Konkan vaihto, aloittelija

Digiboksista on ilmeisesti kondensaattorit pullistuneet. En ole koskaan vaihtanut enkä ole edes kolvannut kuin kerran, osaankohan? Siis lämmitän liitoksia levyn taustapuolelta ja nitkutan irti? Vai onko parasta vsin katkaists jalat juuresta? Ja sitten vain uudet tilalle oikein päin?

Pystyykö muuten halvalla yleismitarilla toteamaan onko konkka rikki?
211034
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 21

Vanhimmat

Yleensähän virtalähteen toisiopuolen pullistuneet elkot näkyvät näkyvät jo päällepäin, kun niiden metallinvärinen hattu on ulospäin kuprulla tai jopa haljennut ja elektrolyyttinestettä on voinut valua jopa ulos. Kolvin lisäksi on hyvä käyttää myös tinanimusukkaa, joka poistaa entisen tinan juotoksista ja avaa tukkoiset reiät. Yleismittareissakin kapasitanssialue on, muttei se taida niin ylös yltää. ESR-mittari olisi kova sana, mutta se maksaa.

Äänestä
  • Noissa powerin pystymallisissa elkoissa eivät kintut ole näkyvissä eikä niitä niin vaan katkota.

    Äänestä

  • Hakkurin elkot voivat päällepäin olla aivan normaalin näköisiä ja silti ovat viallisia. Vaihdoin tuossa joitakin aikoja sitten elkot näytön hakkurivirtalähteesen. Vaihdoin kaikki 8 elkoa. Testasin ne esr-mittarilla. Puolet oli aivan käyttökelvottomia. Yli-isoja esr-arvoja ja pienentyneitä kapasitansseja.

    Isoja verkkojännitteen tasasuuntauksen jälkeisiä elkoja en vaihtanut, koska niiden kapasitanssi ja esr vaikutti oikealta. Ne eivät olekaan niin isossa rasituksessa kuin hakkurin elkot.

    Yleensä esr-mittarit antavat standardoitua 100 kHz:n vaihtojännitettä, jonka suuruus on kymmeniä millivoltteja. Tällöin niillä yleensä pystyy jo ennen elkojen irtijuottamista mittaamaan esr:n ja kapasitanssin. Markkinoilla on myös halpoja esr-mittareita, joilla ei saa mitattua vain esr:n. Parempi on sellainen malli, joka mittaa samalla myös kapasitanssin.

    Äänestä

Digiboksin hakkurielkojen kunnon mittaukseen tarvitsee sekä kapasitanssimittarin että ESR- (Equivalent Series Resistance)-mittarin. Helpointa lienee umpimähkään vaihtaa uudet (Low ESR-hakkurielkot) tilalle.

Kokematon tinaaja rikkoo piirilevyn läpivientikuparoinnin, joka monikerroslevyissä on korjaamaton juttu.

Harrastajalle käy tällainen irroitusmetoodi:
Lämmitetään juottimella juotospuolelta kumpaakin elkon kiinnitysjuotosta vuoronperään ja nitkutellaan elko irti. Juotos pitää olla sulana, kun kampeaa varovasti elkoa juotoksesta irti. Tuoreen tinan lisääminen juotokseen helpottaa juotoksen sulamista.
Samalla metodilla uusi elko tilalle. Katkotaan liitosjohdot noin 5mm pituisiksi. Pidetään elkoa juotospisteiden päällä ja lämmittämällä juotospuolelta vuoronperään kumpaakin juotosta nitkutellaan uusi elko takaisin. Tällä metodilla olen vaihtanut menestyksellisesti PC:n emolevyjenkin elkoja (monikerroslevy), kun alipaineimuria ei kotona ole.

Sopiva juottimen teho 50 - 60W ja kunnollinen puhdas kestoterä. Mieluummin termostaattijuotin.

Äänestä
  • kaiken maailman nitkutuksien kera kertoo tosi amatöörit. Oletteko kuulleet semmoisesta ihmevehkeestä kuin tinaimuri? Taikka sitten amatöörienkin kukkarolle sopivasta tinaimusukasta?

    Aivan aikuisten oikeasti pitää nuo vanhat tinat imasta pädistä huitsun nevadaan jommalla kummalla sydeemillä. Sen jälkeen lyytin irroitus on helppoa aivan, kuin heinänteko kesällä. Ei folio saa vammaa ja reikä on puhdas uuden komponentin astua vanhan paikalle. Aivan turha on katkoa komponentin jalkoja ennen juotosta sillä saman voi tehdä juotoksen jälkeen.

    Äänestä

  • Hienoja ohjeita kirjoitti:

    kaiken maailman nitkutuksien kera kertoo tosi amatöörit. Oletteko kuulleet semmoisesta ihmevehkeestä kuin tinaimuri? Taikka sitten amatöörienkin kukkarolle sopivasta tinaimusukasta?

    Aivan aikuisten oikeasti pitää nuo vanhat tinat imasta pädistä huitsun nevadaan jommalla kummalla sydeemillä. Sen jälkeen lyytin irroitus on helppoa aivan, kuin heinänteko kesällä. Ei folio saa vammaa ja reikä on puhdas uuden komponentin astua vanhan paikalle. Aivan turha on katkoa komponentin jalkoja ennen juotosta sillä saman voi tehdä juotoksen jälkeen.

    Vanhanmallisella kädessä pidettävällä tinaimupumpulla rikkoo vain foliot, tinaimusukalla reiän puhdistaminen ei oikein onnistu, tai ainakin vie aikaa, jos reikä on läpikuparoitu. Harvalla on tarkoitukseen sopivaa alipaineimuria.

    Olen huomannut selostamani ohjeen nopeimmaksi tavaksi, jos kunnollista alipaineimuria ei ole. Tinaimusukalla voi reiän puhdistaa vähän kuopalle, mikä helpottaa uuden elkon laittamista. Ohjeen kirjoittaja on ammattilainen, joka nyt on jo eläkkeellä, eikä kotiin ole hommattu kunnon alipaineimuria. Joten tuo on todettu käytännössä nopeimmaksi tavaksi ilman tuota kunnollista alipaineimuria. Em. konstilla on korjattu kymmeniä emolevyjä. Ja kokeilepa ihan piruuttas, saatko läpikuparoidun reiän helposti puhtaaksi tinaimusukalla monikerroslevystä!

    Äänestä

  • 19 + 7 = 197 kirjoitti:

    Onnistuu hyvin.

    Digiboksin powerimodulissa ei yleensäottaen ole läpiluparoitua piirilevyä näkynyt. Poikkeuksena vain halpa Matsui, jossa powerin komponentit on integroitu emolevyyn.

    Äänestä

  • 19 + 7 = 197 kirjoitti:

    Vanhanmallisella kädessä pidettävällä tinaimupumpulla rikkoo vain foliot, tinaimusukalla reiän puhdistaminen ei oikein onnistu, tai ainakin vie aikaa, jos reikä on läpikuparoitu. Harvalla on tarkoitukseen sopivaa alipaineimuria.

    Olen huomannut selostamani ohjeen nopeimmaksi tavaksi, jos kunnollista alipaineimuria ei ole. Tinaimusukalla voi reiän puhdistaa vähän kuopalle, mikä helpottaa uuden elkon laittamista. Ohjeen kirjoittaja on ammattilainen, joka nyt on jo eläkkeellä, eikä kotiin ole hommattu kunnon alipaineimuria. Joten tuo on todettu käytännössä nopeimmaksi tavaksi ilman tuota kunnollista alipaineimuria. Em. konstilla on korjattu kymmeniä emolevyjä. Ja kokeilepa ihan piruuttas, saatko läpikuparoidun reiän helposti puhtaaksi tinaimusukalla monikerroslevystä!

    Alipaineimuri?

    Onkos niitä muka sitten muunkin laisia? Ylipaineimuri ei olisi imuri vaan puhallin ja tasapainevehkeelläkään ei paljon tulosta synny...

    Imuri mikä imuri - kertokaas pöljälle miten alipaineimuri eroaa "tavallisesta" imurista???

    Äänestä

  • 19 + 7 = 197 kirjoitti:

    Vanhanmallisella kädessä pidettävällä tinaimupumpulla rikkoo vain foliot, tinaimusukalla reiän puhdistaminen ei oikein onnistu, tai ainakin vie aikaa, jos reikä on läpikuparoitu. Harvalla on tarkoitukseen sopivaa alipaineimuria.

    Olen huomannut selostamani ohjeen nopeimmaksi tavaksi, jos kunnollista alipaineimuria ei ole. Tinaimusukalla voi reiän puhdistaa vähän kuopalle, mikä helpottaa uuden elkon laittamista. Ohjeen kirjoittaja on ammattilainen, joka nyt on jo eläkkeellä, eikä kotiin ole hommattu kunnon alipaineimuria. Joten tuo on todettu käytännössä nopeimmaksi tavaksi ilman tuota kunnollista alipaineimuria. Em. konstilla on korjattu kymmeniä emolevyjä. Ja kokeilepa ihan piruuttas, saatko läpikuparoidun reiän helposti puhtaaksi tinaimusukalla monikerroslevystä!

    Tein itse alipaineimurin. Otin tinaimurista jousen ja painovarren pois ja tilalle ujutin siihen reikään sopivan letkun ja kuumaliimaa väliin. Vanhasta kympin maksaneesta auton renkaan täyttö pumpusta vedin sen letkun pumpun tulopuolelle, mikä tässä mallissa sattui olemaan symmetrinen eli siitä olisi voinut tehdä renkaan tyhjennyspumpunkin noin niinkuin kaveri jäynänä. Hyvin toimii, vaikkakin on vähän äänekäs värkki. Imukärjen lämmitys olisi kyllä aika kiva juttu. täytyypä katsoa, saisiko vanhasta leivänpaahtimesta vastuslankaa lämpiään sopivan keraamiholkin ympärillä sopivasti, jotta tina sulaa sisäpuolelle asetetussa ohuessa metalliputkessa. No, voisihan tämän hoitaa jonkinlaisella kaasuliekilläkin, kun niitäkin nykyään kaupasta hyvin saa.

    Äänestä

Turhaa on "korjata", jos jättää yhtäkään vaihtamatta, koska samaa varmaa shittiä ne ovat joka ikinen.

Äänestä

Kiitoksia kaikille vinkeistä, nyt vasta oli aikaa palata asiaan. Sain vanhat elkot aika helposti irti, uudet on hieman kookkaammat kooltaan, mutta ei kai se haittaa vaikka joutuvat olemaan nyt ihan kiinni toisissaan ja vähän jopa työntävät toisiaan sivuun?

Ongelmana on nyt että puolet rei'istä jäi tukkoon enkä meinaa saada niitä auki. Mulla on imusukkaa jonka laitan reiän päälle ja sitten lämmitän. Reikään jää kuitenkin vähän tinakalvo josta jalka ei mene läpi. Mikä auttaa?

Äänestä
  • No, sain nuo reiät auki ja uudet konkat tilalle. Digiboksin kovalevykin hörähti käyntiin, tuntui että homma onnistui. Tosin pyytää nyt formatoimaan kovalevyn, minä kun toivoin että ohjelmat olisi tallella (Philips DTR 7005).

    Äänestä

Nyt kun lopulta ilmoitit poksin merkin ja mallin,saattaa olla niin,ettei
vika olekaan (pelkästään) powerin konkissa,vaan joissain emolevyllä
olevissa konkissa (vai oletko vaihtanut myös niitä?).

Äänestä
  • Joo, vaidoin siis emolevyltä 6 kpl merkkiä CapXon jotka eivät taida olla maineeltaan ilmeisesti niitä parhaita ( uudet on Panasonic Yleiselektroniikasta). Mutta kun kaikki neuvovat vaihtamaan myös teholähteen konkat, niin taidan vaihtaa nekin nyt kun huomasin ettei se niin vaikeata ole. En kyllä uskalla koskea noihin verkkopuolen (240V) mötiköihin. Mutta tosiaan pikkuisen eteenpäin pääsin jo, aikaisemmin kone jäi "Booting up..." tilaan.

    Niin, pari reikää sain puhtaaksi työntelemällä sinne kuumennettua teräsneulaa, mutta sitten huomasin että kyllä se sukkakin ne imee puhtaaksi, meinasi vain usko loppua kesken. Reiät saa kyllä tosi puhtaaksi kun vain uskoo siihen sukkaan ja lämmittää oikeasta kohtaa...

    Äänestä

  • Mace66 kirjoitti:

    Joo, vaidoin siis emolevyltä 6 kpl merkkiä CapXon jotka eivät taida olla maineeltaan ilmeisesti niitä parhaita ( uudet on Panasonic Yleiselektroniikasta). Mutta kun kaikki neuvovat vaihtamaan myös teholähteen konkat, niin taidan vaihtaa nekin nyt kun huomasin ettei se niin vaikeata ole. En kyllä uskalla koskea noihin verkkopuolen (240V) mötiköihin. Mutta tosiaan pikkuisen eteenpäin pääsin jo, aikaisemmin kone jäi "Booting up..." tilaan.

    Niin, pari reikää sain puhtaaksi työntelemällä sinne kuumennettua teräsneulaa, mutta sitten huomasin että kyllä se sukkakin ne imee puhtaaksi, meinasi vain usko loppua kesken. Reiät saa kyllä tosi puhtaaksi kun vain uskoo siihen sukkaan ja lämmittää oikeasta kohtaa...

    "En kyllä uskalla koskea noihin verkkopuolen (240V) mötiköihin."

    Minullakin on tuo mainittu Philipsin DTR7005. Aiemmin olen vaihtanut ne 6 konkkaa siitä emolta (niitä ei kaksikaan eri mittaria tunnistanut enää konkiksi, vaan mittarilukemat olivat aivan absoluuttisen totaalista puutaheinää), ja hiljattain vaihdoin virtalähdepiirikortin kaikki 12 elkoa.

    Kannattaa EHDOTTOMASTI vaihtaa ne kummatkin verkkoelkot (CapXon KM-sarjaa, 82µF 400V)! Ei ne mitään mörköjä ole. ;)

    Minulla toinen niistä oli mittarin mukaan vajaa 70µF ja toinen ei ollut mitään, eli se oli täysin toimimaton. Moni bugi-tyyppinen oikuttelu loppui konkkaremontin myötä, ja laite käy nyt viileämpänä. Ostin Partcosta Rubycon:in TXW-sarjaa olevia verkkoelkoja, 100µF 450V.:
    http://www.partco.biz/verkkokauppa/product_info.php?cPath=2075_12_1028_1031_1649&products_id=1484

    Niiden halkaisija on 18mm, joka on suurempi kuin alkuperäisten (16mm), mutta ne mahtuvat kyllä paikoilleen. Käyttöiäksi (maksimilämpötilassa) luvataan 10 000h. Ovat laadultaan hyviä. Jos (ja CapXonien tapauksessa kun) ne verkkoelkot hajoaa, rikkoontuu todennäköisesti koko muukin virtalähde, ja siitä edelleen koko laite.

    Samalla kannattaa vaihtaa ylijännitesuojana toimiva varistori (MOV), joka on piirilevyn verkkojännitepäädyssä, pienen kelan vieressä. Varistori on kaiken aikaa (ja ylijännitepiikeistä) heikkenevä osa, ja rikkoontuessaan se polttaa laitteen sulakkeen (sen pienen kelan toisella puolella, T3,15A). Itse vaihdoin halkaisijaltaan isompaan, jossa reagointijännite on hiukan matalampi (470V ---> 420V):
    http://www.vekoy.com/product_info.php?cPath=49_958&products_id=7836

    Niiden emolevykonkkien vaihtaminen on vaikeampaa ja riskialttiimpaa kuin virtalähteen korjaus. Jos on siis vaihtanut ne 6 emokonkkaa, onnistuu myös virtalähteen korjaus. Suosittelen itsensä maadoittamista asianmukaisella maadoitusrannekkeella, vaikkapa tällaisella:
    http://www.vekoy.com/product_info.php?cPath=90_1478&products_id=11806

    Tuo Philipsi on harvinaisen toimiva laite. Kaikki ajastukset onnistuvat, jos vaan levyllä on tilaa.

    Äänestä

Voi helvetti!!! Kaikki SAMXONIN Konkat vaihtoon EMOLTA / POWERILTA ja homma alkaa rullaamaan.

Kovo hajoaa helposti jos saa powerilta haittavirtoja, Uusi kovon chassis paikalle (SAMA MALLI)!!! Ni toimii!

Äänestä
  • Juu, ne pullistuneet lyytit emolta kovalevyn alta vaihtoon. Siinä on läpikuparoinnit ja pirun heikot foliot. Ei parane edes liikaa lämmittää.

    Äänestä

  • surkee vehje kirjoitti:

    Juu, ne pullistuneet lyytit emolta kovalevyn alta vaihtoon. Siinä on läpikuparoinnit ja pirun heikot foliot. Ei parane edes liikaa lämmittää.

    Yleensä auttaa, kun lisää niihin padeihin tinaa ennen konkkien irroitusta. Silloin juotokset saa helpoiten sulamaan.

    Äänestä

sulatus ja puhallus ja kas, reikä on auki.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Mace66 kirjoitti:

Digiboksista on ilmeisesti kondensaattorit pullistuneet. En ole koskaan vaihtanut enkä ole edes kolvannut kuin kerran, osaankohan? Siis lämmitän liitoksia levyn taustapuolelta ja nitkutan irti? Vai onko parasta vsin katkaists jalat juuresta? Ja sitten vain uudet tilalle oikein päin?

Pystyykö muuten halvalla yleismitarilla toteamaan onko konkka rikki?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu