Pakko avautua johonkin.
Meillä sellainen tilanne, että on kolmivuorotyötä tekevä mies, tavallista päivätyötä viikolla tekevä minä ja reilu kolmevuotias lapsi.
Nyt alkaa olla mitta täysi.
Aamuvuorot menee niin, että mies lähtee aikaisin aamulla töihin ja kun minä tulen kotiin niin urvottaa loppuillan sohvalla. Kotitöihin ei jaksa osallistua.
Iltavuorot menee niin, että mies vie lapsen paria tuntia ennen töihin lähtöä hoitoon (ennen päikkäriaikaa), istuu sen pari tuntia tietokoneella ja tulee kotiin vasta illalla, kun lapsi on jo tuntikaudet ollut nukkumassa. Kotitöitä ei tee kun on pari tuntia kotona yksin (itse saisin siinä ajassa rakennettua vaikka Kiinan muurin, kun saisi ilman vieressä pörräävää ja keskeyttävää lasta puuhata.).
Yövuorot menee niin, että mies hakee lapsen kolmen aikaan hoidosta ja kun minä tulen töistä menee sovalle taas illaksi nukkumaan ennen töihin lähtöä. Kotitöitä ei jaksa tehdä.
Ja miehen ja lapsen kotipäivät menee niin, että on lapsen kanssa kotona ja kun minä tulen kotiin niin siirtyy ”raskaan” päivän päätteeksi sohvalle. Kotitöitä ei ehdi tehdä ja kämppä on kuin pommin jäljiltä. Toinen vahtaa kotiin tullessani telkkaria ja lapsi on tietokoneella katsomassa ilman valvontaa Youtubesta videoita (mitä mä en anna tehdä kuin hätätapauksessa, esim. kun ruokaan menee vielä hetki ja lapsi kiljuu jo nälkäänsä.). Ulkonakaan ei ole kovinkaan monesti ”ehditty” käydä.
Yöllä miehelle ei sitten sohvalla illan norkoilun jälkeen tulekaan uni ennen aamuyötä. Kokkaaminen on mikrossa ruuan lämmittämistä ja muutenkaan ei juuri tarvitse juuri vaivaa nähdä.
Minun päivät viikolla menee näin: Menen töihin ja vien tai haen lapsen riippuen miehen vuoroista. Joka päivä töiden lisäksi kotihommat ja ruuanlaitto, eikä mitään ongelmaa saada aikaa riittämään. Lapsen nukkumaan mentyä jää vielä tunti tai pari aikaa harrastuksille ja omalle olemiselle. Sellaisina päivinä (joita on miehen tuplavuorojen ja viikonloppuhommien vuoksi paljon) kun olen lapsen kanssa kahdestaan ja mies ei ole kotona ollenkaan (käy vain nukkumassa kotona, pikaisessa suihkussa, juo kahvit ja menee taas töihin), koti ei edes mene sekaiseksi, usein telkkaria tai tietokonetta ei edes laiteta päälle ja aikaa tuntuu olevan kaikelle vaikka kuinka.
Olen oikeasti miettinyt, että todellakin pääsisin helpommalla, kun mies muuttaisi johonkin muualle ja saisi itse elää omassa sikolätissään juuri niin kuin haluaa.
Tänä aamuna lapsi heräsi kuudelta, mies oli laittanut nukkumaan yhden jälkeen ja kiukkuinen aamulla kuin ampiainen. Ilmoitti heti olevansa niiiiin väsynyt, että ei kyllä tänään siivoaisi pojan kanssa kotona koko päivänä mitään.
P***KELE! Minä sitten ennen töihin lähtöä ihan hyvin ehdin raivon höystämänä käydä suihkussa, imuroida, pedata vuoteet, pestä vessat, viikata pyykit kaappiin, laittaa astiat koneeseen koneen pyörimään, syödä lapsen seurana aamupalan, laittaa itseni työkuntoon ja olin töissäkin vartin etuajassa.
Tuo krooninen ajan ja energian puute on niin rasittavaa, että jos ei ala asiat muuttumaan saa mies kantaa sohvan pois meidän kotoamme johonkin, jossa ihan vapaasti saa saastan keskellä lorvia koko päivän telkkua katsellen.
Aina ei ole todellakaan tilanne ollut tällainen, että olisi vain sohvalla lorvinut. Mutta nykyään, kun kaikki kolme kotona ollaan ei muuta teekään. Jos mies on töissä ja itse olen kotona tai mies tulee minun jälkeeni kotiin, niin koti ei todellakaan ole sotkuinen, ruuanlaitto ei odota heti ovesta sisään astuttua ja lapsi kiukuttele sitä, kun on koko päivän katsonut liian vauhdikkaita taisteluohjelmia, eikä ole päässyt uloskaan.
Meillä sellainen tilanne, että on kolmivuorotyötä tekevä mies, tavallista päivätyötä viikolla tekevä minä ja reilu kolmevuotias lapsi.
Nyt alkaa olla mitta täysi.
Aamuvuorot menee niin, että mies lähtee aikaisin aamulla töihin ja kun minä tulen kotiin niin urvottaa loppuillan sohvalla. Kotitöihin ei jaksa osallistua.
Iltavuorot menee niin, että mies vie lapsen paria tuntia ennen töihin lähtöä hoitoon (ennen päikkäriaikaa), istuu sen pari tuntia tietokoneella ja tulee kotiin vasta illalla, kun lapsi on jo tuntikaudet ollut nukkumassa. Kotitöitä ei tee kun on pari tuntia kotona yksin (itse saisin siinä ajassa rakennettua vaikka Kiinan muurin, kun saisi ilman vieressä pörräävää ja keskeyttävää lasta puuhata.).
Yövuorot menee niin, että mies hakee lapsen kolmen aikaan hoidosta ja kun minä tulen töistä menee sovalle taas illaksi nukkumaan ennen töihin lähtöä. Kotitöitä ei jaksa tehdä.
Ja miehen ja lapsen kotipäivät menee niin, että on lapsen kanssa kotona ja kun minä tulen kotiin niin siirtyy ”raskaan” päivän päätteeksi sohvalle. Kotitöitä ei ehdi tehdä ja kämppä on kuin pommin jäljiltä. Toinen vahtaa kotiin tullessani telkkaria ja lapsi on tietokoneella katsomassa ilman valvontaa Youtubesta videoita (mitä mä en anna tehdä kuin hätätapauksessa, esim. kun ruokaan menee vielä hetki ja lapsi kiljuu jo nälkäänsä.). Ulkonakaan ei ole kovinkaan monesti ”ehditty” käydä.
Yöllä miehelle ei sitten sohvalla illan norkoilun jälkeen tulekaan uni ennen aamuyötä. Kokkaaminen on mikrossa ruuan lämmittämistä ja muutenkaan ei juuri tarvitse juuri vaivaa nähdä.
Minun päivät viikolla menee näin: Menen töihin ja vien tai haen lapsen riippuen miehen vuoroista. Joka päivä töiden lisäksi kotihommat ja ruuanlaitto, eikä mitään ongelmaa saada aikaa riittämään. Lapsen nukkumaan mentyä jää vielä tunti tai pari aikaa harrastuksille ja omalle olemiselle. Sellaisina päivinä (joita on miehen tuplavuorojen ja viikonloppuhommien vuoksi paljon) kun olen lapsen kanssa kahdestaan ja mies ei ole kotona ollenkaan (käy vain nukkumassa kotona, pikaisessa suihkussa, juo kahvit ja menee taas töihin), koti ei edes mene sekaiseksi, usein telkkaria tai tietokonetta ei edes laiteta päälle ja aikaa tuntuu olevan kaikelle vaikka kuinka.
Olen oikeasti miettinyt, että todellakin pääsisin helpommalla, kun mies muuttaisi johonkin muualle ja saisi itse elää omassa sikolätissään juuri niin kuin haluaa.
Tänä aamuna lapsi heräsi kuudelta, mies oli laittanut nukkumaan yhden jälkeen ja kiukkuinen aamulla kuin ampiainen. Ilmoitti heti olevansa niiiiin väsynyt, että ei kyllä tänään siivoaisi pojan kanssa kotona koko päivänä mitään.
P***KELE! Minä sitten ennen töihin lähtöä ihan hyvin ehdin raivon höystämänä käydä suihkussa, imuroida, pedata vuoteet, pestä vessat, viikata pyykit kaappiin, laittaa astiat koneeseen koneen pyörimään, syödä lapsen seurana aamupalan, laittaa itseni työkuntoon ja olin töissäkin vartin etuajassa.
Tuo krooninen ajan ja energian puute on niin rasittavaa, että jos ei ala asiat muuttumaan saa mies kantaa sohvan pois meidän kotoamme johonkin, jossa ihan vapaasti saa saastan keskellä lorvia koko päivän telkkua katsellen.
Aina ei ole todellakaan tilanne ollut tällainen, että olisi vain sohvalla lorvinut. Mutta nykyään, kun kaikki kolme kotona ollaan ei muuta teekään. Jos mies on töissä ja itse olen kotona tai mies tulee minun jälkeeni kotiin, niin koti ei todellakaan ole sotkuinen, ruuanlaitto ei odota heti ovesta sisään astuttua ja lapsi kiukuttele sitä, kun on koko päivän katsonut liian vauhdikkaita taisteluohjelmia, eikä ole päässyt uloskaan.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Lisäykseksi vielä sen verran mainittakoon, että töissä mies on ahkeran työntekijän maineessa ja usein tekee myös ylimääräisisä työvuoroja, jolloin ei ehdi oikeasti ottaa mitään vastuuta lapsesta tai kodista. Se vaan, kun ei nykyisin enää osallistu silloinkaan, kun aikaa todellakin olisi koko päivä!
Mutta en todellakaan ymmärrä, miten minulla työssäkäyvänä tuntuu olevan hyvin aikaa ulkoilla illalla lapsen kanssa töiden jälkeen, kun olen ensin tehnyt ruuan ja siivonnutkin. Pointti on siis se, että olisi kiva tulla siistiin kotiin ja lähteä vaikka porukalla tekemään edes jotain kivaa työpäivän jälkeen, mutta vastassa on aina pommin jäljiltä oleva asunto ja sohvalle siirtyvä mies.
kai auta kuin sanoa miehelle miten asiat on.Selvittäkää onko miehen terveydessä kaikki hyvin,ettei esim. masennusta ole.
Olisin myös huolissani miehen terveydestä, jos ei jaksa muuta kuin käydä töissä ja maata sohvalla. Lienee rapakunnossa vai saako riittävästi fyysistä rasitusta työssään?
Työ on fyysistä, jota tekee. Tokihan tuo vuorotyö on omalla laillaan rankkaa, mutta ei se nyt niin mahdotonta ole, ettei koko kuuden päivän vapaaputken aikana saa muuta aikaan, kuin sinniteltyä lapsen kanssa päivän, jotta voi illan maleksia sohvalla minun tultuani kotiin.
Fyysinen kunto siis on hyvä, polttaa kyllä tupakkaa (ei mahdottomia määriä ja on polttanut aina, joten tokkopa tuo vaikuttaa), ei ole ylipainoinen (vaikkei syökään niin terveellisesti, kuin voisi), halutkin tallella.
Itse kun vielä miellän kotihommat melko mukaviksi, joissa muksukin on mukana. Yhdessä pyyhitään pölyjä, lapselle on tärkeää saada tyhjentää puhtaat aterimet tiskikoneesta lokeroihin, auttaa imuroinnissa ja lelujen keräämisessä. Ja koska yleissiisteys on meillä todella hyvä (ei pinttynyttä likaa, sekaisia kaappeja, epämääräisiä kasoja ympäri asuntoa), niin siivouskin on todella nopeaa. Aamulla minulla meni kaikkeen 40 minuuttia ja asunto oli lähtiessäni hyvin siisti.
Tämän päivän aikana miehen ja lapsen pitäisi siis vain laittaa puhtaat astiat kaappiin ja likaiset koneeseen sitä mukaan kun niitä tulee. Ja jos ruuan päälle jaksaisi pöydän pyyhkiä ja leikin päätyttyä laittaa lelut koreihin takaisin, niin ei mielestäni ole kovin liikaa vaadittu?
Nykyään inhottaa jo mennä kotiinkin töistä. Tietää, että toinen siirtyy heti sohvalle möllöttämään loppuillaksi, kun minua nyt haluttaisi tehdä edes jotain yhdessä. Eikä sen tarvitsisi olla sen kummempaa, kuin vaikkapa yhteinen simppeli ruuanlaitto (mies ja lapsi pilkkoisivat salaatin), yhdessä syöminen ja sen jälkeen vaikka muistipelin pelaaminen, rakentelu tai muuta. Eli ei pitäisi tämäkään olla siitä kiinni, että vaatisi liikaa juoksemista ja energiaa, etteikö mies jaksaisi osallitua.
Tiedän.
Minulla oli se lisä vielä, että joi kuin sieni siinä sohvalla, salaa muka.
Asiasta käytiin lukemattomat keskustelut, piilopullot etsittiin, niistä huudettiin: "Ei ole minun! Joku ikivanha pullo unohtunut" - kaappiin/saappaaseen/portaan alle jne...
Lopulta sanoin, että sopii valita. Kun vain pärskähti vaatimukselle, lopetin aviovaimoilun. Olen siitä lähtien kohdellut häntä kuten köyhää sukulaista, jolla ei ole varaa maksaa ylläpidosta, sillä hänhänm ei anna talouteen mitään ilman tappelua.
Kun joskus asioita hoidetaan ja keskustellaan muiden kanssa, sanon aina, että minä maksan kaiken, niin että jos jotain sopimuksia ollaan suunnitteölemassa, minun on oltava paikalla, että tiedän budjetoida asian. En ikinä salaa sitä, että minä olen se, joka tekee, tienaa ja maksaa.'Sanon suoraan, että miehellä on kaksi viikkoa rahaa ja loppukuu matti kukkarossa, niin että jos haluatte omanne, muistakaa tämä.
Nyt sanotte, että masennan miesparan enkä anna arvoa hänelle, mutta sanonpa vaan, että niin hän on tehnyt minulle koko avioliittomme ajan. Olosuhteiden pakosta hän yhä tuossa sohvalla makaa, sillä koska hän on lasteni isä, en voi sallia, että lapsieni täytyy kestää se, että mies on laitapuolen kulkijana kauppalan ostarilla toisten kaltaistensa seurassa.
Kun hänelle valkeni minun suhtautumistapani muutos, on hän ryhdistäytynyt ja alkanut harrastaa kotihommia enemmän. Hän on hankkinut grillin ja grillaa pihalla, tekee salaatteja ja esittää ihanaa perheenisää naapureille. Okei, senkun vaan, edes naapurit arvostavat. Minä en, koska hän ei osaa grillata, eikä ota ohjeita vastaan. En motkota, en kommentoi, ei myöskään lapset, sillä en arvostele heille isää sanallakaan.
No meillä ei juo kuitenkaan ja rahaakin kantaa kotiin enempi kuin kiitettävästi, kun parempi palkkaisessa hommassakin on. Arvostaa huomattavasti minua enempi materiaa. Jos ero tulisi, saisi hän viedä aivan vapaasti suuret telkkarinsa, tietokoneensa ja pleikkarinsa. Minä en moisia koe edes tarvitsevani.
Mutta todellakin tuo, että ei tunnu arvostavan minua sen vertaa, että jaksaisi hyvin pienellä vaivannäöllä kotona enemmän ollessaan kantaa kortensa kekoon; että saisin tulla siistiin kotiin töistä! Aikaa hänellä todellakin olisi kotihommiin, mutta esim. nurmikon leikkaamisestakin olen maininnut viimeiset pari viikkoa. Ei olisi kauan vievä homma, mutta silti ei tapahdu mitään. Ja todellakins se, että iltapäivisin ei tee oikeasti muuta kuin linnoittautuu sohvalle.
Monella on varmasti asiat huonommin; mies hakkaa, lapset raivoaa adhd:tä ja ties mitä, mutta silti itseäni ottaa tämä asia suuresti päähän. Tuollainen aloitekyvyn puute ja tekemättömyys on vain niin raivostuttavaa, kun mielestäni olen hyvin selväksi tehnyt, miten paljon asia minulle merkitsisi ja jos itse tosiaan ennen töihin lähtöä saan tehtyä kotiin jääneille ajattelemani kotihommat 40 minuutissa (heillä olisi siihen aikaa reilu 8 tuntia), niin en minä nyt ihan mahdottomia vaadi!
Taidat olla sellaanen pirttihirmu ja tehopakkaus, et miehes ei edes haluu tehdä mitään ,kun ei ole niin hyvä ja tehokas, kun sinä, et arvosta ollenkaan sitä, et miehesi kuitenkin tekee kolmivuorotyötä ja se on raskasta, tiedän hoitajana mitä se on.
Kuka teillä sitte sekoittaa niin paljon et koti on kun pommin jäljiltä? Melskaako se ukkosi kotona sitte kuitenkin ja ei makaakaan soffalla koko päivää, kun kerran ehtii sekottaa lapsen kaa koko huushollin mullin mallin??
Eikä niitä vessoja ja pyykkejä nyt joka päivä ole, taitaa sulle olla paras et eroot, mutta työmääräsi pysyy silti samanlaisena ja vaikeutuukin kun yksin olet.
Olis kiva kuulla mitä miehesi on mieltä.
"Kuka teillä sitte sekoittaa niin paljon et koti on kun pommin jäljitä?"
Lapsen kanssa kotona ollessa ei ole pedattu sänkyjä, ei laitettu astioita tiskikoneeseen koko päivänä (aamupala-astiat, välipalakipot, lounas lautaset jne. ruuantähteineen+jämineen odottaa pöydillä ja tiskipöydillä tyhjäksi menneen maitopurkin kanssa). Pöytiä ei todellakaan ole pyyhitty ruuan jälkeen. Eteisessä kengät, takit ja lakit on heitetty keskelle lattiaa jos on käyty kaupassa tmv, eikä laitettu paikalleen. Jos jotain on otettu kaapista, kaapin ovet on jätetty auki. Legot levällään lattialla, päivän posti levitetty sohvalle, pikkuautot levällään, kun ei ole kerätty leluja sitä mukaan kun leikki vaihtunut. Jos vaate on mennyt likaiseksi, on se jätetty lattialle.
Ja sitten on nämä kertyneet hiekat ja pölyt, joita ei todellakaan ole voitu imuroida lattioilta saati noita vessoja pestä, jos on p_skottu niin, että ei ole huuhtelulla tullut puhtaaksi pönttö.
Uskaltaisin siis väittää, että työmääräni ei erossa lisääntyisi, koska 90% kotitöistäni liittyy mieheni ja lapseni tekemiin sotkuihin, jotka on jätetty hoitamatta, vaikka niille aikaa todellakin olisi.
Tuolla avauksessa just sanoit et petaat sängyt niin sekoittaako se ukkosi ja pentusi sen sitte uudestaan ja aamutiskitkin sanoit et laitat koneeseen niin ottaako ukkosi ne sieltä pois pöydille ja pyyhit myös pölyt ja pöydät niin mistä sitä pölyä sitte päivällä taas tulee, Paskooko se joka päivä lapsen kaa vessan siihen kuntoon et reunat on aina pas-kassa?Taidat kyl liiotella ja olet jostain muustakin tyytymätön kun siivoamisista.
Meilläkään ei mies osallistu mihinkään.Töiden jälkeen kaikelle muulle aikaa muttei kotitöitä tee millään.Luvannut monesti, mitään ei täpahdu!Lasten pyörät korjaamatta, nurtsi leikkaamatta, kaikki maholliset joita en ite osaa korjata on rikki.Tänään pyysin nätisti että voisko imuroida alle puolet talosta kun alko niin pirusti supisteleen mutta piti nukkua ku väsytti..eipä väsytä enää ku kaveri tuli käymään..viikonloput nukutaan rapulassa..lasten kans ei tee mitään eikä ole kiinnostunut heidän koulustaan tai harrastuksistaan..Että tuskin ne saamattomat miehet kaikki masentuneita ovat, heitä ei vaan kiinnosta.Miksi tekisivät kun ei oo pakko?Kerran sanoinki ukolle että jos mulle sattus jotain olisit aivan kusessa lasten ja kodin kans...ei tajunnu..
Miehet on sellaisia epeleitä, että ne ei ihan oikeasti halua lapsia. Sitten kun niiden vaimoilla on alituinen vauvakuume, ne heittäytyy passiiviseksi, että vaimo vihdoin tajuais, että lapsiluku sopisi olla jo täynnä.
Olisit ottanut paremman ukon ja tehnyt vähempi lapsia ,kun yksin juttujes mukaan ne hoidat.
Sivusta huutelijat ne tyhmiä vasta onkin.
Jos olen itse huonossa kunnossa ja en pysty tekemään kotitöitä, niin mies heittäytyy vieläkin huonokuntosemmaksi, ettei hänen vaan tarvitse tehdä niitä minun töitäni. Silloin on vaan sit itse jaksettava.
Miehesi tienaa todennäköisesti enemmän kuin sinä; tuntuu olevan suht raitis; ei hakkaa tai ole sairas. Niin mitä valitat? Hänellä on varmaan raskas työ ja sinun nalkutuksesi kuunteleminen tuo teille eron. Ole nainen; hoida itsesi ja anna huomiota ja hellyyttäs miehellesi ja esitä siinä samalla toiveesi siitä, miten toivot hänen olevan. Mikäli eroatte joudut ojasta allikkoon; YH-äitinä sinusta tulee vain vielä epäonnistuneimpien alkoholisoituneiden moniongelmamiesten panopatja. Lapsesi elintaso laskee ja miehesi menee uusiin naimisiin nuoremman, kauniimman, koulutetumman ja sukulaisia enemmän miellyttävän naisen kanssa ja he saavat yhteisiä lapsia.