Ongelmakoira. Mitä teen? Ideat jo vähissä...

toivoton2

Meille tuli vajaa kuukausi sitten koira, joka edellisessä perheessä oli purrut pientä lasta ja itse isäntää. Vaihtoehtoina oli lopettaminen mutta isäni ehdotti tälle perheelle jospa koira tulisi meille ja niinhän se tuli.

En tiedä mitä koiralle on menneisyydessä tapahtunut vai onko se päästään vialla tai yksi vaihtoehto että koiraa ei yksinkertaisesti ole koulutettu. Koira on nyt 5v pumi uros. Kerronpa muutamia ongelmia joihin olemme törmänneet:
1. Turkin harjaus - koiraa ei todellakaan voi harjata, alkaa murista ja irvistellä. Voin vain kuvitella millaista esim kynsien leikkaus voisi olla...
2. Koira omii tavaroita, sukista maitotölkkeihin. Jos yrittää ottaa pois, murisee ym. Pitkän tappelun jälkeen kyllä luovuttaa.
3. Jopa komentaessa alkaa murista.
4. Ei halua jäädä yksin kotiin vaikka kotona toinen koira. Yrittää karata kun ymmärtää että väki on lähdössä.

Tänään koira koetti jälleen karata ja minä tietenkin estin kun koira sekosi täysin. Tarrasi käteen kiinni ja kädessä nyt iso reikä ja täysin turvoksissa, eikä voi käyttää mitenkään. Lääkärissä käyty jo.. Tekisi mieli soittaa omistajille ja sanoa että tulisivat hakemaan sekopäisen piskinsä pois... Koira alkoi myös rähistä äsken erittäin aggressiivisesti kun käskytin koiria ulos ovesta pissalle. Nyt vasta jännittääkin koska käy seuraavan kerran kiinni. Minä joka en koskaan ole pelännyt koiria.

Olen yrittänyt alistaa käskemällä (istu, maahan) aina ennen ulos pääsyä/lenkkiä/ruuan antamista... Ei tunnu tepsivän. Selvää on että koira ei ihmisiin luota, mutta ei se saa purra ja rähistä! Mitä teen? Olen toivoton. Lopettaa en haluaisi, koska vaihtoehtona lopettamiselle oli tulla meille. Koira joka meillä oli ennestään ja on tälläkin hetkellä oli hieman samanlainen, saattoi purra ym mutta oppi tavoille ja on nyt kuin enkeli..

18

1540

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kysyjä

      minkä rotunense on?

      • jhuijlköl

        Kysyjä...PUMI...johan aloittaja sen kertoi tuossa aloituksessaan. 5v pumi.

        aloittajalle todellakin ihmettelen miksi menitte ottamaan sekopäisen koiran. Jos isäsi sen teille halusi, niin annappa isäsi se myös hoitaa ja kouluttaa niinkuin haluaa. älä mene edes lähelle koiraa oihan vaan periaatteesta.

        Jos koira on sekopää ja puree omistajaansa ja lapsia, niin kannattaa lopoettaa kun on jo noinkin paljon ikääkin.


    • Sanikka33344

      Aloittaja kertoi koiran rodun kirjoituksessaan jo.

      Kannattaisi ottaa yhteyttä ongelmakoirankouluttajaan ja kertoa ongelmastanne. Varata aika ja käydä paikan päällä koiran kanssa, jotta kouluttaja näkee miten koira käyttäytyy ja mitä asialle mahdollisesti voitaisiin tehdä.

      Luovuttaa ei saisi kovin helposti. Mahdollisuuksia on. Käyttäkää ne hyväksenne, jos mikään ei auta, voi koiran lopettaminen olla aiheellista, mikäli sen kanssa vaan yksinkertaisesti ei voi elää.

      Mutta älkää vielä luovuttako, suosittelisin kovasti ongelmakoirakouluttajaa.

      Onnea!

    • joobax

      Jotkut koirat on vähän semmosia, että niiden kunnioitus pitää ansaita ennen kuin voi niitä alkaa komentelemaan tai käskyttelemään. Tämähän tapahtuu yhdessä kulkemisella pikkuhiljaa. Kuulostaa, että olisin liian nopeasti ottanut härkää sarvista, vaikka koira tarttis aikaa sopeutuakseen. Et voi mennä ottamaan koiran suusta "arvokkaita aarteita" hyökkäämällä tai käskemällä. Tee vaihtokauppa. Koiran maailmassa löytäjä saa pitää.

      Hoitotoimenpiteisiin hihnaan ja tarvittaessa lisäksi kuonokoppa.

      "Jopa komentaessa alkaa murista."
      Tarviiko koiraa varsinaisesti paljoa komennella. Kerro sille mieluummin, mitä siltä haluat.

      Oma rauhallisuus on avainasemassa. Voit "hallita" koiraa ihan ilman ääntäkin ;)

    • Hmm!

      Nuo kohdat mitä mainitsit voisi hoitaa seuraavasti:
      1. Kuonokoppa ja hihnaan, kuten joobax jo mainitsi. Ja välinpitämättömällä äänellä Äsh, anna olla, kun silti yrittää hammastaa. Normaalia rauhoittavaa puhetta
      2. Jos kerran luovuttaa, niin käytä tässä vaiheessa se aika jonka tarvitsee. Unohda asia hetkeksi ja otat pois kun koira on unohtanut asian tärkeyden. Kun et osoita mielenkiintoa se todella jättää sen.
      3. Älä komenna, vaan kerro mitä haluat. Jos haluat vaikka koiran toiseen huoneeseen, niin sanot mene ja osoitat kädellä suuntaa. Älä koske koiraan fyysisesti vaan anna tilaisuus toimintaan. Hanki jääkiekko tai motoristihanskat jos on pakko kajota.
      4. Laita koira valmiiksi toiseen huoneeseen siinä vaiheessa kun lähtöpäätös on tehty. Sen jälkeen ovea ei avata ennen paluuta.

      Älä käskytä koiria vaan avaa ovi josta kehotat poistumaan asioille. Anna mahdollisuus totella.

      Ei kannata käskeä, vaan kehottaa kun haluaa koiran istuvan ennen ulosmenoa. Hihnan ollessa paikallaan, annat kehotteen, toistat sen ja sen jälkeen hiukan nostat hihnasta että peppu laskeutuu maahan. Jos hihnaan saaminen on hankalaa, niin hanki sellainen tukeva puolikiristävä joka pysyy ryhdikkäänä ja roikota sitä nenän edessä ja osoita toiselta puolelta ja kehota pääkky sisään, hopi-hopi. Sama ruoan antamisen kanssa, odotat kärsivällisesti kunnes peppu laskeutuu istuma-asentoon. Voit vaikka hiukan puhaltaa hajua nenään ellei muu auta. Mutta periksi älä anna.

      Kun haluat käskyttää koiraa istu-maahan-seiso-tassu ym. käskyillä, käytä siihen nameja ja pidä tottelevaisuustuokioita kotona, ja lenkillä. Useita kertoja päivässä. Se toimii virikkeen antajana. Opeta myös uusia temppuja sille. Lisäät vain mukaan uuden käskyn jota treenaatte hiukan enemmän kuin niitä jotka menee hyvin.

      Sitten tärkeä kysymys: Kuinka paljon lenkkeilette? Jos päivittäinen liikunta jää muutamaan hassuun kilometriin tai pahimmillaan satoihin metreihin päivässä, niin silloin alatte lenkittämään sitä niin että tuntuu. 10 kilometriä päivä on sopiva pienen koiran matka. Sen jaatte kaikkien perheenjäsenten kesken neljään viiteen osaan, niin kenellekään ei tule turhan isoa urakkaa. Se auttaa nimittäin todella. Ja se ei ole sitten mitään pikamarssia, vaan koiran tahtia tutkitte maisemia ja hajuja.

      Uros kun on niin sille sitten nartunpissien haistelukielto. Totaalinen. Erityisesti kiimaisten tyttöhaukkujen pissien maistelu saa herrahaukuissa totaalisen Elvis-efektin aikaan ja tulee aika kapinallinen sielu. Jos tähän mennessä olet antanut, niin tarkkana sen kiellon aloittamisen kanssa ettei tule riitoja. Eli kiristät hihnaa vähitellen niin ettei ylety nuolemaan ja kerrot koiralle että ei onnistu, usko pois, rauhallisella äänellä. Vähitellen se alkaa uskoa ihan puhettakin kun sanoo vaan että annahan olla.

      Jos ja kun ulkona tulee tuo aggressiivinen riehukohtaus, niin sitä varten ota mukaan joku risa hanska tai koiralle rakas lelu. Heität sen kauas pois itsestäsi ja pyydät koiraa noutamaan. Fleksi on paras talutin silloin. Ellet omista niin hanki.
      Toinen hyväksi osoittautunut konsti on se että pyydät koiraa odottamaan ja kaivat taskusta nameja(pieniä nappuloita) ja heittelet sille koppeja tai sitten heittelet poispäin ja pyydät jäljittämään.

      Ja vielä yksi vinkki: jos koira kotona alkaa käydä vähän kuumana kun muuten edellytykset normaaliin elämään alkaa olla kunnossa, ja käy järsimään kättäsi liian lujaa, niin silloin on oikea aika antaa koiralle nahkaluu kaluttavaksi.

      Noilla keinoin sain oman koirani kasvamaan kelpo malliin. Se oli nuorempi kuin sinulla mutta historia oli samantapainen eli purrut lasta ja emäntä ei enää pärjännyt sen kanssa.

      Ps. Sitten viimesijaisena juttuna, kun koira käy kuumana niin sen voi toki heivata ketoonkin. Itsekin jouduin pari kertaa tekemään sen. Tällöin on tärkeää että pidät koiraa maassa niin kauan kunnes rentoutuu. Kokeilet välillä ja jos rimpuilee, niin sitten jatkat. Muuten sitä ketoonheittämistä saat jatkaa maailman tappiin.

    • Vilkas rotu

      Kävikö mielessä koiraa ottaessa, että sillä voisi olla jonkinlaisia ongelmia (kun kerran entistä omistajaa jo oli purrut)???? "Tekisi mieli soittaa omistajille ja sanoa että tulisivat hakemaan sekopäisen piskinsä pois...". Lauseesi kuvastaa sitoutumisesi määrää.... tehän sen koiran omistajia olette tänä päivänä!?

      Vajaa kuukausi kv-koiran (varsinkin tuon ikäisen) kanssa on todella lyhyt aika. Luottamuksen ja kunnioituksen saavuttamiseen voi mennä vuosikin.

      "Selvää on että koira ei ihmisiin luota,..." Miksi sinä yrität alistaa koiraa, joka ei muutenkaan luota ihmiseen? Eikö se (ihan maalaisjärjelläkin ajateltuna) vain vahvista koiran epäluottamusta?

      Joobaxin ehdottama vaihtokauppa on hyvä konsti. Eli tarjoa koiralle sen varastetun sukan sijalle jotain paljon herkullisempaa/hauskempaa. Minä käytän ruokaansa puolustavilla pennuilla paljon "ruokakuppikoulutusta". Vaatii kylläkin pitkäjänteisyyttä, mutta tulokset on taattuja. Eli jos koira murisee kupilla, niin seison sellaisella etäisyydellä, jonka se juuri ja juuri sietää koko ruokailun ajan. Sitten hivuttaudun pikkuhiljaa lähemmäs ja lähemmäs, kunnes koira sietää, että seison aivan sen vieressä (tähän voi mennä useita viikkoja). Tämän jälkeen "unohdan" laittaa osan ruuasta kuppiin, eli käyn lisäämässä sinne ruokaa. Tämän unohdetun aineen täytyy olla tietysti niin iso, että koira huomaa itsekin, että hei tuohan kävi laittamassa lisää syötävää kuppiin eikä vienytkään sitä pois minulta. Toimii satavarmasti!

      Koirasi pitää todennäköisesti peruskouluttaa/kasvattaa ihan alusta lähtien uudestaan. Makupaloilla ja kehuilla, ihan niin kuin pentua opettaisit. Jos sinusta ei siihen ole, niin on parempi, että luovut koirasta. Onhan teillä aktivointi/liikunta kunnossa? Pumi on hirveän energinen ja tarvitsee pitkiä lenkkejä ja aivotoimintaa....

    • dfgfb

      Melkein sanoisin, että ei muuta kuin kuula kalloon vaan.

    • Kylsesiitä...

      Koiran touhut vaikuttaa sellaisilta, että se on niillä ruvennut saamaan tuloksia edellisessä kodissaan. Onnistunut saamaan tahtonsa läpi, ihmiset ovat sitä ruvenneet säikkymään ja pelkäämään. Pelästynyt ihminen sitten koittaa vielä kovemmin ottein komentaa ja koirakin lisää kierroksia...

      Pumi on onneksi sen kokoinen, ettei sitä tarvitse pelätä. Suojaa itseä fyysisesti: käsineet, kuonokopat, paksut vaatteet jne. Ja koiralle vaan kerrotaan rauhallisesti, mitä siltä odotetaan, ei aleta komentelemaan vihaiseen sävyyn. Ja säikkyä ei saa, eikä periksi antaa, murinaan ei reagoida, vaan odotetaan vaan tyynesti, että herran luonto asettuu.

      Kunnioituksen saavutat kun et pelkää, olet rauhallinen ja periksiantamaton. tällaisen huonostikäyttäytyvän kodinvaihtajan pistäisin arvoasteikossa pohjimmaiseksi, ja vasta kauniilla käytöstavoilla ja alistuvalla asenteella saisi suosiota ja hyväksyntää, siis silityksiä. Missään nimessä ei pidä alkaa koiraa hyvittelemään ja mielistelemään, sillä on pissaa päässä nyt jo.

    • ole mielenkiintoinen

      Minä yrittäisin tehdä itsestäni mielenkiintoisen koiran silmissä. Kun koira on kiinnostunut sinusta, anna palkka. Sitten kun olet tarpeeksi monesti saanut koiran kiinnostumaan itseesi, niin että se ihan alkaa oikeasti seurailemaan sinua, että olisiko sinulla jotain tarjottavaa, niin sitten kehottaisin näihin istu ym hommiin. En käskemällä, vaan kerran sanoisin sen sanan ja odottaisin miten koira reagoi. Jos koira on tarpeeksi kiinnostunut sinusta, se suuremmalla todennäköisyydellä myös tekee mitä pyydät. Näitten jälkeen koiran pitäisi huomata, että tämähän on mielenkiintoinen tyyppi, ja alkaa arvostamaan sinua

    • meillä näin

      muista että koira ei saa ei-toivotulla käytöksellä KOSKAAN saavuttaa yhtään mitään. Jos murinalla lopetat harjauksen -> oppii että murinalla se harjaus loppuu -> murisee aina.

      Ja esim. jos osaa käskystä istua, mutta ei suostukaan kun annat sille ruokakuppia -> vie kuppi pois. Älä anna periksi.
      Kun istuu saa ruuan, oppii että kun tekee miten tahdotaan hyviä asioita tapahtuu. Ei-toivottu käytös tekee päinvastaisen, ruokakuppi katoaa jopa näkyvistä, tottelemattomuudella/komentamisella ei saavuttanutkaan mitään.


      Jos koirani tarraisi käteeni kiinni, mitä EI IKINÄ saa tapahtua, tärkein asia karsia heti kättelyssä, etenkin lapsiperheessä, itse osoittaisin että olen lauman pomo, se vahvempi ja koira olisi fyysisesti alistettu alta aikayksikön. Näin homma tapahtuu luonnossakin, ketään vahingoittamatta.

      Sen jälkeen ei tarvikaan sitten pelätä puraisuja. Näin koska ainoa muu vaihtoehto on vetäytyä tilanteesta tai jäädä koiran purtavaksi -> koira voittaa molemmissa tapausksissa ja oppii mallin miten saa mitä haluaa -> puree jatkossakin.
      Minulla siis toiminut näin.

      Koira ei kunnioita eikä selvästi näe teitä lauman johtajana ja on oppinut väärän mallin selvitä tilanteista pois. Etenkin kun johtajus on kunnossa koira alistuu ja tottelee paljon, paljon paremmin.

    • ex purija

      mulla oli koira joka murisi se on pelkomurinaa, minähän en hyväksy että mulle muristaan, alistin sen siihen paikkaan ja siihen on murinat jääny :=, entinen omistaja ihmetteli että mitä olen koiralle tehny, onku eri koira :) murina ei tarkoita aina agressiota, ei ainakaan tuolla koiralla, se oli pelkkää pelkomurinaa, niiku se suurimassa osassa tapauksia on!

      • Niin, sitähän

        se on. Pelkomurinaa. Paitsi joskus on ilomurinaakin, mutta pääsääntöisesti kaikki murina johtuu pelosta. Pelosta menettää annettu ruoka, pelosta joutua tilanteeseen jota ei hallitse, pelosta joutua hyökkäyksen kohteeksi. Pelon seuraava aste sitten onkin keino jolla se hallitaan ja voitetaan. Osa koirista turvautuu luonnostaan omistajiinsa ja luottaa niihin. Osa taas ei, vaan pyrkii pakenemaan. Tai sitten tekee silmittömän hyökkäyksen eliminoidakseen uhan. Voit olla ihan tyytyväinen että et päästänyt koiraasi tilanteeseen jossa joutui päättämään mitä tehdä. Siitä nimittäin tulee sitten se opittu tapa.

        Vaan toisin se on aloittajalla. Koira jonka entinen omistaja on päästänyt päättämään, miten missäkin tilanteessa toimia, ilman että on yrittänyt neuvoa miten asiaan voi myös suhtautua. Ehkä koiraa on yritetty laillasi alistaa, mutta tehty se huonosti ja uusittu monta kertaa jolloin aggressio on kerta kerralta lisääntynyt. Kuitenkin on myös muita tapoja opettaa koiralle että ei ole hätää missään tilanteessa, vaan omistaja on ongelmien ratkaisija.


    • sasku.t

      No tolle ei voi enää kauheesti mitään tehdä koska vanhaa koiraa ei saa oppimaan ja se saattaa olla entisen perheen syy jos on vedety hännästä huudetty yms... tai sitten sitä sattuu ainekin harjatessa koiraa voi sattua itselläni on koira joka yrittää vähän näykästä kun leikkaa kynsiä joten siihen tarvii kaksi jos koira aistii pelon niin se saattaa murista tai sama asia jos se aistii vihan...

    • pr_

      Onko koira käytetty eläinlääkärissä? Sinne nyt ihan ekana jos ei.

      Yllä on paljon hyviä neuvoja, mutta on kyllä melkein pakko suositella välitöntä yhteydenottoa osaavaan ongelmakoirakouluttajaan – ihan sen perusteella mitä teksti paljastaa sinusta itsestäsi. Tai jos tuntuu että fiilikset on pysyvästi tasolla "tulisivat hakemaan sekopäisen piskinsä pois" niin voisi olla harkitsemisen arvoista yrittää löytää koiralle uusi koti vaikka rotuyhdistyksen kautta.

    • apua987

      Hei. Apua ongelmaasi. Porissa eläintenturvakoti, kodin vaihto. Koirille siis etsitään sieltä kautta koti joka pärjää koiran kanssa. Turvakodin omistaja kouluttaa ongelma koiria. Löydät netistä nimellä: tuiskun rakkaat lemmikit

    • Eij

      Hei minulla on tai oli ongelmainen Pumi uros, joka myös puri. Nyt 15 v ja tottelevainen kaveri .Pumi vaatii aikaa ja pienissä erissä opettelua. Ota yhteyttä jos haluat keskustella . 0405887459. Eija .P

    • ghkhghkho

      "Meille tuli vajaa kuukausi sitten koira, joka edellisessä perheessä oli purrut pientä lasta ja itse isäntää. Vaihtoehtoina oli lopettaminen mutta isäni ehdotti tälle perheelle jospa koira tulisi meille ja niinhän se tuli.

      En tiedä mitä koiralle on menneisyydessä tapahtunut vai onko se päästään vialla"

      Mielestäni noin vaarallisen koiran kohdalla puremisen syyllä ei ole merkitystä vaan koira tulee lopettaa heti. Sen olemassaolo on riski jokaiselle vastaantulijalle.

      • Uknow

        "Mielestäni noin vaarallisen koiran kohdalla puremisen syyllä ei ole merkitystä vaan koira tulee lopettaa heti. Sen olemassaolo on riski jokaiselle vastaantulijalle. "

        - Ja pyh, on niitä huonotapaisemmistakin piskeistä kunnon koiria tehty. Ei edes korkean iän vuoksi tarvi vielä lopettaa sillä aloitushan oli vuodelta 2013.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kyllä suoraan

      Sanottua vi.tu.taa. Miksi en toiminut silloin. Sama kun olisi heittänyt smagardin menemään.
      Ikävä
      69
      1970
    2. Voisitko nainen kertoa mulle

      Tykkäätkö sä musta, vai unohdanko koko jutun? Mä en viitti tulla sinne enää, ettei mua pidetä jonain vainoajana, ku sun
      Suhteet
      164
      1539
    3. Perustele miksi hän ei

      Ole sopiva sinulle
      Ikävä
      140
      1387
    4. Oisko jii-miehelle jollakin asiaa

      Jos vaikka on jäänyt joku asia sydämen päälle.
      Ikävä
      90
      1308
    5. Miehelle naiselta

      Ajattelen sinua aina, en jaksa enää. Ja luulin, että pidit minusta, mutta silloin olisit tehnyt jotain. Mutta sinä et te
      Ikävä
      49
      1240
    6. Iäkkäät asiakkaat ärsyttävät kaupoissa

      Miksei Kela järjestä palvelua, jolla toimittaisivat ostokset suoraan ikäihmisille? https://www.is.fi/taloussanomat/art-
      Maailman menoa
      273
      1047
    7. Mikä oli nainen

      Paras yhteinen hetkemme niistä pienistä ja vähäisistä.
      Ikävä
      75
      992
    8. Miksi sinulla, nainen

      On niin negatiivinen asenne minuun ja yleensäkin negatiivinen käsitys?
      Ikävä
      110
      957
    9. Olen syvästi masentunut

      En oikein voi puhua tästä kenenkään kanssa. Sillä tavalla että toinen ymmärtäisi sen, miten huonosti voin. Ja se että mi
      Tunteet
      118
      954
    10. Nainen, millainen tilanne oli

      kun huomasit ihastuneesi häneen oikein kunnolla. Missä tapahtui ja milloin
      Ikävä
      49
      777
    Aihe