Olet vältellyt..

mua. Sua ei siis kiinnosta. Olen todella tulkinnut kaiken väärin. Olisi ollut mukava jutella.

Poissa silmistä, poissa mielestä - niinhän se menee.

Olen pahoillani. Jotta elämästäsi ei tule liian vaikeaa, voin kertoa, että voit ihan rauhassa käydä siellä jatkossakin. En varmasti tule sinua häiritsemään millään lailla.

Hyvää kesän jatkoa!
392098
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 39

Vanhimmat

pitikin tulla tänne. Mieleni pahoitin, kun olen pelännytkin että hän luulee minun pakoilevan. Kyse vain sattumista, ettei olla nyt kohdattu. Ikävöin, mutta en tiedä milloin näemme taas.

Äänestä

En ymmärrä minäkään itse olet ollut samanlainen.

Äänestä

Olin mulkvisti, anteeksi.
(Tai näin sanoisin hänelle.)
Ja jos joskun täytyisi olla häiritsemättä, niin minun. Ole sinä rauhassa, niin minä pysyn poissa. Voin järjestellä aikatauluni uusiksi.
(Jatkaisin sanomistani.)
En tahtonut, tai toivottavasti en ole satuttanut/häirinnyt/ärsyttänyt millään tavalla.

Hän on nimittäin viimeinen ihminen kenelle tahtoisin pahaa. Hän on ollut todella reilu minua kohtaan. Kyllä sen ymmärtää, jos ei hän enään jaksanut minua.

Vaikeaa on tämä elämä toisinaan. Sen minä olen oppinut, sisäistänyt ja ymmärtänyt; Elämän monimutkaisuuden. Eikä sitä tarvitse edes enempää selitellä, koska se on, no, monimutkaista.

Hyvää kesää, anteeksi tilitykseni.

Äänestä
  • Harmi kun en päässyt selvittämään erästä viestiä kun tuli tiukka käsky! Tarkoitus oli selvittää sen viestin todellisuus...olen yrittänyt kamppailla itseäni vastaan että paha kosto tulee tuntemattomalta, mutta yritän jatkaa taistelua. Onneksi taas tekemistä riittää! Saa nyt tämäkin palsta jäädä kesän osalta

    Äänestä

  • EiMikäänJ kirjoitti:

    Harmi kun en päässyt selvittämään erästä viestiä kun tuli tiukka käsky! Tarkoitus oli selvittää sen viestin todellisuus...olen yrittänyt kamppailla itseäni vastaan että paha kosto tulee tuntemattomalta, mutta yritän jatkaa taistelua. Onneksi taas tekemistä riittää! Saa nyt tämäkin palsta jäädä kesän osalta

    tiukka käsky.. keneltä?

    Ja en minäkään täällä ole käynyt enään. tulin lukemaan tämän ketjun, kun tänne viestin laitoin.

    Äänestä

  • Minä ymmärrän kirjoitti:

    tiukka käsky.. keneltä?

    Ja en minäkään täällä ole käynyt enään. tulin lukemaan tämän ketjun, kun tänne viestin laitoin.

    Kpäältä...osaa järjestää tavaroita ja käyttää viivakoodikonetta, siinä sitä onkin...varsinainen Justiina Puupää! Ei toista noin urpoa enää pohjoisesta voi löytyä!

    Äänestä

Poissa silmistä, poissa mielestä.. noin se just menee..

Äänestä
  • Ei, ei se mene noin. Pitää olla pirusti muuta aktiviteettia tai muuten mielessä kummittelee..

    Äänestä

Joskus on helpompi vältellä henkilöitä jotka saa pään pyörälle jos on esim. vaikea elämäntilanne muuten eikä halua enempää hankaluuksia elämäänsä. Tai jos ihastuu johonkin omasta mielestään saavuttamattomaan.

Äänestä

Joskus voi myös tulkita väärin, että toinen välttelisi. Näin on ehkä munkin kohdalla.

Äänestä
  • toivottavast myös näin mun kohdalla,että luulen toisen välttelevän...
    molemmat varattuja..

    Äänestä

Paljasta vähän, missä sinä tätä tyyppiä näet?

Äänestä
  • ketä tarkoitat?

    Äänestä

  • kysyjä kirjoitti:

    ketä tarkoitat?

    alkuperäistä postaajaa

    Äänestä

Olen vältellyt, olen ollut kuin olisit ilmaa mutta kaikki johtui minun typerästä väärinkäsityksestä. Haluaisin pyytää anteeksi mutta olen niin pelkuri, ettei minusta ole siihen. Kuukausi sitten kaikki muuttui ja siitä asti en ole voinut ajatella muuta kuin sinua. Tulen käymään siellä missä olet. Kävin viimeksi maanantaina muttet ollut paikalla. Tulen seuraavan kerran maanantaina aamupäivällä. Toivottavasti nähdään. Sanon vielä sen, että myös sinä käyttäydyt ristiriitaisesti...

Äänestä
  • Etäisyyttä olet ottanut,syynkin tiedän,mut olosuhteiden pakosta meidän"kaikkien"on vedettävä samasta köydestä.Voit elää vapaasti,en estä,mut mieli maassa.

    Äänestä

  • 3+1=5 kirjoitti:

    Etäisyyttä olet ottanut,syynkin tiedän,mut olosuhteiden pakosta meidän"kaikkien"on vedettävä samasta köydestä.Voit elää vapaasti,en estä,mut mieli maassa.

    Olen ottanut mutta nyt olen alkanut lähestyä sinua uudelleen. Olet varmaan huomannut. Mieli on mullakin välillä maassa kun melkein juoksit mua pakoon yhtenä yönä. Neljän päivän kuluttua edellisestä olit taas oma ihana ja hurmaava itsesi. Kun näen sinut minusta tuntuu, etten saa henkeä. Tunnen itseni teiniksi edessäsi.

    Saanen kysyä mitä tarkoitat "meillä kaikilla" ja "olosuhteiden pakosta"?
    No tuskin olet hän jota tarkoitan.

    Äänestä

  • samassa veneessä kirjoitti:

    Olosuhteiden pakolla tarkoitan sitä,kun on sinä,minä ja he kolme pettämätöntä ystäväämme.En tarkoita,et meillä jumittas,mut lämpöö ja läheisyyttä kaipaisin välillemme?

    Äänestä

  • Yxin,mut ei yxinään kirjoitti:

    Olosuhteiden pakolla tarkoitan sitä,kun on sinä,minä ja he kolme pettämätöntä ystäväämme.En tarkoita,et meillä jumittas,mut lämpöö ja läheisyyttä kaipaisin välillemme?

    Et taida olla nimimerkki 3 1=5?
    Meillä ei tietääkseni ole yhteisiä ystäviä, muutama yhteinen tutttu kylläkin.
    Minäkin kaipaan välillemme lämpöä ja läheisyyttä. Olethan paikalla huomenna tähän aikaan siellä minne tulen??

    Äänestä

  • samassa veneessä kirjoitti:

    Et taida olla nimimerkki 3 1=5?
    Meillä ei tietääkseni ole yhteisiä ystäviä, muutama yhteinen tutttu kylläkin.
    Minäkin kaipaan välillemme lämpöä ja läheisyyttä. Olethan paikalla huomenna tähän aikaan siellä minne tulen??

    Miksi et kysyisi yhteisiltä tutuiltamme minusta, voisit saada aika tärkeää informaatiota ;)

    Äänestä

  • r5643 kirjoitti:

    Miksi et kysyisi yhteisiltä tutuiltamme minusta, voisit saada aika tärkeää informaatiota ;)

    Perjantaina olisi ollut hyvä tilaisuus kysyä kun tapasin erään yhteisen tuttumme. Johdattelin keskustelua jo tiettyyn suuntaan, mutten saanut kuitenkaan kysyttyä sitä mitä oli mielessä. Huomenna illalla tapaan erään toisen yhteisen tuttumme.

    Missä olit tänään kun et ollut paikalla? Keskivikkona aamupäivällä uusi yritys.

    Äänestä

  • samassa veneessä kirjoitti:

    Perjantaina olisi ollut hyvä tilaisuus kysyä kun tapasin erään yhteisen tuttumme. Johdattelin keskustelua jo tiettyyn suuntaan, mutten saanut kuitenkaan kysyttyä sitä mitä oli mielessä. Huomenna illalla tapaan erään toisen yhteisen tuttumme.

    Missä olit tänään kun et ollut paikalla? Keskivikkona aamupäivällä uusi yritys.

    Tuskin olen se ketä kaipaat. Olen töissä päivisin, aikaisemmin mulla oli aikaa nähdä erästä miestä harva se päivä. Vain toivoin, että hän kaipaisi minua yhtä paljon kuin minä häntä. Pahoittelen, jos herätin turhaa toivoa.

    Äänestä

  • r5543 kirjoitti:

    Et ole koska minäkin kaipaan erästä miestä. Hänen työpaikallaan häneen törmäilen ja joskus mansen yössä ;)
    Oli kuitenkin kiva jutella kanssasi ja toivon sinulle kaikkea hyvää , toivon että kohtaat kaivattusi.

    Vähän hassu kun olen, niin ehdin jo hieman innostua vaikka järjellä ajateltuna tiedän, ettei semmoista sattumaa voi olla että olisit ollut hän.

    Äänestä

  • samassa veneessä kirjoitti:

    Perjantaina olisi ollut hyvä tilaisuus kysyä kun tapasin erään yhteisen tuttumme. Johdattelin keskustelua jo tiettyyn suuntaan, mutten saanut kuitenkaan kysyttyä sitä mitä oli mielessä. Huomenna illalla tapaan erään toisen yhteisen tuttumme.

    Missä olit tänään kun et ollut paikalla? Keskivikkona aamupäivällä uusi yritys.

    Kyllä ymmärät keitä ystäviämme tarkoitan.Heiltä saa aina iloisen ja vilpittömän vastauksen yksinäisyyden ongelmiin.Läheisyyttä me kaipaamme.

    Äänestä

ootko yrittäny olla yhteyksissä?

Äänestä

mä ainakin yrittäny ottaa yhteyttä ihastukseeni (naiseen),ei vastaa.

Äänestä

onse mukavaa vältellä välillä :D

Äänestä
  • lopeta trollaaminen.

    Äänestä

  • spörde007 kirjoitti:

    lopeta trollaaminen.

    haistappa vittu

    Äänestä

laittaisit vaikka viestiä. Voi olla ettei uskalla vastata jos ei ole tietoinen sun numerostas.

Äänestä

ollaan numeroita vaihdettu,ja itse sanonut et saa ottaa yhteyttä,siks ihmetyttää..

Äänestä

heitellä näin yleiskäypää aloitusta tänne ilman sen tarkempia tunnisteita, että keneltä kenelle. En nimiä kärtä, vaan edes kumpi sukupuoli kyseessä, ja minne suuntaan suomenniemeä tarkoitettu!
Ärsyttävää syyllistämistä aloitus muutenkin, josta kuitenkin selkeästi huomaa, ettei aloittajalla edes ole mitään tolkkua syystä jonka vuoksi tuo toinen on vetäytynyt jonnekkin "kairaan". Kunhan nyt randomina heittelee syytöksiään sinne tänne.

Hyvää alkavaa syksyä vaan!

Äänestä
  • Alkava syksy on vasta noin parin kuukauden päässä, nyt on vielä keskikesä.

    Äänestä

Ja minä kun en muuta teekkään kun ajattelen sinua MK aamusta iltaan!

Äänestä
  • Läheisyys ja lämpö,muutamaa astetta lähempänä,ystävyys palaa toivon niin ja uskon niin.En ole luvannut kuuta taivaalta,enkä muuta,vaan pitää sinusta ja tulevaisuus näyttää mitä voimme sinulle tarjota.Moni asia ja ratkasu vapaissa käsissäsi.Hyvää yötä ja huomistapäivää.

    Äänestä

Olen vältellyt, mutten siksi ettenkö pitäis susta. Olen sinuun ihastunut mutten pysty sitä sulle kertomaan, sillä välitän myös miehestäni. Tiedän että sinä välität minusta, tunnen sen. Välillämme on ollut sähköä. Tää tilanne vaan on niin monimutkainen että minusta on helpompi vältellä sua kuin paljastaa tunteeni.
Minusta tuntuu että sinäkin yrität peitellä tunteitas. Sinä olet ennen ollut hyvin puhelias ja iloinen. Nyt olet hiljainen ja jotenkin alakuloisen oloinen :(
-anteeksi kun olen olemassa-

Äänestä
  • päin menee?

    Äänestä

Hyvä että vihdoin tajusit, vituttikin aina nähdä sut siellä. Toivottavasti jatkossa ei enää nähdä.

Mut hyvää kesää :)

Äänestä

No oikeasti alko ihmetyttään että onko kaikki inkkarit kanootissa..itellä ei ehkä oo, ei varmaan ookkaan mutta se juttelun taso..et taida muistaakkaan osaa mutta taivas!! Ja hiukset voi joskus pestä ja dödöä käyttää..alat olla jo vähän pelottava sen entisen mukavan ja kohteliaan sijaan..

Äänestä

Kommentoi aloitusta

En ymmärrä kirjoitti:

mua. Sua ei siis kiinnosta. Olen todella tulkinnut kaiken väärin. Olisi ollut mukava jutella.

Poissa silmistä, poissa mielestä - niinhän se menee.

Olen pahoillani. Jotta elämästäsi ei tule liian vaikeaa, voin kertoa, että voit ihan rauhassa käydä siellä jatkossakin. En varmasti tule sinua häiritsemään millään lailla.

Hyvää kesän jatkoa!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu