Keskenmeno rv11+

Tiedän tunteesi täysin. Oma keskenmenoni selvisi myös ultrassa. Oli mennyt kesken jo rv 8, mutta selvisi vasta ultrassa. Vietin syntymäpäiväni tyhjennyksessä. 3päivää meni sairaalassa käyden läpi sitä asiaa.
Nyt yritämme uudestaan mutta ei ole vielä 3 kierron jälkeen tärpännyt ja koville ottaa sekä turhauttaa. Silti pakko jaksaa uskoa että jonain päivänä tässä vielä ollaan uudestaan raskaana ja saisi terveen pienen vauvelin tähän maailmaan. Kyllä tekin vielä saatte uuden mahdollisuuden :) Voimia surun keskellä!

Itsellä myös keskenmeno, todettiin maanantaina ultrassa, keskiviikkona oli lääkkeellinen tyhjennys, melkein kellon ympäri olin sairaalassa, kunnes kohtu oli kokonaan tyhjä, alkaa toivo loppua kun viimeksi oli kohdun ulkoinen raskaus ja nyt tämä.. saankohan koskaa tervettä lasta jossa raskaus menee hyvin loppuun asti.. lapsi olisi ollut hyvin toivottu.. haluan heti yrittää uutta lasta, mutta pelkään että mitä jos siihen meneekin vuosia kun seuraavaksi t.rppää, ja jos tärppää aikaisemmin niin pelkään luultavasti kokoajan että taas tulee km.. sitä en kestäisi enää, henkisen kivun lisäksi minulla oli lääkkeellinen tyhjennys fyysisestikkin erittäin kivulias.. kumpa nyt tulisin pian raskaaksi ja kaikki menisi hyvin.. tsemppiä sinulle ja jaksamisia!

Otan osaa suruunne!Lupaan sulle että onnistutte vielä,usko mua..Mulle tapahtu täysin sama viime jussina,en muista oikeen mitään koko kesästä,vain sen pohjattoman surun ja pettymyksen,ei sitä pysty sanoiks edes pukea.2KK km:stä raskauduin uudelleen ja pelko oli valtava,en osannu nauttia plussasta ollenkaan.Meni varmaan rv25 ennenkuin annoin itselleni luvan iloita että ehkäpä nyt sitten ja näin kävi,tyttö tuli maailmaan vähän ennen vappua,terveenä ja elinvoimaisena!Mietin edelleen viime kesää,laskettu ois ollu joulukuun 7,pala nousee kurkkuun ja kyynel vierähtää,aika pysähtyy hetkeks..,unohda en koskaan mutta oli näköjään pakko menettää ennenkuin sai,voimia sulle paljon,et ole yksin!

Itselläni keskenmeno rv 11 4 ja se tunne kun sain tietää niin sanoin kuvailematon. En muista hetkestä juuri mitään. Itkin ja huusin kun suru tuli ja sattui. Olin juuri pari päivää sitten käynyt ultrassa ja kaikki oli hyvin. Kysyin itseltäni, että miksi minä, miksi nyt. Lapsi olisi ollut ensimmäinen ja erittäin haluttu. Se tyhjyyden tunne, kun tajusin jonkien päivien päästä. En meinannut päästä jaloilleni ollenkaan, mutta sitten vain päätin, että pakko jatkaa elämää ja uusi raskaus on aina mahdollinen. Emme ole yrittäneet nytten lasta, mutta saa tulla jos on tullakseen. Laskettu aika olisi ollut 10.9 eli ihan kohta. Rv olisi nyt tiistaina 34 :( Tuo LA päivä on myös siskoni lapsen syntymäpäivä, mutta nyt ei ole minulle enään juhlallinen. Se on aina merkki minulle ómasta lapsestani, ketä ikävöin joka päivä ja mietin minkälainen maha nyt olisi ja koska olisi syntynyt oikeasti. Mieli on niin tyhjä ja kaipuu vain huutaa. Rakas lapseni on aina ikuisesti