Mässypäivä....

Valonkajo oli erityisen kaunis ja rauhoittava. Mä pidin vierailuista osastolla erityisen paljon. Katselin ikkunasta pihalle puistoon. Ne olivat vihreitä ja hämäriä. Se oli aika kaukana.
- "Viiileitä", tuhahdin kummastuneena, matalalla äänellä, jonka kuka tahansa tunnisti. Käänsin selkäni ja käänsin pääni nopeasti kohti sisääntulijaa. Hän tuli suoraan kaupungin keskustasta, jossa kadut olivat usein siistejä, ja nousivat toinen toistensa lomitse, vain kuljettaen kohti kasvottomuutta, ja väenpaljoutta.
- "Olen pieni", selitin nopeasti sisääntulijalle.
- "Mä haluan ainakin kuulla...." joku aloitti.
Olin kääntynyt pois ikkunasta. Kello seinällä raksutti iltäpäivän viimeisiä tunteja, sekuntteina, jotka pidentyivät minuuteiksi, siinä valkoisella, ja raskaalla, laitoksen betoni-seinällä, jonka taakse kukaan ei kuulisi, niin sinne toiseen huoneeseen.
Kuvitelmia oli itsestä, jos toisestakin ihmisestä, niin kummallisen monenlaisia. Se oli kuin täydellisyys, unelma ja niiden kaikkien täyttymys, unelma läheisyydestä.
- "Lääkärileikki, voiko olla mitään ihanampaa?" Makasin lattialla, milloin missäkin. Joskus mulla oli enemmän vaatteita päällä, joskus vähemmän.
Mietin vain miten mun tulisi tätä kokea. En itse jaksanut esittää. Se oli vain reilua, ja oikeudenmukaista... Tervettä ja urheiluhengen mukaista varmaan. En varmasti ollut kiinnostunut tästä tulijasta. En kertakaikkiaan halunnut kuulla mitään itsetyydytyksestä, epäaitoudesta, vain hahmona.
Hän oli jotakin.... Se oli teennäistä. Kipu vasta odotti tuloansa tulevaisuudessa, tietämättäni. Se uhkasi, ja sairastutti, ulkopuolisesta, vieraana ja särkevänä, tukahduttavasti aitaamalla, kuin ahtaaseen hakaan. Edes ihmisen lapsen, Jumalan maailmasta, meidän ihmisten lasten maapallolta, se ei ollut peräisin.

Välipala: Mansikoita, kahvia
2 Ruislepä-viip.
Meetwurstia
Kivennäis-vettä

Päivällinen: Perunoita
Haudutettua hapankaalta
1 lasi maitoa
Porkkanaraastetta