Tulin juuri purjehdusreissulta Ruotsin ja Tanskan saaristosta. Siellä kukaan ei näytä käyttävän koneajossa mustaa kartiota, koska sisäisten kulkuvesien säännöt eivät sellaista edellytä (alle 12 m aluksilta).
Barösundia lähestyessä kuljin rauhallista vauhtia pelkällä isopurjeella. Eikös taas ohiajaneen moottoriveneen kippari tullut huutelemaan "missä kolmio?". Kone ei ollut käynnissä. Miksi meillä on tällainen v-mainen byrokratiahenki? Eikö joku voisi tehdä aloitteen Suomen sisäisten kulkuvesisääntöjen yhtenäistämisestä naapurimaan Ruotsin kanssa? Saksan byrokratia edellyttää kartiota (esim. Kielin kanavassa), Englannin vesillä sitä ei vaadittu.
Jostain syystä mustan ankkurointipallon nostamatta jättämisestä kukaan poliisia leikkivä kanssaveneilijä ei ole v-llut, vaikka sitä en kotivesillä ole koskaan käyttänyt. Ruotsin sisäisillä vesillä ei sitäkään päivämerkkiä vaadita.
Barösundia lähestyessä kuljin rauhallista vauhtia pelkällä isopurjeella. Eikös taas ohiajaneen moottoriveneen kippari tullut huutelemaan "missä kolmio?". Kone ei ollut käynnissä. Miksi meillä on tällainen v-mainen byrokratiahenki? Eikö joku voisi tehdä aloitteen Suomen sisäisten kulkuvesisääntöjen yhtenäistämisestä naapurimaan Ruotsin kanssa? Saksan byrokratia edellyttää kartiota (esim. Kielin kanavassa), Englannin vesillä sitä ei vaadittu.
Jostain syystä mustan ankkurointipallon nostamatta jättämisestä kukaan poliisia leikkivä kanssaveneilijä ei ole v-llut, vaikka sitä en kotivesillä ole koskaan käyttänyt. Ruotsin sisäisillä vesillä ei sitäkään päivämerkkiä vaadita.
Vastaukset 147
Vanhimmat
Ruotsissa, Tanskassa on keskimäärin fiksuja veneilijöitä!
Tuollaiselle muutokselle ei ole mitään perustetta.
Perustelu on se, ettei enää nykyaikana veneiden päivämerkeillä ole todellista merkitystä.
Vai onko sinulla näyttöä, että mustalla pallolla tai mustalla kolmiolla olisi estetty veneilyonnettomuuksia?
Luulisi, että veneilijöiden hoksottimet riittävät ymmärtämään pläkässä hyvää vauhtia liikkuvan purjeveneen kulkevan konevoimalla, vaikka sen isopurje onkin ylhäällä. Se kai on tavallisin tilanne, josta nalkutetaan.
Ei muissa Pohjoismaissakaan päivämerkkien käyttöpakkoa varmaankaan poistettu pelkästä mielijohteesta.
Kyllä hoksottimet riittävät mutta kysymys onkin siitä että jotkut purjeveneilijät käyttävät purjeveneen oikeuksia vaikka ajavatkin koneella.
Aivan, tämä on se olennaisin asia. Ja sen rinnalla se, että kun asianmukaista päivämerkkiä ei näytetä, on muiden mahdoton tietää, noudattaako kyseinen purjekusipää mitään muitakaan sääntöjä.
Siis, että vain Suomessa on "purjekusipäitä"?
On muuten moottorikusipäitä, jotka huomattelevat mustan kolmion puuttumisesta silloinkin, kun purjeveneen apumoottori ei ole käynnissä tai tilanteissa, joissa kone on päällä ja purjeita ollaan vasta nostamassa jne.
Summa summarum: Ruotsissa ei ole päivämerkkipakkoa eikä ilmeisesti kusipäitä. Entä jos meilläkin poistettaisiin päivämerkkipakko? Jospa kusipäisyys putoaisi Ruotsin tasolle?
Kartiomäärärys on kv.vesiliikennesäännöissä
Aivan niin, mutta kullakin valtiolla on omat sisäisiä kulkuvesiään koskevat säännöt. Kv meriliikenteessä colreg-säännöt ovat tietenkin kaikkialla maailmassa samat, mutta sisäisillä kulkuvesillä valtioilla on omat sääntönsä.
Jos viitsisit perehtyä muiden maitten sisäisten kulkuvesien määräyksiin, huomaisit mm. alle 12 m alusten päivämerkkejä koskevat asiat!
Suomi taitaa olla veneilyn takapajula, koska ei ole yhdenmukaistanut omien vesien sääntöjään muiden Pohjoismaiden kanssa.
Hienostihan veneliikenne sujuu niiden valtioiden vesillä, joissa ei ole mustan kartion käyttöpakkoa! Käypä tutustumassa vaikkapa Ruotsin itärannikon vilkkaaseen vesiliikenteeseen.
Ikävä kyllä ,ei me sille tasolle tulla varmaankaan koskaan pääsemään , olethan sen näistäkin kommenteista huomannut !
Jos ei erota moottoria käyttävää purjealusta, on parempi pysyä auton ratissa, eikä tulla sekoilemaan vesiteille, ja sillä selvä.
Ruotsissa purjeveneitä kolme kertaa enemmän väkilukuun suhteutettuna eli veneilykulttuuri on hiukan toinen kuin täällä takapajulassa.
Olen tänä kesänä nähnyt yhden purkkarin käyttävän kartiota. Siinä mielessä se on turha että ei voi luottaa sitä käytettävän.
Moottorilla ajettaessa tai edes avustettaessa vene on moottorivene. Väistämissäänöt muuttuvat radikaalisti. Jos esittää, että kartio on turha, samalla esittää että väistämissäännöt ovat turhat. En usko, että kenellekään tarvitsee oikeasti selittää mihin väistämissääntöjä tarvitaan.
Jos kartion käyttö lopeteaan, pitää samalla lähteä oletuksesta, että kaikki purjeveneet ajavat moottorilla. Sinänsä se ei ole ihan pielessä koska käytännössä kaikki purjeveneet voivat ajaa tarvittaessa ajaa moottorilla ja noudattaa samoja sääntöja muiden veneiden kanssa.
Ruotsissa väistämissäännöt toimivat kaikesta huolimatta. Väität siis, että suomalaiset ovat kansana erilaisia kuin ruotsalaiset, eivätkä kykene noudattamaan väistämissääntöjä. Muuttuvatko he Ruotsissa ruotsalaiseksi, sillä siellä vierailessaan he pärjäävät, vaikkei kukaan käytä kartota. Taidat todellisuudessa olla täysin pihalla tästä asiasta.
Olisi itse asiassa mielenkiintoista tietää, miten homma todellisuudessa pelaa Ruotsissa. Väistävätkö kartiotta mutta koneella ajavat purkkarit ajoissa ja "näyttävästi" vai ovatko moottoriveneilijät alistuneet väistämään, vaikka väistäminen kuuluisi vastapuolelle?
Se, mitä olen nähnyt ruotsalaisten purjeveneiden käytöstä Suomen vesillä, panee kyllä epäilemään, että koneella ajavat svedupurjehtijat eivät noudata sääntöjä sielläkään.
Muuten, en pidä hyvänä ideana laatia kv. säännöistä poikkeavia määräyksiä. Oikeastaan missään asiassa.
Käyn lähes joka vuosi Ruotsissa, kuten olen käynyt viimeisen 30 vuoden aikana. Kartion käyttämättömyys ei ole koskaan aiheuttanut mitään epäselvyyttä. 80-luvulla käytin aina siellä kartiota, kunnes 90-luvulla sain tietooni, ettei siellä tarvitse sitä käyttää. Kartion käyttämättömyys ei todellakaan ole ongelma. Ruotsissa kohtaa veneitä päivän aikana moninkertaisen määrän Suomeen verrattuna. Monia kartioimattomia veneitä kohdataan päivittäin. Purjeveneilijänä osaan välttää ongelmatilanteet helposti. Onko Ruotsissa joskus tapahtunut kolaria kartion takia? Ruotsissa on tuota kartiottomuutta kokeiltu pitkään, ilman ongelmia, me Suomessa voimme turvallisin mielin siirtyä tähän testattuun käytäntöön mahdollisimman pian.
Kun hain veneen Englannista ja lähdin tuomaan sitä Suomeen, ajattelin ostaa mustan kartion ennen lähtöä. Se ei kuulunut ko veneen varusteisiin. Kävin kahdessa hyvin varustetussa venetarvikeliikkeessä: mustaa kartiota ei löytynyt. Myyjä selitti etten tarvitse sellaista Englannissa. Musta ankkurointipallo sen sijaan kuului veneen varusteisiin ja niitä oli kauppojen hyllyillä.
Sinänsä varsin epäloogista, koska aluksen ankkurissaolo on yleensä erittäinkin helppo havaita ilman mitään palloja, se koneella-ajo taas ei.
Katsot tätä asiaa varmaankin Suomen sisäsaariston näkövinkkelistä?
Jos liikut kauempana kotirannoista, rupeat kyllä kiikaroimaan ankkurointipalloja ihan käytännön syistä.
Jos nipotetaan byrokratiasta kuten sinä nyt mustasta kartiosta, pitäisi sisäisten kulkuvesien sääntöjen mukaan samalla tavalla "vainota" niitä, jotka ankkuroivat saaristossamme ilman mustaa palloa. Moottoriveneitä ei ole vapautettu päivämerkkien käytöstä!
Omasta mielestäni pienten alusten, alle 12-metristen, merkkikuvioiden käytöstä ei ole meidän sisäisillä kulkuvesillämme mitään hyötyä. Osa käyttää niitä ja valtaosa ei käytä, länsinaapurissamme ei kukaan.
Miksi ihmeessä niitä ankkuripalloja kiikaroisi? Myönnän, että oma kokemukseni rajoittuu Itämereen, eteläisin käyty satama on Klaipeda. Ehkä se on mielestäsi liian rajallista kokemusta, mutta en ole koskaan huomannut olevan mitään ongelmaa havaita, että toinen alus ei liiku. Ja silloin, kun haluaa varmistaa, että näin on (esimerkiksi kun rannikon lähellä sivuuttaa liikkumattomalta näyttävää laivaa keulan puolelta), minä ainakin kiikaroin ankkuriketjua enkä mitään pallukkaa.
Mutta koneella-ajavan purjealuksen tunnistaminen ei ole läheskään yhtä varmaa. Ja kuten tuolla toinen kirjoittaja näkyi jo sanoneenkin, ydinpointti ei edes ole siinä tunnistamisessa vaan täydellisessä epävarmuudessa toisen aluksen toiminnasta: noudattaako se sääntöjä vai ei. Erityisesti purjeillakulkiessa on kerta kaikkisen raivostuttavaa joutua tekemään varmuuden vuoksi väistöliike.
Kartiosäännön rikkominen aiheuttaa vaivaa muille veneilijöille, ankkuripallon käyttämättömyys ei. Näin se vaan on.
Tilanne on toinen, kun on virtaa, eikä tiedä seisooko vene paikoillaan ankkurin vai virran takia. Ankkuripallo sentään näkyy tuhannen kertaa paremmin kuin ehkä piilossa rungon takana oleva ketju.
Vaivaisella 50 v kokemuksella en ole vielä kertaakaan joutunut tilanteeseen, jossa toisen kartion käyttämättä jättäminen olisi ollut olankohautusta suurempaa aiheuttava juttu. Ja minä olen poikkeuksetta ollut se osapuoli, joka on joutunut tinkimään oikeuksistaan. Näin se vaan on.
Joku tässä sanoi olevansa laillasi äärettömän harmistunut, jos joutuu turhaan väistämään. Miten ihmeessä sellainen henkilö tulee toimeen kaupungin jalkakäytävällä, valintamyymälän ostoskärryliikenteestä puhumattakaan.
Kartion käyttämättömyydestä pitäisi määrätä vähintään 1000€ rikesakko.
Tulisi 'purjekusipäihinkin' jotain rotia.
Sinäpä taidatkin olla juuri sellainen k-pää, joka kyttää tilaisuutta päästäkseen hurauttamaan moottoripaatilaan jokaisen purjeveneen luo, jolla keulapurje on rullattu sisään tai laskettu alas ja pelkkä isopurje on ylhäällä. Sitten näytät keskisormea ja huutelet kartiosta.
Siksi varmaankaan et halua liikkua veneelläsi Ruotsiin saakka, koska siellä kyseinen kiusanteko on tarpeeton etkä pääse nauttimaan häiriköinnistäsi.
Se huutelu ja keskisormeilu, jos ei ole kartiota ja purje-pelle ajaa koneella.
Voi sinua. Älä kiusaa itseäsi ahdistumalla tuollaisista asioista. Ei kannata.
Ja purjehtiminen ei ole vaikeaa. Vähän enemmän työtä kuin moottoriveneessä, mutta paljon enemmän nautintoa. Kokeile!
En ole koskaan kartiota käyttänyt enkä tule koskaan käyttämään.
Mä en edes tiedä mistä kartiosta on kyse. Aika usein sitä tulee ajeltua iso ylhäällä moottorilla tuulen loppuessa.
Käytän kartiota yleensä koneella purje ylhäällä ajaessani. Tuntuu kyllä täysin turhalta touhulta. Purkkarista näkee kyllä yleensä jo kaukaa jos se auttelee koneella.
Yritän silmät pulleina etsiä merkkejä potkurivirtauksesta veneesi takana. Pelkkä pakokaasuhavainto voi olla akkujen lataamista vaihde vapaalla.
Niinpä. Joillekin kaikki on niin vaikeaa. Sama asenne näkyy maantieliikenteessä, jossa joillakin yksilöillä on halu "opettaa", "kostaa" tai näyttää "ohi et pääse p-kele"-tyyliin.
Omasta mielestäni musta kartio jää aika usein purjeen taakse näkösuojaan - erityisesti silloin, kun genua on ylhäällä. Jos on pläkä ja purjevene liikkuu isopurje lepattaen sitä tavanomaista 5 solmun konevauhtiaan eikö siitäpystyisi päätelemään jotain?
Oletko sinä niitä moottoriveneilijöitä, jotka kurvaavat purkkarin lähelle pelkästään siksi, että voivat tsekata onko sillä kartiota, näkyykö perässä potkurivirtaa tai tuleeko pakoputkesta jotain?
Tämä on totta. Sen verran pitäisi moottoriveneellä liikkujallakin olla tajua muista veneistä, että tietää, milloin purjevene liikkuu konevoimalla. Minulla on hyvin harvoin ollut tässä ongelmia päivänvalossa. Ja jos olen ollut epävarma, olen aina kohdellut purjevenettä purjeveneenä, jos sillä on purjeita ylhäällä.
Mitäs ongelmaa tässä on?
Hassulta tuntuu sen sijaan se, että noin 10 m/s hyvällä vetotuulella ja mitättömällä aallokolla puolet purjeveneistä Helsingin seudulla ajaa pelkällä koneella. Herää kysymys, että milloin niillä sitten purjehditaan?
Milloinkas sellaiset olosuhteet muka on, että tuulee 10 m/s ja aallokko olisi mitätön? Kyllä sellainen tuuli nostaa jo ihan kohtalaisen kovan aallokon.
Helsingin seudulla on muuten semmoinen juttu, että suurin osa liikenteestä on rannikon suuntaista mutta niin on tuulikin; väittäisin, että 70-80% päivistä tuuli käy suunnilleen luoteesta eli se on joko melko lailla perän takana tai melko tarkkaan vastainen enimmälle osalle kulkijoista. Kyllä siinä aika helposti toteaa, että koneajo on sittenkin helpompaa ja mukavampaa.
Viimeksi eilen Helsingin, Espoon ja Porkkalan edustalla pohjoistuulella. Yleensäkin tietysti aina, kun tuulee maalta päin.
Senkaltaisen kanssa päädyimme autoilla nokat vastakkain helmikuisessa autiossa satamassa Turun Forum Marinumin liepeillä. Ajoin hyvin hijaa jotain sataman leveätä väylää sen oikealla puolella. Kaukaisuudesta vastaan tuli hiljaa yksinäinen auto samalla puolella väylää. Pysähdyimme lopulta nokat vastakkain. Tuo paikallinen tulikin opettamaan väylän olevan yksisuuntainen. Arvelin hänen etupyöriensä silti kääntyilevän. Pulleasilmäinen lähtikin ajamaan ja etupyörät ne kääntyilivätkin.
Eli sinä rikoit liikennesääntöjä vieläpä varsin törkeällä tavalla ajamalla kiellettyyn ajosuuntaan ja sitten vielä KEHTAAT arvostella, ettei joku siitä tykännyt?
Pulleasilmäisten elämänpäivät täyttää juuri tämänkaltainen tärkeily.
Sekä purjehijana, että moottoriveneilijänä pidän kartion käyttöpakkoa hyvänä asiana. Samalla hämmästelen sen käyttämättömyyttä ja tietämättömyyttä sekä välinpitämättömyyttä sääntöjä kkohtaan.
Luulen että Ruotsissa asuvat suomalaissiirtolaiset aiheuttivat liikaa onnettomuuksia kiinnittäessään kaiken huomionsa kartioiden etsimiseen ja törmäsivät sitten kuka mihinkin pikaliippareillaan.
Poistaa tämä kartiopakko, ja muuttaa väistämissäännöksiä siten että purjevenettä kohdeltaisiin aina moottoriveneenä. Oletuksenahan tuntuu olevan että koneella ne kuitenkin ajaa, rätti tangossa on vain 'jatke'.
Olisi siinä sitten metkaa kun ulkomainen purkkari tulisi suomeen ja saisi jonkun nopean moottoriveneen oikeaan kylkeensä.
kartio pois ja kaikkia purjeilla ajavia pidetään purjeveneenä. siis jos purjetta vähänkään näkyvissä, purjevene.
Tällaista kartiokeskustelua ei voi olla kuin Suomessa. Muualla ei käytetä kartiota eikä ole väistämisongelmiakaan vaikka veneitä on paljon. Sama ilmiö on maantieliikenteessä. Kaistanvaihto ja muu liikennöinti helpottuu kun pääsee Eurooppaan tai vaikka Ruotsiin.
Purkkarille aina kartiopakko jos veneessä on kone. Ja sitä myös kohdellaan aina moottoriveneenä.
Purjeveneitä ovat vain moottorittomat purret.
Hyvä vaan, että Suomessa on kunnon sääntöjä. Noudatetaan me niitä, niin kaikki sujuu. Jos on kariopakko, niin käytetään sitä sitten, eikä kitistä.
Onko todella hyvinkin yleistä, että purjeita pidetään ylhäälä konella ajaessa, minä en näe siinä mitään järkeä. Eikö ne purjeet voi tiputtää alas jos koneistaa. Nykyään kun rullapurjeet ja kaikenlaiset vetoketju viritykset ison puomipeitteessä, niin sehän käy hetkessä.
Että nuo purjepellet viitsisivät moista tehdä? Kyllä se on näyty, mennä veuhotetaan koneella lähes koko pyykki narulla...
Kyllä noita siirtymiä tulee melko pitkälti moottorilla puksuteltua, joskus lisävauhtia purjeella, useimmiten ei.
http://www.sjofartsverket.se/upload/SJOFS/94-021.pdf
12 § På fartyg med en längd under tolv meter, utom fartyg som är sysselsatt med fiske och på grund därav har begränsad manöverförmåga, behöver bestämmelserna i sjö- vägsreglerna om förande av signalfigurer inte följas.
13 § Fartygsljus eller signalfigur behöver inte föras på fartyg till ankars i hamn, som i sjökort eller båtsport- kort redovisas som båthamn, eller på annan plats som är skyddad från trafiksäkerhetssynpunkt.
Ne on ruåtsin säännöt, ei Suomen. Ne ei ole voimassa täällä.
Mitäpä jos lukisit koko keskustelun. Kysymys oli siitä, että Suomen sisävesisäännöt poikkeavat muiden Pohjoismaiden säännöistä ja päivämerkkien käyttö Suomessa on hyvin kirjavaa aiheuttaen pelkästään tunnekuohuja. Siksi veneiden päivämerkit ovat käytännössä aikansa elänyt perinne vanhoilta ajoilta.
Toinen syy tuntea Ruotsin säännöt on se, että suuri joukko suomalaisia veneilee joka kesä Ruotsin puolella. On hyvä tietää, ettei siellä käytetä mustaa kolmiota.
Ruotsalainen ei ymmärrä, jos rupeat meillä vallitsevan tyylin mukaisesti pottuilemaan hänelle päivämerkin puuttumisesta - tai hän voi ihmetellä sinun mustaa kolmiotasi jos itse satut liikkumaan purjeveneellä isopurje ylhäällä ja kone käynnissä.
Mikiä on ongelma?
Olemme EU:ssa eli itsemääräämisoikeutta ei ole ja samat säännöt on toimittava kuin Bulgariassakin.
Hyvin kuitenkin voisi olla että jos purjeet, tai purje on ylhäällä alus on purjevene ja toimii niiden sääntöjen mukaan.
No se että joissain harvoissa konealuksissa on tukipurje on tietysti hankala tilanne.
Kolmanneksi se että jos veneilen tai vaikka avaruusakukellisin tuntemattomalla aluella en ensimmäiseksi alkaisi vittuilla toisten käytännöistä. Lutviutuisin sekaan hölmöilemättä.
Vikani voi olla että olen syntyisin savolainen.
Johan on "keskustelu". Mitä jos hankkisitte elämän...
Kun tuuli tyyntyy ilalla tai kun muuten vaan on kiire jonnekin, purkkarit käytävät konetta. Etenkin ahtaisiin vierassatamiin illalla kiiruhtavat ajavat koneilla kilpaa.
Sama pätee usein kapeisiin väyliin saarten välissä jossa tuuli pyörii miten sattuu. Se on viisasta.
Ymmärrän hyvin, ettei rättejä haluta ottaa alas. Ensinnäkin siinä on jonkin verran työtä jos ne aikoo nostaa uudelleen ylös. Toiseksi kukaopa ei käyttäisi autoliikenteessä sinistä vilkkua, jos se mahdollisuus on.
Miten purkkarit keskenään ratkoo väistämissäännöt ajaessaan koneella ilman kartiota? Ajetaanko moottorivenesäännöillä vai purkkarisäännöillä?
Ja nyt vielä moottoriveneilijät tulevat tänne ihmettelemään. Tiedoksi, purjeveneilijät eivät tässä näe ongelmaa, aina onnistutaan väistämään ja jopa kohteliaasti. Tää on näitä motarimiesten karmeita ongelmia kun ehkä kerran kesässä on vahingossa väistänyt purjevenettä kun ei huomannut että sillä oli kone käynnissä. Ihan hirveetä.
Viimeksi tänään tuli Hangon läntisellä styyralla vastaan vain pieni genoan pala esillä. Jouduin paaran veneenä muuttamaan pari astetta suuntaa sen takia, kun sillä ei ollut kartiota. Arvatkaa harmittiko noin hirveä vaiva.
moottori päällä ja vedossa purjealuksesta tulee moottorialus ja väistämissäännöt sen mukaan. Sillä että onko rättejä roikkumassa vai ei, ei tässä tilanteessa ole mitään vaikutusta väistämissääntöihin.
Jos joku ajaa purjeilla ja koneilla yhtäaikaa niin ei kukaan ole niin tyhmä että rikkoisi purjeet tarpeettomasti jos niiden ylhäällä olosta ei olisi hyötyä. Koneella usein autetaaan säilyttämään kurssi, se on hyvä tiukassa paikassa, ei tehdä vendaa eteen. Jos on taas tarkoitus mennä pitempiä aikoja johonkin tiettyyn suuntaan ja purjeista ei ole apua niin kyllä ne tulevat alas.
Aivan niin, ja siinä tiukassa paikassa alkaa nyt nostelemaan jotain hiton kartiota.
Sovitaankos niin että kaikki alukset merellä ovat ihan vaan aluksia, jos joku kaipaa erityisoikeuksia niin osoittakoon sen vaikka merkkikuvioilla tai valoilla, esimerkiksi sellaisilla "rajoitettu ohjailukyky" tms mitä muutkin liikuntarajoitteiset ruoppajat yms käyttävät.
Tuolla Tall Ships Races poislähtevien purjeparaatissa jotkut Spedet peippailivat pelkillä purjeilla ruuhkan keskellä just semmoiseen suomalaismeininkiin että "mulla on oikeus mennä tästä parinkymmenen veneen läpi koska ajan purjeilla. Ei poijaat, ei tuolla tavalla ansaita kunnioitusta ja arvostusta, ehei. Minä moottoriveneellä kiihdyttelen teitä väistelläkseni niinkuin parhaaksi näen, enkä sääli teitä enkä teidän lajitovereita.
Herneitä menee veneilijällä nenään per matkattu merimaili?
Tuntuu olevan leppoisa harraste...
Tämä mitään leppoisaa ole. Eikä pidäkään olla.
Veneily on HARRASTUS!!!
Vaikka sitten verenmaku suussa.
Niinpä, mutta mietipä keitä nämä herneen nenäänsä ottajat ovat: nopeiden moottoriveneiden kippareita!
Tämä on oma havaintoni. Liikun purjeveneelläni korkeintaan 7 solmun vauhtia, yleensä matkavauhtini on noin 5 solmua. Heikossa tuulessa käynnistän koneen, jos veneen vauhti ei varttitunnin odottelussa nouse pariin tai kolmeen solmuun (tilanteesta riippuen). Jos tyyni vyöhyke sattuu olemaan jonkun saaren leessä tai kapeikossa, jossa kulkuvauhti tyssää, käynnistän koneen avuksi. En laske isopurjetta alas, jos uskon tuulen pian viriävän uudelleen.
Juuri tällaisessa tilanteessa tapaa näitä keskisormen näyttäjiä ja huutelijoita. Heillä on yleensä moninkertainen venevauhti verrattuna omaani. Näitä helposti hiiltyviä moottoriveneilijöitä näyttää olevan myös siinä tilanteessa, jossa purjein liikkuessani parin solmun vauhdilla teen rauhallisen vastakäännöksen välttääkseni matalikkoa.
Mustan kartion kyllä nostan, jos koneavusteinen purjehdus on pitkä - yleensä pisin moottoripurjehdukseni on 100km (Mrnen usein Kielin kanavan läpi, jossa koneen on pakko olla käynnissä vaikka olisi hyvä myötätuuli. Siksi mustalla kartiolla osoitetaan koneen olevan päällä).
Ihmettelen sitäkin, että 20 solmun vauhtia liikkuvien moottoriveneiden pitää jostaan syystä ohittaa hitaasti kulkevia purjeveneitä lähietäisyydeltä, vaikka kyseessä ei ole ahdas kulkuväylä. Mikä teitä pännii, kun halautte aiheuttaa roiskeita ja keikutusta? Ja miksi nipotatte mustan kartion olemattomasta ongelmasta? Eikö veneily olekaan rentouttava vapaa-ajan harrastus, jossa kanssaveneilijöihin voisi suhtautua ystävällisesti ja avualiaasti?
Kartio on muita varten ei itseä. Jos se on muiden mielestä tarpeellinen, se on tarpeellinen. Ei navigointivalotkaan ole itseä varten eikä liikenteessä suuntavilkku.
Kartion laittajan mielipiteellä ei ole oikeastaan mitään väliä koska hänelle se on ylimääräinen vaiva ja täysin tarpeeton.
Purjeilla on liikuttu vesillä ennen motoriveneitä, ja tullaan liikkumaa niiden jälkeenkin. Nuo säännöt on kulttuuria josta olisi hyvä olla tietoinen. On selvä että se purjeilla liikkuva paraatia seuraava voi luottaa moottoriveneen väistävän.
Jore on näköjään karannut tänne moottoripuolelta vakiovi****ksi. Olkoon, jos on kyllästynyt oman puolensa vakioperseilyyn.
Rinnastukset kulkuvalojen ja kartion merkityksestä menivät kyllä ojaan. Kulkuvalot ensisijaisesti kertovat minun olevan tässä, toissijaisesti sen, mikä minä olen. Päivällä kulkuvaloja ei tarvita, koska minut nähdään muutenkin. Kaiken keskiössä on MINÄ. Kartio antaa eri valokuvioden lailla siihen vain hiukan melko epäoleellista lisäinformaatiota.
Ei sillä ole mitään merkitystä, kummilla on liikuttu ennen. Hevosilla on liikuttu ennen autoja, mutta silti hevoset on monista paikoista häädetty kokonaan pois maailman muuttuessa. Purjeille tapahtuu sama. "Me olimme ensin" ei vain kertakaikkiaan toimi oikeutuksena. Eikä sillä tienata mitään "rispektiä", lähinnä halveksuntaa kyvyttömyydestä sopeutua muuttuvaan maailmaan.
Sitä päivää ei taatusti tule ikinä, ettei moottoriveneillä liikuttaisi, jos yleensä mitään veneitä maailmassa on. Moottoritekniikka tulee varmasti muuttumaan, mutta moottoriveneen perusominaisuus eli veteen kohdistuva propulsio tulee aivan varmasti olemaan valtavirtaa kaikessa vesiliikenteessä tästä ikuisuuteen.
En muuten menisi ihan samalla varmuudella sanomaan edes sitä, että fossiiliset polttoaineet syrjäytyisivät konealusten käyttövoimana. Mahdollinen skenaario on nimittäin sekin, että ne syrjäytyvät nimenomaan muiden energiatarpeiden alueelta ja sen seurauksena jäävät tämäntyyppisiin toimintoihin. Totuushan on, että vesiliikenne on aika marginaalinen osa kulutuksesta ja siksi ankarimmat kehitysponnistelut luonnollisesti kohdistuvat niihin energiankulutuksen osa-alueisiin, joissa suurimmat vaikutukset ovat tavoitettavissa. Toisin sanoen teollisuuteen, asumiseen ja maaliikenteeseen. Ja vesiliikenteen osalta luonnollisesti kaupalliseen liikenteeseen. Ei siis ole mahdotonta, että näemme kehityksen, jossa nestemäisten öljypohjaisten polttoaineiden käyttö putoaa globaalisti murto-osaan nykyisestä.
Vähättelet nyt pahan kerran ja perusteettomasti sitä kulkuvalojen "mikä minä olen" merkitystä. Kuulostaa vähän siltä, ettet ole oikein sääntöihin perehtynyt; ehkä se perustason laivurikurssi sitten kannattaisi käydä tai ainakin kurssikirja lukaista.
Päivämerkeillä on täsmälleen sama funktio. Ne ovat itse asiassa ainoa informaatiolähde siitä näkökulmasta.
On tuolla "jore6:n" mainitsemalla moraalinäkökohdallakin jokin merkitys. Jos itse lusmuilet säännöistä, ei sinulla oikein ole oikeutta edellyttää muiltakaan niiden noudattamista.
Väärin luulet, kaikki kurssit on käyty astronavigointia myöten ja päivämerkit, valokuviot sun muut opeteltu. Jos kuitenkin muistat niitä säännöksiä, siellä on aina hänäänhuippuna se ympäri näköpiirin oleva valkoinen valo, se "minä olen tässä"-valo. Sen jälkeen, kun minä olen näkyvissä, kaikki muu on toisarvoista. Käytännössä kukaan ei muista kaikkia niitä kurssilla opeteltuja joulukuusikuvioita, niitä vain väistetään paljon perusteellisemmin. Samoin et voi koskaan tietää, onko vastaantulevan purjeen takana näkymättömissä se kartio, joten väistät kuin sitä ei olisi.
Sitten et ole vain sisäistänyt mitään niistä kursseista. Tyypillinen rättiöykkäri.
Tämä rqerqrqrq.... on sisäistänyt näköjään kursseista sen ytimen, että pitää olla ehdottoman varma siitä, että juuri minun väistää. Turhaan väistäminen olisi suuri henkinen tappio. Tyypillinen alemmuudentuntoa kärsivä motoristi siis.
Moraalin yksi ominaisuus on se, että se koskee kaikkia. Jos ei noudata sääntöjä, ei voi vaatia sitä muiltakaan. Jos valitsee itse itselleen sopivat säännöt, joita noudattaa, pitää hyväksyä se muillekin.
Typeriä sääntöjä ei tarvitse noudattaa. Toki tajuan, että säännöt harvoin syntyvät täysin perusteetta tai pahasta tahdosta. Taustalla voi olla aivan oikeutettuja pyrkimyksiä yleiseen turvallisuuteen. Niiden logiikka voi myös perustua lauseeseen "entä jos kaikki niin tekisivät"..
Moraalista ei ole kysymys, vaan sisäisiä kulkuvesiä koskevan säännön uudistamisesta ja yhdenmukaistamisesta vastaamaan muiden Pohjoismaiden sääntöjä.
Mustan kartion ainoa selkeä käytännön merkitys meidän saaristoväylillämme näyttää oleva v--lu! Turvallisuuden kanssa päivämerkillä ei ole tekemistä. Turhuutena pidettyä sääntöä noudatetaan vain poikkeuksellisesti. En ole varma siitäkään, että jokainen vesillä liikkuja tuntee kv. colreg-säännöt ja sisäisiä kulkuvesiä koskevat säännöt. Niiden tuntemistahan ei meillä tietääkseni vaadita - kuten ei järkeäkään vesiliikenteessä ;-)
Oletan, että jore6 näyttää hyvää esimerkkiä ja on katsastanut moottoriveneensä. Tietääkseni kaikissa katsastusluokissa vaaditaan merkkikuviot. Moottoriveneissä ei tietenkään tarvita mustaa kartiota ellei tukipurje kuulu niiden varusteisiin. Annkuroidessaan jore6 varmasti nostaa mustan ankkuripallon merkiksi muille merenkulkijoille?
Mistä mahtaa johtua, että ankkurointipalloa näkee meidän vesillämme ankkuroivissa veneissä äärimmäisen harvoin, vaikka sekin on yhtä pakollinen kuin muut päivämerkit?
Hetkinen, mitä tekemistä katsastuksella ja katsastussäännöillä on tämän kanssa? Nythän puhutaan laista ja sen noudattamisesta.
Olen muuten pohdiskellut tuota tukipurjejuttua joskus. Ei sellaista usein näe, mutta joskus kuitenkin. Sääntötekstikään ei ole minusta täysin selvä tässä kohdassa, koska se sanoo "aluksella, joka kulkee purjein käyttäen samalla kuljetusvoimanaan konetta". Kun tukipurje ei oikeastaan ole lainkaan kulkuvoiman lähde, niin onko sen käyttö purjein kulkemista? Ja kun tällaisessa tapauksessa aluksen usein tunnistaa hyvin selvästi konealukseksi, niin tarkoittaako lainsäätäjä ylipäätään tämäntyyppisiä aluksia ko. säännöllä?
Sisävesisäännöissä muuten rajataan ankkuripallon ja -valon näyttämispakko pois aluksilta, jotka ovat "liikenneturvallisuuden kannalta suojatussa paikassa tai pursiseuran satamassa tai muussa vastaavassa paikassa". Tiettyä tulkinnanvaraisuutta tuossa, eikö totta :)
Tuossa on vain se ongelma, että mikä tahansa sääntö voi jonkun mielestä olla typerä. Vaikkapa se, ettei toiselta saisi viedä lompakkoa tai henkeä.
On käyttettävä kartiota. Yksiselitteisesti.
Kartio peittää tukipurjeen mutta osa kartiosta näkyy tukipurjeeen toisellekin puolelle.
Niin, miksiköhän palstan moottoriveneilijät eivät meuhkaa ankkurointipallojen käytöstä. Kartiosääntö on vaan tekosyy meuhkaamiseen tolloille Suomessa.
Ainoastaan vähän huvittava koko keskustelu.
Kartioihin ei ole minun tarvinnut kiinnittää huomiotani merellä moottoriveneillessäni moottoriveneilläni eikä purjeveneelläni, eikä ole ollut ongelmia mahtua merelle katselemalla muuta kuin kartioita.
Turhia ei tarvitse noudattaa ja jokainen saa itse päättää mikä on turha?
Vai päätetäänkö turhuus jollain porukalla, johon valitaan saman mielisiä?
Ehkä kuitenkin pitäydytään tässä nykyisessä lain säätämisjärjestyksessä, siinä myös ne, joilla ei ole kova ääni ovat edustettuina.
Tosiasiassa väistämissäännöt ovat purjeveneiden osalta vanhentuneita. Ne perustuvat kauppamerenkulkuun ja aikaan ennen apukoneita. Taitaa olla myös hieman politiikkaa mukana. Ennen kuin moottorilaivat yleistyivät, enemmistönä olevat purjelaivailijat saivat enemmistönä määrätä itselleen edulliset säännöt.
Kauppalaivoilla ja ahtailla joilla ja satamilla on hyvin vähän tekemistä huviveneilyn kanssa. Huviveneet ovat helppoja hallita ja kääntyvät pennin päällä. Käytännössä kaikissa on apukoneet joita myös käytetään saarten välissä - ihan turvallisuuden takia.
Purkkari ei tarvitse erikoiskohtelua siksi, että sitä olisi liian vaikea hallita. Huomattavasti vaikeampaa on ohjata perävetolaitteella varustettua flaikkarivenettä hitaassa nopeudessa kovassa sivutuulessa. Siinä ei ole silloin sivuttaispitoa lainkaan ja tuuli kääntää keulaa mennen tullen. Purkkari voisi silon huonommallakin miehistöllä ajaa rinkiä ympärillä räteillä tai koneella tai molemmilla :D
Miten hyvin valot ja merkkikuviot tunnetaan?
Tässä voit testata osaamisesi: http://www.cs.uta.fi/ipoppla/www/ipoppla01/kala/saannot2.htm
Enpä muuten muista koskaan nähneeni karilla olevan moottori- tai purjeveneen näyttäneen päivämerkillä olevansa karilla. Eikö heti pitäisi nostaa päivämerkki aivan samoin kuin purjeen ollessa ylhällä tulisi heti laittaa päivämerkki, kun ruvetaan autttamaan koneella?
Ei tarvitse, samainen sisävesisääntö, johon tuossa yllä viittasin, vapauttaa alle 12-metriset veneen karillaolon ja ohjailukyvyttömyyden merkkien näyttämisestä.
Katsoin tuon testin. Väitän, että siinä on virhe. Merkkivalojen käyttöajan kohdalla ei kelvannut vastaukseksi "pimeällä" vaan oikeaksi vastaukseksi väitetään "yöllä". Sääntöjen mukaan valoja on kuitenkin näytettävä myös päivällä näkyvyyden ollessa rajoitettu.
Mutta kyseinen sivustohan oli oikeastaan tietotekniikan harjoitustyö eikä veneilykoulutusta, joten ehkä voidaan antaa anteeksi :D
Totta puhut. Ankkurointia osoittavan päivämerkin suhteen sisävesisäännöissämme ei sen sijaan ole rajoituksia! Siis musta pallo ylös, kun ankkuroit muualle kuin venesatamiin.
Lakiteksti ei ole noin yksiselitteinen. Venesatamien OHELLA ankkuripallon voi jättää käyttämättä "liikenneturvallisuuden kannalta suojatussa paikassa". Millaisessa, sitä ei määritellä tarkemmin, mutta siis joka tapauksessa on selvää, että kyseessä voi olla muukin paikka kuin venesatama, koska muuten puhuttaisiin vain satamista.
Helpompi on miettiä, missä nyt ainakin pitää käyttää palloa tai ankkurivaloa:
-karttaan merkityillä väylillä ja niiden lähituntumassa
-sellaisissa paikoissa, joissa ei ole virallista väylää mutta tiedetään olevan yleisesti käytetyn kulkureitin, erityisesti kapeikot
-mielestäni ylipäätään paikassa, jossa kartan perusteella on syytä pitää mahdollisena, että joku voi kulkea siitä suurellakin nopeudella rantaviivan suuntaisesti.
Tulkinnanvaraiseksi jäävät sitten sellaiset paikat, joissa esim. lähellä olevat kivikot aiheuttavat sen, että siihen kohtaan tulo edellyttäisi jonkinmoista koukkausta ohikulkijalta.
Yli 12 m veneitä on liikkeellä pilvin pimein.
siksi kaikkien veneiden pituus pitää merkitä mahd suurin kirjaimin molemmin puolin, taakse ja eteen
Harvalla meistä on edes kolmea palloa saati sitten paikkaa, johon ne saa näkyviin. Puhumattakaan erilaisista valoista, joita pitäisi käyttää eri tilantessa. Harva käyttää esimerkiki kuvioita, joilla osoitetaan aluksen kulun olevan syvyyden rajoittama, vaikka se tulee kaikille isoille veneille vastaan kapeilla väylillä.
Miksi sitten vainoat mustan kartion puuttumista?
Ja mielestäsi tästä säännöstä voi huoletta poiketa, koska sen noudattaminen on vaikeaa. Ja ihan itse päätit, mitä sääntöä pitäisi noudattaa, todellista kaksinaismoraalia.
Kuten edempänä on jo sanottu, kartion käytöstä vinkuvat lähes yksinomaan liukuvien veneiden kuskit. Aivan kuin olisi jotenkin äärimmäisen alentavaa joutua väistämään sitä yhtäkin kaikkien muiden purjehtivien lisäksi. Luulisi, että toiset purjehtijat vasta harmistuisivat, hehän joutuvat väistämään muutoin keskimäärin vain joka toista purjehtijaa, mutta ei yhtään moottorivenettä. Kuitenkaan minä en ainakaan purjehtijana ole kertaakaan elämässäni edes jaksanut harmistua, saati joutunut edes vaaratilannetta etäisesti muistuttavaan tilanteeseen kartiottomien takia. Ja sitä purjehduselämää on sentään ollut kohta puoli vuosisataa.
Syytät mielestäni tuota jorea nyt vähän perusteettomasti. Kuten tuolla ylempänä näköjään jo oli muistutettu, toisin kuin kartiosäännössä, ankkuri- ja karillaolomerkeissä on säädetty pituusraja, jota pienempien ei tarvitse niitä käyttää. Ja syväyksen aiheuttamia rajoituksia osoittavilla merkeilläkin olisi merkitystä vain, jos kyseinen alus haluaisi käyttää tätä hyväkseen vaatiakseen itselleen väistettävyyttä. Kartion kanssa ongelma on juuri päinvastainen, sitä käyttämätön purjevene vaatii itselleen etuoikeutta, joka ei sille kuulu.
Mitä siihen harmistukseen tulee, niin perussyyhän on varmasti juuri siinä, että on äärimmäisen ärsyttävää (ei alentavaa mutta raivostuttavaa) joutua väistämään purjeveneitä siksi, että näille on täysin perusteettomasti annettu etuoikeus, jota saattoi ehkä pitää perusteltuna 150 vuotta sitten purjealusten ollessa ehdottomassa enemmistöasemassa merillä mutta ei enää 2000-luvulla.
Pitäisikö entistä suurempia ja pimeässä valaistuja kartioita olla molemmilla puolilla että ne näkyvät purjeiden takaa ilman että täytyy ajaa purjeveneen toisellekin puolelle katselemaan?
Eihän pimeässä tarvita kartiota, koska silloin kulkuvalot paljastavat, millaisesta aluksesta on kyse.
Sinä yrität nyt vääntää koko asiaa nurinniskoin. Ongelmahan eivät ole alukset, joiden ei tarvitsekaan näyttää kartiota (tai mastovaloa), koska ne kulkevat vain purjeilla. Vaan alukset, joiden tulisi sitä käyttää ja tunnustaa olevansa konealuksia mutta jotka eivät sitä tee vaan yrittävät omia itselleen etuoikeuden, johon niillä ei ole oikeutta. (Eikä pitäisi olla muillakaan.)
Ongelman olomuotoa sopii pohtia. Perisuomalainen perikateusko tässä on takana?
Onko se muka kateutta, jos ei pidä siitä, että jollain on perusteettomia etuoikeuksia?
On.
Muuta kysyttävää?
Mutta eikö kartioita pitäisi olla molemmin puolin venettä jotta ei tarvitse käydä katselemassa molemmilla puolilla? Muutenhan koko kartiohommassa ei ole mitään järkeä.
Selvä. Muistathan sitten olla ikinä valittamasta mistään, mitä joku muu saa ja sinä et, oli se sitten alennus jonkin tuotteen hinnasta tai vaikka jokin sosiaalituen muoto.
Haluatko kartiot periaatteesta vaikket niitä näkisikään?
Nyt ollaan täsmälleen asian ytimessä, itselle johonkin toiseen nähden sälytetty väistämisvelvollisuus on se, mikä todellisuudessa pännii. Ja kun joku satunnaisesti käyttää sitä oikeutta, on harmitus potenssiin paljon. Jos jotakin, toisia purjehtijoita sen pitäisi pänniä monin verroin, mutta kun ei pänni. Väistämissäännöt siis vain tuntuvat nöyryyttäviltä väistämään asetetuista ja siinä kaikki. Kuitenkin väistämissäännöt ovat edelleen ajan tasalla. Moottoriveneeltä väistäminen vaatii pienen ranneliikkeen, ei muuta. Jos moottoriveneen kuskinkin pitäisi käydä konetilassa säätämässä jotain, ehkä virittää tuulilasikin uuteen asentoon ja lisäksi ottaa huomioon, että ratti kääntyy toiseen suuntaan rajoitetusti ja toisinaan voi varomaton käännös irrottaa joltakin pään, voitaisiin velvollisuudet tasata.
En vainoa ketään.
Olen sitä mieltä, että palloja ja ankkurivaloja pitäisi käyttää ainakin silloin, kun ollaan väylien lähellä. Ei niistä haittaa ole muuallakaan, mutta koska kyseessä on viesti muille, se menettää jonkin verran merkitystä jos kukaan ei ole näkemässä.
Kolmea palloa karilleajon yhteydessä en ihan ymmärrä koska siinä tohinassa luulisi olevan muutakin mietittävää. Kävin googlaamassa Costa Concordian eikä sillä ole vieläkään palloja vaikka aikaa olisi olut vaikka hitsata ne mastoon.
Lossit käyttävät omia pallojaan ja luulen, että ammatiliikenne muutenkin.
Kartio on viesti muille vesillä liikkujille. Se tai sen puuttuminen kertoo etukäteen minkälaista liikkumista toiselta voi odottaa. Toisen liikkeiden ennakointi on tärkeä osa vesillä liikkumista.
Kartion laittaminen ei ole vaikeaa eikä työlästä. Kyse on asenteesta muita vesillä liikkujia ja turvallisuutta kohtaan. Jokainen edustaa siinä itseään ja on oma mainoksensa.
Et vainoa, mutta et myöskään ymmärtänyt! Keskustelu käytiin siitä, että länsinaapureiden sisävesisäännöistä on poistettu alle 12-metristen veneiden päivämerkkien käyttöpakko tarpeettomana - pienalusten päivämerkeillä ei nykyaikana ole käytännön merkitystä sisäisillä kulkuvesillä.
Yhtä helppo kuin on havaita Costa Concordian olevan karilla on huomata isopurje ylhäällä kulkevan veneen käyttävän pläkässä konevoimaa etenemiseensä. Kyse ei ole turvallisuudesta vaan byrokrattisesta nipottamisesta. Jos väität muuta, kerro esimerkkitapauksia yhteentörmäyksistä. Montako vuosittain sattuu päivämerkkien puutoksen takia?
Hei jore6. Toisella palstalla kirjoitit, ettei väistämisongelmia ole.
"väistäminen ei ole muodostunut ongelmaksi tai huolenaiheeksi ahtailla ja vilkkailla väylilläkään"
Täällä kirjoitat kärsiväsi päivämerkkien käyttämättä jättämisestä. Voit olla silti oikeassa: mustan kartion puuttuminen pännii, vaikka ei aiheutakaan väistämisongelmia.
Aina löytyy joku, joka tietää itseäsi paremmin mitä sanomallasi tarkoitat.
Väistäminen ei ole aiheuttanut ongelmia, keneenkään ei ole osuttu eikä sirkkelinkäyttäjien käsiäkään ole juuri näkynyt.
Mutta helpottaahan se kartio koska silloin tietää ettei siihen veneeseen tarvitse kiinnittää samaa huomiota. Tekee asiat helpommaksi, auttaa keskittymään olennaiseen ja parantaa turvallisuutta koska osaa ennakoida tulevaa paremmin.
Älä vaan koskaan lähde Ruotsin vilkkaille rannikkoväylille omalla veneelläsi. Siellä kun veneitä on monin verroin enemmän kuin kotirantojen väylillä eikä ole mustia kartioita parantamassa sinun turvallisuuden tunnettasi!
Onko Ruotsissa enemmän vai vähemmän veneilyonnettomuuksia veneiden lukumäärään nähden kuin Suomessa? Miten Ruotsissa kävi, kun päivämerkkien käyttöpakko poistettiin sisävesisäännöistä? Alkoiko tulla kolareita?
Mitä, jos relataan ja sopeudutaan nykytilaan? Keskustelu ei johda mihinkään. Jotkut käyttävät päivämerkkejä byrokraattisen tarkasti, jotkut satunnaisesti, jotkut eivät koskaan, joillekin on helppo havaita purjeveneen ajavan koneella, joillekin hitaiden purkkareiden väistäminen ei ole ongelma, joillekin se on stressi.
Muutettaisiin sääntöjä vaan sen verran, että niitä kartioita pitää olla kaks. Jotta näkyy aina molemmille puolille.
Ei tarvitse. Meriteiden säännöissä säädetään: "Aluksen, joka kulkee purjein käyttäen samalla kuljetusvoimanaan konetta, on näytettävä keulaosassaan parhaiten näkyvässä paikassa kartiota kärki alaspäin.", eli jos kartio näkyy vain toiselle puolelle, ei se ole parhaiten näkyvässä paikassa. Yleensähän koneella ajetaan pelkän ison kanssa, jolloin keulakolmio on auki ja siihen nykäisty kartio näkyy joka suuntaan etusektorissa.
Aivan niin. Kuten itsekin totesi, kartio näkyy etusektorissa mutta ei isopurjeen takaa. Kun sekä keulapurje, että isopurje ovat auki, kartio näkyy vain yhdellä puolelta - vaikka on "keulaosassa parhaiten näkyvässä paikassa".
Jos et näe etukolmiossa olevaa kartiota isopurjeen takaa, niin olet peräsektorissa ja joka tapauksessa väistämisvelvollinen, jos sen veneen kiinni saat. Jos ajat moottorilla koko purjevarustus ylhäällä (joka on sinänsä jo outoa), pitää sinun virittää kartio etustaagin etupuolelle, jolloin se näkyy molemmille puolille.
Usein kartion ollessa isopurjeen pimennossa, olet ohittava alus. Mitään varmuutta kuitenkaan siitä ei ole, eikä useimmiten tarkoita siten mitään. Jos ei veneessä ole keulapuomia, ei ole mitään keinoa ripustaa kartiota etustaagin etupuolelle. Hyvin huono ohje siis. Kartio on tullut säännöksiin silloin, kun koneella varustettu alus merkittiin M/AUX-lyhenteellä, siis apukoneellinen. Täysi purjekerta oli siis alusta lähtien jopa oletusarvo. Ja miksi muutenkaan kaikki purjeet ylhäällä moottorin avustaessa olisi jotenkin outoa? Sehän on kuitenkin se ainoa tapaus, jossa yleensä voi olla epätietoisuutta siitä, onko kyseessä purje- vai konealus.
Jos olet ohittava alus, ei kartion oleminen tai olemattomuus tuo mitään muutosta siihen, että sinä väistät. Ilman keulapuomiakin on täysin mahdollista, jopa helppoa ripustaa kartio etustaagin etupuolelle. Esim. keulakaiteiden etuosa tulee yleensä etustaagin etupuolelle, samoin keulahelassa on usein erilasia kiinnitysmahdollisuuksia. Ja vaikka kartion alaosan vetäisi kiinni keulapurjeen halssikulmaan, jää kartio etustaagiin nojaamaan sen etupuolelle. Kartiohan on yleensä tehty kahdesta toisiaan kohti kohtisuorassa olevasta levystä, joten se pysyy hyvin paikoillaan siinä ja näkyy molemmin puolin.
On hyvin tavallista, että varsinkin kovemmassa tuulessa purjehditaan vain yhdellä purjeella, jopa vastaisiin suuntiin, joten automaattisesti sellainen vastaantulija ei käytä konevoimaa apuna. Kaiken kaikkiaan kirjoituksesi paljastaa, että et ole vesillä liikkunut ja viisautesi kumpuavat vain tyypillisen nettipurjehtijan luuloista ja kuvitelmista.
Kun ajan koneella vedän ison keskelle. Kyllä siitä pitäisi tyhmemmänkin purjehtijan tajuta, että purje ei vedä eli koneella kuljetaan.
Purjehtinut kymmenillä erityyppisillä veneillä jollista varsin isoihin avomeriveneisiin ja useammalla merellä, Etelän ristikin nähty veneen kannelta. Ja niinpä, yhdellä purjeella purjehtiminen on aivan tavallista, viimeksi tänään niin tehty, koska ukkospilven alla ei halunnut spinnua nostaa. Kuten sanoin, useimmiten isopurje ei peitä kartiota. Mutta vain useimmiten, eli ei aina ja jos ei voi olla varma, on samantekevää onko sitä kartiota vai ei. Juttusi kartion ripustamisesta etustaagin etupuolelle on itse asiassa juuri sitä mainitsemaasi nettipurjehtijan viisastelua.
Jos purjehditaan pelkällä isopurjeella ja ripustetaan kartio avoimeen keulakolmioon maston etupuolelle esim. spinnun nostimella, et voi olla sellaisen veneen suhteen sellaisessa paikassa siten, että kartio on isopurjeen takana muuten kuin olemalla tällaisen veneen peräsektorissa. Jos yhteenstörmäys näyttää silloin mahdolliselta, pitää sinun olla silloin saavuttava/ohittava vene, jolloin olet väistämisvelvollinen joka tapauksessa.
Kartio tulee laittaa keulaosaan parhaiten näkyvään paikkaan ja myös sellaisesta venesstä, jossa keulapurje on ylhäällä, löytyy parempi paikka kuin toiselle sivulle nostettu. Virtuaalinettipurjehtija ei näköjään voi tätä ymmärtää.
Edelleen, näkyy useimmiten ja usein on jollakin tavalla ripustettavissa näkymään osittain jopa keulapurjeen takaa. Mutta useimmiten on melkein sama kuin ei koskaan. Nämä asiat kun ovat täysin kyllä tai ei -asioita. Ja toinen juttu, maston koneajovalo on kutakuinkin sataprosenttisesti etustaagin alapuolella. Jos asialla olisi oikeasti jokin käytännön merktitys, puhuttaisiin siitäkin. Äläkä edes yritä esittää, että valo näkyisi purjeen läpi. Näkyy toki lähietäisyydeltä, mutta silloinkkaan et tiedä, onko vain kannen työvalo vai kulkuvalo. Siltä etäisyydeltä, jossa pitäisi päättää, väistänkö minä toi toinen, tuskin näet sitä ollenkaan.
Jaa, ehkäpä sitten olen vain nettipurjehtija, mutta nettipurjehtinut kuitenkin pari vuosikymmentä ennen netin keksimistä. Ja aivan virtuaalisesti kastunut keulilla purjetta vaihtaessa, vaikka märkä villapaita hämmästyttävän aidolta tuntuikin. Ehkä se johtuu siitä virtuaalisuudesta, ettei kertaakaan toisten kartion käyttämättä jättäminen ole jaksanut edes harmittaa sen takia, että se olisi omaan menoon vaikuttanut. Enkä ole kokenut niitä Ruotsin vesiäkään vähääkään ongelmallisiksi.
"Kun sekä keulapurje, että isopurje ovat auki, kartio näkyy vain yhdellä puolelta - vaikka on "keulaosassa parhaiten näkyvässä paikassa". "
"Jos ei veneessä ole keulapuomia, ei ole mitään keinoa ripustaa kartiota etustaagin etupuolelle. "
- Voiko kartion ripustaa etustaagin etupuolelle, vaikka veneessä ei ole keulapuomia? Kyllä vai ei? Laitetaan asian miettimisen helpottamiseksi kuva yleisestä purjevenetyypistä vesillämme:
http://www.nettivene.com/purjevene/bavaria/505861#
"kartio näkyy etusektorissa mutta ei isopurjeen takaa."
"Usein kartion ollessa isopurjeen pimennossa, olet ohittava alus. Mitään varmuutta kuitenkaan siitä ei ole,"
- Kuvaile yksityiskohtaisemmin tilanne, jossa kartio voisi olla piilossa isopurjeen takana, etkä kuitenkaan olisi itse kyseisen veneen peräsektorissa ja väistämisjärjestyksestä olisi epäselvyyttä.
Meriteiden säännöt velvoittavat merenkulkijoita toimimaan säädetyillä tavoilla ja mm. näyttämään tiettyjä merkkikuvioita ja valoja. Nämä koeponnistetaan viimeistään silloin, jos joku haveri sattuu. Jos purjeesi peittää valon ja voit tämän asian korjata ottamalla purjeen pois, on sinun niin myös tehtävä. Keulapurjeen pitäminen moottoriajossa ylhäällä ei ole pakollista. Valojen käyttö asiankumaisesti on, kun olosuhteet sen vaativat.
Bavaria yleisin venetyyppi, heh heh... Taidat olla joku uuspurjehtija ja sääntöfriikki ;)
Kerrohan, oi heh, heh -seglare, miksi tuo vene ei edustaisi yleistä (yleisimmäksi ei väitettykään- hio sisälukutaitoasi)) purjevenetyyppiä vesillämme? Minkälainen olisi selvästi vielä yleisempi?
Kaikissa veneissä ei keulakaide menee lainkaan etustaagin etupuolelle. Siis vain useimmiten kartion voi ripustaa edes osittain etustaagin etupuolelle. Lisäksi tuuli painaa kartiota sivuun, eikä muovikartiota voi kaksisesti kiristää. Kun puomi on laskettu aivan auki vantteihin saakka, se peittää edessä olevan kartion pitkälle sivulle. Nämä asiat kun ovat niitä kyllä/ei -asioita, on sana "useimmiten" tai "yleensä" aivan yhtä tyhjän kanssa. Jos vastuita todella joudutaan koeponnistamaan lakituvassa, olet takuulla velvollinen itse näkemään sen kartion, jos se on siellä ollut, vaikka se olisi katveessakin ollut.
Kulkuvalojen suhteen olet paavillisempi kuin paavi itse. Vaadit jotain selvästi viranomaisen vaatimaa enemmän. Ja sitten se jos... Historia ei tunne yhtäkään haveritapausta, joka olisi riippunut kartion käytöstä tai käyttämättä jättämisestä. Miksi siis moinen mölinä koko aiheesta.
Toisin sanoet väitteesi, että ilman keulapuomia ei kartiota voi ripustaa etustaagin etupuolelle, oli potaskaa. Nyt olet jo tinkinyt mielipiteesi asteelle "useimmiten voi ripusta osittain". Laitapa vielä väitteesi varmistamiseksi esimerkki sellaisesta veneestä, jossa keulakaide ei mene lainkaan etustaagin etupuolelle siten, että siihen veneeseen ei voi ripustaa kartiota etustaagin eteen mitenkään.
Teepä pieni geometrian harjoitus. Ota jonkun purjeveneen kansipiirustus (niitä löytyy netistä yllin kyllin) ja piirrä siihen isopurjeen katvealue, keulasektorin suuntaan, kun puomi on aivan vanteissa kiinni. Tule tänne sitten kertomaan, kuinka kauas tämä katvealue ulottuu sivulle 180 astetta veneen poikkisuunnan etupuolelle (eli silloin, kun et ole peräsektorissa) ja kerro samalla, miten sille alueelle voisi onnistua pääsemään kartiota huomaamatta, mikäli ei pintaudu siihen sukellusveneellä.
Määräykset kulkuvaloista ovat yksiselitteisiä. Et voi peittää niitä purjeella sen paremmin kuin vaikkapa pyyheliinalla ja yrittää päästä pälkähästä selittelemällä, että pithän se pyyheliina kuivata. Muutenkin kulkuvalojen mukaanottaminen tähän keskusteluun olis sinulta säälittävän/naurettavan rajamailla.
Mölinä alkoi siitä, kun joku neropatti yrittää keksiä mitä kummallisempia verukkeita sille, että kartiota ei pysty ripustamaan keulaan siten, että siitä olisi hyötyä. Jos ei käytä, niin ei käytä, turha sitä on sen enempää selitellä. Kantaa sitten seuraukset kuin mies.
Lähin esimerkki veneestä, jossa keulakaide ei tule etustaagin etupuolelle, kelluu kotisatamassa mun vieressä. Eikä se mikään kummajainen ole, sellaisia ovat monetkin sporttisemmat veneet. Sille keulakaiteen etunojalle kun ei ole mitään funktionaalista tarvetta. Omassakaan veneessä etustaagin etupuolella ei ole kuin sileää putkea, jossa sidos tuskin luistamatta pysyy paikallaan. Ja se on tavallisin tapaus.
Luepas ne säännöt uudelleen. Saavuttava vene ei ole se, joka tulee poikkilinjan perän puolelta. Ja kun otat huomioon suorastaan todennäköisen isopurjeen tvistin (tiedätkö mikä se on?) tapaukseen liittyvän kikin laiskan käytön seurauksena, muuttuu isopurjeen katve toisenlaiseksi.
Purje on normaalilla paikallaan oleva varuste. Jos sinulla on sen tilalla pyyhe, ymmärrän paremmin vuodattelusi. Ja miten kulkuvalokysymys olisi jotenkin säälittävä, kyse on ainoastaan päivä- ja yömerkin erosta. Miksi toinen olisi toista tärkeämpi? Ja mölinä alkoi siitä, että joku teki aiheellisen ehdotuksen mennä yhteispohjoismaiseen käytäntöön. Se käytäntö kun kelpaa isommassakin merivaltioissa.
Näyttää olevan sulla jopa säännöt hakusessa purjehduksen ymmärtämisestä ja purjeveneiden tuntemuksesta puhumattakaan. Onko sulla venettä ollenkaan ja sen puutteessa haukuskelet toisia virtuaalipurjehtijoiksi?
Kun ei oo edes minkäänlaista keulakaidetta, niin pitääkö nyt rakentaa puksprööti että saa kummallisen muovikartion keulakuvaksi puupään v-käyrän parantamiseksi joka on saanut pykälän silmäänsä.
Eli et pystynyt antamaan yhtään todellista esimerkkiä veneestä, johon ei voi mitenkään ripustaa kartiota etustaagin eteen ilman keulapuomia. Ei sen taaksepäin nojaavankaan keulakaiteen kaikki osat ole etustaagin takana. Jos et osaa virittää kartion alaosaa kiinni sellaiseen värkkiin tai eteenpäin nojaavaan, jossa on sileä putki, ei sinun kannata lähteä liikkeellekään purjeveneellä. Eikä keulakaide ole ainoa paikka, johon kartion saa kiinni ja toisaalta sopivan kiinnikkeen laittaminen ei ole vaikeaa. Ja jos kartion virittäminen ei jostain kumman syystä onnistuisi, käyttäydytään silloin niin, että sitä ei tarvitsekaan nostaa, eli ei ajeta koneella purjeet ylhäällä. Vastaavasti tehdään muutenkin elämässä, ainakin normaalit ihmiset. Jos ei ole ajokorttia, ei ajeta autolla. Jos ei ole talvirenkaita autossa, ei ajeta talvella, jne.
Vene on saavuttava silloin, kun se lähestyy toista venettä tämän perävalosektorista, joka on 180 asteen poikkilinja veneen perästä. Ohittava väistää, kunnes väistö on valmis, eli ohittavalla ei ole oikeutta kääntää kylkeen vieressä ollessa. Jos et näe kartiota suoraan sivulla olevan, vantteihin nojaavan isopurjeen takaa ja olet joku muu kuin saavuttava vene, sinun pitäisi olla aivan toisen veneen vieressä se perän ja maston välisellä alueella ja kulkusuuntien leikata toisensa. Sellaiseen paikkaan ei ole mahdollista päästä huomaamatta mahdollista kartiota tilanteeseen tultaessa muualta kuin peräsektorista. Koetahan yrittää twistailla irti tästä faktasta.
Purje on varuste, joka ei ole ylhäällä 24/7/365 ja sen saa pois. Kulkuvalojen peittäminen ei ole luvallista millään tavalla. Jos et osaa ottaa keulapurjetta sisään, ei sinun kannata lähteä vesille purjeveneellä. Pysy vain nettiveneilijänä.
Onkohan toi itse yksinkertaisuus ikinä kuullutkaan veneistä, joissa ei ole kaiteita ensinkään?
Lue säännöt uudestaan ennenkuin enempiä kirjoitat.
Taisit hermostua pahastikin, kun joku esitti noin ilkeän kysymyksen purjeen tvististä. Se voi ollakin kinkkinen juttu henkilölle, joka paasaa meriteiden säännöistä, joita ei itse tunne. Pakkohan silloin on vain hyökätä.
Bavaria näytti olevan merkkinä tuttu ja tekeehän ne moottoriveneitäkin. Niillä oli aiemmin Match-tuotesarja, jossa oli sellainen ihmeellinen etustaagin tasolle jäävä keulakaide. Jos yhtään tuntisi purjeveneitä, osaisi itse etsiä paljon muitakin esimerkkejä. Mutta eihän noin uupelolta voi sellaista vaatia, vaikka se onnistuisi ihan sillä nettipurjehduksella.
Kerrotko oman käsityksesi, miltä etäissyydeltä isopurje voi peittää, oli twistiä tai ei, lähestyvän veneen suunnasta etukolmiossa olevan kartion ilman että lähestyvä vene on toisen veneen peräsektorissa, eli väistämisvelvollinen. Ja laske samalla mitkä veneiden nopeudet pitää olla, jotta lähestyvä vene pysyisi tällä alueella ja törmäys olisi mahdollinen.
Kerrotko tarkemmin, mikä meni väärin?
Onhan se tyypillistä, että jäpikkä, joka ei tunne sääntöjä, on vaatimassa muilta sääntöjen pilkuntarkkaa noudattamista. Tunteekohan kukaan muu edes käsitettä 180 asteen poikkilinja, minä en ainakaan?
Onko jossain määrätty, että kartio pitää laittaa kiinni juuri keulakaiteeseen? Veneilijät ruuvavat veneisiinsä erilaisia kiinnityspaikkoja mitä moninaisimpia tarkoituksia varten ja niitä löytyy yleensä jo valmistajan asentamanakin. Lisäksi looginen vaihtoehto on, jos kartiota ei voisi jostain kumman syystä ripustaa yhdessä keulapurjeen kanssa, niin keulapurjeen lasketaan alas tai rullataan sisään. Kartion kiinnittäminen keulaan näkyvälle paikalle ei voi olla niin ylivoimainen tekninen ongelma ratkaistavaksi, että se olisi peruste kartion käyttämättömyydelle, kun ottaa huomioon mitä kaikkia härpättimiä veneisiin kiinnitetään muista syistä paljon vaikeampiinkin paikkoihin kuin keulaan. Ei se ainakaan viranomaiselle riitä. Ja jos ei kartiota ole, mistä syystä tahansa, ei ajeta koneella purje(et) ylhäällä.
Eräiden ns. veneilijöiden ajatuskulku ja logiikka kulkee kovin erikoisia polkuja...
Jokainen, joka tietää veneiden väistämissäännöt ja kulkuvalojen sektorit, ymmärää, mikä on 180 asteen poikkilinja tässä yhteydessä. Tämäkin asia erottelee todelliset veneiljät ja virtuaalinettipurjehtijat toisistaan.
Tarkoitatko, että jos veneessä on saalingit suoraan sivulle ja isopurjeessa twistiä, ei kartiota tarvitse käyttää, koska kanssaveneilijä ei kuitenkaan voi olla varma siitä, onko kartio vai ei? Vai että tämä on selityksesi, jos lainvalvoja tulee ihmettelemään kartiosi puuttumista?
Ettäs mennään keulaan, lasketaan etupurje ja nostetaan omituinen muovihärpätin hillumaan. Jopa useita kertoja päivässä ja usein. Noinhan tehdäänkin niin yleisesti, haavemaailmassasi.
Hei urpot! Tämä on naurettavaa vääntämistä. Jokaista purjevenettä voi kuljettaa määräysten mukaisesti, kartion kanssa tai ilman sitä. Kyse on vain viitseliäisyydestä ja laiskuudesta. Siihen on turha keksiä mitään muita selityksiä oman mielenrauhan lepyttämiseksi.
Typeryyttähän on paljon mutta missäs nämä kartionhilluttajat on? Lait menettävät kunnioituksensa jos niissä ei ole järkeä. Siksi Ruotsissakin on tehty ratkaisu. Suomalaisessa kansanluonteessa on korostetusti pykäläfriikkejä jotka tarvitsevat tällaista, mutta sillä ei ole mitään tekemistä veneilyn kanssa.
Ihanko totta, minä tiedän kulkuvalojen sektorit kymmenesosa-asteen tarkkuudella, mutta 180 asteen poikkilinjasta en tiedä mitään. Ja kun minä kirjoitan tätä purjehduksen jälkeen veneessä istuen, täytyy sen toisen osapuolen olla se virtuaalinettiveneilijä. Löytyykö sieltä virtuaalinetistä jotain selvennystä 180 asteen poikkilinjan ja kulkuvalojen sektorien välille? Kerro meille muillekin, mistä löysit.
Minulle poikkilinja on 90 asteen keulakulmassa ja kiinnostaa useimmiten vendan paikan määrittelyyn. Aika vähän sille on muuta käyttöä.
http://www.youtube.com/watch?v=o_v9MY_FMcw
mitäs mieltä oottetästä(:? minun mielestä ihan sutjakalta näyttää tuo sihteeri tuossa kohtalaisen alussa(:
:D
Keskustelu ei ole hyödytöntä. Se saataa johtaa lain muuttamiseen. Eihän aloituskaan kehottanut rikkomaan vaan muuttamaan lakia.
Tämä sama v-mäinen byrokratiahenki - kuten tämän keskustelun aloittaja oivallisesti toteaa - näkyy niiiiiin monessa muussakin yhteydessä suomalaisessa kieltoyhteiskunnassa. Ihan samaa juurta purjeveneiden kolmiokäyttöpakon kanssa on se, että Suomessa tai ainakin pääkaupunkiseudulla sadoissa ellei tuhansissa risteyksissä pidetään aivan turhaan iltamyöhään ja jopa vuorokauden ympäri päällä liikennevaloja, vaikkei liikennettä ole kuin nimeksi, jos sitäkään. Siinä sitä kyykytetään autoilijoita istumaan paikallaan punaisissa vaikka mitään muuta liikennettä ei näy, ja sekin joka ehkä näkyisi, olisi hoidettavissa rauhallisesti ihan normaaleja liikennesääntöjä noudattaen. Mutta jostain järjettömästä syystä johtuen pitää liikennevaloja polttaa, jotta niitä voitaisiin kirjaimellisesti, joskin täydin turhaan, noudattaa. Tämän kirjoituksen pointtia ei taas tietenkään osa tajua ollenkaan, mutta sehän näyttää kuuluvan tämän foorumin kulttuuriin.
Niin eihän ruotsissa vaadita septitankkejakaan, tosin ei suomessakaan, muuta kuin seurarekisterissä olevissa veneissä.
Tosin muistakaan kuin seurakatsastetuista ei saa laskea vessajätettä mereen. Ruotsin sääntöjä en tältä(kään) osin tunne.
Täähän on jo ihan uskomatonta tietämättömyyttä. Kyllä sama määräys septitankin pakollisuudesta koskee kaikkia veneilijöitä; ei tuo ole mitenkään seurakatsastukseen liittyvä!
Ei muuten koske! Septitankki ei ole pakollinen varuste kuten ei oikeastaan mikään paitsi pelastusliivit jokaiselle veneessä olijalle.
Joo tarkennuksena, ei toki septitankki ole pakollinen. Mutta jätöksien lasku mereen on kiellettyä 10 mailia lähempänä rantaa. Eli jos sinulla on kemiallinen vessa niin kaikki kunnossa.
järjettömät jutut on
http://www.youtube.com/watch?v=gcKHBgZ_QKU
Höhlä keskustelu. Minusta purjein ei kapeikoissa eikä kaupunkien vilkkaasti veneillyillä reiteillä saisi veneillä kuin konevoimin. Purjeet sitten avomerellä.
Näin toimien purjehtijoillakin homma sujuisi proommin.
Jos ei edes konevoimin pärjää siellä purjehtivien seassa, on parasta jäädä rannalle. Tai mennä itse sinne avomerelle aikaisin aamulla ja palata vasta illalla liikenteen hiljennyttyä.
Tottahan tuokin on.
Kesän pahinpaan viikonloppuruuhkaan yksi purkkari alkoi nostaa purjeitaan Eiran rannassa siinä kapeimmassa kohtaa, jossa on paloveneet. Pysähtyi paikalleen ennen kuin tuuli alkoi liikuttamaan.
Veneitä tuli edestä ja takaa ja kaikille tuli kiire. Ei ole helppoa pitää venettä paikallaan jonossa sivutuulessa.