että ette koskaan tule viettämään öitä saman peiton alla, että et koskaan herää hänen aamuisiin kolisteluihinsa, että ette kinastele kaupassa siitä mitä ostetaan, että mahdollisuutta jakaa ne elämän pienet suuret asiat, arki, ei ole olemassa?
Miltä tuntuu
tietää,
29283
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 29
Vanhimmat
miltään. Olen sydänsurut läpi käynyt, itkut itkenyt ja hyväksynyt ettei tullut meitä. Mä tuun tekee joskus tulevaisuudessa noi kaikki asiat jonkun toisen miehen kanssa, johon rakastun ja joka rakastuu muhun.
Ja sun ikävä-palstalla olemisesi kertoo jotain aivan muuta.
mikö pidättelee sut päivästä toiseen spämmäämäs aloituksia tänne?
tänne viimeks joskus vuosi sitten. Lueskelen tätä ja muita palstoja ihan tylsyyttäni ja ajantapomielessä. Lähinnä noilla terveyspalstoilla pyörin, täälläkin piipahdan kerran tai pari viikossa. enemmän kyllä viihdyn tuolla toisen lafkan keskustelufoorumeilla :D
kyllä me ainakin yritetään arkee, vaiks sitten vanhainkodissa, kun valvojien (hoitsut) silmä välttää ;)
tosi pahalta :(
Eihän se hyvältä tunnu. Toivon kyllä etten katkeroidu ja muutu sinunlaiseksi. Lisää kääntöä haavaan, kiitos!
tuokin aloittaja on varmaan joku nainen... mutta tota minä olisin halunnut!
Ei hitto! Taas tätä samaa soopaa
elämä ei aina mene, tai siis se ei mene koskaan niinkuin itse on suunnitellut... mutta voimme vain katsoa eteenpäin kohti uusia mahdollisuuksia.
kultsi m<
m
Minun onnellisuuteni ei ole yhdestä ihmisestä riippuvainen, joten enköhän selviä ihan hyvin ilman häntäkin. Onhan tässä jo monta vuotta porskutettu etiäpäin sitten rakastumisen :))
tyyppejä joita ei paljoa muiden murheet kiinnosta, pääasia että itsellä menee hyvin ja porskuttelet iloisena etiäpäin kenestäkään välittämättä. On se niin helppoa joillekin.
Kuulostat sudelta ;) Eihän tuo oo mistään kotosin tuommone..
Ei pidä väittämäsi paikkaansa. Olen hyvinkin empaattinen ihminen. Mahdottomalta tuntuvaan rakkauteen on vain turha jäädä kärvistelemään ja roikkumaan vaan yrittää elää sekin aika. Välitän ihmisistä, hänestäkin, paljonkin. Kirjoituksestasi saa sen käsityksen, että en saisi olla onnellinen.
Ihme tuomareita täällä :(
Hyvältä kuulostaa koska arki ei pilaa suhdettamme vaan yhteiset hyvät hetket.
aika vapaalta ja huolettomalta.
Halaan tyynyä ja kuvittelen hänet siihen.
että heräämme vielä yhdessä, noista kauppakinaamisista sun muista arjen askareista en niin välittäis.
jos tietäisit, et pyöris tällä palstalla kirjoittelemassa.
Raapusta katkera vaan itsestäsi. Et tiiä miksi me muut täällä pyöritään. Kaikki kirjoittajat eivät edes kaipaa jotakuta. Täällä saa kirjoittaa muuten vaankin.
Tuota voi ajatella niin, että maailmassa on saman kohtalon omaavia miljoonittain ja muita vielä kovempia kohtaloita. On aina ajateltava, että en ole ainoa ja on muitakin, jotka ovat selvinneet, menneet eteenpäin ja löytäneet elämäänsä taas jotain uutta.
Parasta on tiedostaa, että suru on surtava, sille pitää antaa oma aikansa ja se pitää kohdata ja käsitellä, mutta sitten se pitää osata myöskin hyvästellä ja päästää irti. Se on kuin vieras, mutta joka lähtee aikanaan, kun on vierailunsa vieraillut.
Yksi ohje tuohon vielä, että ei kiduta itseään turhaan ruokkimalla asiaa ja olemalla sen vankina liikaa vaan yrittää ajatella, että se mikä on taakse jäänyt se on mennyt ja pakko jatkaa eteenpäin. Arvet tulevat aina muistuttamaan siitä surusta ja haavasta, mutta pääasia että ne eivät jatkuvasti ole auki ja vuoda.
Minulle riittää, että hän on olemassa. Uskomaton, tunteellinen, älykäs Mies.
No voi juma. Olisi pitänyt varmaan laittaa, että haluaisin rakastella häntä monella eri tavalla. Ja hän olisi siinä hyvä, pirun hyvä. Katseilla, sanoilla, hyväilyllä ja sillä itsellä. Haluaisin viettää hänen kanssaan pitkän viikonlopun jossain Imatran Valtionhotellin tornisviitissä nousematta vuoteesta kuin vain pakollisille. Huonepalvelu saisi hoitaa tarjoilun, jos sitä edes tarvittaisikaan. Prhana sentään. Kiitos, se on taas menoa.
Lottamarilla löytyy aina fiksua sanottavaa asiaan kun asiaan ! Kiva lukea juttujasi ja saan niistä aina mietittävää, uusia näkökulmia, mitä ei ole tullut itsellä mieleenkään. Kiitos!
No ei hätiä,..mulle riittäisi yksikin yö tuota,,,
Kaikki tai ei mitään. Parempi niin
nähdä häntä, kaipuu sisimmässä häntä kohtaan, kaipuu, josta hänellä tuskin on aavistusta. On surullista, kun tietää, ettei edes sitä yhtä kertaa tule, jolloin saisin painaa huuleni hänen kaulalleen, huulilleen. Edes sen yhden kerran liu'uttaa käsiäni hänen vartalollaan, edes sen kerran antaa hänelle nautintoa, läheisyyden, kosketuksen, rakastelun ja hellien sanojen kautta.
Jos oikein asiaa alan ajattelemaan, häntä miettiä, suru tuntuu musertavalta. Melkein toivon, etten koskaan enää näkisi, mutta se ei ole totta. Totta on se, että ilahdun suunnattomasti hänen läsnäolostaan, vaikkei sanaakaan vaihdettaisi. Tunnen lämmön sisimmässäni, rakkaudellinen tunne pyyhkii mielestä kaiken turhan, on vain Hän.
Sillä hetkelläkin kaipaan häntä, kaipaan hänen käsivarsilleen, tiedän, siinä sylissään olisin tämän maailman onnellisin nainen. Olisin niin kiitollinen,jos hän joku kerta vetäisi minut syliinsä. Näkisi minun suunnattoman läheisyydenkaipuuni ja vastaisi siihen. Se olisi aito välittämisen osoitus häneltä.
Jep.