Työahdistusta

HEI!
Olen rv 29, ikä 40, toinen lapsi tulossa (esik. 4,5v). Ongelmana on työ. Opetan esimurrosikäisiä 11-13-vuotiaita. Viihdyn työssäni, minulla on kiva, rauhallinen, tottelevainen luokka, enkä oikein haluaisi jäädä kotiin näin aikaisin. Mutta.Tämä toinen raskaus on yllättänyt minut vaikeudellaan, ensimmäisen kanssa olin loistokunnossa. Nyt on liitokset koko ajan kipeänä, kävelen kyllä suht normaalisti, mutta kiirettä ei pysty pitämään. Kiinnikkeet rupeaa repimään pitkin päivää, varsinkin jos yrittää keretä jotain tekemään. Siinä sitten seisoskelen tai istuskelen 10min.toimintakyvyttömänä, olipa luokkatilanne minkälainen tahansa. Liikunnassa tytöt jäävät täysin heitteille, ei kuvitteluakaan, että pystyisin mitään suunnistusratoja tms. omaa ponnistelua vaativaa järjestämään. Työyhteisömme on pieni, eikä omia töitään voi teettää muilla. Minua ahdistaa siis se, että jos jatkan itse töissäkäymistä (noin puolet tunneista pystyn täyspainoiseen työskentelyyn, loppupuoli on enemmän ja vähemmän kepulikonstein keksittyjä työratkaisuja) niin oppilaani kärsivät siitä. Heillä olisi kuitenkin oikeus täyspainoiseen opetukseen. Yöllä taas valvoin pari tuntia ja mietiskelin, että olenko itsekäs,vai annanko periksi? Antakaa kommentteja! Lääkäri sanoi kirjoittavansa sairasloman puhelinsoitolla (eilen 2. neuvolalääkäri)
8578
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Sinulla on täysi oikeus olla sairaslomalla, kun tuntuu siltä ette pysty nauttimaan työnteosta. Anna itsellesi lupa nauttia raskaudestasi, se on nyt tärkeintä! Jos sinusta tuntuu siltä että lapsetkin ovat ansainneet enemmän etkä pysty heille riittävästi antamaan, anna jonkun toisen huolehtia heistä. Kukaan ei ole korvaamaton. Palaat töihin sitten hyvillä mielin kun äitysloma/hoitovapaa on pidetty, kun et uuvuta itseäsi nyt liikaa.

Äänestä

Pyydän lisää mielipiteitä, suuntaan tai toiseen! Auttakaa nyt hyvät ihmiset minua tekemään joku ratkaisu, ettei tarvitse pitkin seiniä kävellä...

Äänestä

sulla ei loppujen lopuksi ole enää ku muutama viiikko työtä jäljellä ennen kun jäät mammalomalle, omaa kehoa kannattaa kuunnella, mikäli vähänkään tuntuu että keho ei jaksa vaikka itse muuten jaksaisit ja haluaisitkin, silloin mielestäni kannattaa antaa periksi.. vauvahan siellä masussa ilmoitelee tavalla tai toisella että nyt olisi aika jo höllätä työtahtia.. uskon kumminki että vaikka oppilaasi ovatkin murrosikään tulevia nuoria niin he varmastii ymmärätvät ettet enää mahasi kanssa jaksa niin olla mukana (etenkään liikkatunneilla) joten en usko että he kokevat jäävänsä heitteille.. asia selvästi vaivaa sua, joten olisiko helpompi jo jäädä kotiin lepäilemään ja valmistautumaan iloiseen perhetapahtumaan

Äänestä

Luovuta jo ihmeessä kun kerran siltä tuntuu!! Stressaat jo tuolla pähkäilyllä itseäsi. Kai sinulle sijainen tulee?

Äänestä

Jää vain jo kotiin ja huolehdi itsestäsi. Lapset koulussa pärjäävät kyllä. Ei kannata ottaa omatunnolle jos jää raskauden aikana pois töistä, onhan tuleva vauva aina töitä tärkeämpi.

Ja niitä töitä ehdit kyllä vielä tehdä - vuositolkulla. :)

Äänestä
  • Olen ilmoittanut jääväni pois töistä perjantain jälkeen. Tämän viikon otan hissukseen ja laitan asioita kuntoon sijaista varten.Parku kyllä pääsi, kun kerroin oppilaille... Mutta nyt totuttelen ajatukseen, ettei ensi viikolla enää tarvitse stressata, vaan saan keskittyä perheeseen ja tulevaan vauveliin rauhassa. Kiitos teille, jotka annoitte kommentteja ja autoitte minua ratkaisun tekemisessä. Nyt tiedän tehneeni oikean ratkaisun ja se tuntuu hyvältä.

    Äänestä

Hei Ulpukka! Jää ihmeessä sairaslomalle. Itse olen myös rv:llä 29 ja olen joutunut olemaan jo reilun kuukauden pois töistä ennenaikaisten kivuliaiden ja "pehmentävien" supistelujen takia. Áluksi ahdisti, että voi kun nyt jään näin yllättäen pois töistä, harmitti jättää "työt kesken", mutta kysymyshän on nyt vaavin parhaasta. Hänelle ei ole hyvä juttu äidin pahoinvointi, eikä myöskään meille itselle hyväksi olla huonossa, miten sitä sitten vauvan kanssa jaksaa jos on loppuun uupunut kun jää mammalomalle. Lisäksi sairaslomaanhan on oikeutettu jos ei kykene hoitamaan työtä niin kuin se pitäisi pystyä tekemään. Tuostahan seuraa vielä lisäksi ammattillisen itsetunnon lasku kun koko ajan koet,että et pysty hoitamaan tehtävääsi niin kuin haluaisit sen hoitaa. Kaikenlaisia kommentteja voi lähimmäisiltä tulla esim. kyllä sitä ennen naiset synnyttivät navetointien välissä, tmv. miten sitä nykyään ei pystytä töihin... Pääosin kyllä kaikki ihmiset ajattelevat, että odottava äiti kuuluu lepoon jos huonoa vointia. Tuon laitoin tuohon kun jotenkin tuli kirjoituksestasi sellainen olo, ettet ole töissä pystynyt tilanteestasi juuri puhumaan?! Varmaan sieltä joku kollega tukisi sinua. Ota nyt vaan yht. neuvolalääkäriin. Varmaan esikoisesikin on mielissään kun saa ennen vauvan tuloa äitiä vähän ennen enemmän itselleen. Olet varmaan työpäivän jälkeen aika väsynyt. Hyvää jatkoa sinulle, vaavillesi ja koko perheelle!

Äänestä
  • kaikkien asioitten suhteen. Menen tänään hakemaan sairaslomatodistuksen. Ja tunnen kyllä, ettei se ole yhtään liian aikaisin.(Tosin olen loppuviikon vielä töissä, mutta ajatuskin ensi viikosta jo helpottaa...)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


ulpukka kirjoitti:

HEI!
Olen rv 29, ikä 40, toinen lapsi tulossa (esik. 4,5v). Ongelmana on työ. Opetan esimurrosikäisiä 11-13-vuotiaita. Viihdyn työssäni, minulla on kiva, rauhallinen, tottelevainen luokka, enkä oikein haluaisi jäädä kotiin näin aikaisin. Mutta.Tämä toinen raskaus on yllättänyt minut vaikeudellaan, ensimmäisen kanssa olin loistokunnossa. Nyt on liitokset koko ajan kipeänä, kävelen kyllä suht normaalisti, mutta kiirettä ei pysty pitämään. Kiinnikkeet rupeaa repimään pitkin päivää, varsinkin jos yrittää keretä jotain tekemään. Siinä sitten seisoskelen tai istuskelen 10min.toimintakyvyttömänä, olipa luokkatilanne minkälainen tahansa. Liikunnassa tytöt jäävät täysin heitteille, ei kuvitteluakaan, että pystyisin mitään suunnistusratoja tms. omaa ponnistelua vaativaa järjestämään. Työyhteisömme on pieni, eikä omia töitään voi teettää muilla. Minua ahdistaa siis se, että jos jatkan itse töissäkäymistä (noin puolet tunneista pystyn täyspainoiseen työskentelyyn, loppupuoli on enemmän ja vähemmän kepulikonstein keksittyjä työratkaisuja) niin oppilaani kärsivät siitä. Heillä olisi kuitenkin oikeus täyspainoiseen opetukseen. Yöllä taas valvoin pari tuntia ja mietiskelin, että olenko itsekäs,vai annanko periksi? Antakaa kommentteja! Lääkäri sanoi kirjoittavansa sairasloman puhelinsoitolla (eilen 2. neuvolalääkäri)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu