isä ja sektio

bbb

Kertokaahan te isät, jotka olette olleet mukana keisarileikkauksessa, että mitä tapahtuu, kun nainen viedään "parsittavaksi" ja heräämöön? Oletteko te sen vauvan kanssa sillä aikaa? Onko kätilö mukana?

4

241

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • hhh8

      En ole isä mutta olen ollut ystäväni sektiossa mukana. Menin vauvan kanssa synnytysosastolle odottelemaan äitiä, seuranani oli lastenhoitaja (perushoitaja).

    • meillä näin

      Meillä tehtiin hätäsektio.Näin vauvan ja sitten vietiin happikaappiin.Isä sai olla vauvan kanssa ensi hetket,myöhemmin syöttää pullosta ym.Itse sain vauvan syliin vasta seuraavana päivänä ja senkin tapaamisen ajan vain nukkui sylissä.

      • kokemus-k

        Sama juttu. Sain vauvan syliini ja saimme rauhassa olla kahdestaan sillä aikaa kun äitiä "kursittiin" kokoon. Oli todella ikimuistoinen ja hieno hetki ja meinasi tulla kyllä koko ajan kyyneleet silmiin kun katselin sitä ensimmäistä lastani siinä sylissä. Sai pitää hänet hetkeksi ihan vain itsellään ilman ylimääräistä hälinää.
        Sain sitten mennä vaimoa katsomaan heräämöön ja vauva vietiin silla aikaa osastolle jolle äitikin sitten kohta kärrättiin.


    • Meidän kokemus

      Synnytyksestä minut kiidätettiin keisarinleikkaukseen jonka jälkeen vauva annettiin ihan hetkeksi minulle. Sitten minut vietiin heräämöön ja poika oli ne neljä tuntia isän paidan alla paljasta ihoa vasten. Omituista kyllä hän ei saanut minkäänlaista huonetta vaan joutui olemaan sairaalaan käytävillä ja odotushuoneessa vauvan kanssa! Kätilöä ei ollut tukena ja huoneen sai vasta kun minut tuotiin heräämöstä! Meitä molempia tämä on jäänyt ihmetyttämään.

      Mies pärjäsi tosi hyvin vaavin kanssa kun vastasyntynythän vaan nukkuu ne ensitunnit.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Maatalous- ja yritystuet pois, työeläkevaroilla valtion velka pois

      Suomi saadaan eheytettyä kädenkäänteessä, kun uskalletaan tehdä rohkeita ratkaisuja. Maatalous- ja yritystuet ovat hait
      Maailman menoa
      93
      3541
    2. Hei! Halusin vain kertoa.

      En tiedä luetko näitä, mutta näimme n.4vk sitten, vaihdoimme muutaman sanan ja tunsin edelleen kipinän välillämme. Katso
      Tunteet
      5
      1819
    3. Miksi ikävä ei helpotu vuosien jälkeenkään?

      Tänään olin ensimmäistä kertaa sinun lähtösi jälkeen tilassa, jossa vuosia sitten nähtiin ensimmäistä kerta. Ollessani
      Rakkaus ja rakastaminen
      7
      1610
    4. Teboili alasajo on alkanut

      Niinhän siinä kävi että teebboili loppuu...
      Suomussalmi
      31
      1381
    5. Tiesitkö? Suomessa lääkäri voi toimia ammatissaan, vaikka hän olisi seksuaalirikollinen

      Järkyttävää… Motin mukaan Suomessa lääkäri voi toimia ammatissaan, vaikka hän olisi yksityiselämässään syyllistynyt es
      Maailman menoa
      54
      948
    6. Oot kyl rakas

      Et tiiäkkään miten suuri vaikutus sulla on mun jaksamiseen niin töissä, kun vapaallakin❤️. Oot täysin korvaamaton. En t
      Ikävä
      35
      882
    7. Kirjoittaisit edes jotain josta tiedän

      Varmasti oletko se oikeasti sinä. Tänään tälläinen olo. 🫩
      Ikävä
      70
      882
    8. Miten voitkin olla aina niin fiksu

      ...aina niin huomaavainen, kärryillä ja kartalla. Yritän etsimällä etsiä sinusta jotain vikaa, että saisin pidettyä sydä
      Ikävä
      47
      820
    9. Sofia Zida puhuu rehellisesti suhteesta Andy McCoyhin: "Se on ollut mulle tavallaan..."

      Sofia ja Andy, aika hellyttävä parivaljakko. Sofia Zida on mukana Petolliset-sarjassa. Hänet nähtiin Yökylässä Maria Ve
      Suomalaiset julkkikset
      4
      787
    10. Mistä tietää, onko hän se oikea?

      Siitä, kun sitä ei tarvitse miettiä. Siitä, kun hänen olemassa oleminen ja ajatteleminen saa hymyilemään. Siitä, kun ha
      Ikävä
      60
      784
    Aihe