voimatloppu

Eli minulla on jatkunut ongelma jo jonkin aikaa. Minua pelottaa hiljaisuus ja se jos vessaa ei ole lähettyvillä.

Ongelma haittaa melkein jokapäiväistä elämääni. Perun kaikki reissut mihin pitäisi lähteä. En uskolla lähteä yökylään muualle kuin olla omassa kodissani.
Koulussa vältän tapahtumia, niinpä minulla on poissaoloja myös koulusta ja töistä. Kirkko tapahtumiin en mene, enkä myös elokuviin tai julkiseen liikenteeseen.

En uskolla kertoa asiasta kenellekkään, äitille olen maininnut tämän alkaessa mutta hän 'nauroi' asialle eikä ottanut tosissaan.

Poikaystäväni suunnitelee lomamatkaa. Olen joka kerta vetonut johonkin muuhun, enkä ole tämän 2 vuoden aikana uskoltanut hänelle kertoa aiheesta. Miten voisin kertoa ongelmani ja mitä voin tälle tehdä..
073
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


ahdistunut3 kirjoitti:

Eli minulla on jatkunut ongelma jo jonkin aikaa. Minua pelottaa hiljaisuus ja se jos vessaa ei ole lähettyvillä.

Ongelma haittaa melkein jokapäiväistä elämääni. Perun kaikki reissut mihin pitäisi lähteä. En uskolla lähteä yökylään muualle kuin olla omassa kodissani.
Koulussa vältän tapahtumia, niinpä minulla on poissaoloja myös koulusta ja töistä. Kirkko tapahtumiin en mene, enkä myös elokuviin tai julkiseen liikenteeseen.

En uskolla kertoa asiasta kenellekkään, äitille olen maininnut tämän alkaessa mutta hän 'nauroi' asialle eikä ottanut tosissaan.

Poikaystäväni suunnitelee lomamatkaa. Olen joka kerta vetonut johonkin muuhun, enkä ole tämän 2 vuoden aikana uskoltanut hänelle kertoa aiheesta. Miten voisin kertoa ongelmani ja mitä voin tälle tehdä..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu