Mitäs olette mieltä; saako kuluneista ja hieman lommoisista valkoisista oven karmeista paklaamalla, hiomalla & maalaamalla (edes lähes) uudenveroisia, vai olisiko helpompi suoraan vaihtaa uudet? Pienet virheet ei toki haittaa, mutta en haluaisi sellaista pensselillä maalatun näköistä "raidallista" pintaa.
Kuluneiden oven karmien maalaaminen?
14
26367
Vastaukset
- murropamiulla
Joo, kannattaa toki alkaa paklailemaan, hiomaan, maalailemaan jne. Maksaahan ne uudet karmit sentään jotain 40-50€. Pääsee ihan tuntipalkoille. Ja saa sen oman kädenjäljenki näkyville.
- silleeseskulaa
Vanhoissa asunnoissa ovenkarmit ja ovet (ovien reunoissa taltalla tehdyt merkinnät kuten asunnon numero xxxiii) olivat hyvin usein paikalla rakennetut ja nykyiset standardimoitoitetut eivät mene paikalleen säätämättä ja säveltämättä, joten maaulaus on ihan hyvä vaihtoehto, kunhan pohjatyöt tekee hyvin ja käyttää oikeita aineita kuten aikaisemmat kirjoittajat ovatkin neuvoneet.
Lisäksi kyse on aina myös asunnon tunnelmasta, jonka säilyttämiseksi korjaaminen on vain järkevää - uusi aina "hyppää" silmille eikä välttämättä ole parempaa kuin vanha.
Nykyinen puutavarakaan ei ole entisen veroista - jouduin purkamaan erään aukon karmit tehdessäni aukosta siistimmän ja puu oli niin tiukkaa, etten sellaista ole enää nykyään nähnyt ja se oli valettu paikalleen 15 senttisiä nauloja käyttäen, joten purkaminen oli hyvin hankalaa. Nykyäänhän karmit ovat kiinnitetty muutamalla ruuvilla ja purkaminen on suht' helppoa.
Joten maalaa vain - ohjeitahan sinä olet jo saanutkin.
Pientä sarkasmia havaittavissa..;=)
Pointti nyt ei oikeastaan ollutkaan tuo kustannussäästö, vaan helppous/nopeus. En näet noita oven karmejakaan ole koskaan asentanut, joten mietiskelin vaan että kumpi on helpompi vaihtoehto? On kai tuossa vaihtamisessakin oma hommansa?- Jos vaihtaa
karmit pitää lähes varmasti vaihtaa ovi myös ja mahdollisesti listoja.
Kyllä se maalaus on ihan hyvä vaihtoehto. Itse joskus karmit maalasin ja sutitouhuna se on aika työläs (pohjat oli aika nopeesti tehty). Maalarin valkolakalla vetäsin ja 2 kertaan eikä sittenkään vielä 100% peittänyt. Pinta sillä tuli kyllä hyvä.
Viimesen karmin maalasin sprayllä. Sitäkin löytyy nykyjään puolikiiltävää valkoista. Peittelyssä oma hommansa mutta maalaus sujui kätevästi, pariin kertaan kun suhautti, riitti peittämään ja pinnasta tuli tosi hyvä.
Maalautin samalla ovet. Maalarin valkolakalla ruiskutettiin ja niistä tuli kuin uudet.
Halvemmalla olis varmaan vaihtanut uudet karmit ja ovet mutta mietin just ihan samoin kun sinä ja jos olisi teettänyt vaihdon, silloin hinta olis noussut jo ihan toisiin lukemiin. - murropamiulla
Jos vaihtaa kirjoitti:
karmit pitää lähes varmasti vaihtaa ovi myös ja mahdollisesti listoja.
Kyllä se maalaus on ihan hyvä vaihtoehto. Itse joskus karmit maalasin ja sutitouhuna se on aika työläs (pohjat oli aika nopeesti tehty). Maalarin valkolakalla vetäsin ja 2 kertaan eikä sittenkään vielä 100% peittänyt. Pinta sillä tuli kyllä hyvä.
Viimesen karmin maalasin sprayllä. Sitäkin löytyy nykyjään puolikiiltävää valkoista. Peittelyssä oma hommansa mutta maalaus sujui kätevästi, pariin kertaan kun suhautti, riitti peittämään ja pinnasta tuli tosi hyvä.
Maalautin samalla ovet. Maalarin valkolakalla ruiskutettiin ja niistä tuli kuin uudet.
Halvemmalla olis varmaan vaihtanut uudet karmit ja ovet mutta mietin just ihan samoin kun sinä ja jos olisi teettänyt vaihdon, silloin hinta olis noussut jo ihan toisiin lukemiin.Laakaovi karmi listat maksaa n. 100€. Asennukseen/vaihtoon hommaan menee noin tunti. Ekalla kertaa varmaan vähän enemmän. Vaatii toki vähän työkaluja, että pääsee hyvään lopputulokseen. Etenkin listoituksen osalta kun todennäköisesti joutuu ohentamaan ylälistan ainakin toiselta puolelta. Vanhat romut joutuu hävittämään ja uudetkin hakemaan tilalle.
Yleensä pelkän karmin maalaus tuo vähän ruotosen lopputuloksen kun vanhat listat ja ovi on keltasia ja maalattu karmi oikein hohtavan valkoinen. Jos kuitenkin ryhdyt maalaushommiin niin pari vinkkiä.
Pese huolellisesti kaikki rasva pois esim maalipesulla, ettet hio sitä syvemmälle pintaan.
Hio pinta mataksi.
Kittaukset voi tehdä vaikka 2 komponentti soft muovikitillä(esim pakla soft) niin ei tarvi odotella kuivumista tuntitolkulla. Hio pinnat huolellisesti tasaan koska maali ei pahemmin peitä pinnassa olevia virheitä
Maaliksi vaikka joku itsesilottuva kalustemaali, jonka levität nopeasti hyvällä pensselillä niin ehtii silottumaan hyvin. Älä tee maalaushommia hellepäivänä niin maalille jää enemmän aika silottua ennen kuivumista.
Kannattaa myös varmistaa, ettei oven käyntivara ole ihan minimissä ettei ala hankaamaan maalikerrokseen. - amatöörivirheitä...
murropamiulla kirjoitti:
Laakaovi karmi listat maksaa n. 100€. Asennukseen/vaihtoon hommaan menee noin tunti. Ekalla kertaa varmaan vähän enemmän. Vaatii toki vähän työkaluja, että pääsee hyvään lopputulokseen. Etenkin listoituksen osalta kun todennäköisesti joutuu ohentamaan ylälistan ainakin toiselta puolelta. Vanhat romut joutuu hävittämään ja uudetkin hakemaan tilalle.
Yleensä pelkän karmin maalaus tuo vähän ruotosen lopputuloksen kun vanhat listat ja ovi on keltasia ja maalattu karmi oikein hohtavan valkoinen. Jos kuitenkin ryhdyt maalaushommiin niin pari vinkkiä.
Pese huolellisesti kaikki rasva pois esim maalipesulla, ettet hio sitä syvemmälle pintaan.
Hio pinta mataksi.
Kittaukset voi tehdä vaikka 2 komponentti soft muovikitillä(esim pakla soft) niin ei tarvi odotella kuivumista tuntitolkulla. Hio pinnat huolellisesti tasaan koska maali ei pahemmin peitä pinnassa olevia virheitä
Maaliksi vaikka joku itsesilottuva kalustemaali, jonka levität nopeasti hyvällä pensselillä niin ehtii silottumaan hyvin. Älä tee maalaushommia hellepäivänä niin maalille jää enemmän aika silottua ennen kuivumista.
Kannattaa myös varmistaa, ettei oven käyntivara ole ihan minimissä ettei ala hankaamaan maalikerrokseen.Mihin unohtui pohjamaali?
- murropamiulla
amatöörivirheitä... kirjoitti:
Mihin unohtui pohjamaali?
Eipä aiemmin maalattua pintaa tarvitse välttämättä pohjamaalata erikseen.
- Måålar måålaa
murropamiulla kirjoitti:
Laakaovi karmi listat maksaa n. 100€. Asennukseen/vaihtoon hommaan menee noin tunti. Ekalla kertaa varmaan vähän enemmän. Vaatii toki vähän työkaluja, että pääsee hyvään lopputulokseen. Etenkin listoituksen osalta kun todennäköisesti joutuu ohentamaan ylälistan ainakin toiselta puolelta. Vanhat romut joutuu hävittämään ja uudetkin hakemaan tilalle.
Yleensä pelkän karmin maalaus tuo vähän ruotosen lopputuloksen kun vanhat listat ja ovi on keltasia ja maalattu karmi oikein hohtavan valkoinen. Jos kuitenkin ryhdyt maalaushommiin niin pari vinkkiä.
Pese huolellisesti kaikki rasva pois esim maalipesulla, ettet hio sitä syvemmälle pintaan.
Hio pinta mataksi.
Kittaukset voi tehdä vaikka 2 komponentti soft muovikitillä(esim pakla soft) niin ei tarvi odotella kuivumista tuntitolkulla. Hio pinnat huolellisesti tasaan koska maali ei pahemmin peitä pinnassa olevia virheitä
Maaliksi vaikka joku itsesilottuva kalustemaali, jonka levität nopeasti hyvällä pensselillä niin ehtii silottumaan hyvin. Älä tee maalaushommia hellepäivänä niin maalille jää enemmän aika silottua ennen kuivumista.
Kannattaa myös varmistaa, ettei oven käyntivara ole ihan minimissä ettei ala hankaamaan maalikerrokseen.Nuo nopeet muovikitit yleensä puskee sitten keltaista länttiä kuivuneen maalin läpi.
- ammatööri
Mohairtelaa käyttämällä pääset siveltimen jäljistä (ainakin kaikkien näkyvimmillä osilla). Itse maalaisin ensin kertaalleen ja katsoisin sitten mitä kohtia kannattaa alkaa tasottelemaan.Kuopat "peilaa" uudella siiistillä pinnalla paremmin". Ennen ensimmäistä maalausta vain kevyt santapaperikäsittely.. Rasvat paistaa kyllä maalin läpi ja ne kohdat kannattaa käydä sitten erikseen.
Olen muutaman kerrostalokämpän rempannut ja huomannut että pesut on ihan turhia, samoin armoton pakkelointi ellei ole todella hyvä siinä.- ammatööri
Unohdin mainita että mahdollisen kevyen hionnan jälkeen pyyhin karmit, ovet tai vastaavat paikat lakkabensiinillä. Siinä lähtee irtopöly ja kevyemmät rasvat. Pintaa ei tarvitse erikseen huuhdella (eikä kuivata) kuten monia pesuaineita.
- Måålar måålaa
Superlonitelalla tulee vielä sileempi jälki kuin mohairilla.
- lakkaanlakalla
Måålar måålaa kirjoitti:
Superlonitelalla tulee vielä sileempi jälki kuin mohairilla.
Oman kokemukseni mukaan ei tule vaan lyhytnukkainen mohair-tela on paras väline tasaiseen pintaan.
Tärkeintä maalauksessa on (käyttää sitten sivellintä tai telaa) ettei pyri peittämään pintaa yhdellä paksulla vedolla kerralla vaan maalaa useita ohuita kerroksia (3-4) antaen maalin kuivua välillä riittävästi.
Itse maalasin kämpän ovet telalla välillä hioen hyvin hienolla hiekkapaperilla neljään kertaan ja jälki on kuin olisivat ruiskulla maalatut - hyvin sileät ja tasaiset. Tosin maalaus vei pari päivää, mutta jälki on erinomainen.
Vielä neuvoksi - kaikki maalaus lähtee hyvästä pohjatyöstä ja siihen kannattaa panostaa - virheetön pinta ja kärsivällinen työ mahdollistaa hyvän lopputuleman. Paksulla maalikerroksella ei virheitä saa piiloon.
- ....
Löhytyy nykyään myös Teknokselta maalarinpesua jota ei tarvitse huuhdella. Senkun pesee ja antaa kuivua.
Komppaan myös superlonitelaln käyttöä. - kylmätieän
Saa ihan uudenveroiset, jos näet vaivaa pohjatöiden kanssa - pese karmit, hio hieman karkeaksi, täytä kolot, hio uudelleen tasaiseksi, pyyhi pölyt pois, sivele ohuesti pohjamaalia (anna kuivua) ja maalaa mielellään tiksotrooppisella maalilla useita hyvin ohuita kerroksia antaen maalin kuivua välillä valmistajan ohjeiden mukaan käyttäen mieluummin ohutnukkaista mohair-telaa siveltimen sijaan.
Tähän maalaamiseen menee aikaa noin 3 päivää, mutta jälki onkin sitten enemmän kuin tyydyttävää - moni vain sutaisee paksun maalikerroksen päälle ja tyytyy tulokseen, joka on juuri se "raidallinen" pinta.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Moikka rakas
Oon miettinyt meidän välistä yhteyttä viime aikoina. En ihan osaa pukea sanoiksi, mitä kaikkea tunnen, mutta halusin vaa6517183Mitä tapahtunut
Poliiseja monta autoa+panssariauto Porista kpäähän päin tänään klo n.20 kuka hurjistunut ?424992HS: Kuka vielä uskaltaa mennä sairaalan ensiapuun?
https://www.hs.fi/mielipide/art-2000011212025.html Tässä on hyvin ajankohtainen mielipidekirjoitus koskien Malmin sairaa3002788- 1502103
Lakea konkurssiin. Asukkaat menettävät asuntonsa
Kuntarahoitus on tänään jättänyt konkurssihakemuksen lakean kaikista kiinteistö osakeyhtiöistä. Kassa on tyhjä, kaikki331660Ökyrikas Kurkilahti mussuttaa veroistaan
Pakeni aikoinaan veroja Portugaliin mutta joutui palaamaan takaisin kun Suomi teki verotussopimuksen Portugalin kanssa.1331634- 201617
Yhdysvalloissa työllisyys paranee, Suomessa työttömyys kasvaa, missä vika?
Miten tämä on mahdollista että 177 000 uutta työllistä tuli USAssa yhdessä kuukaudessa, vaikka Trump on ruorissa? Orpon4001566mahdollista, että olet ollut iltavuorossa
Ja kotiin päästyäsi tulit palstalle etsimään merkkiä minusta, jos kaipaat yhtään minua niin kuin minä sinua Ei mennyt k111347Jos tämän vaan sulkee ja avaa 5 vuoden päästä
Täällä on luultavasti edelleen näitä ihan samoja juttuja. On kuin kauniit ja rohkeat samat jutut junnaa. Heips. 👋🏻 E111323