Verenluovutus.

Olisin terveyteni puolesta sopiva luovuttamaan verta, veriryhmäni on O-.
En vain uskalla mennä, pelottaa ja pyörryttää helposti.
Käsittääkseni Haminan Kulmakivessä olisi verenluovutus mahdollisuus elokuussa.
Kertokaa millaista verenluovutus on, koskeeko, heikottaako jne?

Vastaukset ovat tietysti rivoja ja muuten asiaankuulumattomia häiriköintejä mutta jospa joku vastaisi ihan kysymykseen oikeasti.
3140
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Tottakai varsinkin ensimmäinen kerta jännittää. Siellä on ihan sellaiset tuolit jossa saa maata ja heikotus on varmaan aika tavallista. Kannattaa syödä hyvin etukäteen ja paikanpäällähän pitää kanssa olla hetki istuskelemassa ja syömässä.
Mun ensimmäinen kerta meni hyvin, ei koskenut juurikaan eikä heikottanut yhtään! Odotin ees pientä heikotusta vaan ei tuntunut missään. Rohkeasti sinne vain, siellä on ammattilaiset kertomassa ja auttamassa!

Äänestä

Olen käynyt kymmeniä kertoja luovuttamassa ja tuoleja en ole nähnyt kuin odotettaessa omaa vuoroa ja luovutuksen jälkeen kahvilassa.
Luovutus tapahtuu makuullaan ja kestää arviolta 10-15 min.
Ensin pitää täyttää parisivuinen kysely henkilökohtaisista tiedoista, jonka jälkeen otetaan vuoronumero. Tässä kohtaa on hyvä juoda mehua lasi- tai pari. Sen jälkeen otetaan hemoglobiini sormen päästä ja tarkastetaan kyselyn tiedot.
Itseäni ei ole heikottanut tai tehnyt "huonoa" koskaan, pienemmillä ihmisillä kai voi tulla tälläisia oireita helpommin. Itse pisto on verrattavissa verikokeessa käyntiin. Eli ei sitä juurikaan huomaa, siellä kun on tämän homman parhaat osaajat jotka pistävät ammatikseen koko ajan. Terveyskeskuksessa voi tulla ennemminkin pistämisestä kammo kun joku tunaroi oikein kunnolla.
Luovutuksen jälkeen saa kahvit ja "sämpylät" ja muutenkin on hyvä istua hetki ja painaa pistokohtaa jottei tule mustelmaa.
Tervetuloa mukaan !

Äänestä
  • 2.8. klo 12-17 Kulmakivessä luovutus.
    Itsekin käynyt yli 10 kertaa, eikä koskaan ole heikottanut. Jos piikit pelottaa niin eihän sitä tarvi katsoa, katselee vaikka kattoon luovutuksen ajan. Pistoa ei juurikaan edes tunne. Sitäpaitsi tarjolla olevat täytetyt sämpylät/pullat/kahvit/mehut ovat varsin maittavia :)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


haluan auttaa kirjoitti:

Olisin terveyteni puolesta sopiva luovuttamaan verta, veriryhmäni on O-.
En vain uskalla mennä, pelottaa ja pyörryttää helposti.
Käsittääkseni Haminan Kulmakivessä olisi verenluovutus mahdollisuus elokuussa.
Kertokaa millaista verenluovutus on, koskeeko, heikottaako jne?

Vastaukset ovat tietysti rivoja ja muuten asiaankuulumattomia häiriköintejä mutta jospa joku vastaisi ihan kysymykseen oikeasti.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu