Islam näytti voimansa

Venäjällä.

Ainakin 150 kuollutta ja 700 haavoittunutta lasta tähän mennessä urhoollisten islamilaissotureiden jäljiltä.

Selittäkääpä taas miten hyvä ja humaani uskonto Islam on.
281858
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 28

Vanhimmat

Minun käy niin sääliksi niitä lapsia.
Ymmärtääkö kukaan, millaiseksi heidän elämänsä muodostuu tästä tapahtumasta lähtien. Millaista pelkoa ja vihaa he tuntevat elämänsä loppuun asti.

Jaksaako kukaan enää uskoa ihmisen hyvyyteen tällaisten kaappausten jälkeen ,joissa suurimpia kärsijöitä ovat lapset.

Adrenaliini humisee korvissa sellaisella kohinalla, että on hyvä kun kaapparit ovat kaukana minusta. Nyt kun tuntojansa tutkiskelee, on helppo ymmärtää jo kliseeksi käynyt hokema: väkivalta synnyttää väkivaltaa.

Äänestä
  • "sallikaa lasten tulla minun tyköni"

    ja

    "joka miekkaan tarttuu hän miekkaan hukkuu"

    Äänestä

  • Tappavathan esim. kristityt, juutalaiset tai ateistitkin ihmisiä, lapsia myös. Irakin sodassa liittouma pommitti varmasti lapsiakin kuoliaiksi mutta ei sitä kauhisteltu, pääasia että Saddam kukistui vai ? Toisaalta Saddam, joka on minusta on ns. nimimuslimi, tapatti myös lapsia (kurdien kaasutus). Ei se uskonnosta sinänsä johdu. Fanaatikot vain käyttävät mitä tahansa uskontoa, ideologiaa ja päämäärää oikeuttamaan tekonsa itselleen ja muille.

    Äänestä

  • löytyy... kirjoitti:

    Tappavathan esim. kristityt, juutalaiset tai ateistitkin ihmisiä, lapsia myös. Irakin sodassa liittouma pommitti varmasti lapsiakin kuoliaiksi mutta ei sitä kauhisteltu, pääasia että Saddam kukistui vai ? Toisaalta Saddam, joka on minusta on ns. nimimuslimi, tapatti myös lapsia (kurdien kaasutus). Ei se uskonnosta sinänsä johdu. Fanaatikot vain käyttävät mitä tahansa uskontoa, ideologiaa ja päämäärää oikeuttamaan tekonsa itselleen ja muille.

    Mutta tuossa koulukaappauksessa uhreina ovat nimenomaan LAPSET. Se on suora hyökkäys heitä kohtaan ja halveksittava keino käyttää heitä omien tarkoitusperiensä toteuttamiseen.

    Tapelkoot aikuiset vaikka maailman tappiin, mutta joku raja pitää vetää terroriteoissakin.

    Luenko rivien välistä, että jotenkin väheksyt tapahtunutta malliin "tapetaanhan niitä kakaroita muuallakin"?

    Äänestä

  • AHH kirjoitti:

    En väheksy, enkä hyväksy tapahtunutta. En vain halua leimata jotain uskontoa sen vuoksi mitä jotkut fanaatikot sen nimissä tekevät. Maltilliset muslimit pitävät näitä tyyppejä (kuten Osamaa) islamin vääristelijöinä. Ranskassa islamilainen yhteisö esim. tuomitsi toimittajien sieppaajat Irakissa vaikka he väittivät toimivansa islamin puolesta (olen itse luterilainen).

    Kyllähän muslimitkin osaavat telkkarissa selttää asiat parhain päin ja esittää hurskasta naamaa.

    Teot kertovat kuitenkin toista.

    Äänestä

  • löytyy... kirjoitti:

    Tappavathan esim. kristityt, juutalaiset tai ateistitkin ihmisiä, lapsia myös. Irakin sodassa liittouma pommitti varmasti lapsiakin kuoliaiksi mutta ei sitä kauhisteltu, pääasia että Saddam kukistui vai ? Toisaalta Saddam, joka on minusta on ns. nimimuslimi, tapatti myös lapsia (kurdien kaasutus). Ei se uskonnosta sinänsä johdu. Fanaatikot vain käyttävät mitä tahansa uskontoa, ideologiaa ja päämäärää oikeuttamaan tekonsa itselleen ja muille.

    Muslimit sun muut islamistit tekevät terroritekoja allahin nimeen ja kiittävät iskuista vieläpä allahia, kun taas muut eivät tee sitä jumalansa nimeen.

    Äänestä

Ei näytä ainakaan järki päässä pakottavan urheilla islamilaissotureilla. Venäläisten kanssa leikkiessä saattaa leikki saada ikävän lopun - ilmankos urhot ovat jättäneet Kiinan ja P-Korean rauhaan.. siellä ei pelleilyä hyvin silmin katsota..?

Äänestä

Kaikelle tuolle löytyy Koraanista selitys. Jos et usko niin tutustu Koraaniin.

Äänestä
  • Koraanihan kehoittaa tappamaan ja terrorisoimaan.

    Äänestä

... vaan järjettömyytensä!!!!!!!!!!!!!!!

Äänestä

Lapsen henki vallankäytönvälineenä on käsittämättömin rikos, mitä ihmisjärki voi koskaan ymmärtää. Paljonko maapallolla on jäljellä näitä kahdella jalalla tallaavia eläimiä, jotka ovat ihmisen ruumiiseen syntyneet. Täällä syrjitään homoseksuaaleja, joille puhutaan kuin eläimille, mutta missä on se todellinen paha ja perkele.? Jumala, lähetä vedenpaisumus ja virta ja vie mennessäsi nämä tappajat omaan kotiinsa.

Äänestä
  • Voiko kenellekään enää jäädä epäselväksi ketä islamilaiset palvelevat?

    Äänestä

ei siinä ääliöt mistään islamismeista ollut kysymys kun Tsetseenian vapaudesta. Saatana. Se on Tsetseenian talvisota.

Äänestä
  • Itsenäisyyttä tavoitellaan, mutta väärin välinein ja halpamaisin keinoin.

    Talvisotaan tuota ei missään nimessä voi verrata, vai ovatko nuo terroristit mielestäsi samanlaisia kunniallisia sotilaita, kuin suomalaiset korpisoturit, jotka syövät rautaa ja paskantavat kettinkiä. Hä?

    Terroristi ei ole sotilas eikä kunnon muslimi, se on pelkkä saatanan nolla.

    Äänestä

  • SIIS SINÄ VERTAAT TALVISOTAA TUOHON RAUKKAMAISEEN TEKOON? MIKÄ HÄVÄISTYS, TALVISODASSA ME SUOMALAISET TAISTELTIIN JALOSTI, MUTTA TUO ON JO RAUKKAMAISUUDEN HUIPPU.

    Äänestä

ehdottomasti tuon tapahtuneen. Kyseessä EI OLE ISLAM vaan tsetseeniterroristit ja se on eri asia.

Äänestä
  • http://wwnet.fi/users/veijone/islam_fundamentalismi.txt

    Islamin fundamentalistien mielestä demokratia on islamin vihollinen, sillä se antaa ihmisille,
    jotka eivät ole muuta kuin Allahin orjia, oikeuden säätää omat lakinsa. Khomeinin mukaan demokratia
    johtaa prostituutioon. Sheikki Saeed Shaaban, Tripolin sunnimuslimien johtaja, Libanonin toiseksi
    suurimmassa kaupungissa, sanoi: ”Meidän tulee hylätä demokratia islamin hyväksi, joka on ainoa Kaikkivaltiaan
    luoma täydellinen (poliittinen) järjestelmä. Marssimme on vasta alkanut ja islam tulee voittamaan lopussa
    Euroopan ja Amerikan”. Muslimit ovat vannoneet: Lauantaina me tapamme juutalaiset ja sunnuntaina kristityt.

    Lähde: Amir Taheri, Holy Terror. Sphere Books Ltd.

    Äänestä

  • vaan terroristeista suuri osa oli arabeja.

    Viittaa vahvasti kiihkomuslimeihin.

    Älkää te kierot käärmeet yrittäkö selittää. Tänne Suomeenkin olette tulleet kyttäämään milloin olette tarpeeksi runsaslukuisia, että voisitte hyökätä kimppuumme ja tappaa meidät.

    Äänestä

  • Mitä väliä sillä on onko kyseessä islam vai ei koska terroristithan olivat kuitenkin muslimeita? Miten erotat muslimin islamista? Tai islamin muslimista?

    Puheesi on vain tyhjää selittelyä ja sanojen pyöritystä! Terrorismi=islam=muslim pitää paikkansa sanot mitä tahansa. Tyhjänpäiväinen selittely ei muuta tosiasiaa miksikään muuksi. Totuus pysyy totuutena vaikka miljoona muslimia karjuisi päinvastaista.

    Äänestä

  • selitystä kirjoitti:

    Mitä väliä sillä on onko kyseessä islam vai ei koska terroristithan olivat kuitenkin muslimeita? Miten erotat muslimin islamista? Tai islamin muslimista?

    Puheesi on vain tyhjää selittelyä ja sanojen pyöritystä! Terrorismi=islam=muslim pitää paikkansa sanot mitä tahansa. Tyhjänpäiväinen selittely ei muuta tosiasiaa miksikään muuksi. Totuus pysyy totuutena vaikka miljoona muslimia karjuisi päinvastaista.

    ...eivät tyydy karjumaan päinvastaista. Siellä on takana 1.2 miljardia muslimia ja jonain päivänä se jengi vyöryy Euroopan rajojen yli väkivalloin. Meitä on jo nyt liian vähän puolustamaan mannertamme näiltä karvakäsiltä vaikka niillä olisi pelkät kalashnikovit aseinaan.

    Harrastapa näiden kanssa rauhanomaista politiikkaa ja mitä saat? Terroria terrorin perään. Ja koitapas käydä sotaa niin koko perkeleen herhiläisparvi kiehuu yli hetkessä.

    Muslimit eivät halua rauhaa, he haluavat tuhota Euroopan ja Yhdysvallat ja valloittaa maailman islamille. Karim sanoi, että mikään ei ole tärkeämpää kuin maailman valtaaminen islamille.

    Äänestä

  • mies -81 kirjoitti:

    Olisiko ehkä nimimerkki Karim ja mies-81 yksi ja sama hlö tai ehkäpä he toimivat yhteisen asian puolesta?

    Karim on kyllä aina tuntunut jakomielitautiselta persoonalta.

    Äänestä

ei oo mitä vaikea sotia ja tappaa lapsia , osettinilaisetkin muslimeja (suurin osa) , ei ole tässä muslimien
uskonto , nämä ihmiset ovat pettureja ja rosvoja , ne ovat tavalliset murhaajat. Koranin mukaan ei saa sotia ja tappaa muslimeja --se on vakava Synti..

Äänestä
  • Se ei taida olla ihan niin suuri synti?

    Äänestä

  • Ossetialaiset Kaukasuksen kristitty (ortodokseja) kansa. Hyvin arvostettuja olivat jo tsaarin upseeristossa.

    Äänestä

Muistaako kukaan mitä tapahtui kun kristinuskoa ruvettiin tuomaan eteläamerikan pakanoille? Noh. Kulttuuri tuhottiin, kulta varastettiin 80% populasta tapettiin ja siinä sivussa keksittiin käyttää kulkutauteja sotimisen apuvälineenä.

Että kattokaapas peiliin ja kysykää kuinka rauhaa rakastavainen uskonto se kristinusko sitten on jos sen nimissä tällaista tehtiin.

Äänestä
  • Vapaamuurarit ja illuminaatit ja näiden esiasteet ovat "Ristiretket" tehneet ja organisoineet! Aito kristiity ei tapa! Aitoja kristittyjä Roomassa laitettiin mm. leijonien ruuaksi...

    Äänestä

  • Minusta ne tehtiin Espanjan ja Portugalin kuninkaitten nimissä.

    Kristiusko tuotiin sinne sitten sivutuotteena. Tosin on myönnetttävä, että kristinuskoakin on levitetty vastoin kristinuskon etiikkaa. Mutta se ei ole kristinuskon vika jos sitä väärinkäytetään. Krsitinusko ei sellaiseen kehoita.

    Mutta islamilaisuus on toinen juttu. Islam kehoittaa laajentamaan valtaansa väkivalloin.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 9 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Muhamed kirjoitti:

Venäjällä.

Ainakin 150 kuollutta ja 700 haavoittunutta lasta tähän mennessä urhoollisten islamilaissotureiden jäljiltä.

Selittäkääpä taas miten hyvä ja humaani uskonto Islam on.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu