Siinähän se otsikossa jo tulikin. Häpeän itseäni, moitin itseäni pienistäkin virheistä, negatiiviset asiat jäävät junnaamaan päähäni pitkiksi ajoiksi. Jos koen loukkauksia, niitä on todella vaikea unohtaa. Niistäkin syytän itseäni tietysti..
Ulos en halua lähteä meikittä, koska häpeän ulkonäköäni ilman.
Vaadin itseltäni paljon töissä ja kotona, tunnen epäonnistumista ja huonoutta jos jokin jääkin tekemättä.
Samaan aikaan ulkopuoliset näkevät minussa ahkeran, iloisen ja pirteän ihmisen.
En haluaisi olla tällainen. Miten päästä näistä tuntemuksista eroon?
Terapiassa olen käynyt aikanaan vaikean masennuksen takia, mutta lopetin sen, kun tunsin olevani "terve". Nyt viimeisen vuoden aikana tilanne on luisunut pikkuhiljaa pahempaan.
Tiedän, että paljon johtuu lapsuudesta: isäni ei oikein ikinä ole välittänyt minusta, pienenä en saanut leikkiä hänen nähtensä ja kuri oli sotilaallista. Isä arvosteli minua vuosien ajan tyhmäksi, ajattelemattomaksi. Hänen mielestään olen käytännössä pilannut elämäni. No, isä vaihtui sitten ankaraan isäpuoleen.
Tämä sitten taas nautti nolaamisestani. Hänestä oli kivaa saada sukulaiset ja ystävät nauramaan minulle. Häneltäkin tuli näitä "kuinka voit olla niin tyhmä"-kommentteja.
Äiti oli lapsuuteni ajan jotenkin välinpitämätön. Kotona oli omissa oloissaan, eikä häntä oikein meidän lasten jutut kiinnostaneet.
Koulussa minua kiusattiin ulkonäöstäni.
Miten päästä näistä lapsuuden taakoista?
Periaatteessa minulla olisi asiat hyvin, on oma perhe ja viihdyn työssäni.
Menneet asiat kuitenkin vaikuttavat nykyisyyteen, enkä osaa nauttia elämästä niinkuin pitäisi. Apua!
Ulos en halua lähteä meikittä, koska häpeän ulkonäköäni ilman.
Vaadin itseltäni paljon töissä ja kotona, tunnen epäonnistumista ja huonoutta jos jokin jääkin tekemättä.
Samaan aikaan ulkopuoliset näkevät minussa ahkeran, iloisen ja pirteän ihmisen.
En haluaisi olla tällainen. Miten päästä näistä tuntemuksista eroon?
Terapiassa olen käynyt aikanaan vaikean masennuksen takia, mutta lopetin sen, kun tunsin olevani "terve". Nyt viimeisen vuoden aikana tilanne on luisunut pikkuhiljaa pahempaan.
Tiedän, että paljon johtuu lapsuudesta: isäni ei oikein ikinä ole välittänyt minusta, pienenä en saanut leikkiä hänen nähtensä ja kuri oli sotilaallista. Isä arvosteli minua vuosien ajan tyhmäksi, ajattelemattomaksi. Hänen mielestään olen käytännössä pilannut elämäni. No, isä vaihtui sitten ankaraan isäpuoleen.
Tämä sitten taas nautti nolaamisestani. Hänestä oli kivaa saada sukulaiset ja ystävät nauramaan minulle. Häneltäkin tuli näitä "kuinka voit olla niin tyhmä"-kommentteja.
Äiti oli lapsuuteni ajan jotenkin välinpitämätön. Kotona oli omissa oloissaan, eikä häntä oikein meidän lasten jutut kiinnostaneet.
Koulussa minua kiusattiin ulkonäöstäni.
Miten päästä näistä lapsuuden taakoista?
Periaatteessa minulla olisi asiat hyvin, on oma perhe ja viihdyn työssäni.
Menneet asiat kuitenkin vaikuttavat nykyisyyteen, enkä osaa nauttia elämästä niinkuin pitäisi. Apua!
Vastaukset 5
Vanhimmat
On hyvä, että tiedostat ilmeisesti aika tarkkaan, mistä häpeän tunteesi ja itsesyytöksesi juontuvat: ne tulevat lapsuuden huonoista perhesuhteista (tai välinpitämättömistä ja jopa ilkeistä läheisistä) ja koulukiusaamisesta. Kuulostaa ehkä omituiselta, mutta olet jo päässyt hyvään alkuun paranemisessa, kun ymmärrät ongelmien alkulähteen.
Sinun varmaan kannattaa uudelleen käynnistää terapiasuhde, joko aiemman tai uuden terapeutin kanssa, nimenomaan siltä pohjalta, että kävisitte läpi tapoja, joilla tiedostamattasi prosessoit lapsuuden ja nuoruuden traumoja. Nyt syytät, ilman että haluat, niistä itseäsi, mikä on yksi tapa päästä sopuun menneisyyden kanssa, mutta se on tietenkin huono tapa. Terapeutti osaisi opettaa terveempiä ja realistisempia tapoja.
Uskovaisena haluan vielä muistuttaa, että todellisuudessa olet arvokas Jumalan luoma ihminen ja että muiden ihmisten negatiiviset asenteet ja kiusaaminen ei ikinä voi poistaa tätä totuutta!
Jumala loi meidät omaksi kuvakseen.
Kannattaisi mennä terapiaan jossa paneudutaan itsetunnon kohottamiseen.
Häpeä lähtee kulumalla. Kun huomaa, ettei ole ainoa joka on kokenut jotain noloa. Ja aika parantaa haavat. Ja tajuaa, ettei se ollut muille niin iso asia,..
Sitä yrittää itse aina pysytellä faktoissa. Jos työsopimus on tehty tehtävä a:sta, jonka palkkaluokka on jotakin ja kuuluu ammattiliittoon, niin siihen työhön ei kuulu esimiestehtävät vaikka noottia siitä tuleekin, että mitä juuri minulta halutaan ja odotetaan. Koko kesä mennyt läheisten hypytyksessä. Piti juosta miljoonan asian kanssa jotka kaikki mahdottomia ja nyt jätetty kuin uloste oman onnen nojaan. Fyysinen kunto nyt tuli vähän liian myöhään kun kaikki on jo menetetty. Olihan sitä kuntoa aika ajoin, otinhan henkeä salpaavan selfien sen jälkeen kun kuulin, ettei minusta mukamas ole edes auton rattiin. En nyt tilaisuudet mukaa lukien osaa nimetä kuin yhden määräaikaisen työn joka olisi mennyt sormien läpi niin että itseäni tämän enempää osaa syyttää. Tämäkin työ oli ansiosidinnaisten alussa, eli sain ansiosidonnaista yhtä paljon kuin työstä palkkaa. Ei näitä lähimmäisten juttujakaan osaa ottaa omaan piikkiin kun muistelee sitä reuhomista jotka on puhelimeenkin tallennettu. Se fyysinen ja henkinen kunto tuli liian myöhään. Nyt menee lenkit jo kepeästi. Toivottavasti nyt se mulkuttelu loppuu. Vapautta riistetty hölynpölyn perustein, omat asiat kaivossa. Kortti hyllyllä kun maksa arvot oli huimat 200, nyt 100 mukaan lukien lääkitykset. Puhallutus poliisilla aina 0, tk:ssa 0. Se huono oma fyysinen kunto ajoi alas. Aina pitäisi olla vain paremmassa kunnossa kuin muut jotta jaksaisi mulkuttelu.