Osaatteko sanoa?

Meillä pyhäkoulussa ja raamattuluokilla sanottiin, että Raamattu on Jumalan sanaa. Ja se Raamatun sana on totta. Raamatussa Jumala puhuu meille. Me saamme uskoa sen, että mitä Raamattu sanoo, on totta. Osaatteko sanoa, jos minä nyt sitten teen ja uskon täysin, mitä Jumala seuraavissa jakeissa mulle sanoo, niin silloinhan Jumalan sanan mukaisesti olen pelastettu ihminen, vaikka en ole tässä yhteydessä kehenkään ihmiseen tai mihinkään seurakuntaan.

Ap. t. 2:21
Ja on tapahtuva, että jokainen, joka huutaa avuksi Herran nimeä, pelastuu.'

Ap. t. 16:31
Niin he sanoivat: "Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut, niin myös sinun perhekuntasi".

Room. 10:9
Sillä jos sinä tunnustat suullasi Jeesuksen Herraksi ja uskot sydämessäsi, että Jumala on hänet kuolleista herättänyt, niin sinä pelastut;
12133
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Tuuo kuolleista herättäminen kuulostaa krapula-aamun horinalta. Muuten varmaan ihan ookoo

Äänestä

Pikku weera on jo sen verran kasvanut, että on omin jaloin käynyt vierailla tulilla.
Ap. t. 2:21
Raamatun mukaan huutamalla ei pelastu! Lue se jae kokonaan, äläkä katkaise sitä siitä kohdasta, joka sinun oppiyhteisöllesi parhaiten sopii.

Ap. t. 16:31
"Usko Herraan.."
Totta! Kuten itse näet, huuto ei pelasta, vaan usko, että syntisi on sovitettu Pyhän Hengen saarnaviran kautta anteeksiannetuksi Jeesuksen opetuksen mukaisesti.

Room. 10:9
Lue myös edellinen jae, sillä siinä kerrotaan, "Sana on sinua lähellä, sinun suussasi ja sinun sydämessäsi"; se on se uskon sana, jota me saarnaamme."
Eli puhuttu Sana synnyttää uskon sydämessä.

Pikku weera, tee parannus, niin sinullekin selviää, että "perhekunta" ei ole perhekunta, vaan se Jumalan lasten joukko, joka on yhtä perhettä. Ja sinä et pelasta perhekuntaasi, vaan sinä itse pelastut taivaaseen matkaavan perhekunnan matkasaatossa.

Rauhaton sielusi huutaa Herraa, vaikka Jeesus on keskellämme täällä maan päällä maailman loppuun asti.

Äänestä
  • "Pikku weera, tee parannus, niin sinullekin selviää..."

    Tarkkaan ottaen kyseisen Raamatun sanan mukaan Pikku weeran pitäisi tehdä parannus ja OTTAA KASTE Jeesuksen Kristuksen nimeen syntien anteeksi saamiseksi, niin hän saa Pyhän Hengen lahjan, Tai niin Pietari lupasi sille väelle.


    Ja jos joku ajattelee, että onhan se kaste lapsena saatu. No riittääkö syntien anteeksi saamiseksi läpi elämän se, että tekee vain kerran parannuksenkin?

    Vastaus: ei riitä. Joka kerran pitää tehdä parannus ja ottaa kaste. Siis tuon Raamatun lauseen mukaan.

    Jos niinkuin ihan tarkasti luetaan!

    Äänestä

Näillä Jumalan antamilla lupauksilla on Usko ja pelastus mukana!
Jokainen joka huutaa herran nimeä( Jeesus) pelastuu;mutta sen voi sanoa hiljaakin,mutta hädissään voi huutaa!
Perhekuntasi pelastuu sinun Uskosi ja sinun Rukouksen kautta,että hekin avaisivat sydämmen Jeesukselle,mutta heidän itsensä pitää jokaisen tehdä päätös ei muuten!

Tunnustus suullasi on Uskon alkanut elään ja sen pitää tunnustaa ihmisille reilusti,että Jeesus on Herrani ja Pelastajani joka on Kuolleista herännyt ja noussut ylös taivaaseen isän oikealle puolen, se onkin ihmisille kova paikka,mutta se tuo pelastuksen,siinä usko punnitaan!

Nämä on Raamatusta otettuja osia,niistä puuttuu paljon,kuten Kristin työ ja sovitusveri ja pyhähenki !

Kun teet päätöksen ottaa pelastus vastaan,niin Rukoile näin!
Rakas Jeesus olen tehnyt syntiä Jumalaa vastaan ,anna minun syntini anteeksi pese verelläsi ja ota minut omaksesi,ja pelasta minut,täytä hengelläsi että uskoni alkaa elään pyhää elämää sinussa,kiitos että otit minut omaksesi,Aamen ja sitten tunnustat jollekin yllä olevan neuvon mukaan,niin et ole kadotettu enään,mutta pidä uskosi!

Äänestä
  • Just, just!
    On se Pikku weeran **-opettaja tullut tännekin perässä saarnaan.

    Ensin tulee tehdä parannus epäuskosta.
    Ei ihminen parane lillukan varsia pesemällä.

    >>Perhekuntasi pelastuu sinun Uskosi ja sinun Rukouksen kautta

    Äänestä

### Kuten itse näet, huuto ei pelasta, vaan usko, että syntisi on sovitettu Pyhän Hengen saarnaviran kautta anteeksiannetuksi Jeesuksen opetuksen mukaisesti.###

Enpä tiennyt, että synnit eivät olekaan Jeesuksen Kristuksen sovintotyön kautta anteeksiannetut, vaan Pyhän Hengen saarnaviran kautta anteeksiannetut. Nythän on tärkeämpi etsiä Pyhän Hengen saarnaviran omaavaa kuin mennä omaan kammiooni ja rukoilla Isää, jos Hän voisi armossaan Poikansa tähden antaa hätääntyneelle, syntien painosta kärsivälle syntiselle synnit anteeksi.

Kiitos vaan neuvosta!

Äänestä
  • Kyllä ne ovat anteeksiannettu Jeesuksen sovintotyön kautta. Jeesus sovitti koko maailman synnit.
    Mutta mitä hyötyä SINULLE siitä on? Ei mitään?
    Hyödyn saat vasta, kun OMISTAT sen anteeksiantamuksen.

    Ja miten se kammio littyy asiaan?
    Kammio, tai Isä meidän -rukous ei tee ihmisestä vanhurskasta.

    Nyt sinunkin tulisi tietää!

    Äänestä

### Nythän on tärkeämpi etsiä Pyhän Hengen saarnaviran omaavaa kuin mennä omaan kammiooni ja rukoilla Isää, jos Hän voisi armossaan Poikansa tähden antaa hätääntyneelle, syntien painosta kärsivälle syntiselle synnit anteeksi.###

Ehkä on kuitenkin parempi uskoa Jumalan sanaa kuin uskoa jonkun uskonliikkeen oppia!

Äänestä

koko Jumalan sana, siis pyhä Raamattu kannesta kanteen on syntien anteeksiantamisen saarnaa.

Kysymys on ainoastaan siitä onko ihmisellä Jumalan antama elävä usko jolla tuo sana sovituksesta otetaan vastaan.

Syntien anteeksiannon siirtäminen vain muutaman suullisesti lausutun sanan varaan ja niidenkin sanojen lausumisen ja uskomisen rajoittaminen ainoastaan pienen herätysliikkeen oikeudeksi, kertoo ainoastaan ihmisen suunnattomasta vaikeudesta uskoa tuohon sanaan, jonka Jumala on meille Raamatussa ilmoittanut.

En ole oikein saanut selvää tämän sivun teksteistä, kuinka vanhoillislestadiolaiset käytännössä kuulevat nämä anteeksiannon sanat?! Onko se vain tätä käsien vilkuttelua seuroijen aikana, vai kuinka? Ripittäydytäänkö liikkeessa ym.?

1. Joh. 2:1 Lapsukaiseni, tämän minä kirjoitan teille, ettette syntiä tekisi; mutta jos joku syntiä tekeekin, niin meillä on puolustaja Isän tykönä, Jeesus Kristus, joka on vanhurskas.
1. Joh. 2:2 Ja hän on meidän syntiemme sovitus; eikä ainoastaan meidän, vaan myös koko maailman syntien.
1. Joh. 2:3 Ja siitä me tiedämme hänet tuntevamme, että pidämme hänen käskynsä.
1. Joh. 2:4 Joka sanoo: "Minä tunnen hänet", eikä pidä hänen käskyjänsä, se on valhettelija, ja totuus ei ole hänessä.
1. Joh. 2:5 Mutta joka pitää hänen sanansa, hänessä on Jumalan rakkaus totisesti täydelliseksi tullut. Siitä me tiedämme, että me hänessä olemme.
1. Joh. 2:6 Joka sanoo hänessä pysyvänsä, on velvollinen vaeltamaan, niinkuin hän vaelsi.

Äänestä

Ns. Pyhän Hengen saarnavirka???

Äänestä

Osaan sanoa. Raamattu on satukirja. Tuohon satukirjaan vedoten syyllistetään mm. lestadiolaista herätysliikettä mm. pedofiliasta.

Äänestä

"Ap. t. 2:21
Ja on tapahtuva, että jokainen, joka huutaa avuksi Herran nimeä, pelastuu".


1.Kor.15:19 Jos olemme panneet toivomme Kristukseen ainoastaan tämän elämän ajaksi, niin olemme kaikkia muita ihmisiä surkuteltavammat.
20 Mutta nytpä Kristus on noussut kuolleista, esikoisena kuoloon nukkuneista.
21 Sillä koska kuolema on tullut ihmisen kautta, niin on myöskin kuolleitten ylösnousemus tullut ihmisen kautta.

34. Jeesus vastasi heille: "Eikö teidän laissanne ole kirjoitettuna: 'Minä sanoin: te olette jumalia'?

ihminen on ihmisyydesään on entinen Jumala. Sen takia Raamatussa puhutaan kääntymisestä ja paluusta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


pikku weera kirjoitti:

Meillä pyhäkoulussa ja raamattuluokilla sanottiin, että Raamattu on Jumalan sanaa. Ja se Raamatun sana on totta. Raamatussa Jumala puhuu meille. Me saamme uskoa sen, että mitä Raamattu sanoo, on totta. Osaatteko sanoa, jos minä nyt sitten teen ja uskon täysin, mitä Jumala seuraavissa jakeissa mulle sanoo, niin silloinhan Jumalan sanan mukaisesti olen pelastettu ihminen, vaikka en ole tässä yhteydessä kehenkään ihmiseen tai mihinkään seurakuntaan.

Ap. t. 2:21
Ja on tapahtuva, että jokainen, joka huutaa avuksi Herran nimeä, pelastuu.'

Ap. t. 16:31
Niin he sanoivat: "Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut, niin myös sinun perhekuntasi".

Room. 10:9
Sillä jos sinä tunnustat suullasi Jeesuksen Herraksi ja uskot sydämessäsi, että Jumala on hänet kuolleista herättänyt, niin sinä pelastut;

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu