Millaista olisi viettää joulu Berliinissä, mitkä paikat ovat auki pyhinä, siis kaupat ja ravintolat?
Miten, millä tavoin paikalliset viettävät joulua?
joulu Berliinissä
13
4911
Vastaukset
- uralt
Saksassa ovat kaupat pyhäisin kiinni. Jouluna todennäköisesti monet ravintolatkin ovat sulkeneet ovensa. Joulu keskustassa on varmaankin hyvin rauhallinen.
- jotain tietoa tässä
Beriinissä on tosi kivoja joulutoreja. Torilla voi shoppailla lahjoja ja koristeita ja syödä esim. punakaalia, hapankaalia tai lehtikaalia ja sen kanssa makkaroita tai hanhea, jälkkäriksi voi ostaa vaikka kandeeratun omenan ja palanpainikkeeksi nauttia hehkuviiniä tai jouluolutta. Kannattaa käydä joulutorien lisäksi ymös leipomossa tai konditoriassa ja maistaa joulun herkkuja, pipareita, kakkuja ja saksalaista joulupullaa stollenia.
KDW:n joulukoristelu on mittava, ehkä hienoin mitä olen koskaan missään tavarataloissa nähnyt, ja joka vuosi vähän erilainen. Stokkan jouluikkunat on ihan pientä sen rinnalla.
Aattona voi mennä joulukirkkoon. Monet joululaulut on suomalaisille tuttuja. Saksassa yleensä aina joku jää kuusenkoristeluvuoroon ja muut menevät kirkkoon. Kun muut tulevat kirkosta, on kotona kuusi koristeltu, lahjat ilmestyneet kuusen jurelle ja sen jälkeen syödään jouluateria. Saksalainen jouluateria on helppo tilata ravitolassa, koska niitä on monissa paikoissa.
Joulupäiviä on kaksi kuten Suomessakin. Monet kaupat ja pikkuravintolat ovat kiinni. Pyhinä on auki hotellien ravintoloiden lisäksi turkkilaiset ravintolat, joita Berliinissä on paljon, ja keskustan eläintarha Zoo. Joulunpyhinä järjestetään myös konsertteja, jotka on Berliinissä usein korkeatasoisia. Toisena joulupäivänä on auki oopperat ja teatterit.- bonafides
Hyvä vastaus!
- nauttimaan
Olipa hyvä ja kattava vastaus. KIITOS!!!
Nyt varataan matka jouluksi. - Bersuun vaan
Olimme viime jouluna viikon Berliinissä joulun kahtapuolen ja samoin olemme tänä vuonna ihan siitä syystä, että se kaupunki ei nuku jouluna. Vielä jouluaattona aamupäivästä on monikin kauppa auki, muistaakseni myös KDW. Isojen S asemien kaupat on myös joulupyhinä auki. Toki saattaa aukioloajat olla rajoitetumpia kuin arkena. Monet ravintolat ja baarit on auki, osa rajoitetusti osa ei. Ja kuten edellinen vastaaja sanoi, etniset ravintolat on auki. Museosaaren museot ovat auki joulunpyhinä (ei aattona) ja googlettamalla löytyy baareja joissa soi live musa jokaisena joulun päivänä. Joulutorit on auki joka päivä joulun aikaan. Niillä on mukava maistella erinlaisia joulumakuja. Siinä kaupungissa ei tekeminen lopu, vaikka pyhäpäivä tulisikin.
- ostoksille
Osaatko sanoa mihin asti KDF on auki jouluna?
- Sonderöffnungszeiten
ostoksille kirjoitti:
Osaatko sanoa mihin asti KDF on auki jouluna?
Nyt aukioloajat ilmoitettu joulun ajalle
http://www.kadewe.de/en/home/opening_hours/ - bonafides
Museosaari on hyvä vinkki.
- uusi kaupunki
Mitä hotellia suosittelette jouluksi senioreille.
- Berliinissä käynyt
Kyllä viime jouluna 2012 oltiin 2 viikkoa berliinissä silloin oli jouluna ravintolat auki iltaisin ja pikku kaupat oli myös auki isommat oli tosin kiinni julkinen liikenne oli pyhäaikatauluissa ja ihanat joulutorit oli kyllä auki joka päivä
- Heilige Nacht
Onko joulutori auki aattona ja joulupäivänä? Mihin kannattaisi mennä joulukirkkoon, sellaiseen jossa olisi enimmäkseen musiikkia. Entä olisiko joululauluja jossain tarjolla?
- Emppu_dji
Jotkut torit ja kaupat ovat auki myös aattona, mutta sulkevat aikaisin - jos aatto on sunnuntaina niin kaupat kiinni.
Täältä löytyi päivitettyä tietoa Berliinin joulutoreista: http://www.tripsteri.fi/berliini-blogi/berliinin-parhaat-joulumarkkinat
Myös joulutoreilla on musiikkia ja joululauluja.
Berliini on vähän ankea talvella, joulukin on todennäköisesti sateinen ja märkä :P Pyhinä ja sunnuntaisin kaupat ovat kiinni (on pari poikkeussunnuntaita ennen joulua).
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Lindtman I vasemmistohallitus aloittaa viimein Suomen kuntoon laittamisen
Tässä nyt on 3 vuotta seurattu irvokasta kärsimysnäytelmää nimeltään "valtion budjetin tasapainotus by äärioikeisto", ja2022784Missä viipyy persujen lupaama euron bensa?
En edes muista milloin bensapumpussa olisi ollut ykkösellä alkava litrahinta. Missä siis viipyy persujen lupaama euron b1622490Kirje, PellePelottomalle.
Tärkeää olisi luoda ystävyys, että se, jota rakastaa, on samalla paras ystävä ja luotettavin, jolle voi ja uskaltaa luot1061162- 64951
Martinan hevoset.
Tämä todella kaunis ja ketterä harmaa hevonen jolla monet kilpailut voitetaan ei ole Martinan.Tytär ratsastaa sillä tait255899Voi teitä naisia
Suudeltiin ja nukuttiin toisissamme kiinni mutta pillua ei tullu, ei edes aamulla. t.38vmies104881Mistä löytyy naisseuraa sinkkumiehelle?
Kertokaapas kokeneemmat mistä löytyis naisseuraa sinkulle. Ihan ois eukko nyt tosissaan hakusessa. Tanssipaikat kun on a20879Persut jakavat tekoälyllä tehtyjä kuvia maahanmuuttajista somessa
Eivät mainitse, että ovat tekoälyllä tehtyjä. Eivät näe asiassa mitään ongelmaa. Valehtelijapuolue taas vauhdissa. Unka306869Hyvä meininki
TTP:ssa väkeä tosi runsaasti paikalla. Hyvää ruokaa jälleen ja munkit ja sima erinomaista. Kiitos yrittäjälle! Hieno Vap22748Onneksi tapasin sut
Ilman sua olisin jatkanut pään lyömistä seinään eli samanlaisten miesten etsimistä. Tajusin, mikä menee pieleen vasta ku93739