ovat laittaneet portin montuille. nyt veikataan koska joku sen tuhoaa. itse arvelen ettei sillä ole kahta kuukautta jäljellä. sitä odotellessa.
k*sipäät
offroad2
311491
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 31
Vanhimmat
Siis mille montulle ja missä???
Hiekkahelmestä eteenpäin lähtevälle tielle. Oli kunnallislehdessäkin maininta. Mutta joo ei kai tuo kauaa saa olla rauhassa.
No hyvä näin, ettei porukka pääse pohjavesialueelle autojaan polttamaan.
Paras ajanviettopaikka paimiossa... Ja hiekkahelmen parkkipaikallahan ne autot ovat yhtä lukuunottamatta palaneet. Konstit on monet.
Pitkäänhän tuota hölmöilyä kunnan avuttomat päättäjät ovat katselleet- alueen tärkein pohjavesialue on kymmeniä vuosia ollut välittömässä saastumisvaarassa autoliikenteen vuoksi. Pohjavesialueella autoilu pitäisi muutenkin kriminalisoida niin että kulkupeli menee valtiolle.
Viellä koirien uittajat, pitäisi järki sanoa jotain ja kyltit.Ite ovat puomit halunneet alueelle, kun kieltoja ei noudateta omassa juomavesialtaissa.
Sano minulle jooko ettet oikeasti luule että juomavesi otetaan niistä lammista? Ethän?
joopajoo, otetaan!
nyt kyl sekotetaan joukko turun virttaankangasvettä - johan sen huomaa kloorista
enne paimiossa oli maukasta vettä =mautonta, nykyisin pitää aina kloorata
ihanaa toi kehityksen kehitys...
Niitä ei varsinaisesti ole kaivettu juomavesialtaiksi mutta noiden lampien vesi on käytännössä samaa joka pumpataan paimion ylävesisäiliöihin- eli "montulla" tapahtuva öljyvahinko voi aiheuttaa varsin kalliin vahingon. Sinne ei siis aikuisten oikeesti ole moottoriajoneuvoilla mitään asiaa.
Ajamaan ja uimaan minä sinne menen enkä öljyllä läträämään ;)
Uit ja kuset omassa juomavedessä?
Tosihan on, että isoin osa ihmisistä, myös aikuiset, kusevat heti, kun veteen pääsevät!
Iso osa kusee omassa suihkussakin kotonaan ja sitten ihmettelevät, kun wc haisee. Haisee se, kun virtsa imeytyy huokoisiin kaakelin saumoihin.
Onko Paimion ympäristölautakunnasta mihinkään hoitmaan ympäristöasioita? Saati vesiasioita? Sykenkin kanssa on niin ja näin!
"Uit ja kuset omassa juomavedessä?"
En juo pintavettä. Se on ihan oma asia jos sitä haluaa mennä lammikoista juomaan mutta sitten on turha valittaa jos sinne on vaikka kala pissinyt.
Tosihan on että sinä olet helvetin tyhmä. Jos ei tiedä miten homma toimii niin kannattaa olla hiljaa.
Montuilla on kaksi isohkoa kaivoa, josta juomavesi otetaan, ei siis lammista.
Toinen näistä kaivoista sijaitsee noin 10 metrin päässä 110 -tiestä, joten on ehkä hieman tekopyhää kieltää alueella ajelu.
Ei ole tekopyhää eikä asiatonta ja 110-tie on myös iso riski vedenottamolle. Ota mitta mukaan ja tsekkaa uudelleen kaivojen etäisyys tiestä!
Pahoittelen virhettäni, etäisyys olikin 12 metriä, mitään vaaraa tuosta vanhasta valtatiestä siis tuskin on.
Paimiolaisista kertoo paljon se, et se paikka on maauimala ja sit viel ihmetellään, et on laitettu portti. Ei sitä kuulkaa Turuskaa pääse autol Kupittaan tai Samppiksen maauimalaan!! Perkele!!
Onneksi tuo portti ei estänytkään alueelle pääsyä :)
Koska tuolla järjestetään vanha kunnon moporalli?
Miksi mennä sinne kun tielläkin voi ajaa.
Taitavatkin ajaa laittomilla vehkeillä, joilla ei yleiselle tielle ole asiaa? Alaikäisiäkin ovat.
jos se niin
Eiköhän oo kaikille parempi että mennään esim montuille pelleilemään ja kokeilemaan omia vehkeitteen (laillisten ja laittomien) rajoja, kuin se että tiellä pelleillään.
Kuinka monta vahinkoa pohjavesille on sattunut montuilla?
Hyvä kysymys. Aina sitä toitotetaan mutten ole koskaan kuullut mistään. Rohkenen myös epäillä olisiko mitään vaikutusta vaikka sinne jorpakkoon ajaisi koko mopon. Tosin on melko todennäköistä että niitäkin sieltä löytyy. Entäs ne työkoneet joilla kyseiset kuopat on alunperin kaivettu?
voi voi ei se porti ketään estä nuoret ruuvaa sen mutterin pois ja ajaa perille sitä paitsi ketä se häiritsee jos siel porukka ui ja viettää aikaa vaik se olis juoma vettä ni aina se menee ouhdistus laitoksen kautta ei se tule suoraan sun kraanast ja koirat ovat paljon siistimpiö ku ihmiset ei ne ainakaan kuse veteen ja pasko ja heittele kaikkia roskia pitkin poikin .Koirat on mun mielestä tervetulleita montuille siinä missä ihmisetkin!!!!!!
Onhan siellä tosiaan rannoilla hemmetin moinen sotku kesäsin,varsinkin jokasen viikonlopun jälkeen.Mitä lie ryyppysakkia ollut liikkeellä,rikottuja pulloja,ulkomaantölöjä ja evästarpeet ,lasten vaipatkin jätetty kaikki jälkeensä maastoon.Mitä lie ihmisen pääsä liikunut,kun omat roskat sinne jättää,ompa varmaan kiva tulla takaisin lisää sotkemaan,jos ei kukaan ole kerennyt entisiäkään jäkiä siivoamaan.Kyllä siinä varmaan hiekassa löhöillen mieli lepää,kun jälkeensä hirveän sotkun jättää.On ilmeiseti joillekkin liian vaikeaa viedä niitä roskiaan mukanaan.
Onneksi muutamat siivoaa niiden toistenkin jäljet,muuten koko alue muistuttaisi enemmän kaatopaikkaa,kun hiekkaista metsää lampineen.
Näin on, Turun vesikin puhdistetaan ennen kuin sitä jaetaan kansalle, koska Halisten litku on varsin saastaista.
Niin sitä voisi luulla että vesi menee "puhdistamon" kautta- vaan kun ei mene, valitettavasti. Paimiossa on, Turun seudun vesiyhteistyöstä huolimatta, edelleen kohtuullisen hyvä käyttövesi, suuri osa tulee paikallisista pohjapumppaamoista. Ja nuo vesivarat ovat erinomaisen haavoittuvaisia- vanhan viisauden mukaan litra öljyä pilaa miljoona litraa vettä.
Turkulaiset enää mitään halisten vettä juo,jollet tiedä niin virttaankankaalta turkulaisten vesi tänä päivänä tulee.
Niinpä, tarkkanahkaisimmat ovat maistaneet siinä ainakin keväisin lannan hajun ja ehkä maunkin.
Paimion kaupungin vesi on suurimmaksi osaksi Virttaan tekopohjavettä, osa saadaan Saari-Nummensuon sekä Mäntykankareen pohjavesialueelta.Paimion jätevedet pumpataan kahden siirtopumppaamon kautta puhdistettavaksiTurun Seudun Puhdistamo Oy:n Kakolan jätevedenpuhdistamoon.