Nyt mietityttää

epäilyksen käärme

Joo - Tänään se päivä sitten tuli. Vieraanamme ollut henkilö ihmetteli vanhimman lapsemme erilaista ulkonäköä. Meillä on kaksi elävää lasta. vanhin on 15 vuotias ja nuorempi täyttää nyt elokuussa 13 vuotta. Vuonna 2011 saimme ns. Enkelilapsen eli raskausviikolla 39. pienokainen menehtyi kohtuun. Vaimo odottaa nyt 4 lasta Laskettu aika olisi syyskuulla.. Jokainen lapsi pitäisi olla minun siittämä. Kaikki lapsemme on olleet samannäköisiä syntyessään ja elävät lapset jopa 1 vuotis kuvissa. Nuoremmassa lapsessa on selvästi minun piirteitä, mutta vanhemmassa niitä ei ole. jonkin verran äitinsä piirteitä hänestä löytyy.
Itsekkin olen joskus miettinyt salaa, että olenko todella tuon vanhemman biologinen isä vai elätänkö toisen siittämää äpärää.

Noh yksityisillä dna testeillä se selviää, mutta...... Jos otan sen testin alkaa kauhea sota perheessämme. Mikäli olisin lapsen biol. isä saisin kuulla tuosta asiasta varmasti lopun elämääni, toisaalta nyt taas tämä epäilyksen käärme nostaa päätään. Pitänee kai miettiä, olenko todella vanhimman lapesni isä ja jos en olisikaan, mitä sitten..... 20 vuotta yhteistä taivalta jos se haihtuu ilmaan....

17

645

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ota vaan

      Parempi ottaa vaikka sota syttyisi.Selviäisi sekin asia eikä kummittelisi vielä kuolinvuoteella.

    • Näillä mennään

      Minä antaisin olla, vaikka ymmärränkin tunteesi ja epävarmuutesi. Ei kaikkia asioita tarvitse ratkaista, keskeneräisen kanssa on joskus parempi. Jos ottaisit testin, olisi tulos mikä hyvänsä, tuskin mikään muuttuisi paremmaksi kenenkään teidän kannalta.

    • ...

      Ettekös te kolmen vuoden kuluttua voi tehdä testit ilman että vaimosi saa tietää asiasta mitään? Tiedä vaikka asia hoituisi salassa jo nyt.

    • Teetä tutkimus.
    • ison perheen lapsi

      Ota asia puheeksi ja pyydä dna-testit..Vaimo jos ei ole rehellinen-suutttuu mutta jos on puhtaat jauhot pussissa-suuttuu mutta antaa tehdä testit..Valheessa eläminen satutttaa.Tosin perheen lapset voivat olla eri näköisiä..minäkin näytän erilaiselta kuin kaksoisiskoni mutta olemme ison siskoni kanssa saman näköisiä.Silti meissä sisäruksissa on yhteistä-samanlainen ääni.

    • ...............

      On normaalia, että lapset ovat eri näköisiä, vaikka olisi samoista vanhemmistakin. Onko sinulla muita syitä epäillä isyyttäsi? Tuo on erittäin huono peruste.

      Mitä sitten tapahtuu, jos testi osoittaa, ettet ole lapsen isä? Lapsi menettää isän ja saa siitä valtavat traumat. Sinä menetät isän oikeudet lapseen, joka toivottavasti on sinulle tärkeä ihmisenä, koska olet hänet omanasi kasvattanut. Ehkä perheenne hajoaa, jolloin joudut todennäköisesti asumaan erossa niistä muistakin lapsistasi ja ke ties et koskaan enää tapaa sitä yhtä. Olisitko valmis siihen? Etkö rakasta lasta, joka todennäköisesti on omasi ja jota olet kasvattanut omanasi? Onko totuus sen arvoista, että sillä kannattaa pilata monen viattomankin elämä?

      Ja entä sitten, kun testi osoittaisi sinun olevan isä? Teille voisi siinäkin tapauksessa tulla ero. Mitä lapsi ajattelisi, kun epäilet olevasi hänen isänsä? Joutuisit asumaan erossa kaikista lapsistasi, kaikki lapsesi kärsisivät ja vaimosi olisi hyvin
      loukkaantunut, ihan syystä. Onko totuuden tietäminen sen arvoista, että haluat rikkoa perheesi? Itsehän sinä sen toki päätät.

    • mummin näköine

      Minulla on monta sisarusta ja kun olen kaikkia tarkkaan katsonut, niin harva meistä on oikeastaan kummankaan vanhemman näköinen. Tuolla perusteella yksistään ei kannata alkaa tuolla asialla päätään vaivaamaan.

    • Testit kehiin

      Niin moni maksaa käenpojan elämää.

      Meillä naapurissa on tyttölapsi jonka kasvuennuste on 190cm, vaikka isä on 170cm persejalka. Hoidoilla tehty lapsi pitäisi olla. Isänsä näköä siinä on, mutta aika erikoista kun niin isokokoinen ennusteen mukaan ja jo nyt. Äitiään siinä lapsessa en näe yhtään.

      • kaikkee sitä lukee

        No voihan lapsi kasvaa paljon pitemmäksi kuin vanhempansa ! Eräässä perheessä poika on melkein kaksimetrinen ja vanhemmat lyhyitä. Ja taatusti tässä perheessä on molemmat vanhemmat pojan vanhempia.


      • Käentyttökö?
        kaikkee sitä lukee kirjoitti:

        No voihan lapsi kasvaa paljon pitemmäksi kuin vanhempansa ! Eräässä perheessä poika on melkein kaksimetrinen ja vanhemmat lyhyitä. Ja taatusti tässä perheessä on molemmat vanhemmat pojan vanhempia.

        Jos tyttölapsi on oletettua isäänsä päätä pitempi, niin hälytyskellot pitää soida -ja kovaa!


      • ei totta
        Käentyttökö? kirjoitti:

        Jos tyttölapsi on oletettua isäänsä päätä pitempi, niin hälytyskellot pitää soida -ja kovaa!

        Ja mitähän varten ??


      • ----
        Käentyttökö? kirjoitti:

        Jos tyttölapsi on oletettua isäänsä päätä pitempi, niin hälytyskellot pitää soida -ja kovaa!

        Ai jaa...

        Minä olen isääni 10 cm pitempi :D
        Ja minussa on paljonkin isäni näköä.


      • olet lehtolapsi
        ---- kirjoitti:

        Ai jaa...

        Minä olen isääni 10 cm pitempi :D
        Ja minussa on paljonkin isäni näköä.

        Lasten ulkonäköasiaa on tutkittu. Lapset ovat itsensä näköisiä, mutta se isän tai äidin kanssa yhdennäköisyys on sen katsojan mielikuvitusta.


      • putkiloinen :)
        Käentyttökö? kirjoitti:

        Jos tyttölapsi on oletettua isäänsä päätä pitempi, niin hälytyskellot pitää soida -ja kovaa!

        Minäkin olen isääni 7cm pitempi. Tosin samallaiset kasvonpiirteet kuin isällä. Äitini on isääni 4cm pitempi ja äidin veljet 190 senttisiä, joka oli kuuskyt luvulla syntyneillä paljon. Äitini on 178cm. Minulla on kaksi nais serkkua, jotka ovat myös yli 180cm. Isän puolella naiset ovat olleet n. 160 senttisiä. Ja tiedän tasantarkkaan olevani vanhempieni lapsi. :)


    • dslkhdhklfshfks

      Ennuste on aina vain ennuste, tyttöjen pituuskasvu loppuu yleensä kahden vuoden sisällä menkkojen alkamisesta, joka tytöillä voi alkaa jopa 10 vuotiaana nykyään. Samoin lapsen isän lyhyys voi johtua jostain kasvun aikaisesta horrmonitoiminnan häiriöstä ja hänen geneettinen pituutensa voi olla pidempi.

      Esikoiseni on pieni kopio minusta, isästään ei muistuta kuin pituus. Kuopukseni on enemmän isänsä näköinen, mutta muistuttaa enemmän mieheni äitiä kuin isäänsä.

    • Meidän perhe

      He he, mainitsemallasi kriteerillä mitattuna en ole kummankaan lapseni äiti ja toisella vissiin sitten eri isäkin :) vaihtunuko tuo lie sitten laitoksella... tämä siis vitsinä.

      Minulla on kaksi aikuista poikaa, toinen pieni 165 cm tumma, toinen punahiuksinen 185 cm.Itse olen blondi ja lasten isä tumma. Että ei sitä aina tiedä miten ne geenit menee :) Ja tasan tarkkaan tiedän että lasten isä on todellakin lasten isä.

      Omasta mielestäni satutat kaikkia pyytämällä dna-testiä. Pistä asiat tärkeys järjestykseen...

    • uralin kukka

      Jos asia sieluasi kaihertaa-pyydä testit mutta muista että silläkin voi olla hintansa.Kävi miten kävi.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Päivän Sanna: Suomi maailman onnellisin maa

      Sanna muutti Suomen maailman onnellisimmaksi maaksi. Hänen pyyteetön työnsä maailmalla tuottaa edelleen tulosta.
      Maailman menoa
      149
      3981
    2. Taisi kolahtaa....

      Joku kysyi, että miksi S24 sallii kirjoittelun tänne venäläisiltä alustoilta, juttu poistui. Täällähän tosiaan välillä
      Maailman menoa
      39
      2617
    3. Moni islamilainen maa on jo kieltänyt burkat ja nigabit

      mm. Marokko, Tunisia ja Turkki. Miksi he ovat sen tehneet? No perusteet ovat selkeät ja yhteneväiset: turvallisuus, yhte
      Maailman menoa
      69
      2025
    4. Vain puolet SDP:n kannattajista luottaa puoluejohtoon häirintäkohussa

      Ja SDP on ilmoittanut, että ainoa rangaistus häirintään syyllistyneille kansanedustajille on puhuttelu - aina sama. Eli
      Maailman menoa
      77
      1874
    5. Suomi edelleen maailman onnellisin maa

      Olemme hyvällä tiellä. Laitetaan nyt talous kuntoon.
      Maailman menoa
      204
      1742
    6. Mikä kaivatussasi

      on eniten yllättänyt?
      Ikävä
      72
      1055
    7. Kyllä mies pakit kestää

      Herranen aina nyt poijat! 😃 Jos pelkäätte pakkeja noin paljon niin hamekangasta hakemaan. Oon ite saanut useammatkin n
      Ikävä
      21
      1052
    8. Milloin olit onnellinen? Miksi?

      Mikä saa sinut onnelliseksi? Suomi on 9. kertaa maailman onnellisin maa. Kuulutko sinä onnellisten suomalaisten joukkoon
      Sinkut
      140
      752
    9. Anniina Valtonen odottaa - Sai 2-vuotiaalta lapseltaan napakan heiton!

      Suosikkimeteorologi Anniina Valtonen elää uutta vaihetta elämässään. Hän on kertonut odottavansa toista lasta. Valtonen
      Suomalaiset julkkikset
      24
      742
    10. Miksi ajattelet

      että et riittäisi kaivatullesi?
      Ikävä
      61
      734
    Aihe