Aattelin täältä kysästä, että onko täällä kokemuksia tuosta autoimmuunisairaudesta. Onko kovasti yleinen sairaus vaiko yleistymään päin labukoilla.
Meidän labukalla todettiin viime vuonna kesällä autoimmuunisairaus vatsan-ja suoliston alueella. Koira silloin 3 vuotias. OIreet alkoi oksenteluna. 12 tuntia ruuan saamisen jälkeen koira oksensi ruokansa sulamattomana ulos. Alkuun oksentelua tapahtui muutaman kerran viikossa ja pahinpana aikana jo 2 kertaa päivässä melkein joka päivä viikossa. Asiaa tutkittiin lääkärillä pitkään kunnes vatsalaukuntähystyksessä selvisi koiran tila. Silloin vatsan tilanne oli tosi huono. Koira kovasti laihtui ja oli vetämätön. Oltiin jo aika varmoja, että tästä ei selvitä.
No koira sai elinikäisen kortisooni lääkityksen ja tiukan ruokavalion. Kypsennettyä kanaa/kalkkunaa ja riisiä. Näillä mennään vieläkin. Näillä koiran tila alkoi parantumaan ja näin reilu vuosi on mennyt ja koira on lähes entisenlainen vouhottaja. :grin:
Tällä hetkellä lääkitys on saatu minimiin ja ruokavalio toimii. Mutta edelleen jos pääsee jonnekkin syömään tai ehtii lattialle pudonneen ruuan syömään niin koira on heti ripulissa ja paukuttelee. Koira muutaman kerran tehnyt katoamistempun ja käynyt jossain kompostilla syömässä mitä nyt on sieltä löytänyt niin kestää useampi kuukausi saada taas koira kuntoon. Ripuloi silloin runsaasti joskus saattaa oksentaa, mutta onneksi enää harvemmin pääsee tilanne niin pahaksi.
Mutta olisi kiva kuulla onko muita, jotka painii samanlaisen asian kanssa. Ilmeisisti kyseessä on kuitenkin perinnöllinen sairaus.
Autoimmuunisairaus
6
6022
Vastaukset
- miitii
Hei!
Minulla on kiinanharjakoira ikää nyt 4v ja oireilu oli juuri kuvailemaasi. Sulamattomana tuli oksennus juuri n. 12h päästä ja ripulia oli usein. Sairastelu oli aaltomaista, välillä parempia kausia ja välillä taas huonompia. Kaikki ruuat tuli kokeiltua barfista hypoallergisiin kuivamuoniin.
Viime elokuussa tilanne oli se, että ruoka tuli täysin sulamattomana takapuolesta ja oli verisiä oksennuksia. Koira oli äärimmäisen laiha. Luulin, että joudun jo luopumaan siitä. Omaa ajatusmaailmaa vastaan on kovasti se, että koiria pidetään ns. väkisin lääkkeiden avulla hengissä... Kun siitä paljonko kärsivät ei ole varmuutta.
Koiraa siis tutkittiin kyllä asianmukaisesti, ennen tuota pahaa ripulia ja oksentelua koiralla oli kyllä oireita huonosta ruuan imeytymisestä ja vastustuskyvyn heikkenemisestä. Oli kuiva iho, huono turkki, anaalirauhastulehduksia, ihon kutinaa ja iho -ja korvatulehduksia. Tällöin ei vielä hoksattu vian olevan suurempi suolistoperäinen sairaus, hoidettiin vain näitä muita oireita.
Tuon suolistosairauden kaupanpäällisenä koiralla on vielä kilpirauhasen vajaatoiminta, sitä ei tiedetä onko se tullut pitkällisestä elimistön ärsytystilasta vai onko se kokoajan ollut.
Tällä hetkellä koira syö Trovetin Ankka-peruna ruokaa, mikä tuntui olevan pelastus. Se on sopinut nyt jo kohta vuoden päivät. Toki oikea lääkityskin on löytynyt.
Koirani syö siis tuon kilpirauhashormonin (thyroxin) lisäksi
Kortisoni prednisolon 5mg 1/2tbl joka toinen päivä
Antibiootti Tylosiini 1/2tbl iltaisin
Näillä sairaus on pysynyt kurissa, jos tulee huonompia päiviä lisään kortisoniannosta ja antibioottiannosta. Tilanteen ns. korjautumisessa menee yleensä noin viikko. Mitään muuta ruokaa ei siis uskalla antaa, oireilee heti.
Lääkityksiä on yritetty purkaa ja jättää antibioottia pois, mutta koira aloitti maiskuttelun ja röyhtäilyn, joten sitä ei ollut järkevää purkaa.
Koiran käytös on sairauden myötä muuttunut muille koirille agressiiviseksi, eläinlääkäri sanoi, että voi liitttyä siihen, kun on vatsa ollut niin kipeä niin haluaa puolustautua.
Kysyhän vielä jos tulee jotain mieleen, itseäni eniten sapettaa nuo eläinlääkäri kulut ja sairaan koiran ylläpitokulut. Toki koiran on ottanut sillä ajatuksella, että se hoidetaan kunnolla, mutta opiskelijan tuloilla eläinlääkäri ja lääkintäkulut on melkoiset.
Löysin koirani isän aikaisemmasta pentueesta myös vastaavanlaisen suolistosairaan, joten uskoisin olevan perinnöllisiä nämäkin asiat. Eläinlääkärin mukaan hän näkee oman koirani tyyppisiä sairaita koiria todella usein. Harmillista...
Voimia teidän koiruudelle!! - miitii
Se unohtui vielä sanoa, että olethan huomannut, että kennelrehu toimittaa kypsennettyä kalkkunaa ja kanaa melkoisen edullisesti =)
- Ötökkä86
Kiitos viestistäsi. Jotenkin vaan kuvittelee, että vaan me kamppailemme kyseisen sairauden kanssa.
Me ollaan pennusta saakka kappailtu oikea ruuan etsinnässä. Tuntui ettei mikään kuivanappula toiminut. Aina tuli jotain vaivaa. No syy selvisi sitten myöhemmin. Tosiaan nykyään lihan pitää olla kypsennettyä. Kysyin juuri el.lääkärissä, että joko vois siirtyä raakaan lihaan, mutta en enää muista syytä siihen. Olisko se jotenkin liittynyt bakteerien vähenemiseen kypsennyksen aikana. Kanaa ja kalkkunaa kypsänä annan ja itse keitän riisin. Juu tosiaan tuolta kennenrehun rekasta ollaan ruuant haettu, on kyllä ollu meitin pelastus. Tota samaa ruokaa meillekkin suositeltiin jos kuivaruokaan päätyy, mutta meillä oli jo niin huonoja kokemuksia kuivanappuloista, ettei sitten haluttu alkaa enään pelaamaan niiden kanssa. Mutta hyvä vastasuudessa tietää, että nekin toimii (ainakin teillä). Koiran kanssa ei paljon tule reissattua kun ruoka on oltava kylmässä.
Meillä myös vatsa niin herkkä, ettei juuri siedä mitään muuta. Pienen puuronokareen pääsi lattialta lipasemaan ja vatsa ripulille heti. Että todella tarkkana saa olla.
Meillä lääkityksenä on metrol (kortisooni) 4 mg joka toinen päivä ja jos tulee takapakkia niin joka päivä ja olen myös koirille tarkoitettu maitohappobakteeria syöttänyt. Tuntuu että se myös rauhoittaa vatsaa.
Meillä onneksi otettiin vakuutus koiralle sen ollessa pentu. Se kattoo jonkin verran kuluista, mutta kyllä ittellekin jää sievoinen summa maksettavaksi. Kyllä sillon kun koira oli huonoimmillaan ja lääkärissä sai rampata, että onko tässä mitään järkeä. Koira tosi kipeä ja itse sai maksaa hurjia summia. Mutta koira on meille niin rakas, että tehtiin kaikkemme, jotta ei tarveis lopettaa. Vaikka tilanne nyt on hyvä niin se saattaa nopeestikkin mennä huonommaksi. Niin kauan koiran kanssa taistelen kun koira ei näytä kipeältä. On iloinen ja jaksaa leikkiä.
Meillä ei juuri luonteeseen ole vaikuttanut. Ei tosin enää ole samanlainen sählä kuin ennen, mutta onko sitten rauhoittunut iän myötä vai sairauden. En osaa sanoa.
Mä laitoin sillon kasvattajalle viestiä kun sairaus selvisi, mutta hänpä ei edes vastannut viestiini. Eipä kyllä ole pitänyt yhteyttäkään kun pentu ja rahat vaihto omistajaa. Jokusen kerran olen hänelle soittanut, mutta äänestä huomasi, ettei häntä kauheesti kiinnostanut. Joten mulla ei ole tietoa onko sairautta esiintynyt lähisuvussa.
Kovasti paljon jaksamista teille myös taistella sairauden kanssa ja sun pikkusella on vielä lisänä kilpirauhanen. - Anonyymi
Autoimmuunisairaus ei ole sairaus vaan sen alle kuuluu ryhmä erilaisia sairauksia ;)
- Anonyymi
Ja koirasi suolistotulehdus ei ole perinnöllinen.
- Anonyymi
Autoimmuunisairauksia on moneen lähtöön, kuten ihmisilläkin. Meillä 10 -vuotias bretoni, jolta tippuu karvat ison valkoisen ruven kera. Kaljuuntuvat alueet symmetrisesti pääpuoleen keskittyen. On alkanut peräpääkin laahaamaan. Muutoin ok, mutta kyllä tässä tämän vuoden puolella varmaan sinne kuuluisalle piikille joudutaan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mies kateissa Lapualla
Voi ei taas! Toivottavasti tällä on onnellinen loppu. https://poliisi.fi/-/mies-kateissa-lapualla1166040Poliisi tutkii murhaa Paltamossa
Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta334137- 823362
Jos me voitais puhua
Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä182996Jenna meni seksilakkoon
"Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t2552083Joo nyt mä sen tajuan
Kaipaan sua, ei sitä mikään muuta ja olet oikea❤️ miksi tämän pitää olla niin vaikeaa?882014Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."
Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui441846- 1431805
Olipa ihana rakas
❤️🤗😚 Toivottavasti jatkat samalla linjalla ja höpsöttelykin on sallittua, kunhan ei oo loukkaavaa 😉 suloisia unia kau81696Vain yksi elämä
Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu881569