Ihana asia kun ihmisellä on elävä usko Kristukseen, Jeesus on ainut tie taivaaseen.
Kun sitten laitan Raamatusta muutamia Jeesuksen opetuksia avaukseen, niin käy ikävällä tavalla selville, että avaaja onkin Jeesuksen pilkkaaja, eikä hän lopulta usko kovinkaan paljon siitä, mitä Jeesus opettaa. Uskoo ainoastaan sen mitä joku toinen ihminen on hänelle tulkinnut, tai hän itse on sanaa vääntelemällä ja kääntelemällä itse tulkinnut.
Jumalan sana uskotaan pilkulleen sellaisena, kun se Raamatussa lukee. Muutoin se muuttuu arvottomiksi ihmisten päätelmiksi ja ihmisopeiksi. Juuri näin vihollinen toimii, monesti ei tarvita paljon muuta muutosta, kuin siirtää pilkkua taikka pistettä hieman eri paikaan, niin Jumalan sana jo vesittyy pelkäksi ihmisopiksi.
Kun ihmiset havaitsevat lukiessaan että joku paikka Raamatussa ei ole mitenkään ihmisjärjellä selitettävissä, niin he keksivät omassa päässään selityksen, jonka tavoitteena on edes jonkinasteinen järjellä ymmärtäminen.
Tällaisia paikkoja on hyvin paljon Raamatussa, jotka ovat täysin ihmisen tuntemia luonnonlakeja vastaan. Neitseestä syntyminen ja kuolleista herääminen ehkä tunnetuiompia esimerkkejä.
Syynä on se, että vaikka ihmiset vuolaasti puhuvat suullaan kaikkivaltiaasta Jumalasta, eivät he sitä kuitenkaan usko kun tosipaikka tulee. Lähes 100% lestadiolaisista kieltää veteen yhdistetyn Jumalan sanan synnyttävän ihmisen uudesti, vaikka Raamatussa on useita todistuksia tästä.
Johannes puhui tulevasta Messiaasta jolla on kädessään viskin joka erottaa ruumenet jyvistä, joka Kastaa Pyhällä Hengellä, ja tulella ne jotka eivät evankeliumia usko. Tuli Jeesus joka asetti Pyhän Kasteen Sakramentit ja integroi sen lähetyskäskyn yhteyteen. Uskoivatko ihmiset Jeesukseen, joka itse on tuo Pyhä Kaste? Entä uskovatko he tänään mitä Jeesus opetti Kasteesta? Ja minkä apostolit vahvistivat monin eri todistuksen sanoin puheissaan?
IKävä kyllä eivät usko, vaan toistavat tuota sanomaa, jonka Johannes kastaja TULEVASTA Jeesuksesta opetti, ennen hänen Messiaaniseen virkaan astumistaan.
Jeesuksen vanhurskauden vaatteet, jotka Kasteessa (Singnum) meille puetaan, tulvat edelleen uskoa tunnustavien keskuudessa halveksituiksi, jopa pilkatuiksi.
________
Matt. 22:11 Mutta kun kuningas meni katsomaan pöytävieraita, näki hän siellä miehen, joka ei ollut puettu häävaatteisiin.
Matt. 22:12 Ja hän sanoi hänelle: 'Ystävä, kuinka sinä olet tullut tänne sisälle, vaikka sinulla ei ole häävaatteita?' Mutta hän jäi sanattomaksi.
________
MIksi tuo mies jäi sanattomaksi? Siksi ettei hänellä ollut mitään syytä sille miksi kuninkaan tarjoamat ilmaiset häävaatteet eivät kelvanneet hänelle.
________
Matt. 22:13 Silloin kuningas sanoi palvelijoille: 'Sitokaa hänen jalkansa ja kätensä ja heittäkää hänet ulos pimeyteen.' Siellä on oleva itku ja hammasten kiristys.
Matt. 22:14 Sillä monet ovat kutsutut, mutta harvat valitut."
Monesti ajatellaan että hel'vettiin menevät pahat ihmiset. Tuo kertomuksen mies on hyvä todiste siitä, ettei useinkaan näin ole. Helvetti on pullollaan hyviä ihmisiä joille ei hyvyytensä vuoksi kelvannut Jeesuksen vanhurskaus, nuo Isännän ilmaiseksi tarjoamat häävaatteet eivät monille kelpaa. Tämäkin mies meni häähuoneeseen omissa ryysyissään. Ja vaikka hän istui hiljaa ja kilttinä muiden joukossa, hän sai kovan rangaistuksen. - MARS PIHALLE!
Kun sitten laitan Raamatusta muutamia Jeesuksen opetuksia avaukseen, niin käy ikävällä tavalla selville, että avaaja onkin Jeesuksen pilkkaaja, eikä hän lopulta usko kovinkaan paljon siitä, mitä Jeesus opettaa. Uskoo ainoastaan sen mitä joku toinen ihminen on hänelle tulkinnut, tai hän itse on sanaa vääntelemällä ja kääntelemällä itse tulkinnut.
Jumalan sana uskotaan pilkulleen sellaisena, kun se Raamatussa lukee. Muutoin se muuttuu arvottomiksi ihmisten päätelmiksi ja ihmisopeiksi. Juuri näin vihollinen toimii, monesti ei tarvita paljon muuta muutosta, kuin siirtää pilkkua taikka pistettä hieman eri paikaan, niin Jumalan sana jo vesittyy pelkäksi ihmisopiksi.
Kun ihmiset havaitsevat lukiessaan että joku paikka Raamatussa ei ole mitenkään ihmisjärjellä selitettävissä, niin he keksivät omassa päässään selityksen, jonka tavoitteena on edes jonkinasteinen järjellä ymmärtäminen.
Tällaisia paikkoja on hyvin paljon Raamatussa, jotka ovat täysin ihmisen tuntemia luonnonlakeja vastaan. Neitseestä syntyminen ja kuolleista herääminen ehkä tunnetuiompia esimerkkejä.
Syynä on se, että vaikka ihmiset vuolaasti puhuvat suullaan kaikkivaltiaasta Jumalasta, eivät he sitä kuitenkaan usko kun tosipaikka tulee. Lähes 100% lestadiolaisista kieltää veteen yhdistetyn Jumalan sanan synnyttävän ihmisen uudesti, vaikka Raamatussa on useita todistuksia tästä.
Johannes puhui tulevasta Messiaasta jolla on kädessään viskin joka erottaa ruumenet jyvistä, joka Kastaa Pyhällä Hengellä, ja tulella ne jotka eivät evankeliumia usko. Tuli Jeesus joka asetti Pyhän Kasteen Sakramentit ja integroi sen lähetyskäskyn yhteyteen. Uskoivatko ihmiset Jeesukseen, joka itse on tuo Pyhä Kaste? Entä uskovatko he tänään mitä Jeesus opetti Kasteesta? Ja minkä apostolit vahvistivat monin eri todistuksen sanoin puheissaan?
IKävä kyllä eivät usko, vaan toistavat tuota sanomaa, jonka Johannes kastaja TULEVASTA Jeesuksesta opetti, ennen hänen Messiaaniseen virkaan astumistaan.
Jeesuksen vanhurskauden vaatteet, jotka Kasteessa (Singnum) meille puetaan, tulvat edelleen uskoa tunnustavien keskuudessa halveksituiksi, jopa pilkatuiksi.
________
Matt. 22:11 Mutta kun kuningas meni katsomaan pöytävieraita, näki hän siellä miehen, joka ei ollut puettu häävaatteisiin.
Matt. 22:12 Ja hän sanoi hänelle: 'Ystävä, kuinka sinä olet tullut tänne sisälle, vaikka sinulla ei ole häävaatteita?' Mutta hän jäi sanattomaksi.
________
MIksi tuo mies jäi sanattomaksi? Siksi ettei hänellä ollut mitään syytä sille miksi kuninkaan tarjoamat ilmaiset häävaatteet eivät kelvanneet hänelle.
________
Matt. 22:13 Silloin kuningas sanoi palvelijoille: 'Sitokaa hänen jalkansa ja kätensä ja heittäkää hänet ulos pimeyteen.' Siellä on oleva itku ja hammasten kiristys.
Matt. 22:14 Sillä monet ovat kutsutut, mutta harvat valitut."
Monesti ajatellaan että hel'vettiin menevät pahat ihmiset. Tuo kertomuksen mies on hyvä todiste siitä, ettei useinkaan näin ole. Helvetti on pullollaan hyviä ihmisiä joille ei hyvyytensä vuoksi kelvannut Jeesuksen vanhurskaus, nuo Isännän ilmaiseksi tarjoamat häävaatteet eivät monille kelpaa. Tämäkin mies meni häähuoneeseen omissa ryysyissään. Ja vaikka hän istui hiljaa ja kilttinä muiden joukossa, hän sai kovan rangaistuksen. - MARS PIHALLE!
Vastaukset 21
Vanhimmat
Aamenpiste aloittajalle.
Miksi lähes kaikki lestadiolaiset halveksivat sakramentteja?
Miksei Lutherin oppi ole enää mitään?
tyhmelin kysyy 20.7.2013 klo 10:12
Johtuu lestadiolaisesta perinteestä. Liike on pietistis- herrnhutilainen, monet opinkohdat lestadiolaisuudessa vastaavat roomalaiskatolisen kirkon opetuksia.
Vetoaminen Lutherin oppiin on lähinnä jonkinlainen suojavaate. Jos tyhmelin on nuorempi mies tai nainen, niin tätä voi olla vaikeampi ymmärtää, koska herätysliikkeessämme on ollut 80 luvulla alkanut muutamia vuosia (noin 20 vuotta) kestänyt luterilainen vaihe. Luterilaisuuden sammuttaminen ei ole lapin vanhimmilta oikein onnistunut täällä Suomessa, - toistaiseksi.
Me vanhemmat tiedämme omakohtaisesti liikkeen historian, siinä mielessä nykyinen vaihe eli Pyhien Sakramenttien halveksiminen ja turhentaminen ei
ole mitään uutta.
Pari esimerkkiä: Miten näin selvät Raamatun paikat voi kääntää kieroon??
Ef. 5:25 Miehet, rakastakaa vaimojanne, niinkuin Kristuskin rakasti seurakuntaa ja antoi itsensä alttiiksi sen edestä,
___________________________
***) Ef. 5:26 että hän sen pyhittäisi, puhdistaen sen, vedellä pesten, sanan kautta,
___________________________
Ef. 5:27 saadakseen asetetuksi eteensä kirkastettuna seurakunnan, jossa ei olisi tahraa eikä ryppyä eikä mitään muuta sellaista, vaan joka olisi pyhä ja nuhteeton.
***) Room. 6:3 Vai ettekö tiedä, että me kaikki, jotka olemme kastetut Kristukseen Jeesukseen, olemme hänen kuolemaansa kastetut?
Room. 6:4 Niin olemme siis yhdessä hänen kanssaan haudatut kasteen kautta kuolemaan, että niinkuin Kristus herätettiin kuolleista Isän kirkkauden kautta, samoin pitää meidänkin uudessa elämässä vaeltaman.
Room. 6:5 Sillä jos me olemme hänen kanssaan yhteenkasvaneita yhtäläisessä kuolemassa, niin olemme samoin myös yhtäläisessä ylösnousemuksessa,
Room. 6:6 kun tiedämme sen, että meidän vanha ihmisemme on hänen kanssaan ristiinnaulittu, että synnin ruumis kukistettaisiin, niin ettemme enää syntiä palvelisi;
Room. 6:7 sillä joka on kuollut, se on vanhurskautunut pois synnistä.
Room. 6:8 Mutta jos olemme kuolleet Kristuksen kanssa, niin me uskomme saavamme myös elää hänen kanssaan,
Room. 6:9 tietäen, että Kristus, sittenkuin hänet kuolleista herätettiin, ei enää kuole: kuolema ei enää häntä vallitse.
____________
Kasteen alkukielinen nimi on Singnum. Se on suomenkielelle käännettynä merkitä joku jollekin. Kasteessa ihminen merkitään Kristuksen omaksi. Miedät liitetään Kasteessa Kristuksen kanssa Kasteen armoliittoon.
- Kuolemaan pois synnistä joka hetki.
- joka hetki pukeutumaan uuteen, Hengestä sdyntyneeseen pukuumme
- ja viimein elämämme päättyessä yhtyeiseen ylösnousemukseen, yhdessä Herramme ja Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen (esikoisen) kanssa.
Sinä itse tyhmelin et ole keskustelemassa sakaramenteista. Olen pyytänyt sinua keskustelemaan siitä mikä on mielestäsi luterilaista sakramenttioppia ja perustelemaan "Miksi lähes kaikki lestadiolaiset halveksivat sakramentteja?" väitteesi.
Voisitko aloittaa ehtoollisesta. Mikä on sinusta ehtoolliskäsitys jolla perustelet sitä että vanhoillislestadiolainen halveksii ehtoollista. Kyse on siitä että olet halunnut näin uskoa vaikka se ole ollenkaan totuus. Käsitelkäämme siis ehtoollisen teologiaa.
etsivä-xx:lle - anteeksi, en ole huomannut viestiäsi minulle.
Sakramentin halveksimisella tarkoitin lähinnä kastetta, joka Raamatun ja luterilaisuuden mukaan pelastaa. Kummassakin lessuporukassa luterilainen kasteen armoliitto-käsite ilmeisesti hylätään tai siitä ei ainakaan puhuta.
Esikoislestadiolaisena en tunne lainkaan vanhoillisten oppia - lukuunottamatta mitä olen tältä palstalta lukenut.
Itse olen hiukan tympääntynyt esikoisten tiukan siiven oppiin uudestisyntymisestä, joka on ilmeisesti aika lailla samaa kuin vanhoillisilla.
Kimmokkeena viesteihini tällä foorumilla on VL-mies, joka tuli meidän foorumille pätemään ja esittelemään vl-oppia ainoana oikeana jolla pääsee taivaaseen ja että esikoisuus on kadottava eriseura. Hänen mukaansa kasteessa ei tapahdu uudestisyntymistä, tunnustuskirjat ja katekismukset ovat väärennettyjä eikä Lutherin opista tarvitse välittää. Oikea vl-oppi opettaa hänen mukaansa, että a) vain synninpäästöllä pelastuu ja b) pätevän synninpäästön voi antaa vain vl.
Luterilaisuus eli Kristuksen oppi ei väitäkään että kaste olisi ainoa paikka jossa usko syttyy, eli kääntyminen tapahtuu. Jumalan armo on ylitsevuotavainen. Siksi meille on annettu Raamattu, äänellinen saarna, sakramentit ja synninpäästö. Jokaisessa näissä uskoa ja elämää vaikuttavana voimana on Jumalan Sana - evankeliumi, jossa Kristus vaikuttaa elävänä. Vanhurskauttava usko on ihmisen puolelta vain väline, jolla otetaan vastaan evankeliumin lupaamat lahjat: syntien anteeksiantamus ja Pyhä Henki (Kristus meissä).
VL-harha (ja EL-tiukkisten harha) on mielestäni siinä, että mennään Raamatun vastaisesti rajoittamaan Jumalan Sanan voima VAIN rippiin, jossa synninpäästö tapahtuu uskovaisen ihmisen suusta. Ikäänkuin sakramenteilla ei olisi mitään tehoa.
Tämä sakramentteja halveksiva, luterilaisuuden ulkopuolelle itsensä sijoittava eksklusiivinen rippioppi on varsin uusi harha, keksitty ilmeisesti vasta 1800-luvun lopulla. Laestadius ei ainakaan keksinyt sitä. Lutherin kirjoissa ei ole mitään mainintaa että synninpäästö olisi AINOA tapa pelastua. Eikä myöskään Johannes Husin kirjoissa. Eikä Raamatussa.
Kiitos tyhmelin keskustelun rajauksesta. Olemme siis yksimielisiä siitä etta ehtoollisopissa ei ole todellista eroa. Ihminen ei tee parannusta ehtoollista nauttimalla siis siirry epäuskosta uskoon sitä nauttimalla koska ehtoollinen on alusta alkaen ollut uskovien yhteinen ateria jonka epäuskoinen nauttii turmiolkseen. Kelvollinen ehtoollisvieras on siis jo osallinen Kristuksen lainavanhurskaudesta eli on syntinen armahdettu jo ehtooliselle tullessaan. Kun vanhoillislestadiolainen käyttää ilmausta uskon vahvistamiseksi luterilainen teologi käyttä ilmausta pyhittyminen, joka on käsitteenä eri kuin parannus. Tämän takia ehtoollisella ei varsinaisesti tarjota parannusta vaan vahvistusta kilvoitteluun. Silloin on oleellista se mitä Tunnustuskirjoissa Augsburgin tunnustuken puolustuksessa sanotaan näin:
"Kuulehan, mitä Paavali sanoo: (1 Kor. 10:17) 'Me kaikki olemme yksi ruumis Kristuksessa', sillä (Room. 12:5) 'vaikka meitä on monta, me olemme kuitenkin yhtä hänessä. Me olemme kaikki tuosta yhdestä leivästä osalliset'. Vai luuleeko joku ehkä, että salatun siunauksen voima jää meille tuntemattomaksi? Kun se kerran on meissä, eikö ehtoollisen antama yhteys Kristuksen ruumiiseen saa aikaan sitä, että Kristus asuu meissä myös ruumiillisesti?" Ja vähän edempänä hän sanoo: "Tämän johdosta on asiasta ajateltava niin, ettei Kristus asu meissä ainoastaan sinä mielentilana, jota me sanomme rakkaudeksi, vaan että me myös olemme osalliset hänen luonnostaan."
Jatkan kasteesta.
Toivon että tyhmelin voisit lukea tämän linkin kautta Valde Palolan tekstin kasteesta. Sen jälkeen olisin kiinnostunut keskustelemaan mikä sinun mielestäsi ei Valden kasteopetuksessa vastaa sinun uskonkäsitystäsi. Kekustelu kanssasi on mielenkiintoista koska todellakin haluat perustella näkemystäsi. Tässä on nyt avauksena minun perustelujani lapsikasteen osalta. Aikusikasteeseen menisin sitten myöhemmin.
www.kuopionseurakunnat.fi/files/kuopio/KirkkojaKoti/KJK1312N.pdf
Seurakunnan lehdessä on hänen kastekäsityksensä kuvatttuna.
Samaa asiaa laajemmin parannukseenkin liittyen oli Valde Palolan viime kesän seurapuheessa Jämsän opistossa mutta vanhat viime vuoden puheet ovat nettilinkistä poistuneet ja tilalla ovat tämän alkaneen lauantain uudet puheet. Olisi toivonut että vuodenvahat puheetkin olisivat jollakin sivulla saaneet olla.
Lisäksi on Johanneksen evankeliumin alussa kohta, joka on vastoin tätä lasten sytymistä Paholaisen lapseksi. Luterilaisen opin mukaan luominen jatkuvaa. Jumala luo edelleenkin uutta. Mutta Jumala luo edelleenkin kaiken Kristuksen kautta, myös uuden elämän eli lapsen, koska Raamattu ei muuta luomista ilmoita.
Joh. 1
Sana tuli ihmiseksi
1 Alussa oli Sana. Sana oli Jumalan luona, ja Sana oli Jumala. [1. Moos. 1:3 | Joh. 17:5 | Joh. 10:30; Room. 9:5; Fil. 2:6; Ilm. 19:13]
2 Jo alussa Sana oli Jumalan luona.
3 Kaikki syntyi Sanan voimalla. Mikään, mikä on syntynyt, ei ole syntynyt ilman häntä. [Sananl. 8:27-31; Room. 11:36; 1. Kor. 8:6; Kol. 1:16; Hepr. 1:2; Ilm. 3:14]
4 Hänessä oli elämä, ja elämä oli ihmisten valo. [Joh. 5:26; 1. Joh. 1:2 | Joh. 3:19, Joh. 8:12, Joh. 9:5, Joh. 12:35,46]
Kun kaikki mitä luodaan luodaan Kristuksessa edellenkin siis luodaan ei vain aikojen alussa. Kun luodaan Kristuksessa on sikiämisessä Kristus mukana. Ihminen syntiinlankeemuksessa mukaansa tähän aikaan taipumuksen pahaan, mutta tämä taipumus on luterilaisen opetuksen mukaan myös parannuksen saaneella uskovaisella. Olemme edelleenkin syntiin taipuvaisia.
Minusta vanha lestadiolainen opetus että lapsi syntyy uskovaisena on oikein.
Valde Palola ei kuitenkaan pidä kastetta turhana, vaan välttämöttömänä kilvoitteluun ja uskon säilymiseen."Koska Kristuksella on tällainen voima".
Lutherkin kirjoitta kasteesta omaan tekstiinsä nähden ristiriitaisesti jo Kirkkopostillassa. Kirkkopostillassa on joissakin kohden tekstejä jotka viittaavat evl kirkon yleisimpään tulkintaan mutta "samassa hengenvedossa" hän tulkitsee että kaste ei ole välttämätön pelastukselle, riittää intentio kastaa. Ja Lutherilta on peräisin opetus että evankeliumissa on läsnä kaste. Tään päivän Luthersäätiö ja useat evl kirkon papit mm Repo piispana pitää kasteen puuttumista kadottavana.
Tyhmelin ei ole avaaja. Vataan xx kysymykseen joka kuuluu:
"Mikä on sinusta ehtoolliskäsitys jolla perustelet sitä että vanhoillislestadiolainen halveksii ehtoollista."
He kieltävät Ehtoollisessa olevan syntien anteeksiantamuksen!
Ja tämäkin harhaoppi vain siitä syystä, että he ovat teljenneet Jeesuksen yhdityksensä kassakaappiin, vain omaan käyttöön, ja omassa ohjauksessa tapahtuvaksi.
Paljon kornimpaa oppia ei enää voi olla. Kaikivaltias Pyhä Jumala kun ei ole teljettävissä vanhoillislestadiolaisten kassakaappiin, eikä minkään muunkaan yhdistyksen yksityisomaisuudeksi.
Valde Palola ei ole kristitty, ellei hän tunne oppia Kristittyjen kasteesta jonka Jeesus asetti. Me emme usko Paloloihin, vaan Jumalan sanaan Pyhässä Raamatussa.
Lapset asyntyvät vanhempiensa lapsiksi. Kun kaksi ihmistä yhtyy ja munasilu ja siittiösolu hedelmöittyy seurauksena syntyy IHMINEN.
Oppi jonka mukaan kahdesta syntisestä ihmisestä syntyisi yksi pyhä ihminen, on perk'eleestä. Kuinka tällaista soopaa voi kristittyjen suusta yleensä kuulla?
Yksi pyhä ihminen on syntynyt, mutta hän ei hedelmöittynyt miehen spermasta.
Kristityt vievät lapsensa mahdollisimman varhain Pyhälle kasteelle koska he tahtovat että lapsi puetaan Kristuksen vanhurskaudella ja merkitään Kristuksen omaksi. Kasteen lahjana lapsen synnit pestään pois ja hän saa Pyhän Hengen oppaaksi elämänsä matkalle. Eli juuri niin kun Raamattu meille todistaa.
nimimerkille harha on harhaa.
Tekeekö ei uskova ihminen parannuksen menemällä ehtoolliselle?
Alkukirkon aikaan ehtoolliseen osallistuivat kastetut seurakunnan jäsenet, uskovaiset. Muut poistuivat kirkosta tässä vaiheessa.
Uskovainen ja syntien anteeksiantamus, eikö uskovaisella ole kerralla kaikki synnit anteeksi annettuna eli eikö ole jo uskon kautta osallisuus syntien anteeksiantamukseen ja kristuksen vanhurskauteen. Missä kohden siellä ehtoollisessa on syntien anteeksiantamus eli kun uskovaisen synnit on jo anteeksi uskon kautta mitä ehtoollinen tuo "där till" eli sen päälle. Ei tuo mitään muuta kuin pyhittymiseksi nimitetyn ilmiön joka on aivan sama asian kuin uskon vahvistukseksi. Ei Jeesus ole yhdistyksen kassakaapissa. En vain ole tavannut luterilaista pappia, joka olisi sitten voinut perustella mihin uskovainen, jolla on uskon kautta syntien anteeksiantamus, tarvitsee syntien anteeksiantamuksen kun hän on jo vanhurskas. Eipä voida päästä evl pappien kanssa sitten muuhun kuin keskusteluun pyhittymisen käsitteestä. Evl kirkon opetukseen tukeutuvat papit pitävät kiinni siitä, että epäuskoinen ihminen nauttii ehtoollisen tuomiokseen. Kasteen teologiassa on sen sijaan ero. Evl kirkon vallitsevan opin mukaan kaste synnyttää uskon niin aikuisessa kuin lapsessakin.
Jos ehtoollisen nauttiminen synnyttäisi uskon meillä olisi kokonainen rippikouluikäryhmä uskovaisia, mutta jokainen tietää että näin ei ole. Empiiristä aineistoa on evl kirkkomme täynnä. Siitä vain tutkimusta tekemään jos ei usko. Ei ehtoollinen nautittuna synnytä uskoa. Ehtolliselle ei pidä mennä, jos ei usko jo alttarille mennessään.
Sitten on kokonaan eri asia kenen katsotaan olevan uskovainen. Ei pidä sekoittaa ehtoollisen teologiaa tähän toiseen kiistakysmykseen eli siihen kuka on uskovainen.
Meillä on evl kirkon vallitsevana olevan tulkinnan ja vl tulkinnan välillä ero kasteen osalta.
Mutta toivoisinkin tänne keskustelua pyhittymisestä. Mitenkä harha on harhaa ymmärrät pyhittymisen?
Syntyy ihminen ei ihmiseksi syntynyt Jumala kuten Kristus. Mutta kun kaksi syntistä ihmistä ei luo sitä henkeä vaan sen luo Jumala.
nimimerkki heräjä joka makaat kirjoittaa:
"Oppi jonka mukaan kahdesta syntisestä ihmisestä syntyisi yksi pyhä ihminen, on perk'eleestä. Kuinka tällaista soopaa voi kristittyjen suusta yleensä kuulla?"
Vaan kun Raamattu sanoo tästäkin toisin:
1. Kor. 7:14
Mies, joka ei usko, on uskovan vaimonsa pyhittämä, ja vaimo, joka ei usko, on uskovan miehensä pyhittämä. Muutenhan teidän lapsenne olisivat epäpuhtaita; nyt he kuitenkin ovat pyhiä.
etsivä-xx:
En sano mitään vielä olemmeko ehtoollisesta samaa mieltä koska en tiedä mitä mieltä olet - tai mikä on vl-oppi. Jos mennään Tunnustuskirjojen mukaan niin ok - niin oletan.
Olen kopioinut erään johtavan es.lest. saarnaajan kirjoituksen aikoinaan tänne, ole tarkkana välissä on muiden kommentteja: http://keskustelu.suomi24.fi/node/11451440
Luin äsken Valde Palolan kastekirjoituksen. Ensinnäkin, on hienoa että hän pyrkii etsimään totuutta Raamatusta ja Tunnustuskirjoista. Samaa toivoisi meilläkin enemmän.
Yksi asia jäi kovasti vaivaamaan.
VP kirjoittaa: "Tulkitsen niin, että Adamin ja Kristuksen vastakohtaiset perinnöt, viha ja armo koskevat jokaista ihmistä jo sikiämisessä. Ne siis vuodatetaan kaikkiin ihmisiin. "
Voi johtua ymmärryksen puutteesta, mutta tässä tulkinnassa tuntuisi siltä, että ihmisen perisyntiin (periturmelus perisyyllisyys) on koskettu, eli sitä on lievennetty. Ihminen olisi vähemmän perisyntinen kuin ennen?
En itse usko että ihmisen turmelus ja syyllisyys on mihinkään vähentynyt - ei ihminen ole tullut pyhemmäksi uuden liiton aikana.
Jo VT:n puolella sanotaan Ps. 87: 5-6:
Mutta Siionista sanotaan: "Joka-ainoa on syntynyt siellä". Sitä Korkein itse vahvana pitää. Herra luettelee, kirjoittaessaan kirjaan kansat: "Tämäkin on syntynyt siellä". Sela.
Tätä hiukan epäselvää kohtaa olen kuullut perusteluna mainittavan, kun esikoisissa on saarnattu että jo pikkulapsilla on usko. Tämä tarkoittaa sitä, että jo VT:n aikana pikkulapset olivat uskossa - tulevaan Kristukseen.
Vain usko Kristukseen pelastaa. Pikkulapset eivät ole poikkeustapauksia.
Augustinus sanoo Tunnustuksissaan:
"Niinpä onkin lapsen viattomuus vain hänen heikoissa jäsenissään, ei hänen tahdossaan. Minä olen omin silmin nähnyt kiukkuisen pienokaisen: se ei osannut vielä puhua, mutta kalpeana kateudesta se loi vihaisia silmäyksiä kehtokumppaniinsa"
Pikkulapset ovat täysin perisynnin turmelemia, joten usko on ainoa jolla pikkulapsi voi olla vanhurskas. Ilmeisesti pikkulapsen usko, jolla tällainen alkuvanhurskaus on saavutettu, on kuitenkin kovin kuluvaa tavaraa, ja siksi kaste on hyvä toimittaa niin pian kun se on mahdollista. Ilman Kristusta oleva ihminen on vihan lapsi.
Isossa Katekismuksessa sanotaan:
Tähdennämme vielä sitä, että emme pane suurinta painoa kastettavan uskoon tai sen mahdolliseen puuttumiseen, sillä ei epäusko tee kastetta vääräksi...
Tuomme lapsen kasteelle ajatellen ja toivoen, että hän uskoisi. Me myös rukoilemme, että Jumala antaisi hänelle uskon. Mutta emme me tähän hänen kastettaan perusta, vaan yksinomaan siihen, että Jumala on käskenyt kastaa....
Kasteen vaikutus ja merkitys sisältävät myös kolmannen sakramentin, josta on käytetty nimitystä katumus, mutta joka oikeastaan ei ole muuta kuin kaste. Mitä muuta näet katumus on kuin ankaraa hyökkäämistä vanhan ihmisen kimppuun ja astumista uuteen elämään? Eläessäsi katumuksessa sinä siis harjoitat kastetta, joka ei ainoastaan julista uutta elämää, vaan myös vaikuttaa sen.
Yksimielisyyden ohje: "Kastevettä Herra Jumala käyttää välineenä sinetöimään lapseutta ja synnyttämään uudesti."
Kasteen puuttuminen (jos pikkulapsi kuolee) ei kuitenkaan kadota - mutta tuottaa turmiota vanhemmille - he jäävät epäilemään miten lapsen kävi ja syyllistävät itsensä etteivät ehtineet kastaa lasta [Laestadius].
Valde Palolan kirjoituksen loppuosa "Jokapäiväinen kaste" on mielestäni juuri oikein ja luterilainen - olen kuullut suurinpiirtein samoin saarnattavan myös esikoisissa (yhdistyksen pj PL). Elämme kasteessa ja ryömimme kasteen armoliiton turvaan kun kiusaukset ja epäilykset yllättävät.
En muuten ymmärrä miksi joku kehtaa väittää ettei pikkulapsilla ole uskoa. Luther oli toista mieltä:
"Mutta meillä on Sana, että lapset kyllä voivat uskoa, vaikka eivät osaakaan puhua eikä näyttää järkeä. Sillä (ottaakseni vain yhden esimerkin) Kristus sanoo, Matt. 19:14, että lasten on Jumalan valtakunta. Ja p. Johannes äitinsä kohdussa oli lapsi, Luuk. 1:41, ja minä pidän totena, että hän uskoi."
"Ei myöskään niillä viattomilla, alle kaksivuotiailla pikkulapsilla, jotka Herodes murhautti (Matt. 2:16), ollut vielä puhetaitoa eikä järkeä, ja silti he olivat pyhiä ja autuaita."
""Heidän enkelinsä näkevät minun Isäni kasvot", silloin on myös kyse samanlaisista pikkulapsista. Meitäkin hän opettaa tulemaan tuollaisten pikkulasten kaltaisiksi"
"Pyhä Johanneskin sanoo 1. kirjeensä toisessa luvussa (1. Joh. 2:14) pikkulapsista, että he tuntevat Isän."
"Yksi asia jäi kovasti vaivaamaan.
VP kirjoittaa: "Tulkitsen niin, että Adamin ja Kristuksen vastakohtaiset perinnöt, viha ja armo koskevat jokaista ihmistä jo sikiämisessä. Ne siis vuodatetaan kaikkiin ihmisiin. "
Voi johtua ymmärryksen puutteesta, mutta tässä tulkinnassa tuntuisi siltä, että ihmisen perisyntiin (periturmelus perisyyllisyys) on koskettu, eli sitä on lievennetty. Ihminen olisi vähemmän perisyntinen kuin ennen?
En itse usko että ihmisen turmelus ja syyllisyys on mihinkään vähentynyt - ei ihminen ole tullut pyhemmäksi uuden liiton aikana."
Kyse ei ole siitä että Valde Palola koskisi ihmisen perisyntiin niin että sitä ei olisi. Meillä on taipumus syntiin ja syntiä teemme kuolemaamme asti. Kyse on lestadioalaisuudessakin usein käytetystä sanonnasta "syntisenä pyhä" lausahduksesta joka tarkoittaa että Kristuksen vanhurskauden ansiosta myö sikiävän lapsen kaikki synnit on sovitettu Gogatalla. Vanhoillislestadiolainen usko on, että lapsi syntyy uskovaisena. Koska Jumala on Luoja hän ei luo mitään Perkeleelle. Mutta ihminen perisynnin takia uskon menetettyään joutuu tuomion alle. Yhtään ihmistä joka ei tekisi syntiä ei ole. Mutta osa näistä ihmisistä, jotka tekevät syntiä on armahdettuja syntisiä.
Itse lainaat muutamaa kohtaa Raamatusta Luuk 1:41 ei viittaa Johannekseen vaan Elisabethiin.
1992
41 Kun Elisabet kuuli Marian tervehdyksen, hypähti lapsi hänen kohdussaan ja hän täyttyi Pyhällä Hengellä.
1933/38
41 Ja kun Elisabet kuuli Marian tervehdyksen, hypähti lapsi hänen kohdussansa; ja Elisabet täytettiin Pyhällä Hengellä.
Johanneksesta mainitaan toisessa jakeessa:
Luuk. 1:15
Hän on oleva suuri Jumalan mies. Viiniä ja väkijuomaa hän ei juo. Jo äitinsä kohdusta asti hän on täynnä Pyhää Henkeä. [Matt. 11:11 | 4. Moos. 6:3; Tuom. 13:4 | Jer. 1:5]
kasteasia on minulle vaikea. Uskon lasten osalta lapsikasteeseen, siihen että vauva uskoo jo ennen kastetta ja uskolla tarttuu kasteen lupaukseen. Luterilaisen kirkon perusopetus on että myös aikuiskasteessa kastettava saa uskon kasteessa. Lestadiolainen kasteongelma on että ei ole mitään opetusta siitä miten selitetään aikuisena luterilaisen kirkon kasteen saaneen henkilön tilanne. Luterilaisuus kieltää selkeäsit kahdesti kastamisen. Koska kyseessä on Jumalan teko minä pidän itse kiinni siitä että evankeliumissa ja sen uskomisessa (vl tapaankin) on läsnä aina myös kaste. Toista kastetta ei tarvita. Mutta missään tätä ei lue kun keskitytään vain vauvakasteeseen.
Minä olen siis kahdenvaiheilla sen suhteen että uskonko vanhoillislestadiolaiseen teologiaan ylipäätään vai en. Minun taustani, jos se ei ole sinulle tyhmelin tullut vastaan en ole syntynyt vanhoillislestadiolaisuuteen. Olen evl seurakunnan kasvatti ns kirkkouskova taustaltani. Tämä nimittäminen epäuskoiseksi oli silloin minulle kovasti loukkaava ilmaus. Sen ymmärtämien mistä siinä on kyse onkin ollut monen vuoden ja monen keskustelun ja tutkiskelun paikka. Sitten sana vain "kolahti" .
Sinulle voisin sanoa, että jos tunnet olosi huonoksi el seuroissa, ajatuksesi ovat suunnilleen sitä mitä kuulee pikkuesikoisten eli Rauhan Sanan opetuksessa ja seuroissa. Turhaan koitat muuttaa esikoislestadiolaisuutta, kun se mitä haluat on jo olemassa.
etsivä-xx:
Kappas vaan kun olit tarkka. Luther oli siteerannut väärää kohtaa Luuk 1:15 enkä huomannut tarkistaa. Otin tuon lainauksen Lutherin kirjasta "Lapsikasteen puolustamiseksi."
Olet oikeassa, välillä koen voivani pahoin kun tiukan siiven essu saarnaa ja kansa kohisee kiitokseksi. Sitten taas saan happea, kun joku toinen, omasta mielestäni raamatullisesti saarnaava pääsevät esiin. Lienen vähän samanlainen reunalla roikkuja ja tarkkailija kuin sinäkin, tosin siten päin että satun isäni puolelta olemaan jo viidennen polven lestadiolainen, esikoinen esikoisista. Koska taas äitini on tullut kirkon piiristä, olen aina kuunnellut normaalia kriittisemmällä korvalla mitä pöntöstä tulee.
Onneksi meitä "evankelisia" essuja on kuitenkin jonkin verran, ehkäpä 30-40% täällä Helsingissä. Seurakunta on käytännössä jakautunut, vaikka sitä ei myönnetä.
Aika moni meistä syntyperäisistä on siirtynyt muualle - kuten kaikista "aitoluterilaisimmat" Luther-säätiöön, osa käy kokemassa taiteellisia elämyksiä Tuomasmessussa, osa hilluu jopa hellareissa - joukko hajaantuu kuin varpusparvi ja jäljelle jäävät vain sitkeimmät jotka ovat päättäneet kestää haisunäädän kanssa saunassa pidempään kuin kyseinen eläin.
Minä en oikein ymmärtänyt kasteongelmaasi. Yksi kaste pitää riittää - ennemmin tai myöhemmin. Uskoon voi tulla ennen kastetta tai palata armoliittoon jälkeen kasteen. Kastehan on toimenpide Jumalalta eikä uskon tarvitse olla ennen kastetta etukäteen olemasa, vaikka monesti niin väitetään.
Kasteessa Jumala on itse läsnä ja saarnaa evankeliumin ja syntien anteeksiantamuksen. Eikä Sana palaa tyhjänä takaisin. Kaste on ikäänkuin evankeliumin ruiske ihmiselle ? Olen miettinyt, että koska Jumalalla ei ole aikaa (tai koska Hän näkee kaiken yhtäaikaa) , onkohan aivan turhaa pohtia ajallisia armonjärjestyksiä. Lopputulos ratkaisee. (Meniköhän nyt liian sekavaksi. Olen niin huono selittämään)
"Meidän poikamme ovat kuin reheviä taimia, jo nuorena vaivoiksi varttuneita, tyttäremme kuin kauniita pylväitä, temppelin koristusten kaltaisia."
(ps. 144:12)
Jeesuksen sovitustyön sanoman voi vielä löytää etsitä sielu. Tervetuloa tilaisuuksiimme rauhanyhdistyksiin ja kirkkoihin, kaikkialle missä puhdas evankellumi julistetaan.
Uskoa kannattaa, vaikka virheitä tulee.
Tässä viestissä ajallista kirjoitusvirhettä, päivittäin pukua on puhtistettava hengellisessä kilvoittelussakin.
***Tervetuloa tilaisuuksiimme rauhanyhdistyksiin ja kirkkoihin, kaikkialle missä puhdas evankellumi julistetaan.***
Vl-rauhanyhdistyksillä julistetaan hengellistä saastaa ja valhetta.
VAIN ME.
Minulle ei kerta kaikkiaan aukene tämä loputon veivaaminen luttereista ja leeveistä !
Eikö teille Jumalan Henki puhu mitään kun luette Apostolien tekoja ja ettekö näe siellä yksinkertaista selvää ja viitoitettua tietä miten ihminen uudestisyntyy ja pääsen osalliseksi iankakkisenelämän toivosta jo täällä ajassa.
Ehtoollisella ei ole mitään perusmerkitystä pelatuksesta puhuttaessa, koska jokainen joka siihen luvallisesti osalölistuu onjo uudestisyntynyt Jumalan Hengestä, ja siis sisällä Kristuksessa Jeesus-ovesta sisälle menneenä.
Eli ekös vauvakin, joka imee rintaa, ole jo syntynyt ?
Koittakas imettää viidennellä kuulla olevaa, taikka arkussa makaavaa, ei taida onnistua.
Yhtä hullua on ehtoollisella oleminen jumalattoman yksilön kohdalla.
Ja mitä taas vauvakasteen sakramenttiin tulee, sellaista ei Raamatussa ole, ellei sitä sinne väkivalloin laiteta.
tässä muutama peruspilari aiheeseen.
oikea oppi on kirkas, niin totisesti on
Ongelmasi on siinä että sinä raukka et tunne laiankaan kristinuskoa.
Ei viitsi edes nauraa noin pöljälle kommentille !