Mies haluaa avullani pois vaikeasta parisuhteesta

Rakastuin mieheen, joka liikkuu samoissa harrastuspiireissä. Rakastuminen johtuu siitä, koska hän on ihastunut minuun. En voi tunteelle mitään. Meillä on voimakkaat tunteet toisiamme kohtaan, mutta emme ole edes puhuneet asiasta, mutta ilmaisemme eleillä ja ilmeillä. Hänellä on jotenkin läheisrippuvainen suhde vaimoonsa ja on vaimonsa alistama. Hän haluaisi avullani päästä pois vaikeasta suhteesta. Pitäisikö minun unohtaa koko juttu, vai koska aina välillä tapaamme väkisinkin, kerronkin vielä hänelle että olen rakastunut häneen?
35728
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 35

Vanhimmat

Haluatko todella olla se, jonka avulla hän pääsee pois suhteestaan ? Mille pohjalle suhteenne perustuisi?
Mulle tämä ei ollu. olen nainen, enkä rakastunut kehenkään harrastusten parissa ;)

Äänestä
  • Tuskin minulla on voimavaroja olla se jonka avulla hän pääsisi kauheasta, epäterveestä suhteesta, jonka hän kokee jo uhkaavana. Hän pyytää epätoivoisesti apua, haluaisin auttaa jollain tavoin. Keksiikö kukaan miten? Onko muilla vastaavia kokemuksia? En tiedä tulisiko meille silti mitään suhdetta. En tiedä miten paljon hän on kiinnostunut minusta, mutta jos on, niin suhteemme perustuisi siihen että olisimme todella rakastuneet toisiimme.

    Äänestä

  • rakasrakas1 kirjoitti:

    Tuskin minulla on voimavaroja olla se jonka avulla hän pääsisi kauheasta, epäterveestä suhteesta, jonka hän kokee jo uhkaavana. Hän pyytää epätoivoisesti apua, haluaisin auttaa jollain tavoin. Keksiikö kukaan miten? Onko muilla vastaavia kokemuksia? En tiedä tulisiko meille silti mitään suhdetta. En tiedä miten paljon hän on kiinnostunut minusta, mutta jos on, niin suhteemme perustuisi siihen että olisimme todella rakastuneet toisiimme.

    Ei ole kokemusta kyseisestä. Luulisi, että mies pystyisi itse hoitamaan suhteensa vaimoonsa ilman sinun apuas.
    Ja miten et tiedä kuinka paljon hän on kiinnostunut sinusta ja silti pyytää apuasi ? Ja kuitenkin oletat että suhteenne perustuu suureen rakkauten. Kuulostaa että kaikki on oletusta...

    Äänestä

Itse miettisin tota siltä pohjalta että haluatko olla se, joka tekee ton hänelle. Auttaa pois, tai auttaa jollain lailla. Auttamiseenhan ei sinänsä tarvitse mitään syytä mutta jos sinä olet rakastunut, on mahdollista että sinuun sattuu pahasti.
On mahdollista että hän on rikki vielä kauan ton jälkeen eikä ehkä pysty olemaan sinulle sitä mitä rakastuneena häneltä kaipaisit.
Oletko riittävän vahva? Jos et auta, oletko riittävän vahva siihen? Jälkimmäinen helpompaa uskoisin.
Millaisen ihmissuhteen haluaisit? Mitä siltä toivot? Mikä tekee sinut onnelliseksi? Kun katsot häntä ja teitä realistisesti etkä toiveiden kautta, ehkä löydät vastauksia.
Kukaan ei voi sulle noita vastauksia antaa valmiina. Eikä tietää miten asiat menee tai ei mene.

Ero on useimmille kova paikka. Sittenkin vaikka olisi se lähtijä. Jos siinä tilanteessa saa apua, se on korvaamatonta. Mutta jos se auttaja satuttaa siinä itseänsä, eikö sekin ole korvaamatonta.

Ei vastauksia siis, vain kysymyksiä ja toivomus: pidä itsestäsi huolta.

Äänestä

Sua käytetään hyväksi, miehellä on laastarisuhde ja syy lähteä hakusessa. En luottaisi ihan kaikkiin miehen selityksiin vaikeasta parisuhteesta ja alisteisesta asemasta, hän saattaa liioitella niitä suuresti saadakseen sympatiaa sinulta ja ollakseen viaton syrjähyppyyn.

Äänestä

Oletko täysin varma, että mies vaikeassa suhteessa ja haluaa siitä pois avullasi? Onko hän sanonut niin? Miehillä on usein tapa hieman liioitella ja ns. leikillisesti haukkua vaimojaan sekä sanoa pelkäävänsä heitä. Se on sellaista miesten vitsailua justiinoistaan jne...
Onko sun elämäntilanteesi jotenkin sellainen jossa sulla tyhjiö jota yrität täyttää jotenkin ja olla tärkeä jollekin? Itselläni psykologin koulutus(kylläkin kesken jäänyt, mutta kuitenkin) ja jotenkin tulee tälläinen olo tästä jutustasi.
Muista olet tärkeä omana itsenäsi ja löydät varmasti hyvän ihmissuhteen itsellesi ajan kuluessa. Jotenkin tulee olo, että haet miespuolista henkilöä ihmissuhteeseen tai yhteyteen.
Älä vaan sairastu läheisriippuvuuteen. Etkä voi tietää ihan kaikkea miehen parisuhteesta koska kaikki parisuhteet ovat erilaisia ja niitä ulkopuolisen vaikea arvioida jopa ammattilaisen vuosien jälkeenkään. Itsekään en ole edes yrittänyt arvioida niitä työssäni ja niitä ei voi tietääkään kuin kärpäsenä katossa olemalla ja sitenkin vaikeaa.
Tunnetko miehen vaimon hyvin jo vuosien takaa? Jos et niin mielestäni et voi tietää kaikkia heidän asioitaan. Heillä saattaa olla kaikki ihan ok vaikka susta tuntuukin toiselta. Tsemppiä ja pidä huolta itsestäsi. Toivottavasti et loukkaantunut suorasanaisuudestani.

Äänestä
  • vastaus. Noin juuri. Usein ulkopuoliset, ja varsinkin ihmiset joilla ns. on oma lehmä ojassa, luulevat tietävänsä miten asiat on ja ihastuksissaan uskovat kaiken mikä tukee heidän luuloaan ja ohittavat kaiken mikä ei tue ja lisäävät siihen vielä roppakaupalla mielikuvitusta päälle.

    Äänestä

Mies ei pysty hoitamaan suhdettaan vaimoonsa, koska on täysin alistettu. Kaikki on siis oletusta, mutta olen hyvä tietämään ihmissuhteissa mistä on kysymys. En ole yleensä ollut väärässä. Sen minkä tiedän varmasti ja mistä tajusin asian on vaimon käytös, mies ei saa käydä enää missään ilman hänen valvontaansa ja miehen pitää hoitaa hänen valitsemiaan asioita juuri silloin kun vaimo haluaa ja mies haluaisi juuri silloin olla esim. parhaan ystävänsä kanssa. Hän kertoi siitä esimerkin ja sanoi pelkäävänsä, siitä tajusin että hän pyytää apuani. Hän on hyvin ristiriitainen. Aivan kun hän olisi aivan ihastunut minuun, mutta ei kuitenkaan sano sitä. Eleistä ja ilmeistä huomaa. Hän puhuu siihen äänensävyyn minun näkemisestäni, että olisi kauhuissaan jos ei näkisi minua enää koskaan, ja varmistelee että näämme vielä. Hän ei selittele mitään vaikeaa parisuhdetta, ei ole puhunut siitä sen enempää. Inkeri: olet oikeassa, haen uutta miessuhdetta, mutta en etsinyt sitä hänestä.

Äänestä

Miten mies sitten pääsee harrastukseensa jos vaimo ei päästä häntä MIHINKÄÄN ilman valvontaa kuten kerroit, ihmettelen vaan? Käsitinkö oikein siis, että liikutte samoissa harrastuspiireissä? Jos hän niihin pääsee ei mielestäni voi olla alistettu. Vai onko vaimo aina mukana sielläkin vahtimassa paikan päällä? Eikö mies pääse edes ruokakauppaan yksin vai mitä esimerkkejä sinulla on kertoa? Pääseekö töihin ilman vaimoaan? Itse en päässyt edes töihin entisen vaimoni takia ja tiedän mistä puhun 20 vuoden kokemuksella.

Äänestä

Ette ole puhuneet asiasta ja on voimakkaat tunteet toisianne kohtaan?? Ilmeet ja eleet, ootko varma ettei ole pakkoliikkeitä??

Äänestä

Ei millaan pahalla mutta tuntuu että sulla ehka hieman liian värikäs mielikuvitus ja olet ihastunut ja siksi kuvittelet tommoisia asioita? Ilmeet ja eleet voivat olla mitä ovat ilman että on ihastunut tai haluaa avullasi suhteesta eroon? Jäitä hattuun please.

Äänestä

Jos et tunne tätä pariskuntaa vuosien takaa ja ole nähnyt heitä lähes päivittäin kimpassa niin et voi vaistolla tietää että heillä sairas suhde. Ja silloinkin vaikeaa. Yritä nyt miettiä jotain muuta. Tulet vielä kohtaamaan sen oikean aikanaan. Olet aika nuori, arvasinko oikein? Vaikuttaa ettei sulla kauheesti elämänkokemusta ja siksi paisuttelet juttuja päässäsi kun et kerran heitä molempia hyvin tunne. Koeta miettiä muuta. KYlllä tämän kundin unohdat. Varmaan sulle liian vanhakin vai? Etsi ikäistäsi seuraa mielummin.Mulla itsellä 15-vuotias tyttö ja hän myös haaveilee jostakin epärealistisesta tyypistä välillä niin kauan kuin seuraava kohde tulee;)

Äänestä

Aikamoinen nössykkä mieheksi:

"Hän pyytää epätoivoisesti apua, haluaisin auttaa jollain tavoin."

Äänestä

Oho.. "Rakastuminen johtuu siitä, koska hän on ihastunut minuun" ..tuolla perusteella yhdeksän kymmenestä naisesta rakastuisi jokaiseen mieheen, sillä miehethän ihastuvat vähänkin ihmisen näköiseen ja fiksuun naiseen varsin helposti.

Äänestä

En nyt oikein ymmärrä miten Hän pyytää epätoivoisesti apua jos ette ole edes puhuneet asiasta? Viestiikö hän taas ilmein ja elein? Aika ilmeikäs tyyppi täytyy olla..

Äänestä

Ei pääse mihinkään ilman valvontaa, vaimon ystävät ja välillä vaimokin saattaa olla harrastupiirissä mukana. Puhun hänen (miehen) kanssaan pitkiäkin aikoja muista asioista. Kyllä siinä huomaa toisesta että on kiintymyksen tunnetta, mistä hän ei kuitenkaan puhu. Yleensä tässä vaiheessa puhutaan jo avoimemmin. Katse kuitenkin kertoo paljon. Hän on kertonut pelkäävänsä ja käskenyt minun olla rohkeampi yms. Hän auttaa minua joka asiassa ja samaa mieltä aina. Haluaa antaa hyvän vaikutelman itsestään. Se on jopa jo hieman ärsyttävää. En ole kovin nuori ja olen intuitiivinen siten että huomaan ihmisten käytöksestä usein oikein mitä on tekeillä.

Äänestä
  • Kyllä jälleen vedätetään naispoloa.Kai ymmärrät miesten satuilut?Mies vaan yrittää iskeä sinut ja esittää marttyyria.Paistaa läpi miehen taktiikka.Itkua kai vääntää nähtesi ja lupaa,kultaa ja mirhamia? Montakohan höynähtänyttä auttajanaista tollasella teeskenteliållä on?

    Äänestä

  • Vipuun mennyt-n.nen kirjoitti:

    Kyllä jälleen vedätetään naispoloa.Kai ymmärrät miesten satuilut?Mies vaan yrittää iskeä sinut ja esittää marttyyria.Paistaa läpi miehen taktiikka.Itkua kai vääntää nähtesi ja lupaa,kultaa ja mirhamia? Montakohan höynähtänyttä auttajanaista tollasella teeskenteliållä on?

    Onko mies naistennieliä ns.hurmuri,valehtelee pokkana ja sä polo nielet kaikki.Tahi sä käytät hyväksi tilannetta,jossa tuskin vierasta naista kaivataan,ennestäänkin huonosti menevän parisuhteen sotkimisessa.Kokeneempana naisena neuvoisin sua vetäytyyn,sovittelian roolista.Seuraava vaihe tollasen jätkän kanssa on,et ettii sovitteliaa,maahanlyötynä ja nöyränä,miten susta pääsee eroon.Näin se usein vaa menee,

    Äänestä

  • Onko tullut mieleen, että mies pettänyt ennenkin vaimoaan ja vaimo sen takia vahtii miestään? Luulenpa, että mies käyttää sinuun samaa kikkaa kuin muihinkin naisiin. Sinä taidat olla sen verran yksinkertainen, että uskot miehen ihastuneen sinuun. Ihmiset, jotka eivät paljoa saa huomiota osakseen, ovat tuollaisten miesten unelmakohteita.

    Äänestä

"Hän ei selittele mitään vaikeaa parisuhdetta, ei ole puhunut siitä sen enempää" "Kaikki on siis oletusta, mutta olen hyvä tietämään ihmissuhteissa mistä on kysymys." Laitoit siis aikaisemmin, että mies ei ole puhunut että parisuhde olisi vaikea tai olisi pyytänyt apua. Onko nuo sun kommentit pelkäämisestä ja vahvana olosta kuvitelmaasi tai liittyvät johonkin muuhun asiayhteyteen ja toivot että ne liittyisivät spekulaatioon siihen, että tarvitsisis muka sun apua?
Kuinka monta kertaa olet nähnyt "livenä" miehen ja naisen harrastuksessasi vai onko harrastus aivan uusi? JOtenkin puhut ristiin noita sun juttujasi.

Äänestä

Se voi olla että hän ei kaipaa vierasta naista sotkemaan ennestään jo vaikeaa parisuhdetta. En toivo että meillä olisi suhdetta, siksi tämä ei voi liittyä toiveisiini. Olen tavannut hänet noin kymmenen kertaa. Hänestä huomaa että hänen parisuhteessaan on jotain vialla siitäkin kun vaimo soittaa ja kontrolloi miehen tekemisiä jatkuvasti. Hän käyttäytyy kanssani epänormaalisti. Normaali mies ilmaisee "nopeammin" että onko oikeasti kiinnostunut vai ei. Osaako kukaan antaa neuvoa, ja neuvoa myös miksi mies tekee niin että en ota selvää onko hän todella kiinnostunut tai sitten todella ei. Yleensä vähintään ystävällisesti ilmaistaan ettei kiinnosta tai sitten annetaan selkeämpiä signaaleja kiinnostuksesta.

Äänestä

Aikamoinen vätys siis kysymyksessä ja vielä aina samaa mieltäkin? Ei ole normaalia ja aikuinen ihminen kyllä pääsee lähtemään pois jos vaan haluaa....no toki jos on pitkään jatkunut alistaminen taustalla, niin onhan siinä ihminen aika ruvella, eli ei helppoa....mutta auta, jos et siihen tunteita sekoita tai auttaisitko parhaiten hankkimalla esi. Jonkun suojelutalon numeron, niin näet mistä on kysymys? :)

Äänestä
  • Jäin miettimään kun tuota sinun tarinaasi luin, että oletko myös itse varattu
    ? Siis oletko tällä hetkellä vakituisessa parisuhteessa ja onko vielä lapsia ? Kyllähän tällaisetkin asiat merkitsevät paljon kun haikaillaan toisen perään. Jos olisit perheellinen niin kyllähän sekin varmasti vaikuttaa ihastuksesi tunteisiin sinua kohtaan. Jospa tämä mies ei halua, että särjet oman liittosi ja lapset joutuisivat seilaamaan kahden kodin väliä viikonloppuisin. Oletko itse onnellinen nykyisessä parisuhteessasi kun ihastuit harrastuskaveriisi ? Luulen, että ihastuksesi ei halua senkään takia jättää vaimoansa jos heillä on lapsia. Usein juuri lasten takia jäädään junnaamaan huonoonkin parisuhteeseen vaikka se emäntä siellä kotona olisi minkälainen pirttihirmu tahansa. Pidetään kulisseja pystyssä viimeiseen asti vaikka se keskinäinen parisuhde olisi täysin onnetonta. Oletko muuten päässyt juttelemaan ihastuksesi kohteen kanssa viime aikoina jotta saisit selvyyden hänen tunteistaan ? Kaikista pahinta on elää epätietoisuudessa. Olipa vastaus sitten mitä tahansa niin eipähän jää mitään asioita ilmaan roikkumaan.

    Äänestä

  • Toisaalta näinkin kirjoitti:

    Jäin miettimään kun tuota sinun tarinaasi luin, että oletko myös itse varattu
    ? Siis oletko tällä hetkellä vakituisessa parisuhteessa ja onko vielä lapsia ? Kyllähän tällaisetkin asiat merkitsevät paljon kun haikaillaan toisen perään. Jos olisit perheellinen niin kyllähän sekin varmasti vaikuttaa ihastuksesi tunteisiin sinua kohtaan. Jospa tämä mies ei halua, että särjet oman liittosi ja lapset joutuisivat seilaamaan kahden kodin väliä viikonloppuisin. Oletko itse onnellinen nykyisessä parisuhteessasi kun ihastuit harrastuskaveriisi ? Luulen, että ihastuksesi ei halua senkään takia jättää vaimoansa jos heillä on lapsia. Usein juuri lasten takia jäädään junnaamaan huonoonkin parisuhteeseen vaikka se emäntä siellä kotona olisi minkälainen pirttihirmu tahansa. Pidetään kulisseja pystyssä viimeiseen asti vaikka se keskinäinen parisuhde olisi täysin onnetonta. Oletko muuten päässyt juttelemaan ihastuksesi kohteen kanssa viime aikoina jotta saisit selvyyden hänen tunteistaan ? Kaikista pahinta on elää epätietoisuudessa. Olipa vastaus sitten mitä tahansa niin eipähän jää mitään asioita ilmaan roikkumaan.

    Nuo edellä olevat kysymykset oli siis tarkoitettu tälle ap. kirjoittajalle......

    Äänestä

  • Jatkoa ed. kirjoitti:

    Nuo edellä olevat kysymykset oli siis tarkoitettu tälle ap. kirjoittajalle......

    Aloittajan avuliaisuus nähtävästi ,oma alotteista.

    Äänestä

  • 1+2=Kaikki riekaleina. kirjoitti:

    Aloittajan avuliaisuus nähtävästi ,oma alotteista.

    Nimimerkki " toisaalta näinkin " kirjoitti kyllä täyttä asiaa. Meidän perheessä kävi vastaavanlainen tapaus pari vuotta sitten. Mieheni löysi harrastuksen kautta uuden naisen, he olivat puoli vuotta yhdessä mutta mieheni palasi takaisin kotiin. Onneksi, sillä meillä on monta pientä lasta kotona. Luulen, että on aika yleistä, että saman harrastuksen kautta ihastuu toiseen mutta silti ei pitäisi omaa perhettä mennä heti hylkäämään. Joten jos ap. olet todellakin perheellinen niin pysy oman miehesi luona. Miksi mennä särkemään kahden avioliitto ?

    Äänestä

Olette nähneet n kymmenen kertaa, mies ei ole puhunut sinulle asioistaan, eikä tunteistaan sinua kohtaan? Koko tarina perustuu "ilmeisiin"?
Anteeksi suoruuteni, mutta onko sinulla kaikki ihan kotona?

Äänestä
  • Kuulostaa aika spookylta, kuin jostain kauhuelokuvasta tai trilleristä.
    Jäitä hattuun nyt hyvä nainen.

    Äänestä

ap. täällä. On lapsia ja olen parisuhteessa. Mutta haluan erota. Tuo mies ei tiedä sitä. Siis asia perustuu ilmeisiin ja eleisiin kun puhumme muista asioista paljon. Kyllä sen huomaa että toinen on kiinnostunut. Typerää vain että kumpikaan ei sano mitään. Yleensä tässä vaiheessa sanotaan jo jotain. Siksi asia meni vielä kauhummaksi kun tästä samasta harrastusporukasta toinen sanoi olevansa ihastunut minuun. En vain ollut osannut tulkita hänen eleitään, jälkeenpäin kun ajattelee minun olisi ehkä pitänyt tajuta jotain. Tämä toinen mies on jo ilmeisesti jonkin aikaa sitten kertonut pitävänsä minusta tälle toiselle miehelle mistä olen kirjoittanut. Että onnee vaan mullekin!

Äänestä

Melkoiset sotkut, eipä käy kateeksi. Onnea vaan, veikkaan että tosta kuviosta ei ilman rikkinäisiä perheitä ja sydämiä selvitä.

Äänestä

En halua että kukaan eroaa takiani. Elättelin vain toiveita että ihastuksellanikin olisi normaalia avioero aietta. Järkytyin kun tajusin että hänellä on näin vaikea suhde, jota hän ei enää henkisesti kestä ja haluaisi pois siitä. Tuskin hän on itse edes kauaa tiedostanut sitä. Itse eroan jokatapauksessa. Kukaan ei tiedä sitä. Voisin kuvitella sellaiseen tilanteen että joku ukkomies ihastuisi minuun ja myöhemmin erottuaan muiden syiden takia ottaisi minuun yhteyttä. Itse pelkään tällähetkellä sitä että kuinka mustasukkaisia tunteita voi herätä siellä harrastuspiirissä.

Äänestä
  • Minusta aikuisen ihmisen täytyy itse lähteä vaikka alisteisesta suhteesta, tai sitten jos ei pysty niin ammattiauttajan avulla. Itse en uskaltaisi sotkeutua tuollaiseen. Olen itse irrottautunut vaikeasta ja ahdistavasta kyttäys-ystävyydestä (toki hiukan eri asia siis, olimme molemmat tyttöjä ja ystäviä) ja mulla meni kolme vuotta siihen, että sain tilaisuuden.

    Siinä on vaikeinta se, että sitä syyttää itseään, eikä haluaisi uskoa, että tilanne on niin hirveä, että lähteä täytyy. Mulla auttoi välivuosi kansanopistossa, jonka jälkeen en enää ikinä ottanut ystävääni yhteyttä ja jos hän otti, sanoin, etten enää halua tavata. Se oli kerrasta poikki.

    Mies on kuitenkin aikuinen, kyllä kai ihminen pakkoraossa jonkun keinon keksii? Ja miehen täytyy ottaa itse vastuu lähdöstään, eikä sysätä sitä kenenkään naisen syyksi, tyyliin: "ihastuin Marja-Leenaan kun se flirttaili mulle enkä vain voinut mitään". Paskat. Kun hän on itse päättänyt lähteä, sen jälkeen hän tarvitsee tukea, että se oli oikea ratkaisu, mutta ei niin, että ap:n asemassa oleva nainen tekee ratkaisun miehen puolesta.

    Äänestä

  • Satua taitaa olla koko juttu. Kuviteltua...

    Äänestä

  • "Tuskin on edes kauaa tiedostanut sitä". Siis mitä, sinä avuliasko olet sepittänyt, kuinka kauheassa avioliitossa toinen elää ja ihan tarinoiden, ilmeiden ja eleiden kautta? Huh, huh, kaikkea se teettääkin.

    Äänestä

Jokaisen täytyy rohjeta tehdä ratkaisu itse. Eikä kukaan sellainen ihminen, jolla on ystäviä tarvitse uutta rakkauttaan vain välikapulaksi. Kyllä kuulostaa hirveältä esineellistämiseltä. Mutta rakkaus voi yllättää vaikeassakin paikassa oikeasti (tiedän kokemuksesta) ei sitä voi päättää että rakastunpa kolmen vuoden päästä torstaina. Mutta kyllä toinen tuossa tilanteessa tarvitsee myös kaikkien mahdollisten ystävien ja ystävällisten ihmistenkin tukea. Ja itse luen rakkaus-ja parisuhteen pohjautuvan ystävyyteen, rakkauteen ja intohimoon. Toiselle voi ja kuuluukin olla ystävä!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


rakasrakas1 kirjoitti:

Rakastuin mieheen, joka liikkuu samoissa harrastuspiireissä. Rakastuminen johtuu siitä, koska hän on ihastunut minuun. En voi tunteelle mitään. Meillä on voimakkaat tunteet toisiamme kohtaan, mutta emme ole edes puhuneet asiasta, mutta ilmaisemme eleillä ja ilmeillä. Hänellä on jotenkin läheisrippuvainen suhde vaimoonsa ja on vaimonsa alistama. Hän haluaisi avullani päästä pois vaikeasta suhteesta. Pitäisikö minun unohtaa koko juttu, vai koska aina välillä tapaamme väkisinkin, kerronkin vielä hänelle että olen rakastunut häneen?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu