Hei,
täällä on paljon kehoitettu jännittäviä ihmisiä hakeutumaan lääkärille ja saamaan sieltä apua ongelmaansa. Minäkin näiden kehoitusten rohkaisemana varasin itselleni ajan, mutta itseäni kammottaa ajatus lääkärille menosta. Olen varmasti aivan paniikissa, enkä saa sanaa suustani. Annan sitten ihan näytteen ongelmastani..no, ehkä siitä selviän.
Ongelmani on siis vieraiden ihmisten jännittäminen eli kaiketi jonkin asteinen sosiaalisten tilanteiden pelko. Aloitin tänä syksynä pitkän tauon jälkeen opiskelut ja sain ryöpyn erilaisia pelkotiloja siinä sivussa.
Siispä lääkärille meno ehkä on aiheellista. Mitä lääkäri kyselee? Passitetaanko minut psykologiselle puolelle? Minkälaisia lääkkeitä vaivoihini mahdollisesti määrätään? Olisi kiva tietää teiltä lääkärikäynnit kokeneilta jotakin. Ehkä se hieman lievittäisi paniikkiani. Sain ajankin vasta viikon päähän.
täällä on paljon kehoitettu jännittäviä ihmisiä hakeutumaan lääkärille ja saamaan sieltä apua ongelmaansa. Minäkin näiden kehoitusten rohkaisemana varasin itselleni ajan, mutta itseäni kammottaa ajatus lääkärille menosta. Olen varmasti aivan paniikissa, enkä saa sanaa suustani. Annan sitten ihan näytteen ongelmastani..no, ehkä siitä selviän.
Ongelmani on siis vieraiden ihmisten jännittäminen eli kaiketi jonkin asteinen sosiaalisten tilanteiden pelko. Aloitin tänä syksynä pitkän tauon jälkeen opiskelut ja sain ryöpyn erilaisia pelkotiloja siinä sivussa.
Siispä lääkärille meno ehkä on aiheellista. Mitä lääkäri kyselee? Passitetaanko minut psykologiselle puolelle? Minkälaisia lääkkeitä vaivoihini mahdollisesti määrätään? Olisi kiva tietää teiltä lääkärikäynnit kokeneilta jotakin. Ehkä se hieman lievittäisi paniikkiani. Sain ajankin vasta viikon päähän.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Itse varasin ajan terkalle, joka varasi ajan psykiatrille. Psykiatrilla kävin muutaman kerran minkä jälkeen varasi ajan lääkärille.. Lääkäri sitten kyseli kaikennäk., kuten että mitä harrastan, miten koulu menee, miksi jännitän, miltä tuntuisi kompastua kiveen kaikkien nähden (jolloin sanoin,että eliminoin sellaisen mahdollisuuden pois kokonaan,vaikka mietinki,että se tuntuisi ylitsepääsemättömän nololta.. normaalia..?). Kyseli oireista. Lopulta kysyi, josko tahtoisin lääkkeitä,ettei fyysiset oireet (vapina,hengenahdistus etc.) olisi niin pahoja, ja sain propral lääkityksen. tiä sitten sopiiko toi mulle,ku ni paha olo on aika ajoin, mutta kannattaa kumminkin lääkärille mennä.. itellä kesti 7vuotta helvettiä, ennenkuin joku ees jotain ehdotti, en suosittele sitä kelleen..!
Minäkin jännitän suunnattomasti lääkärillä käyntiä.Lopulta mieheni sai suostuteltua minut lähtemään lääkäriin.Hän tuli myös tuekseni lääkärinvastaaotolle.Ehkä sinunkin olisi helpompi mennä lääkäriin jokun luotettavan kaverin kanssa.
Jos et uskalla kertoa tästä ongelmasta tai se tuntuu hyvin vaikealta (kuten minulla!), niin kirjoita asiasi paperille ja näytä lääkärille.
Oikeestaan ihan lasteni takia pakotin itseni varaamaan tänään ajan lääkärille. Käteni tärisivät, ääneni värisi ja pidättelin itkua. Sanoin tk-avustajalle käyntini syyksi ahdistuksen ja väsymyksen. Kuinka ollakkaan, satuin saamaan peruutusajan, niin en joutunut montaa päivää jännittämään, että miten se menee. Pakotin vaan itseni vastaanotolle ja ajattelin että pian se on ohi. Olin myös kirjoittanut paperille keskeisiä asioita vaivasta, siltä varalta että jännitän tai itken niin, että kaikki ajatukset katoavat päästä! Olo oli kuvottava ja juoksin wc:ssä ennen lääkärille pääsyä. Melkein heti päästessäni vastaanotolle aloin itkeä. En ole oikeastaan ennen tätä koskaan pystynyt puhumaan jännittämisestä kenellekkään/kenenkaan kanssa. Ensimmäiset jännittävät tilanteet alkoivat jo päiväkoti-ikäisenä, ja siitä on jo 30 vuotta! Olen vaan aina yrittänyt sinnitellä ja ajatellut että kyllähän minä iso tyttö jo pärjään. Mutta ei se niin mennyt. Fyysisiä oireita alkoi olla jo kasapäin (änkytys, hengityksen pidättely, korkea verenpaine, punastelu, painon tunne rinnassa...). Olen kuluttanut kovasti energiaa itseni tarkkailuun ja jännittämiseen. Päivän päätteeksi olen aivan uupunut ja ärtynyt, ja olen kiukkuinen lapsilleni.
Olo on nyt jo kumman helpottunut, kun sain puhuttua asiani ääneen, vaikkakin itkun kanssa. Se tuntui ensin todella vaikealta, ikäänkuin olisin sanonut "olen huono ihminen, olen epäonnistunut elämässäni."
Sain alkuun lääkitykseksi Propal 10 mg (beetasalpaaja, tarvittaessa) sekä Diapam 2 mg (tilapäiseen käyttöön). Uskoisin niistä olevan apua. Sain myös lähetteen psykiatrian poliklinikalle, josta mahdollisesti saan keskusteluapua.
Kaikille teille jännittäjille, jotka mietitte lääkärille menoa; kyllä apua kannattaa hakea! Tsemppiä!