Tämmöset sanat ja kalut on jääny mieleen, kun opettaja 80-luvun alussa opetti ja teetätti meillä näiden kalujen terotusta ja miten niitä käytettiin reijän tekoon betoniin, aikana jolloin ei oikein ollut vielä iskuporia poravasaroista puhumattakaan. en ihan tarkalleen muista, muuta kuin että terä oli kolmikulmainen, ja sen toista päätä lyötiin vasaralla :), ja sitten piti muistaakseni vielä pyöräyttää vähän joka lyönnin jälkeen (mahtoi reijän teko kestää) . Oliko terä irrotettavissa "tornasta"?? Kertoilkaahan vielä minua vanhemmat sähkärit! Vielä kun saisi kuvan näistä työkaluista.
Torna ja tornan terä?
iskuporaAEG
5363
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Minäkin 80-luvulla valmistunut ja ensimmäiset satakunta reikää töissä tein tuolla tornalla, oli siinä kilkuttamista......lyöntipää oli ihan tyssääntynyt että siinä tornassa ei ainakaan ollut irrotettavaa terää, yhtäpuuta koko hoito.
50-luvun alkupuolella olen tehnyt reikiä hyvinkoin paljon lyöntiraudalla jotan vasta myöhemmin kuulin kutsuttavan "tornaksi". Lyöntiraudan käyttö ei taitaisi nykynuorisolta onnistua sillä vallankin kattoon asennus vaati ruista ja käden kestävyyttä. Tulppina käytettiin 6 mm lyijy- tai puutulppia, niin ja olihan silloin niinkutsuttuja fiiperitulppia jotka olivat jonkinlaista kuiturakennetta. Lyijytulpat pätkittiin kerällä olevasta lyijytangosta, tagossa oli reikä keskellä. Puu- ja fiiperitulppia oli kaupan valmiina. Vasta vuonna 57 sain käyttööni ensimmäisen käsiporan ja siihen kovapalaterän. Koneessa ei olut isku-ominaisuutta joten, kun betonissa tuli pienikin kivi vastaan piti se rikkoa lyöntiraudalla. Sitten 50-luvun lopulla tulivat iskuporakoneen, joilla taivas aukeni ja urakka-ansiot nousivat huomattavasti. Tehdasvalmisteiset elementtipilarit ja -palkit tulivat 60-luvun loppupuolelle eikä niihin pystynyt silloiset iskuporakoneetkaan. Kiinnitykset tehtiin sitten ampumalla tarkoitukseen valmistetulla pysyllä. Vasta 70-luvun alussa tuli markkinoille Hiltin valmistama pneumaattinen poravasara joka pystyi em. pilareihin ja palkkeihin sekä jopa kraniittiin. Hinta taisi olla aluksi sen aikaisen Mossen luokkaa, joten ei niitä aivan joka pojalle annettu. Hilti taitaa vieläkin olla amattilaisten "mersu" vaikkakin harastelijoille riittää 50-100 euron koneet.
Muistatteko tuolta ajalta ennen porakoneita Fix-massan? Se oli puuterimaista jauhetta joka vedellä kostutettiin tai työmaa oloissa suussa pureskeltiin massaksi ja käytettiin propattuihin reikiin joissa ei puu tai lyijy pitänyt seinän huokoisuudesta johtuen....se oli ASBESTIA, eipä silloin ollut tietoa millainen myrkky oli käsissä!!!!
Eiks Torna ollu iskuporakone jonka kiilapultit toimi terinä.Hilti tais ostaa kilpailijan pois.
En ainakaan nopeasti löytänyt tuota linkkiä. Torna 765 oli Hiltin ensimmäinen poravasara. Tuli 1967 markkinoille. -70 luvun alkupuolella oli vielä kova sana kaapelihyllyhommissa vaikka painoi kuin tekemättä jäänyt synti. Punaiset TE -sarjan koneet keveämpinä sitten varsinaisesti syrjäyttivät iskuporakoneet työmailla.