Mikähän vaivaa?

Useamman päivän ajan on tuntunut outoa huimausta ja lievää pistelyä kasvojen alueella, leuassa esim. Huimaus vaihtelee, mutta enimmäkseen se on kokoaikaista. (eli ei tule vain vähäksi aikaa) Päänsärkyä ei ole ollut. Sen verran haittaavaa tämä "huimaus" on ollut että ei oikein innosta tehdä mitään ja esim. alkoholin ja kahvin olen jättänyt pois, kun tuntuvat vain lisäävän huimausta. Yleensä nukkumisen jälkeen on vähän parempi olo, mutta aamuisin pää on tuntunut raskaalta, mutta ei varsinaisesti kipeältä. Huomasin esim. kun kävin noin 3 päivää sitten kirppiksellä että siellä kun katseli hyllyjä ja tavaroita niin näkö tuntui tulevan vähän jäljessä ja tuli myös sitä huimausta/ ehkä vähän huonoa oloa. Oksettavaa oloa ei ole ollut, mutta välillä huonon olon aaltoja on ollut. Eikä ole ollut mitään näköhäiriöitä. Myös jalkapohjissa tuntuu välillä pistelyä. Tänään aikaisemmin yritin sukellusta, kun olotila oli vähän parempi. (jota on tullut harrastettua ilman laitteita) Huomasin että jo muutamassa metrissä alkoi huippaamaan...

Olisiko kyseessä joku tasapainoon liittyvä ongelma, korvassa? Vai jotain muuta päähän liittyvää? Voiko Home vaikuttaa tällä tavalla? Vai voisiko olla jostain ihan muusta kyse? Kiitos jo etukäteen!
4293
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

borrelioosi

Äänestä

Kuvaat uskomattoman tarkasti oman tilani yli kymmenen vuotta sitten. Tuo katseen tarkentamisen vaikeus kirpparilla on suorastaan "huvittavan" tuttu. Minulla sairaus jatkui rytmihäiriöillä, jolloin tuli myös pakko mennä lääkäriin. Kävin vuosien aikana lukuisilla lääkäreillä, joukossa mm. erittäin kuuluisana pidetty neurologi, jolle piti jonottaa kuukausia. Tulos oli pyöreä nolla, ei mitään apua. Pelastus saapui vesivahingon muodossa, jolloin löytyi myös asunnon vanhat kosteusvauriot. Kun ymmärsin, että olikin altistunut homeelle, kaikki oireet saivat nopeasti selityksen. Katkera yllätys oli, että lääkäreistä ei ollut mitään apua. Asunto joutui perusteelliseen remonttiin, joka jatkuu edelleen. Joka päivä törmää ihmisiin, jotka vaatteissaan kantavat homeita, omat vaatteet on siksi pestävä päivittäin. Homealtistuksen myötä on kehittynyt myös kemikaaliherkkyys, esim. haisevat pyykinpesuaineet saavat verenpaineen nousemaan ja laukaisevat huimauksen ja katseen tarkentamisen häiriöt.. Mutta niin pitkälle kun oman hengitysilmansa pystyy pitämään puhtaana, myös nuo oireet pysyvät kurissa.

Äänestä

Mulla huono-olo Alko n. Elokuun alussa..kova päänsärky 2-3vko..huimausta..näköhäiriöitä..epätodellinen olo..muistikatkot..sydämen tykytystä..ehkä myyräkuume??(ei ollutkaan puumalavirus)

(Missään välissä olo ei ole ollut parempi..nyt paljon huonompi)

nyt:muistikatkoja..epätodellinen olo.. näköhäiriöt (staattinen kuva vaikuttaa liikkuvan) lievää, jatkuvaa kuumetta..yskää..oksettava olo..huimaus( tarvitsee tukea esim. seinästä /noustessa istumasta tai makuulta on pakko seisoa paikallaan hetki ennekuin voi liikkua) ..silmiin särkee( paineen tunne takana) esim televisiota katsoessa(nopeat kuvat sattuu silmiin/valoarkuutta)..painetta päässä(otsan kohdalla)..pään särkyä, eri puolella päätä(ei migreenin oireita)..päässä tykyttää...ei voi keskittyä mihinkään..ajoittain henganahdistusta..korkea verenpaine(150/100)leposyke n 80-100..lihasheikkoutta..hengitysoireita (sattuu hengittäessä syvään, tuntuu kuin kyljet puristaisi keuhkoja/rinnan päällä olisi painoa)..tinnitus..väsymys aamusta yöhön mutten saa nukutuksi..



Ennenkuin oireet alkoi: Rinnassa punainen läiskä..nilkassa isompi läiskä joka kutisi paljon..laajeni suureksi..keskellä läiskää kaksi punaista "pistojälkeä"..

Borrelioosi? ?? Vai mikä muu vois olla?? Auttakee :( onko muilla ollu moisia oloja? Tulehdusarvot oli kuiteki normaalit

Äänestä
  • ainakin tautiselle suosittelisin tutustumaan googlen kautta paniikkihäiriöön ja sen oireisiin, itsellä oli aika samankaltaiset oireet kuin sinulla ja diagnoosin sain ihan liian myöhään, tipuin melkein vuodeksi pois ttöelämästä.. Nyt lääkityksen ja varsinkin sairaudwn tiedostamisen avulla kaikki melko hyvin

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


kkunkku85 kirjoitti:

Useamman päivän ajan on tuntunut outoa huimausta ja lievää pistelyä kasvojen alueella, leuassa esim. Huimaus vaihtelee, mutta enimmäkseen se on kokoaikaista. (eli ei tule vain vähäksi aikaa) Päänsärkyä ei ole ollut. Sen verran haittaavaa tämä "huimaus" on ollut että ei oikein innosta tehdä mitään ja esim. alkoholin ja kahvin olen jättänyt pois, kun tuntuvat vain lisäävän huimausta. Yleensä nukkumisen jälkeen on vähän parempi olo, mutta aamuisin pää on tuntunut raskaalta, mutta ei varsinaisesti kipeältä. Huomasin esim. kun kävin noin 3 päivää sitten kirppiksellä että siellä kun katseli hyllyjä ja tavaroita niin näkö tuntui tulevan vähän jäljessä ja tuli myös sitä huimausta/ ehkä vähän huonoa oloa. Oksettavaa oloa ei ole ollut, mutta välillä huonon olon aaltoja on ollut. Eikä ole ollut mitään näköhäiriöitä. Myös jalkapohjissa tuntuu välillä pistelyä. Tänään aikaisemmin yritin sukellusta, kun olotila oli vähän parempi. (jota on tullut harrastettua ilman laitteita) Huomasin että jo muutamassa metrissä alkoi huippaamaan...

Olisiko kyseessä joku tasapainoon liittyvä ongelma, korvassa? Vai jotain muuta päähän liittyvää? Voiko Home vaikuttaa tällä tavalla? Vai voisiko olla jostain ihan muusta kyse? Kiitos jo etukäteen!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu