Oulun Baarit?

Elikkä siis, voisitteko listata tänne mielestänne Oulun parhaimmat baarit ja kertoa vähän taustaa minkälaisia ne on? Olen vasta 19-vuotias, että olisi hyvä jos ottaisitte sen huomioon ikärajojen suhteen. Mutta kertokaa toki nekin mihin en vielä pääse, siitä voi olla hyötyä jollekin toiselle. Olisi mukava kuulla erilaisista asiakaskunnista koostuvista baareista. voi sitten miettiä mikä niistä sopisi mulle :)


Eli ei muuta kuin baari-galluppi käyntiin! Kiitos vastauksista jo etukäteen.
54381
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Nelivitonen on hyvä yökerho, jos tykkää rokista. K-19 ja hintataso kohtuullinen. Pitkät jonot miinusta joskus, mutta siellä saa olla rauhassa ilman häiriköitä.

Pystybaareista Kuluma, Graali, Pint, Otto.K ja Panimo on ok, samoin Torin aitat.

Äänestä

K-20 paikoista Buenoz ja Kaarle on ihan mukavia, kummassakin soitetaan aikalailla uusimpia listahittejä ja vähän vanhempaaki tanssimusaa, lisäks Kaarlessa on Jumprun puoli jos haluaa vaan istuskella(tosin monesti lauantaisin ainakin melko täynnä).
K-18 paikoista Night Garage soittaa suomipoppia, meininki on usein ihan hyvä ja tanssilattialla riittää porukkaa... Hot Night club on paikka jossa on monta eri osastoo musan suhteen, Joten ainakin monipuolisuutta Hotista löytyy ja usein ihan hyvin populaa..
Tässä nyt jotain toivottavasti oli apua... :)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ensikertalainen kirjoitti:

Elikkä siis, voisitteko listata tänne mielestänne Oulun parhaimmat baarit ja kertoa vähän taustaa minkälaisia ne on? Olen vasta 19-vuotias, että olisi hyvä jos ottaisitte sen huomioon ikärajojen suhteen. Mutta kertokaa toki nekin mihin en vielä pääse, siitä voi olla hyötyä jollekin toiselle. Olisi mukava kuulla erilaisista asiakaskunnista koostuvista baareista. voi sitten miettiä mikä niistä sopisi mulle :)


Eli ei muuta kuin baari-galluppi käyntiin! Kiitos vastauksista jo etukäteen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu