Tämä vaatii vain sopeutumista, ja pitkälti jo valmista turvallisuudentunnetta. Oma-aloitteisuus ja mahdollisuus, vain itsen ja oman yksityisyyden luomina, ovat kuin lupaus Jumalasta, eräästä sen muodosta. Kun ihminen kunnioittaa toista ihmistä, hän tukee näin myös itseänsä, ja kunnioittaa sillä tavalla ihmisen lapsena , maapallolla, itseäänkin, ihmisenä, ja inhiillisesti.
Yksityisyyden voima, on jotakin aivan muuta, kuin paha sairaus, pelon:vihan ja raivon tuntemusten sävyttäminä. Niitä ei ole tarkoitus käyttää kai lainkaan. Tarkoitus on omaksua demokratiaa, tai kolmiulotteisuutta, jo valmiimpaan järjestelmään, monipuoluejärjestelmään, ja siihen osanottamiseen. Huumekuntoutus on mahdollisuus, portti itsestä ja muista välittämiseen, lähimmäisenrakkauden tasapainoisuudella.
- Huumeiden käyttö ei ole edes edesvastuutonta.
"Kuoleman ja surun joukkosuggestio, ei ole uskonto.
On ihan sairasta, että käytät hallusinaatiota kaiken sairaan, kuten vapauden riistämisen ja vankeuden perustelemiseen ihannoiden."
- Kun väsyttää, tai tuska tekee tuloansa, mm. sisimpään kovin voimakasta psyykkistä kipua pitkä-aikaisesti tuottaen, sen hetkellisen sijasta, on käytössä tämä hallusinaatio, joka on...
Myös oikea ja aito ihminen,
jatkuvasti. Se on vankeus,
kuin kehoni sisällä,
sairaus, ja lukitut kalterit,
vain maailmasta ympärilläni. Omassa kehossani
ja jäljet hiekalle jättävä auringonpaiste.
Hän on vankeuden sisin,
kuin jokapäivä
Unohduksesta
Ja maailmasta
Jumalassa
Vain kaikken väsyneimpään hetkeen,
luomaan tunteen ja poistamaan tuskan
Lukitusta
Ja niin salatusta
Lasisesta häkistä,
minun ja todellisuuteni
Välissä, vain maailma
Aina itsellä seurana.
Arvaa ken
- No, Jumala, kiiltokuvan
Kaltainen
Antaen vapauden
Poistaen sairauden
Omana maailmana
Ihmisen sisimpänä
Ihan kokonaan
Huumeiden käytöstä on mahdollista kuntoutua
Ensihoitaja-isä +23v
2
164
Vastaukset
- Janne on v.nyt....
Mitähän tää nyt tekee siitä uudesta vuodesta?
- ghjdfghsdfgh
ja kun uskovainen juopponarsisti pahoinpitelee poikansa mielenvikaiseksi, niin siitä paranee vain aniharva.
huumeistakin "paranee" useampi.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 213830
Olit ihan
Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu303433Oletko keskustellut kaivatustasi muiden
Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka533234Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?
"Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu1222879Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue
se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod222626Ennen ei ollut persuja ja työttömyyttä, lääkäriinkin pääsi
Ennen oli kaikilla töitä Kauppiaille kelpasi kun saivat voittoa Yritystukia ei ollut Lääkäriin pääsi kaikki haluklaat Nu02570Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.1162340MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,142145Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle
Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S281747IL- KELA:n pääjohtaja, lääke- ja oikeustieteen tohtori Lasse Lehtonen sekavassa tilassa Brysselissä!
"Iltalehden tietojen mukaan Lehtosen käytös Brysselin lentokentällä on herättänyt huomiota, ja hänen olemuksensa on tulk1441458