Olen jo parin vuoden ajan kamppaillut syömisongelmien kanssa. Viimeisen vuoden aikana ongelman syyksi on lähinnä muodostunut bulimia. Jatkuvan painontarkkailun takia olen menettänyt kaiken elämän iloni ja elämän sisällön. Siinä meni kaikka ystävät, rakas poikaystävä, opiskelupaikka ja työpaikka. Tuntuu ettei elämää enää ole ollenkaan. Kaikki alkoi abortista 16- vuotiaana. Vaikka silloin painoin vain 55kg, pidin itseäni kamalan lihavana, vaikka nyt, paljon painavampana tiedän, että tuolloinen paino oli juuri se oikea. Anoreksiasta bulimiaan, se on mun kertomukseni, mun salaisuuteni, sillä kukaan ei tiedä siitä. En oikeen tiedä että miten kertoa siitä, ja tuntuu ettei kukaan kuitenkaan ymmärtäisi mua. Ennen tätä kaikkea olin memestyvä koulussa,mutta nyt ilman opiskelupaikkaa, koulunsa keskeyttäneenä, sillä tunsin olevani liian lihava mennäkseni kouluun. Masennun aina nähdessäni laihoja ihmisiä, en siitä syystä että oisin kateellinen, vaan siitä, että olin itsekkin joskus tuollainen. Bulimian myötä paino vaihtelee jopa 5kg viikossa. Syön ja harrastan hurjasti liikuntaa, jotta saisin kaiken syömäni kulutetuksi. välillä mässäilen viikon ja sitten urheilen viikon verran syömättä mitään. Alan olla jo todella masentunut. Mitä tehdä? mistä tukea bulimiasta selviytymiseen? Ehkäpä kohtalontovereita? Auttakaa!!!
mikä neuvoksi?
julia
1311
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Olen nyt 45-vuotias. Minullakin meni ( =tuhlatui) nuoruus siihen, että koin ja surin olevani aina liian lihava vaikka olin 167 pitkä ja painoin n. 55 kiloa eli olin todella sopivankokoinen. Mutta niin vain vuosi toisensa jälkeen meni keskittyessä omaan vartaloon ja painoon ja myös syömisen miettimiseen. Minulla ei ole ollut bulimiaa mutta täysin epäterve suhde ruokaan ja painooni. ÄLÄ SINÄ ENÄÄ TUHLAA ELÄMÄÄSI. Nyt vanhempana olen osa-aika buliimikko ja kerran pari kuussa ahmin ja oksennan. Se on inhottavaa mutta tuntuu, etten pääse siitä eroon. Olen kuitenkin jo pikku hiljaa sinut omana pyöreähkön vartaloni kanssa mutta näin pitkään siinä meni. Kysy "mikä neuvoksi" itseltäsi: onko elämäni tärkein suhde suhde ruokaan? Muistelenko nuoruusvuosiani ahdistuneena aikuisena? Jokainen meistä, vaikka kuinka oksentaisimme ja laihduttaisimme, on jota kuta toista lihavampi ja jota kuta toista laihempi. Ihannevataloa ei edes ole olemassa, koska "kauneus on katsojan silmissä" ja meidän oma kauneutemme on omien korviemme välissä. Mitä sitten vaikka en olekaan täydellinen, olen kuitenkin tarpeeksi hyvä tekemään montaa asiaa. Ja niin olet sinäkin "mikä neuvoksi". Sinä onnistut!