Joka päivä musta tuntui, ettei mulla olisi keinoa paeta pahaa oloani. Musta tuntui, että koko maailma kaatuisi päälle. Halusin vain paeta sitä ahdistavaa tunnetta, jonka tunsin joka päivä koulussa ja kotona. Musta tuntui päivittäin, etten jaksaisi, vaan tahtoisin luovuttaa. Monta kertaa halusin vain hukuttaa itteni jokeen tai viiltää kurkkuni auki, jotta voisin jättää taakse sen kaiken, mitä elämässäni tapahtui.
Tuntui, ettei elämässäni tapahtunut mitään hyvää, ystävät jättivät mut yksin silloin, kun olisin heitä eniten tarvinnut. Ajattelin, ettei elämässäni ollut mitään hyvää, jonka vuoksi elää, musta tuntui, ettei mulla ollut enää syitä elää. Itkin ja mua ahdisti joka päivä ja musta tuntui, etten pystynyt yhtään mihinkään. Tunsin itseni vain täysin arvottomaksi luuseriksi, joka ei ansainnut elää, jolle olisi oikein kuolla mahdollisimman tuskallisesti. En nähnyt valoa enää missään, enkä mitään muuta pakokeinoa kuin kuolema. Joka päivä ajattelin haluavani kuolla, tappaa itteni hitaasti ja tuskallisesti, ehkä jopa kiduttaa itteni jotenkin hengiltä.
Vihasin jokaista asiaa itsessäni, kaikkea mitä tein, jokaista asiaa, joka elämässäni tapahtui, sitä että olin yhä elossa ja olin yksin. Jokainen tekemäni virhe oli mielestäni uusi syy tehdä itsemurha. Ajattelin päivittäin, etten tehnyt muuta kuin virheitä ja ajattelin muiden kärsivän enemmän siitä, että olin elossa kuin, jos olisin kuollut.
Olin sisältä rikki , pelkäsin todella paljon sekä koulussa että kotona. Mua ahdisti koko ajan ja yritin päästä eroon ahdistuksesta kiduttamalla itseäni. Olin mielestäni niin kauhea ihminen, etten ansainnut elää enää, ansaitsin mielestäni kärsiä mahdollisimman paljon ja ansaitsin jokaisen vääryyden, joka mulle tehtiin.
Kirjoitin tämän saman tekstin nuorten itsetuntopalstalle ja kopion nyt tänne, koska todennäköisesti tänne tämä kuitenkin kuuluukin.
Tuntui, ettei elämässäni tapahtunut mitään hyvää, ystävät jättivät mut yksin silloin, kun olisin heitä eniten tarvinnut. Ajattelin, ettei elämässäni ollut mitään hyvää, jonka vuoksi elää, musta tuntui, ettei mulla ollut enää syitä elää. Itkin ja mua ahdisti joka päivä ja musta tuntui, etten pystynyt yhtään mihinkään. Tunsin itseni vain täysin arvottomaksi luuseriksi, joka ei ansainnut elää, jolle olisi oikein kuolla mahdollisimman tuskallisesti. En nähnyt valoa enää missään, enkä mitään muuta pakokeinoa kuin kuolema. Joka päivä ajattelin haluavani kuolla, tappaa itteni hitaasti ja tuskallisesti, ehkä jopa kiduttaa itteni jotenkin hengiltä.
Vihasin jokaista asiaa itsessäni, kaikkea mitä tein, jokaista asiaa, joka elämässäni tapahtui, sitä että olin yhä elossa ja olin yksin. Jokainen tekemäni virhe oli mielestäni uusi syy tehdä itsemurha. Ajattelin päivittäin, etten tehnyt muuta kuin virheitä ja ajattelin muiden kärsivän enemmän siitä, että olin elossa kuin, jos olisin kuollut.
Olin sisältä rikki , pelkäsin todella paljon sekä koulussa että kotona. Mua ahdisti koko ajan ja yritin päästä eroon ahdistuksesta kiduttamalla itseäni. Olin mielestäni niin kauhea ihminen, etten ansainnut elää enää, ansaitsin mielestäni kärsiä mahdollisimman paljon ja ansaitsin jokaisen vääryyden, joka mulle tehtiin.
Kirjoitin tämän saman tekstin nuorten itsetuntopalstalle ja kopion nyt tänne, koska todennäköisesti tänne tämä kuitenkin kuuluukin.
Vastaukset 6
Vanhimmat
No miten on tällä hetkellä tuntemuksesi. Vieläkö vihaat ja inhoat itseäsi. Oletko jo sisäistänyt, että viha joka olisi kuulunut kohdistaa niille jotka eivät sinua rakastaneet heille: ei ole sinun syy, että sinut on hylätty ja jätetty. Sinulle kuuluu rakkaus ja elämä ihan yhtä hyvin kuin meille kaikille.
Kirjoitat menneisyydessä. on tämä hetki parempi?
Miten toivuit tuosta kaikesta?
(Kirjoitat itse vihastasi ja ongelmistsi menneessä muodossa: "vihasin","olin sisältä rikki"...)
niin siitä päättelin että olet toipunut???Mikä aiheutti tuon itsevihan,mikä oli sen perimmäinen syy?
Mikä on tilanteesi nyt?
Tähän kaikkeen johti koulukiusaaminen, kotiolot ja yksitellen vähenneet ystävät ja kaverit. Näistä asioista en halua kertoa tarkemmin.
Kirjoitin menneessä aikamuodossa, koska asiat ovat muuttuneet paremmiksi. Mun oli vaan pakko purkaa hieman mun menneisyyttä johonkin, koska nuo vuoden ja kahden vuoden takaiset asiat on tällä hetkellä olleet hyvinkin paljon mun mielessä. Paljon ikäviä asioita on palannut mieleen.
Tällä hetkellä kotiolot ovat paremmat, kiusaaminen vähentynyt, mutta kavereita ja ystäviä ei tällä hetkellä ole.
En enää ajattele ansainneeni tuota kaikkea kokemaani. Itsemurhan suunnittelun oon lopettanut tämän kesän aikana. Aloin nähdä elämän valoisammat puolet ja aloin ajatella elämäni hyviä puolia. Myös tuon kaiken purkaminen muutamalle nettitutulle on auttanut paljon. Musiikki on myös auttanut selviämään, musiikista oon löytänyt voima elää silloin kun on vaikeaa.
Nykyisin ajattelen, vaikka kaikki tuntuis, että kaikki kaatuu päälle, niin mulla on aina jokin syy elää.
piti laittaa plussa.
saisko udella apltä minkä ikänen olet nyt. Ite pahin masennuskausi alkoi kun olin 13 nyt olen 21 enkä vieläkään voi sanoa olevani mitenkään kunnossa. Taas kerran mietin että muuttuko mikään koskaan paremmaksi. Tosin olen sitä mieltä että jollei ihminen ole koskaan käynyt pohjalla niin silloin ei pahemmin voi onnesta tai surusta tietää että siinä mielessä olen iloinen että kokemani jälkeen pystyn tuntea myös iloiset asiat voimakkaammin! Mulla ei koskaan ihan koulukiusaamista mutta vahvaa syrjintää ja ystäviä ei liikaa ole koskaan ollut vaikka niin tahtoisin..
Oon 14v ja tuo kaikki tapahtui mun ollessa 11-13v ja mun elämä helpottui vasta tämän kesän alussa.