Onko ensi viikolle odotettavissa merituulta? Helteellä ei muuten jaksa painella koko viikkoa saaresta toiseen.
Merituuli
Merivesi lämmintä?
4173
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Merivesi on Hangossa 8-asteista, muualla 10-14, eli kyllä merituulta on luvassa. Pohjoistuuli puhdisti tehokkaasti lämpimät pintavedet muualle.
2-3 viikkoa sitten kun merivesi kylmeni pohjoistuulella syntyi mielenkiintoinen tilanne. Hangon kaupungin eteläpuolella rantaveden lämpötila oli 9-11,5 astetta ja pohjoispuolella 20 astetta.
No jaa, regatan aikaan ennen pohjoistuulia Hangossa merivesi oli 12astetta. Ei se siis kovin radikaalisti siinä jäähtynyt. Onko Suomenlahden pohjavirta vai mikä, joka nostaa pysyvästi pohjasta kylmää vettä niemenkärjen kohdatessaan. Vähän lievempänä sama näkyy Porkkalassa.
Korkeapaine Suomessa, pohjoistuuli työntää pintaveden ulapalle ja kylmä pohjavesi nousee tilalle. Siinä ei ole sen ihmeellisempää. Mutta 10 asteen lämpötilaero vedessä pikkukaupungin eri rannoilla oli erikoista. Hankolaisille ilmeisesti tutttu asia.