Olen rakastunut toiseen ja tällä hetkellä seurustelen. En olisi koskaan uskonut, että näin käy, mutta näköjään voi käydä. Seurustelusuhteemme on ollut melko pitkään ystävyyspohjalla. En tiedä tosiaankaan olisiko parempi muuttaa erilleen vai jatkaa samassa paikassa. Samaan aikaan keskellä tätä olen ajatellut toista lähes joka hetki ja vielä nähnyt hänestä myös unia. Onpa elämä vaikeaa ja jännittävää välillä.
Mmm
mitäteen
2207
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Ihastumisia voi välillä tulla (ja mennä), varsinkin jos omassa suhteessa on jonkinlaisia ongelmia tai muita "taantumia". Oletko varmasti rakastunut, vai onko kyseessä kumminkin voimakas ihastuminen? Kannattaa todella miettiä, mitä haluat nykyiseltä suhteeltasi vai haluatko siltä enää mitään! Toisen ihmisen takia ei kannata lopettaa suhdetta, koska on hyvin mahdollista, että uusi "rakkaus" ei kestä kuin hetken ja tämän jälkeen kaipaat entisen luo takaisin. Suosittelen, että yrität nollata tilanteen ja miettiä mikä on sinulle parasta, sekä keskustella asiasta jonkun hyvän ystävän tai läheisen kanssa.
Itse miettisin puoli vuotta (aamuin illoin) pää sekasin, mitä teksisin suhteessani, koska meidän parisuhde ei enää toiminut millään tavoin. Kyseessä ei ollut mitään ihastumisia tai muitakaan, mutta silti oli vaikea tehdä pitkän suhteen jälkeen päätöksiä. Suhteeni aikana oli joskus joku ihastuminen, mutta ne tuli ja meni, eikä niitä voinut jäädä haaveilemaan, koska se olisi "tappanut" suhteen. Vaikka se nyt muista syistä loppui, niin en ole katunut. Mielestäni eroaminen pitää tapahtua "oikeista" syistä, eikä ainakaan hetken mielijohteesta.
Älä ainakaan enää kiusaa minua :'''(