taas

2<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Miten niin taas? Hyvin harvoinhan pilviveikot (jos nyt ei lasketa sellaisiksi sekakäyttäjiä, jotka vetelevät kaikkea mitä käsiinsä saavat, ja pilveä sattuu menemään siinä mukana) esim. juoppoihin, pilleristeihin tai piripäihin verrattuna tappelevat, mutta tottakai he voivat tapella siinä missä muutkin.

Ja turha lässyttää, että kannabis muka lisäisi aggressiivisuutta sillä perusteella, että tuollaista tapahtuu. Eihän se riitelevä pariskunta uutisen perusteella edes ollut kannabiksen vaikutuksen alaisena. Uutisesta ei selvinnyt, oliko kumpikaan käyttänyt sitä koskaan. Se, että heillä oli hampuntaimia kasvatusteltassa kasvamassa, kertoo vain sen, että luultavasti oli tarkoitus käyttää, kunhan kasvatus olisi ensin saatu suoritettua loppuun. Eivät he välttämättä olleet sitä ennen kasvattaneet, eikä se mitenkään poikkeuksellista ole, että kannabista kokeillaan ensimmäisen kerran elämässä itse kasvatettuna.

Äänestä

Kotikasvatus aiheuttaa lähes aina myös kotiväkivaltaa!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


makkeas kirjoitti:

taas kannabissaatanat tappelemassa

http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288584997751.html

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu