvostettiin enemmän kuin nykyään, jolloin "kaikki menevät yliopistoon/korkeakouluun". Tuolloin 90-luvun alkupuolella oli syvä lama, mutta silti teknisen tai kaupallisen alan korkeakoulutetuilla oli edessään hyvä tulevaisuus. Myös nyt on heikko taloustilanne ja akateeminen työttömyys on siirtymässä suhdanteellisesta työttömyydestä rakenteelliseksi työttömyydeksi. Enää koulutus ei ole tae työpaikasta.

Oma päätökseni oli jo lukiossa aika selvä, koska alue kiinnosti minua. Myös status vaikutti jonkin verran valintaan, olisin suvun jos en nyt ensimmäinen niin ainakin yksi harvoista korkeakoulutetuista. Toisaalta tuolloin 20 vuotta sitten yliopistoilla ja korkeakouluilla oli enemmän statusta kuin nykyään. Sittemmin myös nuoremmat sukulaiseni ovat pyrkineet ja päässeet yliopistoon. Itse luin lopulta korkeakoulussa tohtoriksi asti ja sukulaiseni on väittelemässä tohtoriksi tänä vuonna yliopistosta.

Sisäänpääsyprosentti alallani oli jo tuolloin 20 vuotta sitten pieni, vaikka nykyään taitaa olla vielä pienempi.

Meneekö joku oikeasti yliopistoon statuksen vuoksi? Itse en ainakaan pidä yliopistossa opiskelevia ihmisiä yhtään sen hienompina kuin amiksessa opiskelevia. Aion itsekin pyrkiä yliopistoon koska vain siellä voin opiskella haluamaani alaa, mutta ei kyllä tulisi mieleenikään että se tekisi minusta jotenkin paremman tai hienomman ihmisen jos sinne pääsisin.

En usko että minulla on arvot pielessä jos pidän kaikkia ihmisiä tasavertaisina. Nyky-yhteiskunta voi olla eri mieltä, mutta minulle henk.kohtaisesti on aivan sama onko joku siivooja vai diplomi-insinööri.

Halusin yliopistoon opiskelemaan aineita, jotka kiinnostivat minua todella. Pyrin kolmeen yliopistoon ja pääsin kaikkiin, vaikka sisäänpääsyprosentti oli silloin noin 10.

Opiskelin ja valmistuin maisteriksi. Alani töitä sain jo ennen valmistumistani. Tutkinto on mukava sikälikin, että yliopiston ovet edelleen aina avoinna lisäopintoihin.

Status, jos sitä on, on kiva bonus. Suvussa on kaikkea parturista professoriin. Maisteri ei siinä joukossa ole mikään erikoisuus. Eikä varsinkaan maassamme yleensä.

Minä olen teini-iässä tehnyt siivoojan töitä ja ollut mansikan poimijana. Olen myös istunut kaupan kassalla ja tehnyt ns. "duunarin töitä". Nyt opiskelen kauppatieteitä yliopistossa ja olen erittäin kiitollinen näistä työkokemuksista, sillä kun tulevaisuudessa johdan yrityksiä ja ihmisiä, ymmärrän myös tämän duunarin näkökulman. Tämän lisäksi on naurettava ajatus, että yliopisto tekee ihmisistä jotenkin parempia tai arvokkaampia. Itse arvostan henkilökohtaisia ominaisuuksia ja koulutus ei todellakaan ole tae menestyksestä, kuten nämä akateemisten työttömyysluvut kertovat. Veljeni esim. on automyyjä ja tienaa 8000e/kk ja hän on käynyt "vain" ammattikoulun. Näiden statusajattelijoiden kannattaisi hieman pohtia sellaista asiaa, että miten tämä maailma pyörisi, jos jokainen ihminen hankkisi itselleen yliopistotutkinnon? Ei tämä maailma toimi niin. Jokainen työ on arvokasta ja erilaisia tekijöitä tarvitaan.