Auttakaa tietämätöntä consertasta.

IsänEnkeli

Hei, eli minulla todettiin jokin aika sitten ADD. Tarkoitus olisi aloittaa piakkoin concerta lääkitys.
Olen vasta 28-vuotias ja elämässä saanut oikein mitään aikaiseksi, aina jäänyt koulut kesken ja nykyisin ei nappaa koulu/töihin meno yhtään, pelkkä ajatuskin puistattaa.

Minulla on myös paniikkihäiriö, ei mielestäni kovin paha. Päivittäin menee diapamia noin 5-10mg, uskaltaako consertaa sekä diapamia syödä yhdessä?
Lisäksi on univaikeuksia, herään melkein joka vitun yö SYÖMÄÄN! jääkaappi vetää puoleensa, niin kuin olisi joku mangneetti. Tämä syöminen alkoi isäni kuoltua reilu 2v sitten. Unta parantavalääke on siihenkin ketipinor ja ajoittain se auta mitään. Voisiko conserta viedä tätä todella ikävää vaivaa pois, vai johtuuko tämä jostain sterssistä?
Minulla alkoholisti mies ja välillä polkee minut aika matalalle, arvostusta ei ole minua kohtaan humalassa tarpeeksi. "Järkevä" ottaisi ja lähtisi.

Entä miten alkoholi, uskallanko vetää koskaan enään kännejä?

Minulla vaikeuksia keskittyä. Tänäänkin kävin rullaluistelemassa ja hetken päästä oli "TURHAUTUNUT" olo ja halutti äkkiä kotia.

Tuota turhautunutta oloa tulee ihan ruoanlaitossa, siivoamisessa jne normi kotiaskareissa.

Auttaisiko conserta tähän? ettei olisi niin turhautunut ja vittuuntunut olo, kun esim siivoan?

Muutenkin mulla monesti heikot hermot, saatan suuttua nopeasti ja jotkut pienet asiat, esim joku tiputtaa tavaran lattialle, mulla sisäisesti kiehuu päässä, koska vituttaa se ääni.. Kuulostaa todella typerältä. :(

Lisäksi jos olen esim tietokoneella, teen jotain asiaa mikä minua todella kiinnostaa, en kuule kun minulle puhutaan, tai sanon koko ajan "OOTA KOHTA"! tätä tapahtuu lähes päivittäin. On kädessä vaikka puhelin, en pysty kuuntelemaan mitä toisilla asiaa, kun uppoudun puhelimeeni ihan täysin.

Voiko consertasta siis olla minulle apua? Millä tavalla se on teitä muita auttanut?

Tulee varmaan mieleen vielä lisää kysymyksiäkin.

Kiitos etukäteen teille vastausksia, enkuleita.

4

344

    Vastaukset 4

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • rigohrnrm

      Kun sait ADD diagnoosin, oliko sinulla olut käytössäsi jo pitkään jotain lääkkeitä? Mikäli näin oli, on sinun hyvä tietää, että mielialalääkkeet aiheuttavat keskittymisongelmia, joten ADD diagnoosin sijaan olisi ollut syytä miettiä lääkärisi kanssa mahdollisesti lääkityksen vähentämistä.

      Muutamia huomionarvoisia pointteja kertomastasi. Ketipinor ei ole unilääke ja mitään unilääkkeitäkään ei tulisi käyttää pitkäjaksoisesti, koska aiheuttavat silloin univaikeuksia. Ironista eikö? Heikkohermoisuus/lyhytpinnaisuus ja, kuten aikaisemmin mainitsin, keskittymisvaikeudet voivat hyvin olla lääkityksesi haittavaikutuksia. Jos vielä olet luonnostaankin heikkohermoinen niin lääke ei ainakaan paranna asiaa.

      Toivottavasti tästä oli apua. En lähtisi lisäämään yhtään tököttiä peliin vai katsoisin toisin, mitä lähtisin vähentämään.

    • Älä kiirehdi

      Ei consertaa ap. kirjoitusten perusteella.

    • IsänEnkeli

      Ketipinor minulla on unta parantavana, ei siis unilääkkeenä. Silti herään joka yö, 1-2krt saattaa kuukaudessa olla, etten herää.

      Mieliala lääkkeet minulla on ollut paniikkihäiriöön, ne olen heittänyt jo reilu vuosi sitten pois. Minulle on tehty 2 testit, ekalla kerralla minulla oli venlafaxin pankiikkiin ja diapami tarvittaessa. Heitin venlat pois syyskuussa 2012. Uudet testit tehtiin muutama kk sitten, lääkkeenä oli ainoastaan diapami joka on vieläkin. Olen koittanut tiputtaa diapamia, tänäänkin mennyt vain 2.5mg. Aikoinaan meni jopa 30mg päivässä.

      Jo lapsuudessa minulla oli ongelmia koulussa, kokeesta sain aina nelosia ja opettaja oli sitä mieltä, että minulla on keskittymishäiriö, siksipä minut laitettiinkin tarkkailuluokalle.

      Toivoisin lisää vastauksia, kannattaako minun consertaa aloittaa? Turhautumista, haaveilua yms on ollut aina, oli lääkitystä tai ei.

      Tuntuu, että kaikki energia menee jo pelkästään kaupassa käymiseen, loppu päivänä ei jaksa tehdä mitään.

      Mistä tiedän vaikka olenkin saanut väärän niagnoosin?

      Omasta mielestäni testit menivät molemmilla kerroilla hyvin. En ole tajunnut kysyä, mikä testeissä minusta teki ADD:n?

      Kello kävi koko ajan vieressä ja vastasin mahdollisiman nopeasti, tehtävät tein madollisimman nopeasti.. Voisiko olla, että ajattelin liikaa kelloa? että, ns "normaali" ihminen olisi vastannut hitaammin?

      Kannattaisiko minun siis pyytää uudet testit, sitten kun olen saanut diapamin kokonaan pois? tarkoitus lopettaa se mahd pian.

      Olen nyt paljon lukenut muiden ADD:n kirjoituksia, paljon kuulostaa olevan samankaltaisia "oireita" kun minulla.

      Auttaisiko conserta ns. jaksamaan? että jaksaisi tehdä kotityötkin ilman turhautumista ja v.....ta?

      • IsänEnkuli

        Siis venlat heitin pois v. 2011 syyskuussa. :) ne olivat mielialalääkkeitä. Ketipinor on 25mg, tarkoitettu untaparantavaksi, otan sitä iltaisin 25-50mg ennen nukkumaan laittoa.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Puukotus Kajaanissa

      Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu
      Kajaani
      57
      1381
    2. Taas henkirikos

      Kuka lienee nyt asialla.
      Ilomantsi
      26
      990
    3. 78
      869
    4. Mitä söpö

      Mies mietit?
      Ikävä
      64
      768
    5. Nainen, tässä olen kahden vaiheilla

      Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa
      Ikävä
      69
      744
    6. Miten uskallan sua nähdä

      Kun vaikutat suuttuneelta :(
      Ikävä
      47
      722
    7. Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.

      Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.
      Ikävä
      131
      675
    8. Humalassa autolla ajo.

      Tuhti humala hyydytti kuljettajan Suomussalmella -sammui rattiin ,uutisoi Ylä-Kainuu.
      Suomussalmi
      10
      642
    9. Minä en ole koskaan

      Rakastanut ketään toista yhtä paljon kuin sinua
      Ikävä
      89
      640
    10. Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."

      Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i
      Kotimaiset julkkisjuorut
      13
      626
    11. Suloinen ja herkkä

      Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.
      Rakkaus ja rakastaminen
      31
      595
    12. Jäljitelmä Birginit

      Ei jumaleisson, Jeffin vaimo kertoo et nää Hermesit olikin jäljitelmiä ja timangit labrarääsää. Anna mun kaikki kestää �
      Kotimaiset julkkisjuorut
      133
      559
    13. Hurja pako Kuhmossa

      19 vuotias kaahasi humalassa jalkakäytävälle tänään. Kuka mitä häh.
      Kuhmo
      4
      552
    14. Minä muistan

      Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol
      Ikävä
      45
      550
    15. Vähän pitää

      Kiusia ja näyttää
      Ikävä
      93
      508
    16. Hyvää yötä hurmuri

      Iltaa haaveeni! Kauniita unia😘 Jospa me vielä nähtäis ja juteltais, suukoteltais ja halittais, siliteltäis ja hyväiltä
      Ikävä
      24
      493
    17. Mä voisin rakastua noihin tähti silmiin

      Katseesi on niin lumoava nainen💚.
      Ikävä
      18
      482
    18. Taidat olla

      Luovuttanut jo minun suhteeni osalta?
      Ikävä
      36
      465
    19. Pitäisikö seksille asettaa huvivero?

      (ja jos hankkisi todistuksen sen harrastamisesta velvollisuudesta tai lisääntymistarkoituksessa, saisi siitä vapautuksen
      Sinkut
      113
      464
    20. Jos tullaan toisiamme vastaan, niin

      pitäiskö pysähtyä ja onnitella?
      Ikävä
      36
      457
    Aihe