Meneekö ensikertalaisella 30km vaellusreitti päivään?

vaeltamaan...

Haaveissa olisi lähteä vaeltamaan vielä tämän kesän aikana pidempi luontoreitti.

Nyt mietinkin, onko turhan haastavaa valita ensimmäiselle vaellukselle 30km lenkki. Kuvauksen mukaan reitti tasoltaan vaativa. Oma kuntotasoni on hyvä.

Lisäksi olisi mukava saada tietoa varusteista, jotka tulisi olla mukana päivän vaelluksella.

10

11892

    Vastaukset 10

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kesävaeltaja

      Sopiva vauhti on noin 3 km/ tunti, maaston vaativuus toki vaikuttaa kokonaisaikaan. Jos sinulla on kohtalainenkaan peruskunto, iin varmasti selvät hyvin tuosta 30 km:n vaelluksesta. Tärkeää on kuitenkin muistaa pitää kunnon tauko (yksi pidempi ja lyhyitä tarpeen mukaan). Päivän vaellukselle ei kannata paljon raahata tavaraa mukaansa, reitin suunnittelu vähentää merkittävästi tarvittavien varusteiden määrää ja näin myös kantamisen riemua. Reppuun / Rinkkaan mukaan vaihtopaita ja-sukkia, syömistä ja juomista, rakkolaastareita. Makuupussin ottaisin varalta, jos kuitenkin unen tarve yllättää. Ja tietysti reipasta retkimieltä.

      • Vanha jäärä

        Ensikertalaisella menee useinkin, kokeneempi osaa ottaa rauhallisemmnin.


    • nuinmullaainakinmenee

      kyllä 5--30 kilometriä menee esim jos lähtee aamulla 5--8 välillä patikoimaan niin menee aikaa 1tunti ja 20 minuttia--- 9 tuntia ja jos pysähtyniin sillon menee 1 tunti ja 40 minuttia --11 tuntia
      tietenkin jos on tisi vaativa reitti niin sit menee vielä lisäksi 30 minuttia viiva 3 tuntia nemmän aikaa koska vauhti vaativissa kohissa saattaa olla hitaampaa

    • Poluton

      Jos reitti menee polkujen ulkopuolella, pitäisin 30 km liian pitkänä. Nyrkkisääntö on, että jos ei polkua ole, niin 2 km tunnissa on hyvä aikataulu. Siihen mahtuu passelin pituiset tauot.
      Jos taas kuljetaan vahvaa polkua pitkin, niin 30 km ok vaikkakin pitkä.

    • Menemaratonille

      Menee, mutta ei sinä mitään järkeä ole. Toisekseen ei se ole mikään vaellus, päiväkävely se on. Jos reitti kuvataan vaativaksi, siihen kuluu taukoineen reilusti yli kellon ympärys ja lopussa vituttaa ja väsyttää. Se ei liene tarkoitus. Jos ehdoin tahdoin haluaa pilata hyvän harrastuksen alun heti eka reissulla, niin mikä ettei.

    • Gumpe

      Komppaan edellistä. Reppuun juotavaa n. viisi litra, jos ei ole tankkausmahdollisuutta matkalla. Hiilaripitoista evästä. Laastaria pitkä pätkä. Buranaa. Rahaa taksimatkaa varten ja kännykkä sen taksin tilaamiseksi.
      Varaa kaksi päivää, niin kerkiät katsella ympärille ja nauttia muutenkin luonnosta ja maisemista.

    • AsiaaPohtinut

      Jospa tuo kyselijä on tähän mennessä saanut vastauksen, käveleekö hän 30 km päivässä vai ei. Vallankin, kun asiaa kysyttiin vuonna 2013.

    • VanhaJeti

      Kun kerran joskus alle 30-vuotiaana (senaikaisena) normikuntoisena vaimon kanssa vedettiin 42-45 km päivämatkoja noin 25 kilon rinkan kanssa, ja intissä kilpamarssi 45 km vielä rynkkykin mukana, niin ei todellakaan ole mikään ihmetemppu hyväkuntoiselta kävellä 30 km päivässä jos vain polku on edes jonkinlainen, etenkin ilman mitään erityistä kuormaa. Nyt kun tarkemmin ajattelee niin teinipoikina käveltiin ihan näyttämisen halusta 73 kilsan patikka pitkin pikitien reunaa, pensa-asemien vesihanasta juotiin vettä pahimpaan janoon. 30 kilsaa on vain semmoiset 7 tuntia, eikä todellakaan kannata ottaa kannettavaksi juuri yhtään mitään, kevyet eväät ja litra vettä riittää hyvin. Sen kuin pistelee tossua toisen eteen. Jonain kesäyönä lukioaikoina piipahdettiin partiokämpälläkin kurkkaamassa, josko tyttöpartiolaiset olisivat retkellä. 17 km tuli kävelyä suuntaansa. Eivät olleet. Kännykät ovat jossain määrin helpottaneet elämää...

      Tosin kyllä normikuntoisen käsite on himan päässyt haalistumaan, mistä kertoo sekin, että tämmöistä asia pitää ihan internetistä kysellä.

    • Anonyymi

      Menee se, mutta en suosittele. Siinä on jatkuva kiire päällä ja tauot jää liika lyhyiksi. Sitten et palaudu ja lihakset ovat ihan maitohapoilla. Seuraavana päivänä tuntuu että joka ikinen lihas mitä jaloista löytyy on kuin olisi hakattu kepillä. Lisäksi vammojen mahdollisuus kasvaa kun lihakset väsyy.

    • Anonyymi

      Kolilla koettu 30 asteen helteessä ja kyllähän se 30 km meni päivässä. Toista päivää ei sitten enää tehnyt mieli taapertaa vaan taksi alle ja takaisin autolle. Olisi pitänyt pysyä alkuperäisessä suunnitelmassa ja lyhyemmissä päivätaipaleissa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta

      https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen
      Kuhmo
      28
      1562
    2. Nyt se syksy on sitten alkanut

      Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
      Maailman menoa
      75
      1289
    3. Olet nainen ollut vaikein rasti

      Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔
      Ikävä
      84
      1241
    4. Elämäni biisi -paljastus: Tänä lauantaina 26.9. nämä julkkikset istahtavat sinisille sohville!

      Katsotko Elämäni biisiä? Elämäni biisi on monen suomalaisen suosikki. Vieraslista lauantaina 26.9. tarjoilee vieraita m
      Tv-sarjat
      10
      1084
    5. Anteeksi J-mies

      Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t
      Ikävä
      129
      1045
    6. Riittääkö mahkut

      Kaivattuusi 🤭.
      Ikävä
      72
      936
    7. Mihin Asiakirjat ovat voineet kunnasta kadota???

      LUE kuinka verorahoja haaskattiin Yle: Ähtärin pandalaskelmat salattiin ja hukattiin - Satakunnan Kansa https://share.
      Ähtäri
      91
      909
    8. Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen

      Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok
      Sinkut
      144
      743
    9. Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen

      Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast
      Ähtäri
      52
      732
    10. Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille

      Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.
      Ikävä
      86
      697
    11. Moottoripyöräonnettomuus

      Mopomiitissä tapahtunut onnettomuus ja uutisointi. Ajoradan ylityksen vaarallisuudesta ei mitään uutisointia. Ei myöskää
      Alajärvi
      54
      623
    12. haluatko lopettaa

      ihan lopullisesti
      Ikävä
      146
      614
    13. Tilanteenne

      Onko tilanteenne tällä hetkellä hyvä?
      Ikävä
      50
      599
    14. Kerro kolme hyvää asiaa

      Kaipaamastasi ihmisestä ja lisää perään onko kaivattusi n vai m 😍
      Ikävä
      28
      598
    15. Suomen 4. seksikkäin mies Miika Nousiaisen tilalle - Pitääkö olla huolissaan palaa tv:seen

      Suosittu keskusteluohjelma tekee paluun. Tällä kertaa panelistina ei jatka enää Miika Nousiainen, vaan hänen tilalleen t
      Suomalaiset julkkikset
      13
      589
    16. Miten sinä voit?

      Kysytkö kukaan sitä sinulta? Olen huomannut, että jos kohtaa empaattisen ihmisen ja hän kysyy noin, saattaa padot murtua
      Ikävä
      91
      587
    17. Uusi ruokapaikka

      Tuleeko Haapavedelle uusi lounaspaikka ,haetaan kokkia? Uusi firma kyseessä
      Haapavesi
      23
      581
    18. Minulla on ikävä Sinua kulta, rakas

      Olisitpa lähelläni, tarvitsen sinua ❤️
      Ikävä
      37
      568
    19. Jos oikeasti haluat mies

      Tiedät mitä on tehtävä. Luotan, että etenet jos haluat. En voi tehdä enää mitään kun ei ole numeroasi.
      Ikävä
      94
      566
    20. 46
      553
    Aihe