jari

Hei, lähetin tämän kysymyksen verkkoklinikka.fi lääkäreille, mutta vastaus olisi maksanut 20 eur, joten päätin laittaa kysymykseni tänne:


Hei, Tanja. Olen 28-v mies, diagnosoitu skitsofrenia. Juuri tällä hetkellä ei ole lääkitystä, koska lopetin sen voimakkaiden sivuoireiden takia. Kuitenkin olen mukana kohta alkavassa uuden lääkkeen tutkimuksessa, ja kokeilen siis uutta lääkettä.

No oikeastaan asiani ei pelkästään koske lääkkeitä. Luin tuossa erään vastauksen (en muista olitko sinä?), jossa mainittiin että todennäköisesti potilas ei kärsi skitsofreniasta, koska hänellä on noin hyvä sairauden tunto. Kuitenkin potilas mainitsi skitsofrenialle tyypillisiä oireita.

Aloin vaan ajatella omalta kohdaltani asiaa, kun minusta minullakin on nykyään hyvä sairaudentunto liittyen skitsofrenian oireisiin. Voiko siis sanoa, etten sairasta enää skitsofreniaa...vaan minulla on esim. psykoottista alttiutta?

Oman kokemuksen mukaisesti aloin kärsiä skitsofrenian oireista jo ensimmäisten vuosieni aikana, minulla on sellaisia muistivälkähdyksiä ajasta ja tilanteista, jolloin tunsin olevani kuin "unessa" oli harhoja enkä ymmärtänyt ja havannoinut todellisuutta oikein. No, tämä sitten paheni vuosi vuodelta, ja tultaessa n. 18-v, oli minulla jo pahoja harhaluuloja ja aloin olla jo aika psykoottisessa tilassa. Jatkoin taisteluani itsekseni tätä "pahaa" vastaan aina 27-v asti jolloin oireet olivat alkaneet näkyä jo päälle päin selvästi. Silloin moni muukin kuin perheen jäsenet oli kiinnittänyt huomiota outoon käytökseeni. Siis en todella ymmärtänyt itse näitä oireita (kts. jostakin skitsofrenian/psykoosin oireet), jotka olivat kulkeneet läpi elämäni ja pahentuneet koko ajan. No lopulta tuli sellainen tilanne, että minut vietiin pakkohoitoon.

Nyt olen ollut psykiatrisessa hoidossa 9 kk, ja olen oppinut ymmärtämään oireiluani ja käytöstäni, enkä usko että enään tulen vainoharhaiseksi. Kuitenkin tunnen mielestäni harhoja, ajatuksen häiröitä, apaattisuutta ym. psykoosin/skitsofrenian oireita, mutta pystyn jotenkin elämään niiden kanssa. En usko että sairastun enään niin vakavasti, koska sairaudentuntoni on melko tarkka mielestäni. Mutta tietynlaiseen psykoosiin minulla voisi olla alttiutta, ja kuten sanoin harhaisuutta saattaa olla jonkin verran, mutta niiden kanssa oppii elämään. Tunnen itseni kuitenkin sen verran vajaaksi, etten pärjää ihmiskontakteissa normaalisti...johtuen näistä skitsofrenian oireista.

Oikeastaan tulen siihen vaiheeseen, että alan itsekin uskoa, että tämä (skitsofrenia) on aivoperäinen toimintahäiriö, jossa ihmiselle välittyy väärä ja epätarkka kuva ympäristöstä mukaan luettuna erilaiset ajatushäiriöt.

Mutta, jos uskot minua, eli sanon että sairaudentuntoni on hyvä, vaikka olin vuosi sitten pahassa skitsofrenisessa psykoosissa, niin miksi sanoisitte nyt minua...olenko psykoosille altis vaiko skitsofreenikko? Minulla on sellainen kuva, että yleisestikin puhutaan, että moni skitsofreenikko oppii elämään sairautensa kanssa. Olen siitä samaa mieltä, tietty oireet voivat johtaa uusiin psykooseihin, en kiellä sitä. Tässä tulikin mieleen yksi tärkeä juttu, eli nämä ns. vainoharhaisuudet ja mm. tunne siitä, että ihmiset ovat minua vastaan, ovatkin sellaisia asioita joiden kanssa voi tulla toimeen...ts. oppia torjumaan niitä.

Itse tunnen että minulla on taipumusta edelleenkin vaipua syviin ajatuksiin, mutta osaan kuitenkin säilyttää todellisuuden tajuni vanhempien kokemusten pohjalta. Mielestäni tämä on merkittävä askel, kun ymmärtää hoidossa, ettei ala toista kertaa kuvittelemaan asioita, jotka eivät pidä paikkaansa. Kuten aikaisemmin sanoin, tunnen itse kärsiväni mm. jonkinasteisista harhoista, jotka haittaavat elämääni, mutta luulen että ne eivät saa minua enään valtaansa, kuten ensimmäisen kerran.

VOinko siis sanoa, että olen parantunut normaalisti? Pidän tätä sairausta hyvin vakavana, ja olen itsekin siinä rajoilla miten voin elää normaalia elämää, enkä voikaan, koska jonkinasteiset harhat ajatushäiriöt estävät esim. sujuvia/normaaleita ihmissuhteita. Nimenomaan kun lähdetään päivittäisestä selviytymisestä normaalissa elämässä, niin se lienee monelle skitsofreenikolle vaikeaa.

Niin oikeastaan tekstini ei pidä sisällään montaakaan selkeää kysymystä, mutta toivottavasti poimit kohtia. Pidän jotenkin hyvin vaikeana ja ristiriitaisena yleensäkin, mikä määritellään skitsofreniaksi/psykoosiksi ja miten oireita tulkitaan! Välillä ajattelen, olenko sittenkin terve, tunteeko muut itsensä yhtä pois putoavaksi/harhaiseksi(ajatukset karkaa) esim. ihmiskontaktissa. Yritän myös sanoa sitä, että minä skitsofreenikkona olen tuntenut koko elämäni olleeni jonkinlaisessa unessa...ja tunnen vieläkin etten havannoi todellisuutta täydellisesti. Siis tämä minun mielestä on sairaus, joka kulkee läpi elämän ja alkaa jo lapsuudessa. Monesti saa lukea, että skitsofrenia puhkeaa varhaisella aikuisiällä. Mutta, minä olen ollut jonkinasteisessa psykoosissa jo pienestä lähtien, siis kuitenkin virallisesti sanotaan, että skitsofrenia tulee vasta aikuisena. VOiko psykoosin ja skitsofrenian erottaa näin? Mielestäni ei välttämättä. Tämä skitsofrenian puhkeaminen varhaisaikuisena on siis minusta määritelty väärin, koska olen sitä mieltä että skitsofrenia tulee jo aivan pienestä iästä lähtien (vähitellen). Siis pohjautuen omiin outoihin tuntemuksiin jo lapsena. Olen siitä ihan varma. Tähän täytyy lisätä, että näen skitsofrenian pahentuvan vähitellen nimenomaan sen takia, koska ihminen saa iän mukana lisää kokemuksia ja sairaana/harhaisena ollessaan kokee ne usein jollain tavalla negatiivisesti. Tämä johtaa entistä vaikeampiin oireisiin, kun maailmankuva vääristyy ja on lisää epätodellisia ajatuksia. Sinänsä nämä psykoosille tyypilliset harhat/ympäristön heikko havannointi eivät mielestäni ole pahentuneet ainakaan minulla iän myötä. Mutta siis maailmankuva ja ajatukset voivat mennä entistä enemmän vääräksi, mikä aina mainitaan skitsofrenian taudinkuvassa!

Herättääkö tämä teksti ajatuksia, olenko oikeassa, ja käsittänyt oikein tätä terminologiaa ja sairautta? Itse haluan auttaa kaikin keinoin taudin tutkimuksessa vaikka se on varmaan pieni apu.
4506
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

hyvin kuvasit ja määrittelit. Odottelee täällä muutkin vastauksia :)

Äänestä
  • Minkälaiseen kokeiluun olet päässyt? Hyvin selvästi kuvasit tuntemuksiasi mutta eikö sairauden tunnottumuus voi mennä silmänräpäyksessä myös sairauden puolelle? Itsellä ei onnistu vähentää minimi lääkitystä koska joudun sellaiseen unen oloiseen olotilaan joka on tosi rauhallinen ja ihana olo mutta pelkään äänien tulevan kuvaan ja ajatuksiin pukkaa sanoja väkisten.

    Äänestä

  • Sari kirjoitti:

    Minkälaiseen kokeiluun olet päässyt? Hyvin selvästi kuvasit tuntemuksiasi mutta eikö sairauden tunnottumuus voi mennä silmänräpäyksessä myös sairauden puolelle? Itsellä ei onnistu vähentää minimi lääkitystä koska joudun sellaiseen unen oloiseen olotilaan joka on tosi rauhallinen ja ihana olo mutta pelkään äänien tulevan kuvaan ja ajatuksiin pukkaa sanoja väkisten.

    Pääsen siis uuden lääkkeen tutkimuksen koekaniiniksi. Uusi lääke pitäisi olla parempi, se tulee apteekkeihin vasta 1-2 vuoden päästä. Jos sulla Sari on sähköposti, ni voitais jatkaa keskustelua sielläkin. Olisin kaveri ja voitais oppia toisiltamme tästä skitso-taudista.

    kirjoittele [email protected]

    Mut joo, olet Sariseni oikeassa, aina on se vaara että psykoosi uusiutuu, vaikka kuvittelee tuntevansa sairautensa. Jos lääke tuntuu hyvältä, niin ehkä siitä on apua. Mut yritin tossa aikaisemmin vähän sanoa sitä, että mä oon päässy eroon noista äänistä ja harhaluuloista ihan vain ymmärtämällä, että ne eivät ole totta! Ikäänkuin vain lopetin kuvittelemasta niitä...se vaati aikaa ja tahdonvoimaa paljon. Tunnen nyt itseni melko terveeksi ilman lääkettäkin. Mut Sari, olis kiva tietää tarkemmin miten sua hoidetaan ja mitä oireita sulla on? Jos haluut ni kirjoita sähköpostiin, vaikka saathan tännekin kirjoittaa. Kyl mäkin voin täällä kirjoittaa, mut näitä häiriköitä on liikkeellä tälläkin palstalla. Onnea ja paranemista joka tapauksessa!

    Äänestä

  • vastauksia sullekin, mulle tuli jo. läl-läl-lää!!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


skitsofreniasta kirjoitti:

Hei, lähetin tämän kysymyksen verkkoklinikka.fi lääkäreille, mutta vastaus olisi maksanut 20 eur, joten päätin laittaa kysymykseni tänne:


Hei, Tanja. Olen 28-v mies, diagnosoitu skitsofrenia. Juuri tällä hetkellä ei ole lääkitystä, koska lopetin sen voimakkaiden sivuoireiden takia. Kuitenkin olen mukana kohta alkavassa uuden lääkkeen tutkimuksessa, ja kokeilen siis uutta lääkettä.

No oikeastaan asiani ei pelkästään koske lääkkeitä. Luin tuossa erään vastauksen (en muista olitko sinä?), jossa mainittiin että todennäköisesti potilas ei kärsi skitsofreniasta, koska hänellä on noin hyvä sairauden tunto. Kuitenkin potilas mainitsi skitsofrenialle tyypillisiä oireita.

Aloin vaan ajatella omalta kohdaltani asiaa, kun minusta minullakin on nykyään hyvä sairaudentunto liittyen skitsofrenian oireisiin. Voiko siis sanoa, etten sairasta enää skitsofreniaa...vaan minulla on esim. psykoottista alttiutta?

Oman kokemuksen mukaisesti aloin kärsiä skitsofrenian oireista jo ensimmäisten vuosieni aikana, minulla on sellaisia muistivälkähdyksiä ajasta ja tilanteista, jolloin tunsin olevani kuin "unessa" oli harhoja enkä ymmärtänyt ja havannoinut todellisuutta oikein. No, tämä sitten paheni vuosi vuodelta, ja tultaessa n. 18-v, oli minulla jo pahoja harhaluuloja ja aloin olla jo aika psykoottisessa tilassa. Jatkoin taisteluani itsekseni tätä "pahaa" vastaan aina 27-v asti jolloin oireet olivat alkaneet näkyä jo päälle päin selvästi. Silloin moni muukin kuin perheen jäsenet oli kiinnittänyt huomiota outoon käytökseeni. Siis en todella ymmärtänyt itse näitä oireita (kts. jostakin skitsofrenian/psykoosin oireet), jotka olivat kulkeneet läpi elämäni ja pahentuneet koko ajan. No lopulta tuli sellainen tilanne, että minut vietiin pakkohoitoon.

Nyt olen ollut psykiatrisessa hoidossa 9 kk, ja olen oppinut ymmärtämään oireiluani ja käytöstäni, enkä usko että enään tulen vainoharhaiseksi. Kuitenkin tunnen mielestäni harhoja, ajatuksen häiröitä, apaattisuutta ym. psykoosin/skitsofrenian oireita, mutta pystyn jotenkin elämään niiden kanssa. En usko että sairastun enään niin vakavasti, koska sairaudentuntoni on melko tarkka mielestäni. Mutta tietynlaiseen psykoosiin minulla voisi olla alttiutta, ja kuten sanoin harhaisuutta saattaa olla jonkin verran, mutta niiden kanssa oppii elämään. Tunnen itseni kuitenkin sen verran vajaaksi, etten pärjää ihmiskontakteissa normaalisti...johtuen näistä skitsofrenian oireista.

Oikeastaan tulen siihen vaiheeseen, että alan itsekin uskoa, että tämä (skitsofrenia) on aivoperäinen toimintahäiriö, jossa ihmiselle välittyy väärä ja epätarkka kuva ympäristöstä mukaan luettuna erilaiset ajatushäiriöt.

Mutta, jos uskot minua, eli sanon että sairaudentuntoni on hyvä, vaikka olin vuosi sitten pahassa skitsofrenisessa psykoosissa, niin miksi sanoisitte nyt minua...olenko psykoosille altis vaiko skitsofreenikko? Minulla on sellainen kuva, että yleisestikin puhutaan, että moni skitsofreenikko oppii elämään sairautensa kanssa. Olen siitä samaa mieltä, tietty oireet voivat johtaa uusiin psykooseihin, en kiellä sitä. Tässä tulikin mieleen yksi tärkeä juttu, eli nämä ns. vainoharhaisuudet ja mm. tunne siitä, että ihmiset ovat minua vastaan, ovatkin sellaisia asioita joiden kanssa voi tulla toimeen...ts. oppia torjumaan niitä.

Itse tunnen että minulla on taipumusta edelleenkin vaipua syviin ajatuksiin, mutta osaan kuitenkin säilyttää todellisuuden tajuni vanhempien kokemusten pohjalta. Mielestäni tämä on merkittävä askel, kun ymmärtää hoidossa, ettei ala toista kertaa kuvittelemaan asioita, jotka eivät pidä paikkaansa. Kuten aikaisemmin sanoin, tunnen itse kärsiväni mm. jonkinasteisista harhoista, jotka haittaavat elämääni, mutta luulen että ne eivät saa minua enään valtaansa, kuten ensimmäisen kerran.

VOinko siis sanoa, että olen parantunut normaalisti? Pidän tätä sairausta hyvin vakavana, ja olen itsekin siinä rajoilla miten voin elää normaalia elämää, enkä voikaan, koska jonkinasteiset harhat ajatushäiriöt estävät esim. sujuvia/normaaleita ihmissuhteita. Nimenomaan kun lähdetään päivittäisestä selviytymisestä normaalissa elämässä, niin se lienee monelle skitsofreenikolle vaikeaa.

Niin oikeastaan tekstini ei pidä sisällään montaakaan selkeää kysymystä, mutta toivottavasti poimit kohtia. Pidän jotenkin hyvin vaikeana ja ristiriitaisena yleensäkin, mikä määritellään skitsofreniaksi/psykoosiksi ja miten oireita tulkitaan! Välillä ajattelen, olenko sittenkin terve, tunteeko muut itsensä yhtä pois putoavaksi/harhaiseksi(ajatukset karkaa) esim. ihmiskontaktissa. Yritän myös sanoa sitä, että minä skitsofreenikkona olen tuntenut koko elämäni olleeni jonkinlaisessa unessa...ja tunnen vieläkin etten havannoi todellisuutta täydellisesti. Siis tämä minun mielestä on sairaus, joka kulkee läpi elämän ja alkaa jo lapsuudessa. Monesti saa lukea, että skitsofrenia puhkeaa varhaisella aikuisiällä. Mutta, minä olen ollut jonkinasteisessa psykoosissa jo pienestä lähtien, siis kuitenkin virallisesti sanotaan, että skitsofrenia tulee vasta aikuisena. VOiko psykoosin ja skitsofrenian erottaa näin? Mielestäni ei välttämättä. Tämä skitsofrenian puhkeaminen varhaisaikuisena on siis minusta määritelty väärin, koska olen sitä mieltä että skitsofrenia tulee jo aivan pienestä iästä lähtien (vähitellen). Siis pohjautuen omiin outoihin tuntemuksiin jo lapsena. Olen siitä ihan varma. Tähän täytyy lisätä, että näen skitsofrenian pahentuvan vähitellen nimenomaan sen takia, koska ihminen saa iän mukana lisää kokemuksia ja sairaana/harhaisena ollessaan kokee ne usein jollain tavalla negatiivisesti. Tämä johtaa entistä vaikeampiin oireisiin, kun maailmankuva vääristyy ja on lisää epätodellisia ajatuksia. Sinänsä nämä psykoosille tyypilliset harhat/ympäristön heikko havannointi eivät mielestäni ole pahentuneet ainakaan minulla iän myötä. Mutta siis maailmankuva ja ajatukset voivat mennä entistä enemmän vääräksi, mikä aina mainitaan skitsofrenian taudinkuvassa!

Herättääkö tämä teksti ajatuksia, olenko oikeassa, ja käsittänyt oikein tätä terminologiaa ja sairautta? Itse haluan auttaa kaikin keinoin taudin tutkimuksessa vaikka se on varmaan pieni apu.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu