että jokainen meistä pystyy itse päättämään juomisesta. Se juttu onkin. Haluaakoa? Voi olla sellainen elämäntilanne, että juomisen lopettaminen ei vaan yksinkertaisesti ole ykkösasia. Ei ole väliä sillä juoko vai ei. Ei ole lapsia, joista pitää huolehtia. ei ole mitään väliä millään. Tällä palstalla on kummallisia ihmisiä. Vois ajatella, että kannustetaan joku lopettamaan juominen. Mutta ei. Täällä on samallaisia ihmisiä, kun koulumaailmassa.Kiusaajia.
Väitän,
aknaa59
795
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Et näköjään ymmärrä sitä, että alkoholiriippuvuus voi kehittyä niin vahvaksi, että lopettaminen ei halusta huolimatta onnistukaan, kun vieroitusoireet ovat niin rajut.
Fyysiset kivut lähtevät varsin nopeasti, mutta psyykkiset oireet voivat olla todella pitkäkestoisia.
Niitä ei usein ei edes tunnisteta vieroitusoireiksi.
Ahdistusta, unihäiriöitä, masennusta, mielialavaihteluja, aggressioita, turhautumista, tyhjyyden tunnetta.
Ne kaikki kun repivät alkoholistia viikkojen, jopa kuukausien päästä lopettamisen jälkeen, korkki narahtaa auki uudelleen hyvin helposti.
Listauksesta jäi pois keskeinen levottomuus.
Kaikki nuo muut oireet on tullut koettua. Jälkikäteen ajatellen kun psyykkinen levottomuus ahdistuksen kera, ylenmääräinen touhuaminen ja sinkoilu alkaa, niin seuraavaksi korkki narahtaa. Näin meikäläisellä.
Kyllä monella on lapsia joista pitää huolehtia. Ja työ jossa pitää pinnistellä että pärjää. Ja on väliä juoko vai ei. Ja kuitenkin viina vain rullaa ajatuksissa lähes koko ajan. Ja ahdistaa enemmän kuin kohtuudella voisi jaksaa. Aknaa59 on vain varustettu erilaisilla geeneillä, mikäli minkään sortin riippuvuutta ei ole: liikasyöntiä, tupakointia, lääkkeitä, pelaamista tms. Onnittelen!
Alkoholiiippuvuudesta pääsee eroon helposti jos niin haluaa. Ei se ihme ponnistuksia vaadi kovimmaltakaan juopolta. Asenne se on joka loppupeleissä ratkaisee.
Turhan valittajat ei tietenkään siinä onnistu.
Et ymmärrä alkoholiriippuvuutta, kun et ole sitä nahoissasi ja päänupissasi kokenut.
Jos selvinpäin oleminen aiheuttaa enemmän kärsimystä kuin ryyppääminen, niin totta hitossa se on erinomainen syy jatkaa ryyppäämistä vaikka hautaan asti.
Monet juopot ovat ikuisia valittajia ja periksiantajia. Kaikki raitistumisyritykset tyssäävät heti ensimmäisen tylsyyden tunteen vallatessa mielen.
Myös monet raitistuneet alkoholistit ovat kovia valittamaan koska EI VOI JUODA, niin muutkaan ei saisi juoda.
Onnex en ole HOMO ALGOHOLIST niin JUON nyt kylymää kalijoo AIJAIJAI!